https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005980053.html
Kohun keskellä olevan Esperi Caren toimitusjohtaja on tienannut miljoonia hoivayhtiön johdossa
Esperi Care teki toimitusjohtajastaan miljonäärin. Samalla hoivayhtiö haki säästöjä työntekijöistä.
Kaksi kuukautta sitten Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni oli Kauppalehden haastateltavana. Hoivayhtiön ongelmat eivät olleet vielä silloin nousseet julkisuuteen. Niinpä haastattelussa puhuttiin rahasta.
Aarnio-Isohanni kertoi, ettei hän enää pysynyt laskuissa mukana, kuinka monta miljonääriä Suomeen oli Esperin yritysostossa syntynyt. Määrä saattoi olla useita kymmeniä, ehkä jopa päälle sata.
– Valtaosa meidän yrityskauppamiljonääreistämme on naisia. Kuka olisi arvannut kymmenen vuotta sitten, että hoiva-alalla lähihoitajasta voi tulla miljonääri, toimitusjohtaja kommentoi Kauppalehdelle.
Hoiva- ja terveystalojen verokuningatar
Aarnio-Isohanni ei ole lähihoitaja. Mutta miljonääri hän kyllä on – pitkälti oman pestinsä ansiosta.
Esperi Care teki toimitusjohtajastaan miljonäärin. Samalla hoivayhtiö haki säästöjä työntekijöistä.
Kaksi kuukautta sitten Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni oli Kauppalehden haastateltavana. Hoivayhtiön ongelmat eivät olleet vielä silloin nousseet julkisuuteen. Niinpä haastattelussa puhuttiin rahasta.
Aarnio-Isohanni kertoi, ettei hän enää pysynyt laskuissa mukana, kuinka monta miljonääriä Suomeen oli Esperin yritysostossa syntynyt. Määrä saattoi olla useita kymmeniä, ehkä jopa päälle sata.
– Valtaosa meidän yrityskauppamiljonääreistämme on naisia. Kuka olisi arvannut kymmenen vuotta sitten, että hoiva-alalla lähihoitajasta voi tulla miljonääri, toimitusjohtaja kommentoi Kauppalehdelle.
Hoiva- ja terveystalojen verokuningatar
Aarnio-Isohanni ei ole lähihoitaja. Mutta miljonääri hän kyllä on – pitkälti oman pestinsä ansiosta.Vuonna 2010 Aarnio-Isohannin pääomatulot olivat yli kaksi miljoonaa euroa. Samana vuonna suomalainen pääomasijoittaja Capman oli ostanut itselleen enemmistön Esperi Caresta.
Yhtä kaikki, Aarnio-Isohanni on johtanut Esperi Carea nyt yhtäjaksoisesti 16 vuotta. Tänä aikana hän on ansainnut rahaa yhteensä yli 12 miljoonaa euroa.
Yrityskauppoja ja yhteistyösopimuksia
Esperi Care on tällä hetkellä Suomen viidenneksi suurin hoiva- ja terveyspalveluyritys. Vuodesta 2010 se on tehnyt lukumääräisesti eniten soteen kytkeytyviä yrityskauppoja, yhteensä 120.
Yhteistyösopimuksia hoivayhtiö on solminut kaikkiaan 200 kunnan kanssa. Yli puolet Suomen kunnista on siis ulkoistanut palveluitaan Esperi Carelle.
Voimakkaasta kasvusta huolimatta yhtiön kannattavuus on ollut heikkoa. Viime vuonna Esperi Caren liikevaihto ylsi 76 miljoonaan euroon, mutta liikevoitto jäi silti noin seitsemän prosenttia miinukselle.
Myös yhtiön suhteellinen velkaantuneisuus oli viime tilinpäätöksessä varsin suuri, lähes 290 prosenttia.
Säästöjä työntekijöistä
Vuonna 2016 Yle kertoi, kuinka Esperi Care haki säästöjä muuttamalla hoivakotien johtajien työnjakoa.
Ylen mukaan yhtiö alkoi ohjata johtajia tekemään enemmän hoivatyötä. Samalla se merkitsi johtajille kuuluneita hallinnollisia tehtäviä konsernihallinnon työntekijöiden vastuulle.
Näin vaadittu hoitajamitoitus saatiin täytettyä ilman, että yhtiö joutui palkkaamaan lisää henkilökuntaa tai lisäämään tuntityöläisten määrää.
Tehyn viime vuonna tekemä selvitys puolestaan paljasti Esperi Caren vääristelleen tietoja työntekijöiden määrästä.
Selvityksen mukaan yhtiön hoivakotien työvuoroluetteloihin oli merkitty sijaisia, joilta ei ole kysytty suostumusta työvuoroon. Lisäksi listoihin oli myös kirjattu entisten työntekijöiden nimiä.
Henkilöstön vähyyteen liittyvät ongelmat ovat yksityisissä hoivakodeissa selvästi laajempia kuin kuntien ja kaupunkien itse pyörittämissä laitoksissa, Tehyn johtava lakimies Vappu Okkeri totesi STT:lle sunnuntaina.
– Esperin ongelmat ovat olleet kaikkein syvimmät. Vastaavia ongelmia on myös muiden isojen hoiva-alan ketjujen eli Attendon ja Mehiläisen kanssa. Kaikissa ketjuissa on myös yksittäisiä hyvin toimivia toimipisteitä, sanoi Okkeri.Ongelmiin aiotaan puuttua
Liian vähän hoitohenkilökuntaa, puutteellista perushoitoa, yhden asiakkaan epäillään kuolleen hoitovirheen takia ja kolme muuta on siirretty joko terveyskeskushoitoon tai kuntoutusosastolle.
Muun muassa tällaisia ongelmia Valvira löysi Kristiinankaupungissa sijaitsevasta Esperi Caren hoivakodista.
Toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohannin mukaan ongelmiin aiotaan välittömästi puuttua.
– Palkkaamme lisää henkilöstöä. Vakinaistamme ja kokoaikaistamme tuntityöntekijöitä. Esimiesten työpanos tullaan jatkossa kaikissa yksiköissämme merkitsemään yli puoliksi hallinnon puolelle, Aarnio-Isohanni lupasi perjantaina julkaisemassaan tiedotteessa.
Samuli Niinivuo
Kohun keskellä olevan Esperi Caren toimitusjohtaja on tienannut miljoonia hoivayhtiön johdossa
HalvallaEiHyvääSaa
3
121
Vastaukset
- ihmisoikeudetkunnossa
Hoiva-ala se on sellasta bisnestä ,että sieltä tulee suomeen miljonäärejä solkenansa , lääkärit ovat miljonäärejä 3 työvuoden jälkeen , ja sossuja paljon tosiaan alalla eli entiset bolsevikit ovat nousseet nopeasti miljoonakerhoon.
- anonyymi_nqt
Suomesta tuli ennen it -alan miljonäärejä , mutta nyt niitä valmistuu hoiva-alalta -on se kummaa ,että kansaa sairastutetaan , että lääkärit rikastuisi .
- todellaköyhätässä
Oisko tää marja aarnio jarin sukulaisia ,ku nautiskelevat tollee ihmisoikeuksistaan - oi oi oi , jospa pääsis nautiskeleen ....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2916357Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652009- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141225Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181671141Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962