Olemme pohjoinen kehittynyt maa, joten ei enempää kehitysmaalaisia maahan.
Kehittyneen pienen maan tulee vastaanottaa vain kouluttautuneita ja lahjakkaita.
Toivottavaa olisi, että omat saadaan töihin ja oma kansa lisääntyy, jotta emme joudu musertavaan tilanteeseen. Olen näissä asioissa ollut jo aikoinaan oikeassa, kun niistä kohistaan vasta nyt, hyvin myöhään. Jos syntyvyys saadaan nousuun nyt, niin se palkitsee jo 20 vuoden kuluttua !
Myös ihmismäärien aiheuttama ilmastonmuutos oli tiedossani jo 80-luvulla, mutta nyt suomalaisnaiset kiihkoilee siitä kuin tämä kansa voisi pelastaa tai tuhota elämän maan päältä. Ihmeen vähän puhutaan kehitysmaiden liikalisääntymisestä.
He polttavat puuta sitä mukaa enemmän kuin heitä on.
Voimme vain kehittää saasteetonta tekniikkaa jne,, mutta suomalaisia ei tule verottaa, vaan pikemminkin palkita teoistaan metsien säästämisestä !
Suomalaisnaisten mukana tulee paljon taakkaa muutoinkin kehitysmaista, mutta joukossa joitain harvoja hienoja tyyppejäkin, mutta iso kuva ratkaisee.
Suomalainen mies näyttää valikoivan laadukkaampaa väkeä yleensä.
Suomi tarvitsee hoitoalalle väkeä eli naisia. Naiset ovat hyviä ja luontevia hoitoalalle.
Reippaita hoitajia saadaan kaukoidän maista, jos omasta kansasta ei löydy.
Näitä voisi tulla perheittäinkin, sillä he ovat ahkeria ihmisiä.
Kuinkas se tuntuu siltä, että tietää etuajassa enemmän kuin asiantuntijat ?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.