Miksi vasemmisto haluaa lisää köyhiä kehitysmaista ?

Eivätkö he ole niitä köyhyyden vastaisia "taistelijoita" ?
Miksi suomea pitää köyhdyttää lisää tänne kuulummattomia houkuttelemalla ?

Yleisesti ottaen suomalainen ei oikein kuulu afrikkaan eikä afrikkalainen suomeen ja sama on lähi-idän suhteen suuntaan ja toiseen.

Ja kaikkein hulluinta on pienen kansan rahaa jakaa maailmalta tänne tuleville. meitä on hitunen, mutta muita on liikaa.

Kiintiöpakolaisuus tarkasti harkiten pieninä vuosittaismäärinä ja niin ettei oteta yksin tulevia miehiä on ainoa, jota voi ymmärtää.

Ymmärrän oikein hyvin Tsekkiä, Puolaa jne., jotka eivät halua lainkaan pakolaisia.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ne haluu samaa tasoa olevia ihmisiä mitä ne itse on.

Äänestä

Oulun turvallisuusseminaari täysi fiasko – ”Suomalaisetkin raiskaa ja esikotouttamista lisättävä”

Oulussa pidettiin aamupäivällä turvallisuusseminaari, jossa käsiteltiin Oulun seksuaalirikostapauksia ja sen turvallisuusvaikutuksia ihmisiin. Koko seminaari oli täysi katastrofi ja osoitti, että Oulun kaupungin johdolla ja johtopolitiikoilla ei ole tilanne millään tavalla hallussa, eikä tilannetta aiota edes parantaa.
Tilaisuuden piti olla keskustelutilaisuus, jossa pohditaan miten nuorten naisten ja tyttöjen tilannetta voidaan parantaa. Tämän sijasta suurin osa puheenvuoroista käsitteli lähinnä miten suomalaisetkin raiskaa ja seksuaalirikoksia on ollut aina. Yksi puhuja jopa kertoi, että Oulussa ei edes ole mitään raiskausbuumia. Hänen väitteensä mukaan raiskausbuumi oli 2012. Mutta koska teot olivat tuolloin kantasuomalaisten tekosia siitä ei noussut mediakohua. Kaupungin turvallisuuspäälliikkö vahvisti asian: Oulussa ei raiskata sen enempää kuin muuallakaan Suomessa, Oulu on turvallinen kaupunki.

Koko tilaisuus oli siis täynnä jonninjoutavaa jorinaa. Poliisi kertoi, että maahanmuuttajat ovat niitä uhreja. Maahanmuuttoviraston henkilö kertoi miten turvapaikkaprosessi etenee. Sen jälkeen saatiin pitkä puheenvuoro kuinka pakolaismiesten vierailuttamisesta kouluilla ja päiväkodeissa ollaan saatu pelkästään positiivisia kokemuksia. Sotamiehiä ollaan vierailutettu säännöllisesti kouluissa ja niitä aiotaan jatkaa tulevaisuudessakin. Puhuttiin kotouttamisesta ja suomalaisten velvollisuuksista kotouttaa.

Niin ikään tuli esille, että Oulun tapaussarjassa ongelma on lähinnä se, että somessa harjoitetaan vihakirjoittelua. Myös muut puhujat muistuttivat, että seksirikokset eivät ole lisääntyneet, ja jos ovatkin, silloin kotouttamista on parannettava ja valtion velvollisuus on kotouttaa tulijat. Monet puhujat kertoivat kuinka monikulttuurisuus tekee auvoisaksi. Muuan puhuja kertoi kuinka oli matkustanut kerran venäläisellä lentokoneella, jossa oli tanskalainen miehistö, tai jotain sinnepäin. Tämän vuoksi Suomi ei voi sulkea rajoja.

Ainoita kriittisiä mielipiteitä esitti Sebastian Tynkkynen, joka sanoi, että Oulun kaupunginhallitus ei ole tehnyt yhtään mitään raiskausepidemian kitkemiseksi. Tynkkynen vaati niin ikään, että kaikki päiväkoti- ja kouluvierailut on lopetettava yksiselitteisesti ja aikuisille sotapakolaisille on annettava porttikielto nuorisotiloille. Tynkkysen puheenvuorossa oli mielenkiintoista se, että puheenjohtaja paukutti koko puheen ajan vasaraa. Tynkkynen lopetti puheensa kehoitukseen kaupunginhallituksen hävetä.

Myös Junes Lokka esitti kriittisen kannan. Hän kertoikin, että koko tilaisuus on turhaa jonninjoutavaa jorinaa. Lokka vaati, että kaupunki on tuomittava parittamisesta ja maanpetoksesta, koska se on antanut Esikodolle ja muille toimijoille luvan pyörittää sotapakolaisia nuorten ja lasten parissa. Lapset ja nuoret on oikeastaan pakotettu seurustelemaan kehitysmaista tulleiden miesten kanssa.

Kaiken kaikkiaan koko seminaari oli täysi fiasko. Oulun johtoa ei tosiasiassa kiinnosta nuorten naisten tilanne, eikä sen vakavuutta ymmärretä. Suurin ongelma puhujille oli nyt vain se, että kotouttamistoimet ovat epäonnistuneet ja kun sotapakolaisia vierailutetaan entistä enemmän kouluissa, tilanne paranee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saakoihmetellä kirjoitti:

Eivätkö he ole niitä köyhyyden vastaisia "taistelijoita" ?
Miksi suomea pitää köyhdyttää lisää tänne kuulummattomia houkuttelemalla ?

Yleisesti ottaen suomalainen ei oikein kuulu afrikkaan eikä afrikkalainen suomeen ja sama on lähi-idän suhteen suuntaan ja toiseen.

Ja kaikkein hulluinta on pienen kansan rahaa jakaa maailmalta tänne tuleville. meitä on hitunen, mutta muita on liikaa.

Kiintiöpakolaisuus tarkasti harkiten pieninä vuosittaismäärinä ja niin ettei oteta yksin tulevia miehiä on ainoa, jota voi ymmärtää.

Ymmärrän oikein hyvin Tsekkiä, Puolaa jne., jotka eivät halua lainkaan pakolaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu