JUMALA LOI

Kyllä set nyt on vissi, että Jumala, Raamatun Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden, ja tiede voi sitten selittää miten se pyörii, muttei MIKSI se on olemassa.

Kaikkein seikkaperäisimmin Raamattu kuvaa luomista Luomiskertomuksessa. Lisäksi Evankeliumi Johanneksen mukaan 1. luku ja kolmas jae sanoo Jumalan luoneen koko maailmankaikkeuden Jeesuksen kautta: Kaikki on saanut syntynsä hänen (Jeesuksen) kautta, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

Lisäksi Johanneksen ilmestys 4:11. sanoo seuraavaa:
>>Sinä meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut KAIKKI, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut>>.

Luonnollisesti myös tähtitarhat ovat Jumalan luomistyön osa: Jobin kirja Raamatusta 9:9. hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat.
Aamos edelleen 5:8. Hän joka on tehnyt Otavan ja Kalevanmiekan ja muuttaa synkeyden aamuksi ja pimentää päivän yöksi ja kutsuu kokoon meren vedet ja vuodattaa ne maan pinnalle-Herra on hänen nimensä.

39

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jumalanvirheet

      Minkä takia jumala tekee virheitä ja ihmiset joutuvat maksamaan niistä, selitä se!

      • fhgjhjgh

        Ihminen sen virheen teki kun antoi kapinallisen saatanan houkutella. Olisi kieltäytynyt.


      • Hihukki

        Joo ,mut silti ei. Syytös on usein aina syntisyydestämmekin täysin turha, koska ei ihminen kykene tekemään päätöstä riippumatta ruumiinsa tarpeista ja himoista, eikä yleensä riippumatta lähimmäistensä toiveista eikä mitenkään minkään "vapauden" vallassa. Itse en ymmärrä edes, mitä tämä vapaus onkaan, koska se mikä tehtiin ja päätettiin, se todella tehtiin, eikä mitenkään muutoinkaan silloin voinut käydä. Mutta jos jokin saa kismittämään itseämme jonkin päätöksemme suhteen NYT, niin voimmehan edes yrittää seuraavalla kerralla tehdä jotenkin eritavoin, vaikka kaikkien asioiden suhteen ei voi tehdä montaa valintaa ja päätöstä. Mutta Raamatun ilmoitus onkin se, että juuri RUUMIIMME on vielä syntinen, hauras ja rappeutunut, eli sen takia teemme usein syntiä ja virheitä, ja vaikka sen avulla silti ajattelemmekin, ja vaikka henkemme huutaisi päinvastoin, että ei näin olisi saanut tehdä? Omaa henkeäkään EI ihmisellä vieläkään ole, meissä on vain silloin tällöin joku Jumalan 7-hengestä, pahojakin henkiä voi olla, ja sitten voi ihmisessä olla vallalla pelkkä sekulaari-sanastin, jossa lypsetään vain pelkkiä fiiliksiä, joillakin sloganeilla, hieman loitsutyyliin tai kuten usein lauluissa tehdään...


    • AteistiVaan

      Eipä ole uskonnoilta vielä tullut hyvää vastausta kysymykseen MIKSI maailma on olemassa. Jos kyseessä on hetken koetus, jonka perusteella ihmiset jaetaan paratiisiin menijöihin ja kadotukseen joutuneisin, niin mikä järki tuollaisessa oikein on?

      Kysymys ”miksi” on nähdäkseni virheellinen, koska se olettaa, että universumilla olisi jokin tarkoitus.

      • fhgjhjgh

        Miten maailma voi syntyä itsestään ilman tarkoitusta? Ateistit eivät osaa siihen vastata.


      • Luucifer
        fhgjhjgh kirjoitti:

        Miten maailma voi syntyä itsestään ilman tarkoitusta? Ateistit eivät osaa siihen vastata.

