Naistenmurhaajista yli puolet on ulkomaalaisia

ja neljännes turvapaikanhakijoita.

https://www.kansalainen.fi/itavallassa-naistenmurhaajista-puolet-on-ulkomaalaisia-ja-neljannes-turvapaikanhakijoita/

Bogner-Straussin mukaan vuonna 2017 Itävallassa oli 203 henkilöä epäiltynä murhista, joissa uhrina oli nainen, kertoo Kleine Zeitung. Näistä epäillyistä 126 eli yli puolet oli ulkomaalaisia. Joukossa oli 62 turvapaikanhakijaa, mikä tarkoittaa yli neljännestä kaikista epäillyistä.

– Patriarkaaliset rakenteet eivät ole vielä kadonneet Itävallasta, perheministeri selitti tilannetta.

Pelkästään viiden viikon aikana vuoden vaihteen tietämillä Itävallassa murhattiin viisi naista.

Tammikuun puolessa välissä 16-vuotiaan Manuela K:n äiti löysi tyttärensä sunnuntaiaamuna kuristettuna Wiener Neustadtin eräästä puistosta. Teosta epäillään tytön syyrialaista poikaystävää.

Tammikuun alussa Itävaltaa järkytti 40-vuotiaan naisen murha Amstettenissä. Naisen aviomies, 37-vuotias Senol D. iski häntä puukolla 38 kertaa.

Joulukuussa 16-vuotias tyttö puukotettiin kuoliaaksi Steyrissä. Teosta epäillään 17-vuotiasta afgaania.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Onko-tämäkin_valetta kirjoitti:

ja neljännes turvapaikanhakijoita.

https://www.kansalainen.fi/itavallassa-naistenmurhaajista-puolet-on-ulkomaalaisia-ja-neljannes-turvapaikanhakijoita/

Bogner-Straussin mukaan vuonna 2017 Itävallassa oli 203 henkilöä epäiltynä murhista, joissa uhrina oli nainen, kertoo Kleine Zeitung. Näistä epäillyistä 126 eli yli puolet oli ulkomaalaisia. Joukossa oli 62 turvapaikanhakijaa, mikä tarkoittaa yli neljännestä kaikista epäillyistä.

– Patriarkaaliset rakenteet eivät ole vielä kadonneet Itävallasta, perheministeri selitti tilannetta.

Pelkästään viiden viikon aikana vuoden vaihteen tietämillä Itävallassa murhattiin viisi naista.

Tammikuun puolessa välissä 16-vuotiaan Manuela K:n äiti löysi tyttärensä sunnuntaiaamuna kuristettuna Wiener Neustadtin eräästä puistosta. Teosta epäillään tytön syyrialaista poikaystävää.

Tammikuun alussa Itävaltaa järkytti 40-vuotiaan naisen murha Amstettenissä. Naisen aviomies, 37-vuotias Senol D. iski häntä puukolla 38 kertaa.

Joulukuussa 16-vuotias tyttö puukotettiin kuoliaaksi Steyrissä. Teosta epäillään 17-vuotiasta afgaania.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu