Valioliiga 29.-30.1.

tiedättekyllä

Liverpool-Leicester. Poolilla on aika paljon poissaoloja, joten voisi vetäistä joko Lestö( 1) yli neljän kertoimella tai BTTS yes kahden kertoimella. Virgil on kipeä Dubain reissun jäljiltä, mikä tekee valtavan loven puolustukseen. Milner taitaa olla pelikiellossa, muitakin ukkoja on poissa. Tuntuu aika selvältä, että Poolin lisäksi myös Lestö tekee maalin. Toivottavasti Pool tekisi useamman, jotta sarjajohto ei hupenisi olemattomiin et sillei hei. Tulosveikkaus Poolille 1,2,3 ja Lestölle 1.

6

373

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Both teams to suck kuulostaa kyllä ihan hyvältä et sillei hei! Harakoiden ja Cityn kohtaamisessa on kummallakin suuret panokset pelissä. Viime kaudella vastaavassa kamppailussa Benitez lähti yltiöpuolustavalla pelityylillä, josta City kairasi 0-1 voiton. Benitez sai paljon kritiikkiä aisantuntijoilta, että kotipelissä pitäisi edes jonkin verran yrittää hyökätä. Onkohan Rafalla jälleen sama sotasuunnitelma? Alle 2,5 maalin kertoimet ovat Lumiukon bärstuntuman mukaan kohdillaan, mutta alla olevissa saattaa olla hieman ilmaa hei!

      alle 1,5 maalia (6,15)
      nolla maalia (26,00)

    • tiedättekyllä

      No huh, harakat voitti 2-1. Tätä Cityn pistemenetystä ei moni osannut ennustaa. Kaikki näytti olevan ohi, kun City meni johtoon heti alussa, mutta eivät saaneet annettua ratkaisevaa iskua. Rafa Benitez oli jo ennestään legenda Anfieldilla, joten nyt hänelle ollaan varmaan jo pystyttämässä patsasta, kjäh kjäh. Liverpoolin fanit hoilaavat tänään Rafan nimeä...

    • tiedättekyllä

      Poolin mestaruuskerroin on enää noin 1.36, Cityn 3.25. Ennen Cityn tappiota kertoimet olivat noin 1.60 - 2.30. Ei kai Pool voi enää sössiä tätä mahdollisuutta?

      • Vaikka voittoa ei Poolille tullutkaan, niin yksi piste on kuitenkin arvokas et sillei hei! Siinä tapauksessa että City voittaisi loput kauden pelinsä (mikä on epätodennäköistä), niin viiden pisteen kaula mahdollistaa Liverpoolille kaksi tasapeliä tai yhden tappion ja yhden tasapelin. Neljän pisteen kaulalla olisi ollut varaa vain yhteen tasapeliin tai tappioon.


      • tiedättekyllä
        Lumiukko2 kirjoitti:

        Vaikka voittoa ei Poolille tullutkaan, niin yksi piste on kuitenkin arvokas et sillei hei! Siinä tapauksessa että City voittaisi loput kauden pelinsä (mikä on epätodennäköistä), niin viiden pisteen kaula mahdollistaa Liverpoolille kaksi tasapeliä tai yhden tappion ja yhden tasapelin. Neljän pisteen kaulalla olisi ollut varaa vain yhteen tasapeliin tai tappioon.

        Olihan 1p parempi kuin ei mitään. Huonomminkin olisi voinut käydä. Poolillahan on suht helppo kevään otteluohjelma, joista etukäteen vaikeimmat matsit ovat Manu vieraissa sekä Spurssit ja Chelski kotona. Myös City pelaa Manun vieraana, joten toivon mukaan City ei saa siltä vierailulta enempää pisteitä kuin Pool omalta vierailultaan. Eipä Citynkään kevään ohjelma kovin vaikea ole, minkä lisäksi sillä on UCL:ssä helpompi seuraava vastustaja. Turhapa noita pelejä on tietysti kovin pitkälle suunnitella. Seuraava peli on aina tärkein. Länsi Kinkun pitää kaatua, tai muuten käy huonosti. Toivottavasti kenttä on paremmassa kunnossa kuin Anfield.


    • KondomikorjaamonVäki

      Lahtelaisessa korsussa virtaa Dom Perignon vaikka Pool menetti 2 pistettä.

      Keskiviikko-Jokerista 2 miljoonan euron voitto Lahteen


      https://www.veikkaus.fi/fi/etusivu#!/?show-news=yes&article-name=/viestinta/voittouutiset/2019/01-tammikuu/30-jokerista-2-miljoonan-euron-voitto-lahteen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      79
      1100
    2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      483
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      446
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      441
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      422
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe