Yleensä tuulivoiman yhteydessä kailotetaan vain uusista huippulukemista.
31.01.2019 oli pohjalukema 8 MWh/h.
Lienee eräänlainen ennätys tämäkin tuulivoiman kapasiteetin ollessa yli 2000 MW.
Klikkaa "kuluva viikko".
https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja-tuotanto/tuulivoiman-tuotanto/
Tuulivoima pohjalukemissa
6
161
Vastaukset 6
- gsagsgg
No saatiinhan sitä alimmillaan 8 MW kyllä sillä Suomen pitäisi pärjätä kun pikkuisen kotona säästää sähkössä. Jos tulee kylmä, niin onhan villapaidat on keksitty.
- sanompahan_vain
Joo sitä vaan ajattelin itsekin tulla sanomaan, että tälläkin hetkellä Suomen sähkönkulutuksesta vain noin 1 % katetaan omalla tuuli- ja aurinkovoimalla.
Olisi kiinnostavaa kuulla, että mistä viherät ottaisivat nyt sähkönsä heidän unelmamaailmassaan.- ddfdf
Vihreät saavat sähkönsä töpselistä. Ei niitä kiinnosta miten se sähkö sinne töpseliin saadaan.
- toisinkinpäin
Tällä kertaa tuuli- ja aurinkovoman tuotanto on ollut nejä vuorokautta putkeen jokseenkin olematonta. Ja vielä arkiaikaan kun työtä ja tuotantoakin pitäisi tehdä.
Millähän uusituvat uskovaiset kuvittelevat tuollaisenkin kuopan täyttävänsä sitten kun ydin- ja fossillista voimaa ei enää ole?
Klikkaa "kuluva viikko".
https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja-tuotanto/tuulivoiman-tuotanto/
- äljgfdddd
UUSI
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15561063/tuulivoimafirma-ja-suviseurat
Lestaedustajat jäävejä äänestämään tuulivoimasta!!
Lukekaa linkki pian! - khgfddd
https://www.adressit.com/vastustamme_nivalan_kukonahoon_suunnitteilla_olevia_suurempia_tuulivoimaloita?a=2
Auta ja Allekirjoita adressi! Tehdään Nivalasta vetovoimainen tuulimyllyttömänä kaupunkina!
Lähi kunnista muutetaan tänne, koska myllyjä ei ole. Jatkossa muuttosuunta on Nivalasta poispäin, jos teollisuusmyllyt tulevat tänne. Se on Nivalan loppu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 69871
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22852- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha541770- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561