        Et osaa sinäkään. Keksit juttuja omasta päästäsi tai lainaat ikivanhoja juutalaisia legendoja.


      • Pakkstori

        Eikä tiedekään siihen tiedä vastausta, muutenhan olisimme tehneet jo uuden universumin itsekin, räjäyttäneet maapallonkin ennen sen ilmaantumista - siinä sivussa:-) Näinkin olemme nähneet käyneen, kosmologit näkevät ja näyttävät medioissa edes kerran 10 vuodessa, jonkun räjähtäneen tähden, vaikka syy lienee silti eräänlainen Star Wars... Ilmestyskirja 12 nimittäin kertoo, että Saatana oli sekin vielä konkreettisesti Taivaassa, kunnes Enkeli Mikaeli, alunperin pelkällä kirjoituksellaan, Hänet pudotti tavalliseksi Kuolevaiseksi tännekin, ONKO HÄN NYT TÄÄLLÄ, Saatana, niin en tiedä.... Henkisesti satanisteja on Suomessa suhteettoman paljonkin, tai ainakin omassa toveripiirissäni jopa oli. Mutta ei ne ole edes pohjimmiltaan sen pahempia kuin muutkaan, ainoa ero on se, että he ovat luonteeltaan _sotilaita_ ja heille ei ihmisen tappaminenkaan koskaan tuonut mitään tunnontuskia, kuolemmehan ruumistamme irti kaikki kumminkin, eikä Saatana ole koskaan uskaltanut valehdella edes olevansa ITSE se TUOMARI, joka jonkun Hellvetiin syöksisi tuomiollaan, Hän on sanonut olevansa silloin jos ei valehtele, SYYTTÄJÄ! Ne ihmiset, joissa Saatanan syytökset toteutuvat, PÄÄSEVÄT Helvettiin, se on tosiaan heidän "luvattu maansa"; koska ei heille TUOLLOIN ole muuta paikaa, missä voisivat jatkaa elämäänsä entisellään... Jotenkin mua ottaa aivoon hihhulit, jotka väittävät näheensä Hellvetin tai jopa siellä jo eläessään harhoissaan olleensa, koska hehän olivat silloin itse joko VÄÄRÄ PROFEETTA tai PETO, jotka saivat murtua Hellvettiinsä, jopa ENNEN Saatanaansa, kuten Ilmestyskirjassa sanotaan... EI sotamiehet nimittäin näe kovin paljoa harhoja eivätkä saa "yliaistillista" informaatiota, mutta se kaikki herättyy, tulevan 1000 vuoden sisällä, mikäli Jehovalaisiin on uskominen.... 1000 vuoden sisällä ja päästä, on EHKÄ se Ydinsota, jossa lähes kaikki sotilaat tuhotaan, Hellvettiin, mutta siviileistä pelastuu tuolloin maailmassa muutamia prosentteja ihmisistä, lukumäärällisesti on pelastuneita paljon enemmän tuolloin silti kuin vedarissa... Ja 66 Suura, muistaakseni Koraanissa, kertoo suuresta Maanjäristyksestäkin, joita muutamia pieniä on jo tullut, ei Suomeen sentään vielä?! Tietenkään kaikkia sotilaitakaan ei tuhota, tai muuten "Herra Sebaot"- Mars tms. tulisi tuhotuksi, ja ei sekään ole mahdollista...


      • fhgjhjgh
        Luucifer kirjoitti:

        Et osaa sinäkään. Keksit juttuja omasta päästäsi tai lainaat ikivanhoja juutalaisia legendoja.

        Jumalan tarkoituksen voi lukea Raamatusta, ei se salainen ole.


      • Jumala loi universumin luoduilleen kodiksi, ja onhan se mukava katsella yötaivaalle kun ei tarvitse pelkkää mustaa katsella!


      • Luucifer
        fhgjhjgh kirjoitti:

        Jumalan tarkoituksen voi lukea Raamatusta, ei se salainen ole.

        Raamatun jumala on vain yksi satuhahmo muiden joukossa. Ensimmäistäkään todistetta ei ole.
        Jeesuskin oli joko mielisairas tai huijari.


      • dfghjkr
        Luucifer kirjoitti:

        Raamatun jumala on vain yksi satuhahmo muiden joukossa. Ensimmäistäkään todistetta ei ole.
        Jeesuskin oli joko mielisairas tai huijari.

        Ei ole kuin yksi Jumala.


      • Luucifer kirjoitti:

        Raamatun jumala on vain yksi satuhahmo muiden joukossa. Ensimmäistäkään todistetta ei ole.
        Jeesuskin oli joko mielisairas tai huijari.

        No kerrohan Luucifer kun tiedät, ettei ole Jumalaa, kuka rakensi ensimmäiset solut ja kirjoitti niihin DNA-koodit sekä teki paljon paljon muutakin soluihin, että nämä pystyivät olemaan joko yksisoluisia soluja ja/tai sitten osana monisoluisia olentoja?

        Ei oikein kestä lähempää tarkastelua väitteesi ettei muka ole Jumalaa ja hänestä todisteita, todisteita kun on kukkuramitoin sekä mikromaailmassa sekä makromaailmassa, vaikkakaan kukaan ei pääse näkemään Jumalaa suoraan silmästä silmään.


      • Anonyymi
        dfghjkr kirjoitti:

        Ei ole kuin yksi Jumala.

        Etkö ole lukenut raamattua missä mainitaan muistakin jumalista?


      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        No kerrohan Luucifer kun tiedät, ettei ole Jumalaa, kuka rakensi ensimmäiset solut ja kirjoitti niihin DNA-koodit sekä teki paljon paljon muutakin soluihin, että nämä pystyivät olemaan joko yksisoluisia soluja ja/tai sitten osana monisoluisia olentoja?

        Ei oikein kestä lähempää tarkastelua väitteesi ettei muka ole Jumalaa ja hänestä todisteita, todisteita kun on kukkuramitoin sekä mikromaailmassa sekä makromaailmassa, vaikkakaan kukaan ei pääse näkemään Jumalaa suoraan silmästä silmään.

        No laita sitten niitä todisteita jumalastasi. Voidaan sen jälkeen sitten katsoa että loiko se jotain vai ei.


      • Anonyymi
        dfghjkr kirjoitti:

        Ei ole kuin yksi Jumala.

        Niin, Jumala on Jumala niminen jumala kristinuskossa.
        Kristinuskossa on useita muitakin jumalia.
        Välillä vaikuttaa siltä, että kristinuskossa on montakin Jumala nimisiä jumalia kun Jumalaan uskovia kuuntelee.


      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        Jumala loi universumin luoduilleen kodiksi, ja onhan se mukava katsella yötaivaalle kun ei tarvitse pelkkää mustaa katsella!

        Ai siis ihmistäkö varten? ;D;D Biljoonia tähtiä (joita emme edes näe, vain murto-osan jos sitäkään) ihan vaan ihmisten iloksi...


    • Alpertti.Ykskivi

      Raamatun Jumalaa ennen oli lukuisa joukko muita jumalia, joiden jokaisen väitetään olevan se ainoa oikea. Mikä tekee juuri raamatun Jumalasta sen oikean?

      • fhgjhjgh

        Jumala oli alussa ja ilman Jumalan luomistyötä ei olisi ketään muuta olemassa.


