Oulun Suvakit polvillaan ja jauhotettu

Eivihervassureille

Lokan paljastus ja toiminta on estänyt enemmän raiskauksia kuin esikotot ja salamatiimit yhteensä mukaanlukien myös niiden aiheuttamat raiskaukset jos paljastuksia ei olisi tehty. Naureskelevat vihreät ja vassurit, hävetkää.
http://tuonenjoutsen.blogspot.com/2019/01/kun-raiskatut-kehtasivat-hairita.html
Oulun valtuuston "mokuttajat" toimikoon esimerkkinä tästä. Kun Oulun raiskausvyyhti lähti purkaantumaan mediassa niin näkyvästi, ettei ongelmaa enää voinut piilotella, valtuuston vihervasemmistolaiset kuitenkin tekivät kaikkensa pitääkseen asian poissa valtuuston käsittelystä. Sebastian Tynkkynen (ps.) esitti jo joulukuussa, että aihe lisättäisiin valtuuston kokouksen asialistaan kiireellisenä. Tällainen asialistan muutos vaatii valtuuston yksimielisen hyväksynnän. Kun puheenjohtaja Juha Hänninen kysyi valtuustolta, tulisiko raiskausaihe ottaa käsittelyyn, vihervasemmiston puolelta salia huudettiin yhteen ääneen: "Ei!". He ovat tuoneet ongelman tänne, ja luonnollisesti eivät tästä kiusallisesta aiheesta ole halukkaita keskustelemaan.
Sari Halonen (vas.) oli seminaarissa tyrmistynyt - ei tosin raiskauksista vaan siitä, että maahanmuuttokriittiset puhuvat niistä.
Kun Jenna Simula (ps.) kysyi seminaarissa Oulun poliisin edustajilta, eikö ole ristiriitaista varoittaa lapsia ja nuoria heitä somessa lähestyvistä ulkomaalaisista miehistä ja samalla kaupungin toimesta viedä näitä miehiä tyttöjä tapaamaan, huomioni kiinnittyi Simulan takana istuvaan Jenni Pitkoon, joka on vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja. Pitko yrittää esiintyä naisasianaisena, mutta Simulan kertoessa, miten tyttöjä ahdistellaan kaupungilla ja on yritetty repiä väkisin kauppakeskuksen vessaan, Pitko virnuili ja hihitteli taustalla, naputteli puhelintaan ja tarkasteli kynsiään ilmeisen epäkiinnostuneena.

20

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pohjolanpoika

      Alkuun totean, että en ole perussuomalaisten kannattaja/äänestäjä. Kirjoitin kuitenkin mielipidekirjoituksen, jossa käsitellään:

      1. Ketä kohtaan Suomessa saa kokea empatiaa?
      2. Miksi maahanmuuttokeskustelu on niin köyhää Suomessa? - Mikä on median rooli?
      3. Perussuomalaisten ja median pakkoavioliittoa.

      "Suomalaisten odotetaan ymmärtävän turvapaikanhakijoiden taustasta johtuvan erilaisen arvomaailman, johon ei esimerkiksi tasa-arvo kuulu. Voisiko myös odottaa ymmärrystä erittäin homogeeniseen kansaan tottuneille suomalaisille, jos jotkut heistä kokevat enemmän empatiaa oman kulttuurinsa ja maansa heikompiosaisia kuin turvapaikanhakijoita kohtaan?"

      https://modernimedia.org/uutiset/2019/01/29/mielipide-keta-kohtaan-saa-tuntea-empatiaa-median-ja-perussuomalaisten-tuskallinen-pakkoavioliitto/

      Olisi mielenkiintoista kuulla teidän kommentteja aiheeseen liittyen.

    • Rajatkiinni

      Oulussa on poliitikot pihalla.

    • kannustustapaljastajille

      Hienoa työtä Oulun ja koko maan tyttöjen puolesta.

    • Lokalleparasta

      Lokka voisi yhdessä pikku ystävättärensä kanssa keskittyä täysiaikaiseen sähköruohonpoltteluun, eikä edes yrittääkään esittää nokkelaa.

      • poistoon-heti

        Poistoon ja heti.


      • OmaanNilkkaan

        Kappas vain....


    • Lokka on tehnyt hienoa työtä. Tästä vaan mallia muidenkin paikkakuntien ihmiset. Jos mikä niin tämän tyylinen toiminta ja esillä olo voi pelastaa Suomen. Yksi ihminen tätä maata ei pelasta.

      • Supermanne

        Kyllä Lokka voi pelastaa maamme ihan yksinkin, Juneshan on Teräsmiehen veroinen supersankari.

        "Teräsmies syntyi Krypton-planeetalla. Juuri ennen planeetan räjähtämistä hänet lähetettiin vauvana turvaan Maahan. Teräsmies kasvoi Kansasissa Kentin pariskunnan ottolapsena. Varttuessaan hän huomasi omaavansa yli-inhimillisiä voimia, joita hän päätti käyttää auttaakseen muita ja taistellakseen rikollisuutta vastaan.
        Teräsmies ei käytä naamiota ja on pituutensa ja atleettisen ulkonäkönsä puolesta helposti tunnistettavissa, joten hän loi peitehenkilöllisyydekseen lempeäkäytöksisen, kömpelön ja hiljaisen Clark Kentin. Clark Kent on valmistunut yliopistosta journalistiikan maisteriksi ja työskennellyt toimittajana Daily Planet -lehdessä."

        Kaikki nuo upeat ominaisuudet mitkä olivat Teräsmiehellä, löytyvät sovellettuna myös supersankari Lokalta.


      • qåaäzm
        Supermanne kirjoitti:

        Kyllä Lokka voi pelastaa maamme ihan yksinkin, Juneshan on Teräsmiehen veroinen supersankari.

        "Teräsmies syntyi Krypton-planeetalla. Juuri ennen planeetan räjähtämistä hänet lähetettiin vauvana turvaan Maahan. Teräsmies kasvoi Kansasissa Kentin pariskunnan ottolapsena. Varttuessaan hän huomasi omaavansa yli-inhimillisiä voimia, joita hän päätti käyttää auttaakseen muita ja taistellakseen rikollisuutta vastaan.
        Teräsmies ei käytä naamiota ja on pituutensa ja atleettisen ulkonäkönsä puolesta helposti tunnistettavissa, joten hän loi peitehenkilöllisyydekseen lempeäkäytöksisen, kömpelön ja hiljaisen Clark Kentin. Clark Kent on valmistunut yliopistosta journalistiikan maisteriksi ja työskennellyt toimittajana Daily Planet -lehdessä."

        Kaikki nuo upeat ominaisuudet mitkä olivat Teräsmiehellä, löytyvät sovellettuna myös supersankari Lokalta.

        Älä suvakki naljaile. Harmitaako sinua että on ihmisiä jotka tekevät asoille jotain eivätkä meinaa?


      • anonyymi_Fqx

        Jotta totuutta ei unohdettaisi, lainkaan kaikki tapaukset Oulussa eivät olleet raiskauksia. Lähes kaikki pöyristymistapauksista on ollut sellaista jossa nuori sukukypsä neito on etsimällä eksynyt sinne mistä seksiä on saatavilla (sukukypsät ihmiset toimivat siten, etenkin he jotka ovat kuumimmillaan). Se saattaa suomen lain mukaan (epämääräisesti rajattuna) olla täysin hyväksyttävää mutta laki toisinaan (epämääräisesti rajattuna) tekee nussimisen rikokseksi kun toinen kumppani on väärän ikäinen.

        Samanlaisia pöyristymis-tapauksia on EU:ssa ollut erityisesti Englannissa, yksi syy siihen on se että sielläkin on varhaiskeskiajalta periytyvä 16v 'suojaikälaki': https://jakubmarian.com/age-of-consent-by-country-in-europe/

        Se että näitä pöyristymistapauksia nyt rummutetaan siltä kannalta että ne olisivat erityinen matu-ongelma on typerää, ongelmana on huono laki. "Suojaikäraja" on aina ollut samantyyppinen kuin nopeusrajoitukset, niitä noudatetaan jos on riski jäädä kiinni. Matut vaan ponnekkaina panomiehinä ovat tuoneet k.o. huonon lain esiin ja myös tienausautomaatiksi jolla tienaakin melkolailla hyvin. Raiskaus tietenkin on aina rikos, ja neitsyeen raiskaus on törkeä rikos täysin osapuolten ikävuosista riippumatta. https://www.youtube.com/watch?v=WfLKw2w8X_w


    • qåaäzm

      Hirveetä kattoo näiden suvakkien venähtäneet naamat siellä valtuustossa.

    • VanhinVokitar

      Jauho on pahaa. Pesupulveria kiitos!

      • rajatvalvontaan

        Jauhosta saa pitkoja.


    • donnerundblizen

      Lokan paljastus ja toiminta on estänyt enemmän raiskauksia kuin esikotot ja salamatiimit mutta kuitenkin paljastanut vähemmän kuin esikotot, salamatiimit ja spr niitä saivat aikaan.
      Jävuoren huippu on nähty, paljastuuko loputkin vai palataanko salailuun ja se mitä nämä tapahtumat opettavat on että jatkossa vain toimitaan entistä varovaisemmin.

    • jeesus.auttakoon.oulua

      Aika huolestuttavaa oululaisten kannalta tämän valtuuston suhtautuminen lastenraiskauksiin. Demareiden mielestä niistä ei saa puhua koska se vaikuttaa vaalitulokseen. Lastenraiskauksiin puuttuminen on myös Oulun kaupungin strategian vastaista, koska se haittaa kansainvälistymistä. Vasemmistoliitto huolestui vihapuheesta ja vaati ilmeisesti videon poistamista, koska sieltä kaikki näkee missä kylähullut kokoontuu.
      Vihreä feministi virnuili ja keskittyi kynsiinsä. Kokoomuslaiset nosti kokouspalkkiot somettamalla.
      Ainoa mikä oulun kylähulluja kuohutti oli ehdotus valtuutettujen lasten kaksisuuntaisesta kotouttamisesta. Sillo repes tunnelma.

    • Anonyymi

      kokoajan lisää tulee

    • Anonyymi

      sipilän suomi

    • Anonyymi

      Muistakaa herra Sipilä

      mister kutsuhuuto

    • Anonyymi

      aihetta kepun kokoukseen

    • Anonyymi

      maamme armahin lähi-itä

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1344
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      646
    Aihe