seuraavalle halliukselle, kansanedustajille. Jättää kuin koira paskansa onkin osuvaa, koirien jätöksiähän ei kukaan todellakaan kerää. Jäävuoren huippuja löytyy viikottain, väärinkäytöksiä, sanktiot onkin järisyttäviä, ihan täysi nolla. Uudet kusitolpat äänestetään, vaikea valita.
Alle 30 työpäivää hallituksella. Perintöä odotellessa ja mitä jää perinnöksi
niin.kaunis.on.maa
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täältä hoivakodista terveisiä. KOK Pesonen kertoi, että kotia voi vaihtaa, eli äänestää jaloillaan. Hoidon taso ei tyydytä, mutta h-kodin vaihto ei oikein tunnu onnistuvan.
Köyhien kuntien etuhan on kun annetaan vanhusten hoito nykyajan keskitysleireille, Natsi-Saksa Suomen aseveljenä ymmärsi jo muinoin hyödöttömät ja niiden poiston. Kultahampaat pois ja lampunvarjostimiksi.
Sipilä kertoo, että ei ole leikattu, kun taas kerrotaan vajaan miljardin säästöistä vanhusasiassa.