Viestiä Vasureille eli kommunisteille, kehutko Venäjää?

– Ajatellaan ikäänkuin Neuvostoliitto olisi joskus edustanut jotain hyvää. Ei se ole koskaan mitään hyvää edustanut. Ajatellaan, että Venäjä olisi Neuvostoliiton perillinen ja kunnon vasemmistolaisen pitää puolustaa Venäjää joka käänteessä ja nähdä paha lännessä. Ajattelutapa on selkärangassa ja sitä löytyy jopa eduskuntaryhmästä.
Kukapa se Kalevassa näi kertoo?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Neuvostoliitto yritti vaikuttaa suomalaisiin vasemmistolehtiin niin kauan kuin se oli olemassa. Kevättalvella 1985 SKP:n vähemmistö oli masinoimassa ylimääräistä puoluekokousta. Moskova lähetti NKP:n kansainvälisen osaston Suomen-osaston työntekijän Vladimir Fjodorovin, lempinimeltään Roffin, Suomeen tekemään työtä vähemmistön hyväksi.

Äänestä

– Fjodorov tuli puolenkymmenen muun kanssa Kansan Tahdon toimitukseen ja levitti pöydälle punaisella viivattuja leikkeitä lehden jutuista.

Fjodorov tiukkasi päätoimittajalta perusteluja kirjoituksille ja väitti niitä neuvostovastaisiksi.

– Vähän aikaa kuuntelin ja sitten kysyin, missä ominaisuudessa hän puhuu ja sanoin, ettei ole oikeastaan hänen asiansa mitä suomalaisessa sanomalehdessä kirjoitetaan. Sitten kysyin, mitä hän itse ajattelisi jos NKP:ssä olisi tämmöinen oppositio, joka ei välittäisi puolueen säännöistä eikä linjauksista ja toimisi omana ryhmäkuntanaan.

– Fjodorov häkeltyi ja yritti jatkaa. Minä sitten sanoin, että jos muuta asiaa ei ole, saavat vieraat lähteä. Minulla on päivän työt tekemättä. Suuttuneena Roffi kokosi paperinsa ja läht

Äänestä

Yrjö Rautio sanoo, että journalististen periaatteiden puolustaminen on aina ollut tärkein asia.

– Siitä huolimatta, että olin päätoimittajana puoluelehdissä, olen aina mielestäni paitsi pyrkinyt, mutta myös kyennyt noudattamaan periaatetta, että journalismi menee aina poliittisten tarkoitusperien edelle. Esimerkiksi käy vaikka se, että Kansan Uutiset oli ensimmäinen, joka paljasti SKP:n taloussotkut.

Äänestä

Olipa suoraselkäinen mies!
Siksipä hän erosikin vasuripuolueesta.
Antaa kyllä aihetta asialliseen tarkasteluun.
Osaako täällä pojat keskustella haukkumatta muita?

Äänestä
  • Yrjöllä aate on edelleen vasemmalla eikä muuksi muutu.

    Äänestä

Päivittäkää pöljät kalenterine ja siirtäkää kellot oikeaan aikaan.

Nyt on menossa sota USA/ISRAEL vs. MUU MAAILMA!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


rehellinenvasuri kirjoitti:

– Ajatellaan ikäänkuin Neuvostoliitto olisi joskus edustanut jotain hyvää. Ei se ole koskaan mitään hyvää edustanut. Ajatellaan, että Venäjä olisi Neuvostoliiton perillinen ja kunnon vasemmistolaisen pitää puolustaa Venäjää joka käänteessä ja nähdä paha lännessä. Ajattelutapa on selkärangassa ja sitä löytyy jopa eduskuntaryhmästä.
Kukapa se Kalevassa näi kertoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu