Kansaradio alkaa

radio Suomessa juuri nyt.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Eihän siellä saa puhua kun säästä, koska ylesensuuri.

Äänestä

Kansanradiossa kerrottiin, kuinka törkeästi hoitajat laitoksissa jättävät vanhukset heitteille ja auttamisen sijasta istuvat tupakkahuoneessa laiskottelemassa. Ja jotkut täälläkin väittävät, että vika olisi poliitikoissa. Kyllä se vika on niissä saatanan laiskoissa hoitajissa.

Kehotan kaikkia kuuntelemaan ohjelman Areenasta, jos eivät kuulleet tätä juttua radiosta.

Äänestä
  • No kyllä siinä on poliitikoillakin näppinsä pelissä. Nehän ne on ayliikkeet ym keksineet lakisääteiset tauot jne. Eikä lusmuilevaa hoitajaa saa edes potkia pihalle.

    Äänestä

  • Miksi ei kertonut paikkakuntaa koska esitti melkoisia väitteitä? Taisi olla jotain hampaankolossa entistä työpaikkaansa kohtaan.

    Äänestä

  • frhe kirjoitti:

    Miksi ei kertonut paikkakuntaa koska esitti melkoisia väitteitä? Taisi olla jotain hampaankolossa entistä työpaikkaansa kohtaan.

    Varo vaan ettet itse joudu aikanaan hoitajien heitteillejätön kohteeksi. Sitten näkisit, että tottahan se puhui, kun kuolet janoon, kun hoitajat eivät anna sinulle nestettä.

    Ei saatana että pistää vihaksi ne perkeleen hoitajat!

    Äänestä

  • ay.liike.syyssä kirjoitti:

    No kyllä siinä on poliitikoillakin näppinsä pelissä. Nehän ne on ayliikkeet ym keksineet lakisääteiset tauot jne. Eikä lusmuilevaa hoitajaa saa edes potkia pihalle.

    Kokoomuspersu taas haukkumassa ayliikettä tapansa mukaan koska kokoomuksen ja kepun märkä uni on Bangladesh jossa työntekijällä ei ole minkäänlaisia oikeuksia.

    Äänestä

  • qewerwerwre kirjoitti:

    Varo vaan ettet itse joudu aikanaan hoitajien heitteillejätön kohteeksi. Sitten näkisit, että tottahan se puhui, kun kuolet janoon, kun hoitajat eivät anna sinulle nestettä.

    Ei saatana että pistää vihaksi ne perkeleen hoitajat!

    Kokoomusloinen taas yleistämässä.

    Äänestä

  • qofj kirjoitti:

    Kokoomusloinen taas yleistämässä.

    Ja siinä toinen, joka saattaa hyvinkin kohdata loppunsa laiskottelevan hoitajan toimesta.

    Äänestä

  • djdbe kirjoitti:

    Kokoomuspersu taas haukkumassa ayliikettä tapansa mukaan koska kokoomuksen ja kepun märkä uni on Bangladesh jossa työntekijällä ei ole minkäänlaisia oikeuksia.

    Työntekijällä on oikeus tehdä työtä. Mutta laiskottelu yrittäjän ja asiakkaan kustannuksella on käsittämätöntä. Pitäisi olla korvausvelvoite yrittäjälle jos laiminlyö työnsä ja laiskottelee työajalla. Tauot voi pitää työajan ulkopuolella.

    Äänestä

  • Tauot kuuluvat nykyajan työsopimukseen joten turhaan uliset persutti.

    Äänestä

  • idhd kirjoitti:

    Tauot kuuluvat nykyajan työsopimukseen joten turhaan uliset persutti.

    Tietysti kun ayliikkeet ovat niitä laittomasti ajaneet yrittäjien kustannuksella laittomilla lakoilla. Sitten ihmetellään kun asiakkaat saavat surkeaa palvelua ja yrittäjällä kädet pystyssä. Tauot voisi hyvin pitää työajan ulkopuolella.

    Äänestä

  • tietysti.on kirjoitti:

    Tietysti kun ayliikkeet ovat niitä laittomasti ajaneet yrittäjien kustannuksella laittomilla lakoilla. Sitten ihmetellään kun asiakkaat saavat surkeaa palvelua ja yrittäjällä kädet pystyssä. Tauot voisi hyvin pitää työajan ulkopuolella.

    Kokoomuspersu elää 1800-lukua. Turha tuollaisen venkulan kanssa on kinata.

    Äänestä

Mulla on reppu koska en uskaltaisi kulkea kassin kanssa kadulla koska kasiin voi tempaista kädestä helposti.

Äänestä

Hoitajilla on oltava aikaa vaihtaa keskenään muutama sananen myös hoidokeista. Hoitotyöhön liittyvää byrokratiaa pitäisi vähentää reilusti, sillä se vie hoitohenkilökunnan ajasta puolet.

Äänestä
  • Pitääkö lääkärin normaalisti kirjoittaa hoitajille resepti, että vanhukselle pitää antaa joka päivä vettä, niin kuin tässä tapauksessa oli pitänyt tehdä? Vai meneekö hoitajien välinen juttelu potilaiden juottamisenkin yläpuolelle?

    Äänestä

  • ewrwerwerwerwe kirjoitti:

    Pitääkö lääkärin normaalisti kirjoittaa hoitajille resepti, että vanhukselle pitää antaa joka päivä vettä, niin kuin tässä tapauksessa oli pitänyt tehdä? Vai meneekö hoitajien välinen juttelu potilaiden juottamisenkin yläpuolelle?

    Juttuja on joka lähtöön. Juominenkaan ei ole aina niin selvä juttu, vaikka terve niin luulisi.

    Äänestä

  • byrokratiahirviö kirjoitti:

    Juttuja on joka lähtöön. Juominenkaan ei ole aina niin selvä juttu, vaikka terve niin luulisi.

    Kyllä se on ihan selvä juttu että ihmisen kuuluu juoda nestettä joka päivä. Jos hoitajat hoitaisi työnsä, ei lääkärin tarvisi antaa heille tällaisesta perusasiasta erikseen määräystä.

    Äänestä

Kansanradio on kait ainoa, mitä ns. demokratiasta on oy eu ab suomessa jäljellä?
Tosin senkin omistaa yle, joten eiköhän sielläkin sensorit ole.

Äänestä
  • No eipä sieltä koskaan kuule mitään kritiikkiä maahanmuutosta, vaikka todennäköisesti sellaisia puheluja soitetaan sinne paljonkin.

    Äänestä

Mitähän se yksikin ukko juuri lässytti siitä työllisyydestä, vientikysynnästä ja Kiinan vaarasta,....pitäisi olla jotakin omaperäistä asiaa, eikä yleispätevää lässynlässyä,....höh!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dfifj kirjoitti:

radio Suomessa juuri nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu