Nelikymppiseksi asti vastaan tuli vain itseni värisiä henkilöitä mutta viimeiset neljä vuotta on muuttaneet näkemykseni katukuvasta, kun edehdyin yhden kaupan edessä katselemaan pitkiin valkoisiin kaapuihin pukeutuneita miehiä en voinut olla nauramatta ja vastaukseksi sain jotain mutinaa, miehet taisi olla ns, imaameja. On myöskin halveksuntaa suomalaisia kohtaan että nää mustat murjaanit kuten koulunäytelmässä aikoinaan sanottiin itämaan tietäjiä peittävät itsensä kaavuilla julkisesti ja naisetkin piilottavat hiukset ja kasvonsa, se ei sovi suomalaiseen yhteiskuntaan. Nämä henkilöt eivät myöskään kättele joka tulkitaan luottamukseksi suomalaisessa yhteiskunnassa ja on myös halveksuvaa käytöstä meitä kohtaan. Miksi näitä hyypiöitä ei pakoteta lain nojalla sopeutumaan yhteiskuntaamme kuten Tanskassa. Koska poliitikoilla ei ole Suomessa pokkaa tehdä mitään konkreettistä vain sanahelinää.
Outo ilmiö
whitefinland
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?
Kyllä miekin nauran ja näytän sormella jos äijä tulee valkoinen hame päällä vastaan. Ei meillä täällä maaseudulla moisia aaveita ole. Onneksi.
ovatko kkk klaanin jäseniä?
Kaikki poliitikot ovatkin vain puhuvia päitä vailla mitään konkreettisia toimia, poislukien herra Väyrynen.
Tajusin, olet vetänyt viinaa kaksin käsin.
Tuosta sen näkee miten matkailu avartaa, kaikkea ihmeellistä tulee nähtyä ja koettua kunhan vain uskaltautuu lähikaupalle saakka katselemaan maailmaa.
Ikävä juttu että poliitikot ja maahan mutto myönteiset tahot ei ymmärrä että aiheuttaa lopulta harmageddonin sodan tuomalla väärä uskoisia muslimeita kristittyjen maille.
Ateistin on helppo olla, ei huolet paina ei rasitu polla. Ainakaan jeesus, /allah väännöillä. Haitta maahanmuutto kyllä kyrsii.
uskonto lakikirja?
"Nelikymppiseksi asti vastaan tuli vain itseni värisiä henkilöitä ..."
Onhan tuo aika outoa. Nelikymppisenä olin käynyt Australiaa vaille kaikilla mantereilla ja nähnyt kaiken näköisiä ihmisiä. Samalla olin jo tottunut siihen, että ihmisiä tässä vaan ollaan. Ei suomalaisuus sinänsä ollutkaan mikään taivaallinen arvo; toki läskisoosi ja kuoripotut ovat hyviä. Kiinalainen kertoi häveliäästi, että heillä perunat käytetään sikojen ruokintaan ja kehoitti ottamaan lisää riisiä.
Mutta onhan meillä näitä tynnyrissä kasvaneita koko joukko. Mistäpä muualta se persujen kannatus tulee kuin näiltä peräkylän aikamiespojilta.
Olisi sinunkin kannattanut käydä koulusi kunnolla.
Pitäisikö sinun sitten vain muuttaa sinne Kiinaan. Tai Irakiin.
Jos haluttaisiin ottaa kulttuurinrikastajia Suomeen niin pitäisi ymmärtää että se ei ole ammatti/työ niinkuin tällä hetkellä.
Myöskään seksuaalirikokset ei ole ammatti.
Nythän ne ovat ammatteja mistä maksetaan valtion puolesta oikein palkkaa.
Persujen kannattajina on paljon niitä kenellä on omia lapsia. Koska haluavat suojella lastensa tulevaisuuden. Sinulla ei lapsia taida olla. Jos on niin veisitkö ne päivähoitoon esim. Oulun pakolaiskeskukseen..
Ja kun et kuitenkaan ymmärtänyt asian ideaa niin kyse on siitä että naiset ja lapset ovat tietyille "ammateille" riistaa.
No jopa oli kauhuista höpinää taas. Kyllä minulla on omia lapsia, aikuisia jo. Lapsenlapsia käy jo tarhassa ja näkyypä niissä olevan kaikenvärisiä hoitajia. Lapset eivät pelkää ulkomaalaistakaan hoitajaa, miksipä minäkään pelkäisin. Ihmisiä me kaikki olemme.
En ole muuttamassa Suomesta mihinkään, aivan turhaan höpiset moista. Mutta en myöskään suostu alkamaan maahanmuuttokammoiseksi, tässä koulutuksesta ja elämänkokemuksesta on iso apu.
No
katsotaan mitä kansa äänestää keväällä
Lähteekö Isät vaaliuurnille
Jopa taas möläytit. On muitakin vaihtoehtoja kuin maahanmuuttokammo ja rajat auki.
Ja niinkuin jo kirjoitin et ymmärtänyt. Tai et halua ymmärtää.
Helsingissä YLI puolet seksuaalirikoksista on rikastajan tekemä. Se on paljon kun ajattelee kuinka vähän niitä on muuhun populaatioon nähden.
Tietty eihän se sinun pilvenhattarassa haittaa kun asutaan paremmilla alueilla ja lähipiiristä ketään ei ole joutunut riistaksi.
Ei rikkailla ole näitä ongelmia. Mutta et vain tajua että teitä rikkaita ei ole Suomessa ihan hirveen paljon. Me keskituloiset ja köyhät maksamme kulttuurinrikastamisen.
Sinunkin maailma matkat on tehty 5tähden hotelleissa. Rikasta turistia hoivattu. Maailmalla olet käynnyt mutta mitään et ole nähnyt.
Noi lähii-itääset käyvät päällee jo niitä vähääkin kauemin seuraa katseellaaan