Minulla olisi asiaa

Olen huolestunut täällä kirjoittelevien asenteista.

Siispä:
"Ehtoohetkinä kuule Minua.
Mestarisi, askelten äänen lähestymistä.

Päiväni on ollut pitkä ja raskas
aivan kuten sinunkin päiväsi.

Olen seissyt monien sydänten ovella.
Olen kolkuttanut ja pyytänyt päästä sisälle.
Mutta minua on vastustettu.

Näen edessäni vanhuksia, jotka eivät vielä ole omistaneet Minua.
Näen pettyneitä ihmisiä, elämänsä iltaan saapuneita miehiä ja naisia, jotka voisivat olla onnellisia, kunhan vain olisivat avanneet sydämensä oven Minulle.
Täyttäisin heidän kaipauksensa.
Antaisin heille mitä kukaan toinen ei voi heille antaa.

Näen edessäni nuorisoa, joka kulkee remuavaa tietään välinpitämättömänä kutsuni suhteen.

Minä odotan heitä jokaista.
Minä kolkutan
Minä vetoan.
Minä kutsun.
Minä odotan.
Mutta Minua ei kuunnella.
Minusta ei välitetä.
Minua hyljeksitään.

Olin välimiehenä Isän ja ihmisten välillä.
Nyt sinun lapseni täytyy olla välimiehenä Minun ja ihmisten välillä.
Sinun lapseni täytyy olla kanava, jota myöten tarjoamani apua voi virrata ihmisten sydämiin."

Eikö mikään sulata kylmiä sydämiänne?

5

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jout5788

      Siitä vaan vaihtamaan vanhusten vaippoja ja huolehtimaan muista hädänalaisista.

    • Eimitäänasiaa

      Tule pois sieltä kärryvartiosta. Ihmiset ja varsinkin nuoriso, vaan kävelee päätään poispäin kääntäen ohitse. Kylmähän siellä on tyhjän panttina pönöttää. Ketään ei sinun asiasi kiinnosta.
      Luovu ja ala elämään...

      • aikaan

        Elämään, miten? Luovuttaminen ei vie elämään, päinvastoin. Paavalin asenne mallina: "Jos näet julistan hyvää uutista, niin se ei ole minulle ylpeilyn syy, sillä minun täytyy se tehdä. Todellakin voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista, sillä minun täytyy tehdä se. Todellakin voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista." 1. Kor. 9:16. Loppuosa luvusta kertoon, miten Paavali teki työtä maksutta jakoko sydämestään. Malli meille. "Tukalaan aikaan, suotuisaan aikaan."


      • aikaan kirjoitti:

        Elämään, miten? Luovuttaminen ei vie elämään, päinvastoin. Paavalin asenne mallina: "Jos näet julistan hyvää uutista, niin se ei ole minulle ylpeilyn syy, sillä minun täytyy se tehdä. Todellakin voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista, sillä minun täytyy tehdä se. Todellakin voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista." 1. Kor. 9:16. Loppuosa luvusta kertoon, miten Paavali teki työtä maksutta jakoko sydämestään. Malli meille. "Tukalaan aikaan, suotuisaan aikaan."

        aikaan 31.1.2019 13:51

        <>Paavalin asenne mallina:><

        Lienee kyseessä sama Paavali, joka kertoi uutisen saarnatun jo omana elinaikanaan jakeen Kol. 1:23 mukaan:

        ”...edellyttäen tietysti, että pysytte uskossa, perustukselle laskettuina ja vakaina, horjahtamatta pois sen hyvän uutisen toivosta, jonka olette kuulleet ja jota on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on. Tämän hyvän uutisen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.” (Kol. 1:23 UMK)

        Ja edelleen sama Paavali, joka oikei Jehovan sanan auktoriteetilla laukoi tällaista:

        ”Sillä tämän sanomme teille Jehovan sanan perusteella, että me elossa olevat, jotka säilymme Herran läsnäoloon, emme millään tavoin tule edeltämään niitä, jotka ovat nukahtaneet pois, sillä Herra itse laskeutuu taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan trumpetin kuuluessa, ja ne, jotka ovat kuolleita Kristuksen yhteydessä, nousevat ensin. Jälkeenpäin meidät elossa olevat, jotka säilymme, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan ilmaan, ja näin me tulemme aina olemaan Herran kanssa. Lohduttakaa siis jatkuvasti toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:15-18 UMK)

        Eli sama Paavali, jonka Jeesus petti paluulupauksellaan ja Paavali tuossa tuossa sitten osoitti käytännössä kuinka luotettava viittaamansa Jehovan sana on. Mutta ainakin Paavalilla oli jutuissaan asenne kohdallaan.


      • kolporteerausta
        aikaan kirjoitti:

        Elämään, miten? Luovuttaminen ei vie elämään, päinvastoin. Paavalin asenne mallina: "Jos näet julistan hyvää uutista, niin se ei ole minulle ylpeilyn syy, sillä minun täytyy se tehdä. Todellakin voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista, sillä minun täytyy tehdä se. Todellakin voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista." 1. Kor. 9:16. Loppuosa luvusta kertoon, miten Paavali teki työtä maksutta jakoko sydämestään. Malli meille. "Tukalaan aikaan, suotuisaan aikaan."

        "Jos näet julistan hyvää uutista, niin se ei ole minulle ylpeilyn syy"

        Kyllä se voi jehovantodistajalle olla myös ylpeilyn syy. Tienraivaajille ei riitä, että he käyvät paljon kentällä, vaan kaikkien muidenkin täytyy tietää se (tienraivaajaksi nimittämisen kautta). Miksi edes pitää olla tuollainen nimike? Jokainenhan voi soitella tuntemattomien ihmisten ovikelloja ja seistä kärryn vieressä muutenkin niin paljon kuin haluaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      31
      3726
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1638
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1338
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1191
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1047
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1031
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      905
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      38
      777
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      47
      745
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      730
    Aihe