Porvarimediat/Saarikko - vähättelevät vanhusten isoa KÖYHYYSongelmaa

2000SAIRAUSKANSANELÄKVAS

Iso, hoitamaton köyhyysongelma, eli kunnollisten sairaus- ja kansaneläkkeiden puuttuminen, on se vanhustenhoidon ongelmien, todellinen syy ja ydin. Tämä halutaan, porvarimedioissa nyt, täysin ohittaa ja keskittyä sinnikkäästi, edelleen, veropakolaisyrityksien suoramainontaan, suorastaan rodunjalostusopillisesti, Saarikon porvarin ahneella suulla.

Kyllä lihavatkin ovat rodunjalostajia, mitä tulee vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaitten, julmaan kohteluun ja köyhyyteen, perusturvattomiksi ja puolustuskyvyttömiksi, pakottamiseen, mitä veroparatiisiyritykset kautta linjan, poikkeuksetta tekevät.

Saarikon mainostamia "vastuullisia yrityksiä" EI ikävä kyllä, ole olemassakaan.

Siksikin, ja ihan perustuslaillisista, sekä inhimillisistä syistä, niiden julkisenkaan terveydenhoidon, lähtökohtien, eli sen aidon perusturvan, pitää olla kunnossa, ihmisillä itsellään, eli vanhuksilla, vammaisilla, pitkäaikaissairailla, sellaiset, kunnolliset, 2000€/kk Sairaus- ja kansaneläkkeet, että IHMIS-KANSALAIS-POTILAIDEN-ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDET, täyttyvät.

Ne eivät tule taivaan lahjana, körttiläis-lestadiolaisten äärioikeistolaisten, veroparatiisiporvareiden sijoitusyrityksien kautta, vaan niiden pitää tulla, suorina, konkreettisina, raha-tulojensiirtoina, ihmisille, eli vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille itselleen, suoraan valtiolta,
eikä millekään veroparatiisi"hoiva- ja kuljetus"yrityksille, kuten porvarimediat nyt yhdestä suusta, porvari-Saarikon hahmossa kailottavat.

Toimittajienkin ahneus, vakavien asioitten edessä, on häpeäksi Suomen tiedonvälitykselle.

4

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUDETÄÄNESTÄJÄTVASL
    • Sitten kun vielä verokieroudella (verosuunnittelulla) kierretään veroja ja viedään loputkin ulkomaille, Nyt yritetään sote rahatkin saada samalla systeemillä ulkomaille .Mitä jää kotimaahan, ei mitään. Kuka muistaa kuinka 80 lopulla oli vain yksi totuus ja kaikki tunsivat nahoissaan kuinka siinä kävi. Voi hyvät ihmiset, ymmärtäkää nyt, että trion politiikka vie meidät perikatoon.

    • vastustakaa.taistelkaa

      älkää luottako kepuli riistoporvarien soteen, tai käy kylmät..hrrrrrrr

    • 2000TakuuKansaneläkkeik

      https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3903934-koyhyytta-piti-vahentaa-tavoite-ei-ole-lahentynyt-lainkaan

      Yleisradiokin vain mielisteli, porvari-Saarikon, todellisten ongelmien väistelyä ja ylimielistä ohittamista. Saarikon on EROTTAVA.

      Ei selvästikään, halunnut edes kohdata, isoa, hoitamatonta köyhyysongelmaa, joka on vanhustenhoidon ongelmien perimmäinen syy, se että ihmisiltä, eli vanhuksilta, vammaisilta ja pitkäaikaissairailta, puuttuu aito perusturva itseltään, eli ne aidot ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeudet, joilla puolustautua, äärioikeistorikollisten veroparatiisiväkivaltaa vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      25
      2674
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2322
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1308
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1221
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      986
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      967
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      76
      880
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      75
      857
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      793
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      93
      782
    Aihe