Matkusta huomenna aamupäivällä viikoksi pois koneeni äärestä. Siksi julkaisen tämän toiseksi viimeisen osan jo hyt ja amulla viimeisen osan no. 17.
OSA 16
Pohdintoja uudesta perustuslaista ja uudesta presidentistä
Kun uusi perustuslaki alkoi olla valmis monet asiantuntijat ja poliitikot pohtivat sen merkitystä. HS:n Vieraskynä-palstalla Antero Jyränki 9.5.99 luo syvän katsauksen aiheeseen.
- Suomi ottaa pitkiä askeleita kohti sellaista parlamentaarista hallitusjärjestelmää, joka tosiasiassa on vallalla muissa Euroopan unionin jäsenmaissa paitsi Ranskassa.
- Tulevaisuudessakin presidentillä on oikeus tehdä itsenäisiä ratkaisuja, mutta tavoitteena ei ole, että hän jäljelle jäävien valtuuksiensa nojalla harjoittaisi kautta linjan tai jollain erikoislohkolla omaa politiikkaansa.
- Uusi perustuslaki painottaa monin tavoin presidentin ja hallituksen yhteistoimintaa ja jättää mahdollisuuden erimielisyyksiin syrjemmälle. Presidentti voikin ensi sijassa olla hallitukselle lisävoimavara.
- Toiseksi kaivaa pakastearkusta klassinen oppi puolueettomasta ja sovittelevasta voimasta: presidentti sopii sovittelijaksi tilanteissa, joissa valtiokoneiston toiminta tai puoluesuhteet uhkaavat jumiutua. Presidentin toiminta olisi vähemmän vallankäyttöä ja paljon enemmän todellista sovittelua.
- Kolmanneksi: nykyaikana näyttää siltä, että edelleen kaivataan valtion konkreettisia symboleja. Tällainen vertauskuva on lipun, kansallislaulun ja vaakunan ohella myös valtionpäämies.
- Poliittinen johtajuus kuuluu julkisuudessa pääministerille, kun taas moraalisten ja eettisten kysymysten esilleotto sopii paremmin presidentille.
- Parlamentaarisessa järjestelmässä oletetaan, että presidentti esittää hallituksen käsityksiä, kun hän puhuu päivänpoliittisista asioista seremoniaalisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi valtiopäivien avajaisissa ja valtiovierailuilla.
- Suoran kaksivaiheisen presidentinvaalin kanssa voidaan uudessa järjestelmässä elää hyvin vain, jos lähdetään siitä, ettei vaalitavasta yritetä tehdä keinoa eduskunnan tai hallituksen sivuuttamiseksi.
Jukka Vihriälä yhteenvedosta uudesta perustuslaista Suomenmaassa 13.7.99 pari tärkeintä kohtaa:
- Presidentti ja valtioneuvosto johtavat ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa.
- Presidentin on annettava lakiesitys eduskunnalle hallituksen haluamassa muodossa.
- Pääministerin ja hallituksen nimittäminen tulee yksiselitteisesti eduskuntavetoiseksi.
Ilta-Sanomat julkaisi kirjoitukseni 5.10.99.
Maa tarvitsee valtionpäämiehen.
Ilta-Sanomien päätoimittaja Vesa-Pekka Koljonen kirjoitti kolumnissaan 1.10.99, että presidenttiys on turha homma ja voidaan karsia koko virka.
Hän lopetti 20.8.94 samaisessa kolumnissaan presidentti Ahtisaaren puoli vuotta kestäneen kuherruskuukauden. Siitä alkoi melko yhtenäinen lehdistön, poliitikkojen ja valtiosääntöasiantuntijoiden kamppailu parlamentaarisemman valtiosäännön puolesta.
Sen jälkeen on hyväksytty Ahtisaaren vastustuksesta huolimatta uusi perustuslaki, jossa presidentin poliittiset valtaoikeudet on käytännössä kokonaan karsittu.
Mutta tarvitseehan maa valtionpäämiehen. Euroopan kuningaskunnissa asia on hoidettu näppärästi: perinnölliset kuninkaat hoitavat sen tehtävän ilman valtakunnan politiikkaa häiritseviä intohimoja. Meidän täytyy tyytyä rakentamaan presidentistä tällainen hyödyllinen instituutio.
Presidentillä tulee olla pitkäaikaiseen omakohtaiseen osallistumiseen perustuva kokemus Suomen politiikasta. Hänen pitää olla edustava henkilö eikä sovi olla änkyrä. Hänen ei pidä sekaantua päivänpolitiikkaan, jolloin hänellä on mahdollisuus nousta kaikkien kunnioittamaksi arvovaltaiseksi valtionpäämieheksi, joka tiukan paikan tullen voi astua riviin. Jos hänellä vielä näiden ominaisuuksien lisäksi on visioita, sen parempi. Tällaisen presidentin valitsemiseen suora kansanvaalikin sopii.
Oiva Härkönen, Vantaa
HS:n Risto Uimonen käsittelee otsikolla Vielä yksi vallansiirto presidentille sitä ristiriitaa, mikä oli asetuksella aikoinaan perustetun puolustusneuvoston aseman ja uuden perustuslain välillä. Pääministerin kanslia oli asettanut työryhmän tekemään korjausehdotuksia. Esillä on ollut mahdollisuus, että puolustusneuvosto lakkautetaan ja sen käsittelemät asiat siirretään ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle. Tätä ei Uimonen pidä hyvänä.
- Jonkun pitkäjänteisesti toimivan elimen on syytä kantaa kokonaisvastuuta maanpuolustuksesta. Ministerivaliokunta ei siihen kykene eikä pysty. Ratkaisu on yksinkertainen. Siirrettäköön neuvosto lailla valtioneuvoston kansliaan ja määrättäköön sen puheenjohtajaksi pääministeri.
Vantaan Sanomat julkaisi 6.10 99 kirjoitukseni, jossa toppuuttelin hieman paikallista demaripoliitikkoa Kimmo Kiljusta.
Kimmo Kiljusen irtiotot
Kiljunen on ennenkin hämmästyttänyt omituisilla mielipiteillään. Nyt on tämä Itä-Timorin ja Suomen suojeluskuntien rinnastaminen.
Syksyllä 1997 hän aloitti kampanjan presidentin valtaoikeuksien säilyttämisen puolesta, vaikka siihen aikaan kaikki puolueet, hallitus, valtiosääntöoppineet ja Nikulan komitea olivat yksimielisiä siitä, että valtiosääntöä pitää korjata parlamentaariseen suuntaan. Ahtisaari oli ainoa, joka harasi vastaan.
Erityisesti Kiljunen keskittyi sen seikan todistamiseen, että syntyvä käytäntö on voimakkaampi kuin perustuslaki. Tällä perusteella hän puolusti pääministerin ja presidentin tekemää kahdenkeskistä selkeästi valtiosäännön vastaista päätöstä kaksoisedustuksesta EU:n huippukokouksissa.
Silloin hänellä saattoi olla mielessään noiden mahtimiesten suosion tavoittelu, mutta mikä hänen motiivinsa nyt on. Eteenpäin pyrkivälle poliitikolle usein riittää, kunhan pääsee otsikoihin.
Oiva Härkönen, Vantaa
9.10.99 Iltalehti julkaisi kirjoitukseni, jossa kerroin mielipiteeni uuden presidentin ominaisuuksista. Siihen aikaan oli ehdokkaiden asettaminen käynnissä.
Ketkä ovat visionäärejä?
Pentti Lahti etsii visionääriä presidentiksi 4.10. Iltalehdessä ja tuo Ahtisaaren nimen esiin niin kuin hän olisi ollut visionääri. Eihän kotimaista politiikkaa tuntemattomalta voida edellyttääkään kummoista panosta maan asioista, vaikka kuinka olisi ”kansainvälisissä haasteissa todelliseen johtajuuteen kasvanut visionääri”.
Kokemuksesta viisastuneena kaikki puolueet hakevat nyt presidenttiehdokkaiksi toisenlaisia henkilöitä aika hyvin onnistuenkin.
Minä edellytän tulevalta presidentiltä, että hänellä on pitkäaikaiseen omakohtaiseen kokemukseen perustuva tuntemus Suomen politiikasta, hän on edustava eikä ole änkyrä, hän omaa luontaista arvovaltaa, jotta hänestä voisi kehittyä kaikkien hyväksymä valtionpäämies ja että hän malttaisi pysyä päivänpolitiikan ulkopuolella ja olisi kykenevä tulemaan riviin, kun todella tiukka paikka tulee.
Ei haittaa, vaikka presidentillä vielä näiden lisäksi olisi kansainvälistä kokemusta ja näkemyksiä kansakunnan tulevaisuudesta.
Mutta valtakuntaa johtaa hallitus ja eduskunta. Näiden elinten ja siellä vaikuttavien kyvyt ja visiot määräävät maan kehityksen.
Oiva Härkönen, Vantaa
Suomen Kuvalehden Tuomo Lappalainen pohtii tulevan presidentin asemaa.
- Suomalaisilla on väärä kuva seuraavien presidentinvaalien merkityksestä.
- Näin arvioi Åbo Akademin valtio-opin professori Dag Anckar. Hänestä muutos on niin iso, että se asettaa kyseenalaiseksi 1990-luvun alussa käyttöön otetun suoran kansanvaalin mielekkyyden.
- Anckarin mielestä olisi loogista, että presidentin valitsisi jatkossa joko eduskunta tai erillinen eduskunnan asettama vaalikollegio. Hieman happamasti hän toteaa, että suorasta kansanvaalista ei niin vain luovuta, ”Kun kansa on saanut lelun, sitä ei saa siltä sitä pois millään valtioteoreettisella perusteella”.
- Anckar kritisoi ulkopolitiikan johtamisesta muotoiltua kompromissia tulkinnanvaraiseksi ja epäselväksi.
- Valtiosääntöoikeuden professori Micael Hilden on puolestaan sitä mieltä, että presidentin vallan rajoittamisessa olisi voitu mennä vielä pitemmälle. Hänen mielestään on erikoista, että vielä 2000 Suomen kaltaisessa länsimaassa säädetään voimaan säännös, joka viestittää, että valtionpäämies saa tietyissä tapauksissa tehdä hallituksen kannan vastaisia päätöksiä.
- Eurooppa-neuvoston lautasliinaankin saadaan viimein ratkaisu. ”Perustuslain tekstin selvä tarkoitus on, että Suomen edustaja EU-huippukokouksissa on ensisijaisesti pääministeri”, Hiden tulkitsee.
Tuo viimeinen ei lainkaan toteutunut. Seuraavissa presidentin vaalissa melkein kaikki ehdokkaat, varsinkin Aho ja Halonen julistivat menevänsä sen toisen lautasen ääreen varsin innokkaasti. Kiljusen puhe, että syntyvä käytäntö on voimakkaampi kuin perustuslaki, näyttää pitävän paikkansa. Sitä saattoi pelätäkin, kun Lipponen meni sallimaan Ahtisaaren työntyä kokouspaikalle vastoin perustuslakia.
Presidentinvaalitaistelu alkoi näihin aikoihin ja lehdistökin alkoi lämmitellä aiheesta. HS julkaisi kirjoitukseni 29.10.99.
Mitä jäsenyysoptio oikein on?
Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen kaipasi, aivan oikein,
asiaa vaalitaisteluun kolumnissaan 24.10.99. Mutta jo käynnistynyttä
Nato-keskustelua hän pelkää: "Valitettavasti keskustelu on kuitenkin
menossa siihen suuntaan, että Kosovon jälkitunnelmissa sulkeutuu pois myös
Suomen ulkopolitiikan merkittävä saavutus eli Naton jäsenyysoptio". Sen
olemassaolo Virkkusen mukaan antaa meille politiikassa tärkeän
valinnanvapauden.
Mikä se sellainen jäsenyysoptio oikein on? Tietääkseni emme ole tehneet
mitään valtiosopimusta Natoon liittymisen mahdollisuudesta. Lieneekö sitten
nykyinen ulkopoliittinen johto tehnyt välipuheita Naton kanssa? Se ainakin
puhuu, ettemme liity "vallitsevissa oloissa" Natoon. Sehän tarkoittaa, että
liitymme jossakin muussa tilanteessa. Tämäkö on sitten se "ulkopolitiikan
merkittävä saavutus"? Minusta siinä vain uhkaillaan mahtavuutensa
menettänyttä naapuria, että jos ette ole kilttejä meille, me kerromme
Nato-sedälle. Valinnanvapautemme on yhtä hyvin turvattu sanomalla: Säilytämme itsenäisen puolustuksen.
Oiva Härkönen, Vantaa
Sauli Niinistö korostaa kolumnissaan Turun Sanomissa 10.11.99, ettei ulkopolitiikan hoito enää ole mitään salatiedettä ja että presidentin ei tarvitse olla ollut suoraan ulkoasiainhallinnon tehtävissä voidakseen pätevöityä ulkopolitiikkaan.
- EU-jäsenyys on myös muuttanut kansainvälisten asioiden luonnetta. Monet ennen kansainvälisiksi tulkitut tehtävät ovat EU-jäsenyyden myötä muuttuneet sisäpolitiikaksi.
- Ulkopolitiikan hoitaminen sai siis aikoinaan ylitieteellisiä piirteitä. Nyt kansainvälisten hoitamisessa on kysymys ylityöstä kuin ylitieteestä.
Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen oli aikoinaan ollut masinoimassa Ahtisaarta presidentiksi Kotimaa-lehden päätoimittajana. Myöhemmin hän jatkoi Ahtisaaren tiukkaa tukemista Kuvalehdessä. Hänellä oli Ahtisaaren tapaan hyvin negatiivinen käsitys puolueista ja parlamentarismista. Lehti kuitenkin julkaisi useitakin kirjoituksiani, joissa puolustin parlamentin ja sitä tietä puolueiden vallankäyttöä. Tässä 3.12.99 julkaistu:
Demokratian tila
Suomen Kuvalehden numeron 45 pääkirjoituksessa sanotaan puolueiden korostavan "omaa merkitystään yli niiden instituutioiden, joihin kansan edustajia valitaan tekemään päätöksiä". Ilman puolueita ja niiden muodostamia ryhmiä eduskunta ei toimisi, eikä hallitus pystyisi harjoittamaan johdonmukaista politiikkaa. Puolueiden oman merkityksensä korostaminen ja mielipiteen markkinointi vain vahvistaa demokratiaa.
Lehden mukaan puolueet ovat tästä syystä vähentäneet presidentin valtaoikeuksia. Jo oli Suomessakin Länsi-Euroopan demokratioiden lailla aika siirtyä lähemmäksi normaalia parlamentarismia. Ranskaa lukuun ottamatta niissä maissa valtionpäämiehellä ei juuri ole poliittista valtaa. Meidän presidenttimme hyvin suuret valtaoikeudet juontavat juurensa Kustaa III tekemään vallankaappaukseen 1772, jossa hän siirsi vallan säädyiltä itselleen. Tämä valta oli välillä Suomen suuriruhtinaalla ja siirrettiin sitten tasavallan presidentille.
Niin suuria valtaoikeuksia, jotka Suomen presidentillä on, ei demokratiassa pidä antaa kenellekään yhdelle ihmiselle. Kun nyt valtaosa presidentin valtaoikeuksista on siirretty valtioneuvostolle ja osia suoraan eduskunnalle, on valta hajautettu eikä yhden miehen mielivaltaa voida enää harjoittaa.
Lehti viittaa Ralph Dahrendorfin mielipiteeseen, että valitsijat suuntautuvat Euroopassa kohti epätyypillisiä uusia puolueita. Vaikka mielipiteen esittää tunnettu yhteiskuntatieteilijä, se ei näytä pitävän paikkaansa. Ainakin EU-maissa hallitsevat entiset vanhat puolueet eikä uhkaajia näy.
RD:n mielestä suuryritysten, IMF:N, EU:n ja Naton päätöksentekorakenteet ovat kansanvallan ulkopuolella. IMF, Kansainvälinen valuuttarahasto, on YK:n rakenteisiin kuuluva elin. Se on kuten valtioiden keskuspankit tai EKP demokraattisesti tehdyillä päätöksillä tarkoituksellisesti eristetty muusta poliittisesta päätöksenteosta. EU ja Nato ovat täysin demokraattisen päätöksenteon piirissä. Molempia johtavat suvereenien jäsenmaiden muodostamat ministerineuvostot ja huippukokous, joiden edustajat omassa maassaan ovat parlamentaarisessa vastuussa. Lisäksi jäsenmaiden parlamentit osallistuvat maansa osalta budjetti- ja lainsäädäntövallan nojalla järjestöjen toimintaan. Suomessa parlamentti on mukana jo unionin päätösten valmisteluvaiheessa. Jonkinlainen merkitys demokratian kannalta on myös europarlamentilla.
Joten kansanvalta voi hyvin ns. läntisissä demokratioissa, mutta luonnollisesti sen tilaa täytyy seurata ja tarvittaessa puolustaa.
Oiva Härkönen, Vantaa
OSA 16
Pohdintoja uudesta perustuslaista ja uudesta presidentistä
Kun uusi perustuslaki alkoi olla valmis monet asiantuntijat ja poliitikot pohtivat sen merkitystä. HS:n Vieraskynä-palstalla Antero Jyränki 9.5.99 luo syvän katsauksen aiheeseen.
- Suomi ottaa pitkiä askeleita kohti sellaista parlamentaarista hallitusjärjestelmää, joka tosiasiassa on vallalla muissa Euroopan unionin jäsenmaissa paitsi Ranskassa.
- Tulevaisuudessakin presidentillä on oikeus tehdä itsenäisiä ratkaisuja, mutta tavoitteena ei ole, että hän jäljelle jäävien valtuuksiensa nojalla harjoittaisi kautta linjan tai jollain erikoislohkolla omaa politiikkaansa.
- Uusi perustuslaki painottaa monin tavoin presidentin ja hallituksen yhteistoimintaa ja jättää mahdollisuuden erimielisyyksiin syrjemmälle. Presidentti voikin ensi sijassa olla hallitukselle lisävoimavara.
- Toiseksi kaivaa pakastearkusta klassinen oppi puolueettomasta ja sovittelevasta voimasta: presidentti sopii sovittelijaksi tilanteissa, joissa valtiokoneiston toiminta tai puoluesuhteet uhkaavat jumiutua. Presidentin toiminta olisi vähemmän vallankäyttöä ja paljon enemmän todellista sovittelua.
- Kolmanneksi: nykyaikana näyttää siltä, että edelleen kaivataan valtion konkreettisia symboleja. Tällainen vertauskuva on lipun, kansallislaulun ja vaakunan ohella myös valtionpäämies.
- Poliittinen johtajuus kuuluu julkisuudessa pääministerille, kun taas moraalisten ja eettisten kysymysten esilleotto sopii paremmin presidentille.
- Parlamentaarisessa järjestelmässä oletetaan, että presidentti esittää hallituksen käsityksiä, kun hän puhuu päivänpoliittisista asioista seremoniaalisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi valtiopäivien avajaisissa ja valtiovierailuilla.
- Suoran kaksivaiheisen presidentinvaalin kanssa voidaan uudessa järjestelmässä elää hyvin vain, jos lähdetään siitä, ettei vaalitavasta yritetä tehdä keinoa eduskunnan tai hallituksen sivuuttamiseksi.
Jukka Vihriälä yhteenvedosta uudesta perustuslaista Suomenmaassa 13.7.99 pari tärkeintä kohtaa:
- Presidentti ja valtioneuvosto johtavat ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa.
- Presidentin on annettava lakiesitys eduskunnalle hallituksen haluamassa muodossa.
- Pääministerin ja hallituksen nimittäminen tulee yksiselitteisesti eduskuntavetoiseksi.
Ilta-Sanomat julkaisi kirjoitukseni 5.10.99.
Maa tarvitsee valtionpäämiehen.
Ilta-Sanomien päätoimittaja Vesa-Pekka Koljonen kirjoitti kolumnissaan 1.10.99, että presidenttiys on turha homma ja voidaan karsia koko virka.
Hän lopetti 20.8.94 samaisessa kolumnissaan presidentti Ahtisaaren puoli vuotta kestäneen kuherruskuukauden. Siitä alkoi melko yhtenäinen lehdistön, poliitikkojen ja valtiosääntöasiantuntijoiden kamppailu parlamentaarisemman valtiosäännön puolesta.
Sen jälkeen on hyväksytty Ahtisaaren vastustuksesta huolimatta uusi perustuslaki, jossa presidentin poliittiset valtaoikeudet on käytännössä kokonaan karsittu.
Mutta tarvitseehan maa valtionpäämiehen. Euroopan kuningaskunnissa asia on hoidettu näppärästi: perinnölliset kuninkaat hoitavat sen tehtävän ilman valtakunnan politiikkaa häiritseviä intohimoja. Meidän täytyy tyytyä rakentamaan presidentistä tällainen hyödyllinen instituutio.
Presidentillä tulee olla pitkäaikaiseen omakohtaiseen osallistumiseen perustuva kokemus Suomen politiikasta. Hänen pitää olla edustava henkilö eikä sovi olla änkyrä. Hänen ei pidä sekaantua päivänpolitiikkaan, jolloin hänellä on mahdollisuus nousta kaikkien kunnioittamaksi arvovaltaiseksi valtionpäämieheksi, joka tiukan paikan tullen voi astua riviin. Jos hänellä vielä näiden ominaisuuksien lisäksi on visioita, sen parempi. Tällaisen presidentin valitsemiseen suora kansanvaalikin sopii.
Oiva Härkönen, Vantaa
HS:n Risto Uimonen käsittelee otsikolla Vielä yksi vallansiirto presidentille sitä ristiriitaa, mikä oli asetuksella aikoinaan perustetun puolustusneuvoston aseman ja uuden perustuslain välillä. Pääministerin kanslia oli asettanut työryhmän tekemään korjausehdotuksia. Esillä on ollut mahdollisuus, että puolustusneuvosto lakkautetaan ja sen käsittelemät asiat siirretään ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle. Tätä ei Uimonen pidä hyvänä.
- Jonkun pitkäjänteisesti toimivan elimen on syytä kantaa kokonaisvastuuta maanpuolustuksesta. Ministerivaliokunta ei siihen kykene eikä pysty. Ratkaisu on yksinkertainen. Siirrettäköön neuvosto lailla valtioneuvoston kansliaan ja määrättäköön sen puheenjohtajaksi pääministeri.
Vantaan Sanomat julkaisi 6.10 99 kirjoitukseni, jossa toppuuttelin hieman paikallista demaripoliitikkoa Kimmo Kiljusta.
Kimmo Kiljusen irtiotot
Kiljunen on ennenkin hämmästyttänyt omituisilla mielipiteillään. Nyt on tämä Itä-Timorin ja Suomen suojeluskuntien rinnastaminen.
Syksyllä 1997 hän aloitti kampanjan presidentin valtaoikeuksien säilyttämisen puolesta, vaikka siihen aikaan kaikki puolueet, hallitus, valtiosääntöoppineet ja Nikulan komitea olivat yksimielisiä siitä, että valtiosääntöä pitää korjata parlamentaariseen suuntaan. Ahtisaari oli ainoa, joka harasi vastaan.
Erityisesti Kiljunen keskittyi sen seikan todistamiseen, että syntyvä käytäntö on voimakkaampi kuin perustuslaki. Tällä perusteella hän puolusti pääministerin ja presidentin tekemää kahdenkeskistä selkeästi valtiosäännön vastaista päätöstä kaksoisedustuksesta EU:n huippukokouksissa.
Silloin hänellä saattoi olla mielessään noiden mahtimiesten suosion tavoittelu, mutta mikä hänen motiivinsa nyt on. Eteenpäin pyrkivälle poliitikolle usein riittää, kunhan pääsee otsikoihin.
Oiva Härkönen, Vantaa
9.10.99 Iltalehti julkaisi kirjoitukseni, jossa kerroin mielipiteeni uuden presidentin ominaisuuksista. Siihen aikaan oli ehdokkaiden asettaminen käynnissä.
Ketkä ovat visionäärejä?
Pentti Lahti etsii visionääriä presidentiksi 4.10. Iltalehdessä ja tuo Ahtisaaren nimen esiin niin kuin hän olisi ollut visionääri. Eihän kotimaista politiikkaa tuntemattomalta voida edellyttääkään kummoista panosta maan asioista, vaikka kuinka olisi ”kansainvälisissä haasteissa todelliseen johtajuuteen kasvanut visionääri”.
Kokemuksesta viisastuneena kaikki puolueet hakevat nyt presidenttiehdokkaiksi toisenlaisia henkilöitä aika hyvin onnistuenkin.
Minä edellytän tulevalta presidentiltä, että hänellä on pitkäaikaiseen omakohtaiseen kokemukseen perustuva tuntemus Suomen politiikasta, hän on edustava eikä ole änkyrä, hän omaa luontaista arvovaltaa, jotta hänestä voisi kehittyä kaikkien hyväksymä valtionpäämies ja että hän malttaisi pysyä päivänpolitiikan ulkopuolella ja olisi kykenevä tulemaan riviin, kun todella tiukka paikka tulee.
Ei haittaa, vaikka presidentillä vielä näiden lisäksi olisi kansainvälistä kokemusta ja näkemyksiä kansakunnan tulevaisuudesta.
Mutta valtakuntaa johtaa hallitus ja eduskunta. Näiden elinten ja siellä vaikuttavien kyvyt ja visiot määräävät maan kehityksen.
Oiva Härkönen, Vantaa
Suomen Kuvalehden Tuomo Lappalainen pohtii tulevan presidentin asemaa.
- Suomalaisilla on väärä kuva seuraavien presidentinvaalien merkityksestä.
- Näin arvioi Åbo Akademin valtio-opin professori Dag Anckar. Hänestä muutos on niin iso, että se asettaa kyseenalaiseksi 1990-luvun alussa käyttöön otetun suoran kansanvaalin mielekkyyden.
- Anckarin mielestä olisi loogista, että presidentin valitsisi jatkossa joko eduskunta tai erillinen eduskunnan asettama vaalikollegio. Hieman happamasti hän toteaa, että suorasta kansanvaalista ei niin vain luovuta, ”Kun kansa on saanut lelun, sitä ei saa siltä sitä pois millään valtioteoreettisella perusteella”.
- Anckar kritisoi ulkopolitiikan johtamisesta muotoiltua kompromissia tulkinnanvaraiseksi ja epäselväksi.
- Valtiosääntöoikeuden professori Micael Hilden on puolestaan sitä mieltä, että presidentin vallan rajoittamisessa olisi voitu mennä vielä pitemmälle. Hänen mielestään on erikoista, että vielä 2000 Suomen kaltaisessa länsimaassa säädetään voimaan säännös, joka viestittää, että valtionpäämies saa tietyissä tapauksissa tehdä hallituksen kannan vastaisia päätöksiä.
- Eurooppa-neuvoston lautasliinaankin saadaan viimein ratkaisu. ”Perustuslain tekstin selvä tarkoitus on, että Suomen edustaja EU-huippukokouksissa on ensisijaisesti pääministeri”, Hiden tulkitsee.
Tuo viimeinen ei lainkaan toteutunut. Seuraavissa presidentin vaalissa melkein kaikki ehdokkaat, varsinkin Aho ja Halonen julistivat menevänsä sen toisen lautasen ääreen varsin innokkaasti. Kiljusen puhe, että syntyvä käytäntö on voimakkaampi kuin perustuslaki, näyttää pitävän paikkansa. Sitä saattoi pelätäkin, kun Lipponen meni sallimaan Ahtisaaren työntyä kokouspaikalle vastoin perustuslakia.
Presidentinvaalitaistelu alkoi näihin aikoihin ja lehdistökin alkoi lämmitellä aiheesta. HS julkaisi kirjoitukseni 29.10.99.
Mitä jäsenyysoptio oikein on?
Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen kaipasi, aivan oikein,
asiaa vaalitaisteluun kolumnissaan 24.10.99. Mutta jo käynnistynyttä
Nato-keskustelua hän pelkää: "Valitettavasti keskustelu on kuitenkin
menossa siihen suuntaan, että Kosovon jälkitunnelmissa sulkeutuu pois myös
Suomen ulkopolitiikan merkittävä saavutus eli Naton jäsenyysoptio". Sen
olemassaolo Virkkusen mukaan antaa meille politiikassa tärkeän
valinnanvapauden.
Mikä se sellainen jäsenyysoptio oikein on? Tietääkseni emme ole tehneet
mitään valtiosopimusta Natoon liittymisen mahdollisuudesta. Lieneekö sitten
nykyinen ulkopoliittinen johto tehnyt välipuheita Naton kanssa? Se ainakin
puhuu, ettemme liity "vallitsevissa oloissa" Natoon. Sehän tarkoittaa, että
liitymme jossakin muussa tilanteessa. Tämäkö on sitten se "ulkopolitiikan
merkittävä saavutus"? Minusta siinä vain uhkaillaan mahtavuutensa
menettänyttä naapuria, että jos ette ole kilttejä meille, me kerromme
Nato-sedälle. Valinnanvapautemme on yhtä hyvin turvattu sanomalla: Säilytämme itsenäisen puolustuksen.
Oiva Härkönen, Vantaa
Sauli Niinistö korostaa kolumnissaan Turun Sanomissa 10.11.99, ettei ulkopolitiikan hoito enää ole mitään salatiedettä ja että presidentin ei tarvitse olla ollut suoraan ulkoasiainhallinnon tehtävissä voidakseen pätevöityä ulkopolitiikkaan.