      • Akillesko

        Jumala on antanut vain Raamattu nimisessä kirjassa selityksen muutamasta nimestään, joita oli, Adonai, Sebaot ja ... Jeesus.... 7 niitä nimeä tosin oli ja joku kertoi ne täälläkin hebreaksi, mutta en nyt muista niitä kaikkia. Kreikalla oli myös Jumalia, ja jossain määrin jopa yhtenevä nimeäminenkin, esim. knostilaisuus oli tietävinään, että Jehova-Jumalan Isä oli Saklas, satunnaisuuden ja kaaoksen ylin hidalgo, siinä missä Jehova oli järjestyksen Jumala. Jumalat silti ovat kaikkien kaikkeuksien alussa syntyneet toisistaan, ne ovat kuitenkin kuin matemaattisia ja ikuisia ideoita, eli siksi ei voida puhua niiden syntymisestä samalla tavalla kuin kaltaistemme eläimien, ja Jumalien syntymisten suhteen puhumme tapahtumista lähes ikuisuus ennen nykyistäkin maailmankaikkeuttamme, en itse sattunneesta syystä, millainen oli edellinen maailmankaikkeus, vaikka luulen itsekin sielläkin silloin olleeni, tai ehkä, tuolloin vain osan osana jotakin suurempaa entiteettiä...
        Jeesus muutan sanoi olevan Jehova:"Jos ette usko, että MInä olen se mikä Olen, ette pelastu"... Tuossa oli Jehova nimi tuon lauseen sisältä, tuo "Minä Olen"; ja tuonkin vuoksi kansan vanhimmat yrittivät HETI hänet kivittää, mutta he eivät muistaneet vain Mooseksenkaan juttua siitä, että Ihminen on Oman Jumalansa kuva... No, Minä Olen Akilles, hyvin pienikokoinen versio, alun Titaanien ajan fyysisestikin suuresta "sankarista", mutta en kovin vähä-ääninen ja puheinen...Ja Akilles on jopa Suomessa melko keskikokoinen entiteetti, kai Akeja joku 1000 saattaa täälläkin olla, ja muualla samakantaisia nimiä kai melko paljon myös...


      • rtts

        Ennen Jumalaa ei ole ollut ketään muuta, ei edes maailmaa.


      • Anonyymi
        rtts kirjoitti:

        Ennen Jumalaa ei ole ollut ketään muuta, ei edes maailmaa.

        Eli koska väitätte että kaikki on luotu, niin kuka tai mikä loi jumalasi?


      • fhgjhjgh

        Ei ole todisteita uusien tähtien muodostumisesta. Maailmoja ei synny pölystä.


      • fhgjhjgh kirjoitti:

        Ei ole todisteita uusien tähtien muodostumisesta. Maailmoja ei synny pölystä.

        kertoisitko tarkemmin asiasta, sensortin pärähyttäviä uutisia että uteliaisuus herää..


      • fhgjhjgh
        ravenlored kirjoitti:

        kertoisitko tarkemmin asiasta, sensortin pärähyttäviä uutisia että uteliaisuus herää..

        Ne ovat vanhoja tähtiä mitä sinä näet taivaalla eikä uusia. Joillakin on pölyä keuhkoissa mutta ei sinne mitään uutta maailmaa synny.


      • fhgjhjgh kirjoitti:

        Ne ovat vanhoja tähtiä mitä sinä näet taivaalla eikä uusia. Joillakin on pölyä keuhkoissa mutta ei sinne mitään uutta maailmaa synny.

        Tietenkin ne ovat vanhempia, valon saapuminen maahan magellanin pilvistä kestää noin 200.000 vuotta. mutta tämähän on lyhyt aika verrattuna tähden elinikään.


      • Luucifer
        ravenlored kirjoitti:

        Tietenkin ne ovat vanhempia, valon saapuminen maahan magellanin pilvistä kestää noin 200.000 vuotta. mutta tämähän on lyhyt aika verrattuna tähden elinikään.

        Tuommoiset jutut menee tuon luuserin pääkopan ohitse että hups vain.


      • Planeettoja ja tähtiä voi syntyä mahdollisesti pölystä, mutta elämän luomiseen vaaditaan Jumalaa, hänen voimaa sekä rajatonta viisautta.

