Viikonloppuna meni taas yksi kymppitonni rikki. "Palvelun kautta on eronnut 680103 henkilöä."
Eikä loppua ole vieläkään näkyvissä.
Eikä loppua ole vieläkään näkyvissä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Osa paperieroistakin on tehty palvelun nettisivulta tulosteluila kaavakkeilla. Esim. lasten kanssa eroava.
Pelkästään lasten erottamiseen tarjoitettua kaavaketta ei vaan ole vieläkään olemassa.
Joo, tuota pitäisi säätää. Kun nyt ehtisi ja jaksaisi.
Antivapari on katkera kirkon heikkojen tilastolukujen julkaisun virittämästä lukujen käsittelystä tällä foorumilla. Asia liittyy kuitenkin sekularismin etenemiseen, joten sitä on perusteltua käsitellä, vaikka tämä ei mikään kirkon toiminnan foorumi olekaan.
koti
̶u̶s̶k̶o̶n̶t̶o̶
̶i̶s̶ä̶n̶m̶a̶a̶
Riippuu vähän siitä mitä tarkoitat isänmaalla tai isänmaallisuudella. Ei se välttämättä liene Thomas Painen lausahduksen kanssa ristiriidassa.
Koti-perhe-ystävät-kaverit (opiskelu, työ, järjestö)- kunta- maakunta- valtio-pohjoismaalaisuus-eurooppalaisuus-maailmankansalaisuus
Kirkosta on erottu, ei uskon takia vaan kirkon Raamatun vastaisuuden takia.
Nyt uskon vahvemmin kun koskaan. Mikään eikä kukaan vie sitä minulta pois.
Rahaa olen alkanut antamaan suoraan niille, ketkä sitä tarvitsevat.
Kaltaisiasi on jonkun verran. Olisiko viitisen prosenttia erovirrasta, en osaa sanoa. Kuitenkin palautteissa näkyy säännöllisesti viittauksia evlut kirkon liikaan maallistumiseen.