- EU-jäsenyys on myös muuttanut kansainvälisten asioiden luonnetta. Monet ennen kansainvälisiksi tulkitut tehtävät ovat EU-jäsenyyden myötä muuttuneet sisäpolitiikaksi.
- Ulkopolitiikan hoitaminen sai siis aikoinaan ylitieteellisiä piirteitä. Nyt kansainvälisten hoitamisessa on kysymys ylityöstä kuin ylitieteestä.
Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen oli aikoinaan ollut masinoimassa Ahtisaarta presidentiksi Kotimaa-lehden päätoimittajana. Myöhemmin hän jatkoi Ahtisaaren tiukkaa tukemista Kuvalehdessä. Hänellä oli Ahtisaaren tapaan hyvin negatiivinen käsitys puolueista ja parlamentarismista. Lehti kuitenkin julkaisi useitakin kirjoituksiani, joissa puolustin parlamentin ja sitä tietä puolueiden vallankäyttöä. Tässä 3.12.99 julkaistu:
Demokratian tila
Suomen Kuvalehden numeron 45 pääkirjoituksessa sanotaan puolueiden korostavan "omaa merkitystään yli niiden instituutioiden, joihin kansan edustajia valitaan tekemään päätöksiä". Ilman puolueita ja niiden muodostamia ryhmiä eduskunta ei toimisi, eikä hallitus pystyisi harjoittamaan johdonmukaista politiikkaa. Puolueiden oman merkityksensä korostaminen ja mielipiteen markkinointi vain vahvistaa demokratiaa.
Lehden mukaan puolueet ovat tästä syystä vähentäneet presidentin valtaoikeuksia. Jo oli Suomessakin Länsi-Euroopan demokratioiden lailla aika siirtyä lähemmäksi normaalia parlamentarismia. Ranskaa lukuun ottamatta niissä maissa valtionpäämiehellä ei juuri ole poliittista valtaa. Meidän presidenttimme hyvin suuret valtaoikeudet juontavat juurensa Kustaa III tekemään vallankaappaukseen 1772, jossa hän siirsi vallan säädyiltä itselleen. Tämä valta oli välillä Suomen suuriruhtinaalla ja siirrettiin sitten tasavallan presidentille.
Niin suuria valtaoikeuksia, jotka Suomen presidentillä on, ei demokratiassa pidä antaa kenellekään yhdelle ihmiselle. Kun nyt valtaosa presidentin valtaoikeuksista on siirretty valtioneuvostolle ja osia suoraan eduskunnalle, on valta hajautettu eikä yhden miehen mielivaltaa voida enää harjoittaa.
Lehti viittaa Ralph Dahrendorfin mielipiteeseen, että valitsijat suuntautuvat Euroopassa kohti epätyypillisiä uusia puolueita. Vaikka mielipiteen esittää tunnettu yhteiskuntatieteilijä, se ei näytä pitävän paikkaansa. Ainakin EU-maissa hallitsevat entiset vanhat puolueet eikä uhkaajia näy.
RD:n mielestä suuryritysten, IMF:N, EU:n ja Naton päätöksentekorakenteet ovat kansanvallan ulkopuolella. IMF, Kansainvälinen valuuttarahasto, on YK:n rakenteisiin kuuluva elin. Se on kuten valtioiden keskuspankit tai EKP demokraattisesti tehdyillä päätöksillä tarkoituksellisesti eristetty muusta poliittisesta päätöksenteosta. EU ja Nato ovat täysin demokraattisen päätöksenteon piirissä. Molempia johtavat suvereenien jäsenmaiden muodostamat ministerineuvostot ja huippukokous, joiden edustajat omassa maassaan ovat parlamentaarisessa vastuussa. Lisäksi jäsenmaiden parlamentit osallistuvat maansa osalta budjetti- ja lainsäädäntövallan nojalla järjestöjen toimintaan. Suomessa parlamentti on mukana jo unionin päätösten valmisteluvaiheessa. Jonkinlainen merkitys demokratian kannalta on myös europarlamentilla.
Joten kansanvalta voi hyvin ns. läntisissä demokratioissa, mutta luonnollisesti sen tilaa täytyy seurata ja tarvittaessa puolustaa.
Oiva Härkönen, Vantaa
Vastaukset 1
Vanhimmat
Julkaise noi ylipitkät jaarituksesi jossain muualla. Niitä ei lue pirukaan. Oman egosi pönkittämiseksi sä näitä tänne laittelet. Suksi hiiteen.