        DNA-koodi, elämän koodi ei synny sattumasta, eikä itsestään, ei vaikka kuluisi miljoonia vuosia. Jumalan täytyy tämä kirjoittaa soluun ja lisäksi soluun tarvitsee tehdä paljon paljon muutakin, että se täyttää tehtävänsä joko itsellisenä soluna tai osana jotain elävää olentoa.


      • ghjkkghk
        miikanaahum kirjoitti:

        Planeettoja ja tähtiä voi syntyä mahdollisesti pölystä, mutta elämän luomiseen vaaditaan Jumalaa, hänen voimaa sekä rajatonta viisautta.

        DNA-koodi, elämän koodi ei synny sattumasta, eikä itsestään, ei vaikka kuluisi miljoonia vuosia. Jumalan täytyy tämä kirjoittaa soluun ja lisäksi soluun tarvitsee tehdä paljon paljon muutakin, että se täyttää tehtävänsä joko itsellisenä soluna tai osana jotain elävää olentoa.

        Ei synny eikä sellaista ole edes havaittu.


      • anonyymi_J7J
        ghjkkghk kirjoitti:

        Ei synny eikä sellaista ole edes havaittu.

        Havaintojen teko vaatii toimivat aivot ja aistit.


      • OnHavaittu
        ghjkkghk kirjoitti:

        Ei synny eikä sellaista ole edes havaittu.

        Vetypilvestä ja pölystä. Koko prosessia ei ole havaittu sen hitauden takia, mutta eri vaiheissa olevia prototähtiä ja muodostumassa olevia planeettakuntia on havaittu paljonkin.

        Voisit yhtä hyvin väittää, ettei ole havaittu metsätammen voivan kasvaa tuhatvuotiaaksi. Tammia löytyy taimesta ikivanhoihin jättiläisiin katkeamaton sarja ja kasvuprosessi tunnetaan. Sen perusteella uskaltaa hyvin perustein päätellä, että vanhimmatkin tammet ovat kasvaneet taimesta.


      • ghjkkghk
        OnHavaittu kirjoitti:

        Vetypilvestä ja pölystä. Koko prosessia ei ole havaittu sen hitauden takia, mutta eri vaiheissa olevia prototähtiä ja muodostumassa olevia planeettakuntia on havaittu paljonkin.

        Voisit yhtä hyvin väittää, ettei ole havaittu metsätammen voivan kasvaa tuhatvuotiaaksi. Tammia löytyy taimesta ikivanhoihin jättiläisiin katkeamaton sarja ja kasvuprosessi tunnetaan. Sen perusteella uskaltaa hyvin perustein päätellä, että vanhimmatkin tammet ovat kasvaneet taimesta.

        Avaruus hajoaa.


      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        Planeettoja ja tähtiä voi syntyä mahdollisesti pölystä, mutta elämän luomiseen vaaditaan Jumalaa, hänen voimaa sekä rajatonta viisautta.

        DNA-koodi, elämän koodi ei synny sattumasta, eikä itsestään, ei vaikka kuluisi miljoonia vuosia. Jumalan täytyy tämä kirjoittaa soluun ja lisäksi soluun tarvitsee tehdä paljon paljon muutakin, että se täyttää tehtävänsä joko itsellisenä soluna tai osana jotain elävää olentoa.

        Tarkoittaako tämä sitä, että Jumala ei luonutkaan kaikkea olevaa?


