Tällaisia puolueita tarvitaan

Mielenkiintoista2019

Voisi ajatella, että tällaisella pikkupuolueella ei olisi saumaa toimia yksin, vaan järkevintä olisi toimia Vihreiden kautta. Tosiasia kuitenkin on, että tällainen puolue täydentää Vihreitä ja toisaalta sillä on ihan oma agenda. Kun nykyiset isommat puolueet muuttuvat "yhden asian puolueista" enemmän "yleispuolueiksi" tarvitaan tällaisia pikkupuolueita herättämään politiikka.

12

1078

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Havaitsen

      Eipä näytä juuri herättävän.

    • EläimetKärsiiAina

      Vihreät eivät ole enää pitkiin aikoihin muistaneet, että eläimet ovat edes olemassa. Kyllä minä äänestän EOP:tä, mikään muu puolue viis veisaa eläinten hyvinvoinnista.

      • eläimet_unohtuneet

        Yle suunnittelee vaalikonetta parhaillaan ja 37 kysymyksen joukossa ei ole yhtään kysymystä, joka koskisi eläinpolitiikkaa. Erittäin huolestutttavaa!


    • B4487

      Turhiin asioihin on turha tuhlata energiaa.

      • Anonyymi

        hirvi ahdisteli karhua nyt hirvet pataan


    • Eläimet19

      EU:ssa päätöksenteko junnaa toivottomasti paikoillaan eläinten hyvinvoinnin kysymyksissä. Siksikin tällaisia puolueita tarvitaan kaikkiin maihin. Lisää painetta ja vaatimusta saada sitovia lakeja.

      • Tiedoksi

        Lait ovat jo kohdallaan, Pitää vain noudattaa niitä.

        Tiedätkö muuten ketkä ovat eläinoikeuslakien pioneereja, jotka laativat niitä paljon ennen muita?


      • vinkki19
        Tiedoksi kirjoitti:

        Lait ovat jo kohdallaan, Pitää vain noudattaa niitä.

        Tiedätkö muuten ketkä ovat eläinoikeuslakien pioneereja, jotka laativat niitä paljon ennen muita?

        EU:ssa ei ole esim. lemmikkieläimiä koskevaa omaa lainsäädäntöä.

        (Ota asioista selvää, ennen kuin tulet palstalle.)


    • edrem

      Suomi on voimaansaattanut asetuksella lemmikkieläimiä koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen. (sops 49/1992) .
      Heitteillä oleva lemmikki. Artiklan 5 kohdan mukaan joko koditonta tai sellaissta lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella,eikä kenenkään hallinnassa tai suorassa valvonnassa.

    • Esikuvanneko

      Ensimmäisen eläinsuojelulakeja sorvasivat 1930-luvulla natsit.

    • Anonyymi

      Pääseekö Näkkäläjärvi puolueeseen jos demarit erottavat? Nuoruudessa sattui toki pieni vahinko kissojen kanssa, mutta sitä tikulla silmään joka vanhoja muistaa.
      Näkki, melkein meppinä, olis hieno keulakuva eläinoikeuspuolueelle parannuksen tehneenä eläinrääkkääjänä

    • Olen täsmälleen samaa mieltä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan vappumiljardin maksavat sairaat, vanhukset ja kuolleiden omaiset

      Vappumiljardi, eli Riikan päätös laskea yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä 18 prosenttiin, vie verotuloja noin miljard
      Maailman menoa
      210
      3560
    2. Ammattiliittojen jäsenmaksut valtion maksettavaksi

      Ammattiliitot neuvottelvat jäsenilleen paremmat palkat, jotka lisäävät valtio verotuloja. Tästä syystä valton tulee maks
      Maailman menoa
      14
      2947
    3. Toksinen persuvasemmisto

      Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k
      Maailman menoa
      14
      2613
    4. Uus terveysassema

      Ei taia olla vielä ketjua siitä ni minäpä alotan. Joko sitä ruvettas porukalla nyt mollaamaa ja arvostelemaa ku nii ruma
      Kuhmo
      11
      2461
    5. Seiska: Helmi Loukasmäki, 25, rehellisenä Dannystä, 83, ja isosta ikäerosta

      Helmi Loukasmäki, 25, ja Ilkka Danny Lipsanen, 83, ovat pitäneet yhtä jo useamman vuoden. Nyt Helmi kertoo rehellisenä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      2458
    6. Särkyneelle sydämelle

      Särjin sun sydämen En voi lakata itkemästä Minuun tekee kipeää Koska sinuunkin. Että näin.. En ole runoilija😂
      Suhteet
      45
      2294
    7. Nainen oletko koskaan miettinyt että jos

      Voitaisiin tutustua ikään kuin uudestaan
      Ikävä
      92
      1417
    8. Riikka Purra: Autoilu tulee Suomen valtiolle pyöräilyä edullisemmaksi! Siksi pyöräetu poistettiin!

      🐸🐸🐸🐸🐸 Perussuomalaisten trollitehdas kiukkuaa kun Riikka Purra päästi taas sammakoita suustaan että autoilu tulee S
      Maailman menoa
      254
      1408
    9. Mitäköhän tämä koko sekosotku on ollut?

      Tuskin tiedät itsekään. Ja jos luulet että en ole huomannut näitä apupoikiasi niin kyllä olen.
      Ikävä
      13
      1367
    10. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä, kasetti ei kestä

      ”Purra käy nyt pahasti ylikierroksilla” Nähtiinhän Purran sekoilut jo Lohjan torilla taannoin. Eikö eduskunnassa ole
      Maailman menoa
      24
      1291
    Aihe