Kävin Osuuspankissa avaamassa nettipankkiani, joka oli lukkiutunut, kun avainluvut loppuivat kesken. Mutta eihän se enää tänä vuonna onnistukaan ajokortilla, kuten aina ennen. Piti ensin hankkia kallis passi 72 euroa ja siihen kuvat päälle 15 euroa. Kyllä otti pattiin, kun pieni eläke muutenkin . Henkilökorttiin on jopa kolmen viikon jono ja sinä aikana laskujen eräpäivät menisivät jo umpeen. Passin sai sentään kolmessa päivässä.
Valtiolla valtava rahastuskeino
1
<50
Vastaukset
Helpottaahan tuo sentään ajo-oikeutta, kun ei tarvita muuta kuin kortti sitä osoittamaan, yksi ajokortti perheessä riittää, jollei ole hyvät naapuruussuhteet ja lainaillaan ajo-oikeutta vähän laajemminkin.
On muuten passin hinta samalla noussut varsin lupaavasti, kun näitä uusia lakeja on väännetty. Jokaisen tulisi saada ainakin se henkilökortti lain säätäjän piikkiin, kun se on tehty pakolliseksi.
Ensin nykäistiin passin voimassaoloaika puoleen ja nyt hintaa vedätetään ylöspäin muiden pakkojen nojalla, kuitenkaan ei koskaan ole takeita siitä onko passi edes aito. Kenelle tämä bisnes on myyty?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1574371- 1691591
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661397- 52814
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124777Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy191721En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66699Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6687- 75680
- 40644