    • Mooses_IS_ONLY_BROT

      Hey, Mooses-brother-FUCKER! Ei kertonut Genesis Raamatussa kaikkein seikkaperäisemmin. Kristillisessä kirjallisuudessa pelkästään on NYTTEMMIN tuhansia kokonaisia kirjoja, käsittääkseni, ainakin uskon että on, polarisoimassa nykytieteenkin avulla Genesistä, Luomista.
      Mutta se on totta, että aikalaissepostuksiin verrattuna oli Mooseksen Genesis ylivertainen... Mutta jos oikeasti kiinnostaa LUOMINEN, nyky käsityksen mukaan KOORDINAATISTON LEVITTÄMINEN maailmankaikkeuteen OLI BIG_BANG tms, ja kiinnostavia on ne laskelmat millä tätä kaikkea yritetään todentaa ja todistaa.... Elämän levittämisen suhteen on totta, että ei tarvinnut älykkään, järkevän Jumalan ruveta heittämään NOPPAA geenikombinaatioilla vaan tehdä geeneihin KIELI, jota luontoäiti ymmärtää, kun se kokoaa meidät emämme kohtuihin, SIITOKSEN jälkeen...

    • LakiV

      Joo, jos ymmärrätte, mitä tarkoittaa, että ei informaatiota synny sattumalta, niin ei tarvitse sitä kertoa, mutta silti varalta, että joku ei tiedä, niin kerron, että vaikka ARPAKONE tietokoneen tavallinen satunnaisgeneraatio ARPOISI silloin tällöin oikeita sanoja, se on totta että silloin tällöin tulee ihan oikeita sanojakin sinne, mutta kas kun ei täytä vielä informaation vaatimusta, että SE vielä olisi oikea ja tarkka vastaus yhtään mihinkään... No, jos nyt ksdfmlösjkdföo, FM? FM-aaltoja kaikkialla, ja sekö olis vastaus siihen että tietokonekin FM-aaltoja(vai AM?) käyttää informaationsa levittämiseen, Wifi-verkossa? föo? Sellaista saa ei vielä käytetä paljoa, mitähän tarkoittaa?!
      ksd? Luultavasti joku lyhenne?! EI, vaan tuo oli _VAIN SATTUMAA_ ei kukaan yrittänyt mitään vastata, eikä kukaan muutakuin hieman kajahtaessaan uskonut että siitä saisi vastauksia.... Uskonnoissakin silti silloin tällöin uskotaan arpatuloksiin, jopa juutalaisuudessa, mutta tällöinkin olettaisin pappiensa UURIMIN JA TUMMIUMIN kääntäneen itse siihen tulokseen mistä olivat varmoja, jos eivät oikeasti halunneet VÄÄRÄÄ TUOMIOTA?!

    • miikkanaahum

      Haluan perua avaukseni. Poistaka se.
      Jumalaa ei ole

      Voi kun Jumala pyörisi ja lentäisi aurikoon apua kirkuen, oikein sille sialle.

      Korona leviää ja rukoilu ei auta

    • Anonyymi

      Kaiken olevan alkuun voi rakentaa äärettömän määrän vaikka minkälaisia myyttejä. Niin vähän siitä tiedämme.

      • Anonyymi

        Voi rakentaa, mutta entäpä todisteet:

        "Kaiken olevan alkuun voi rakentaa äärettömän määrän vaikka minkälaisia myyttejä. Niin vähän siitä tiedämme."

        "Kaiken alusta" on melkoinen määrä tietoa objektiivisina havaintoina ja niiden tulkintoina. Rakennetut suhteellisen harvat myytit eivät yleensä saa niistä todistetukea. Ääretöntä määrää sellaisia ei joukkoon mahdu.


    • Anonyymi

      Se on kyllä aurinko joka viime kädessä muuttaa päivän yöksi ja yön päiväksi..
      Luonnontieteeseen ei kuulu kysymys *miksi kaikki on olemassa*. Se on filosofien tai teologien juttu., hyvin mielenkiintoinen sinänsä. Mutta nämä palstan fundamentalistit eivät "usko" myöskään asialliseen teologiaan...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      75
      2803
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      57
      2716
    3. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      17
      2413
    4. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2042
    5. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      50
      1990
    6. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      276
      1972
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1291
    8. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      38
      1129
    9. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      0
      1050
    10. Aamun Trump

      "DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.
      Maailman menoa
      96
      989
    Aihe