Nyt lähti Mauri Pekkarinen Kepusta

Taisi saada tarpeekseen Sipilöiden Lestamafiasta,jossa vain Rauhanyhdistyksen kirjoilla olevat pääsevät päällikkövirkoihin.Äänestäkää siis Kepua,niin Lestat saavat enemmän Rauhanyhdistyksen väkeä valtaan rahastamaan syntisiä.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ainahan se voi liittyä Paavon puolueeseen, mikä sen nimi nyt sitten tänään onkaan. Se voisi olla vaikka Kahden Pelllen Liike.

Äänestä
  • Käsittämätöntä kuinka nämä Sipilän uskonmiehet mm. eri lehtien kommentointiosioissa käyvät säännöllisesti kaiken kimppuun missä Sipilän toilailuista kerrotaan ja varsinkin häntä arvostelevia VUOSIKYMMENIÄ keskustan toiminnassa mukana olevia? Kunniapuheenjohtaja Väyrynen on haukuttu alimpaan helvettiin ja nyt on vuorossa Pekkarinen. Eniten edellisessä toiminnassa ihmetyttää tapa kuinka kirjoitetaan eli ei minkäänlaisia tapoja. Kiihkouskovaisetkepulaiset kaikista pahimpia rakkikoiria. Aatesokeus pisteessä missä ei nähdä kuinka Sipilä on tehnyt alkiokeskustasta äärikokoomuslaisen puolueen ja kaikki vastaannousset poltetaan noitina roviolla jopa edellämainitut keskustaikonit.
    Noin siinä käy kun politiikkaan sekottuu uskonto. Sisäsiittoinen ääriuskonto jonka olemassaolo olisi helppo kyseenalaistaa. Uskonmiehiä jotka palvovat rahaa ja tämä siipi on nyt keskustan vallannut Sipilän myötä ja jälki on sen mukaista.

    Äänestä

Niinhän siellä näytti perjantainakin uskonveljet kohdanneen. Oulun vaalipiiristä läpi ledtamafian miehet ja naiset pelkästään. Sen firman äänestäjät ei jää edes nukkumaan vaan äänestävät ohjeen mukaan. Ja siellä osataan laskea miten äänet ehdokkaille jaetaan. Tai voi olla että eivät osaa varautua ry:llä niin surkeaan äänimäärän minkä keskusta tulee keräämään

Äänestä
  • Taukki, ei Sipilä ole lestadiolainen.

    Äänestä

Oletko pyrkimässä KESKUSTAN jäseneksi, vai miksi olet niin kiinnostunut
tuon puolueen asioista?
Ihan vain meidän satunnaisten lukijoiden huviksi voisit välillä vaihdella aihetta,
niin olisi ehkä jotain mielenkiintoistakin luettavaa.
Joko olet esimerkiksi muut puolueet, valtiot, sotilasliitot, ABC:n yms. käsitellyt?

Äänestä
  • Ohhoh ei kuule ole aikomustakaan siihen poppooseen liittyä kuuna päivänä.!

    Äänestä

Maurin syrjinnän takna lie Sipilän halu nostaa Berner EU-edustajaksi.

Äänestä
  • Pekkarinen olisi jo oppositiossa potkinut Sipilän pihalle ja syistä joita Sipilä harrastaa edelleen vuosien jälkeenkin. Et ole mitään jos et kuulu Sipilän lähipiiriin.

    Oppositiossa Sipilä puoluetta kuulematta hautasi maakuntamallin ja sopi Käteisen kanssa 5:n sotealueen mallista. Pekkarinen mm. veti edellisestä vaipat vinoon ja oli jo potkimassa edellistä laulukuoroon mutta vaiennettiin kun keskustan suosio oli vahvassa kasvussa.
    Vaalien jälkeen Sipilä lukuisia kertoja käänsi selkänsä vanhanliiton kepuedustajille antaen virkoja lähipiiriin kuuluville edustajille. Törkein temppu ministerinsalkun antaminen kokoomuslaiselle Bernerille ilman yhtä ensimmäistä päivää keskustan riveissä. Sitä ennen paskalakipaulalle jonka kanssa diilasi jo ennen politiikkaan ryhtymistä sihteerin virka kun ei päässyt kansanedustajaksi. Sama tyyli jatkunut kaiken aikaa ja Pekkarisen mitta tuli täyteen mm. sen takia että Sipilä yrittää kampata Pekkarisen ueroparlamenttihaaveet korvaten paikat omilla ehdokkaillaan.

    Sinne meni taas muutama kymmenen tuhatta ääneä Pekkarisen kannattajilta. Asialla taas yksi ja sama heppu joka on jo valtavan määrän pitkänliiton kepulaisia jättämään eduskunnan keskustan riveissä. Yrityspomottelun lopputulos se, että Saarikko on kohta kepujen seuraava puh.johtaja. Muuten kohta menee persut ja vihreät pian vaaleissa ohi?

    Äänestä

  • SaarikonVuoro kirjoitti:

    Pekkarinen olisi jo oppositiossa potkinut Sipilän pihalle ja syistä joita Sipilä harrastaa edelleen vuosien jälkeenkin. Et ole mitään jos et kuulu Sipilän lähipiiriin.

    Oppositiossa Sipilä puoluetta kuulematta hautasi maakuntamallin ja sopi Käteisen kanssa 5:n sotealueen mallista. Pekkarinen mm. veti edellisestä vaipat vinoon ja oli jo potkimassa edellistä laulukuoroon mutta vaiennettiin kun keskustan suosio oli vahvassa kasvussa.
    Vaalien jälkeen Sipilä lukuisia kertoja käänsi selkänsä vanhanliiton kepuedustajille antaen virkoja lähipiiriin kuuluville edustajille. Törkein temppu ministerinsalkun antaminen kokoomuslaiselle Bernerille ilman yhtä ensimmäistä päivää keskustan riveissä. Sitä ennen paskalakipaulalle jonka kanssa diilasi jo ennen politiikkaan ryhtymistä sihteerin virka kun ei päässyt kansanedustajaksi. Sama tyyli jatkunut kaiken aikaa ja Pekkarisen mitta tuli täyteen mm. sen takia että Sipilä yrittää kampata Pekkarisen ueroparlamenttihaaveet korvaten paikat omilla ehdokkaillaan.

    Sinne meni taas muutama kymmenen tuhatta ääneä Pekkarisen kannattajilta. Asialla taas yksi ja sama heppu joka on jo valtavan määrän pitkänliiton kepulaisia jättämään eduskunnan keskustan riveissä. Yrityspomottelun lopputulos se, että Saarikko on kohta kepujen seuraava puh.johtaja. Muuten kohta menee persut ja vihreät pian vaaleissa ohi?

    sipilä vienyt liian monta virkaa pekkarisen nenän edestä. Siitäkin huolimatta pekkarinen on purrut hammasta ja esittänyt julkisuuteen kuinka kaikki on ok. Tuonkin episodin varmaan kieltää tapahtuneeksi sen verran keskustan tulevaisuudesta huoli hänelläkin on?

    Äänestä

  • Matti eikä Mattii.

    Äänestä

Miettikääpä tätä , miksi me veronmaksajat maksamme Laestadius herätysliikkeen kokoontumis ilmoitukset paikallislehdessä kirkkoilmoituksena. Minusta lestadiusherätyliike on aivan sam kuin nämä muutkin herätysliikkeet kuten helluntalaiset, jehovan todistajat, körttiläiset, ym muut eikö näiden liikkeiden ilmoitukset voisi olla myös kirkkoilmoituksissa. Millä oikeudella meidän pitää veronmaksajien pitää maksaa nämä lestadiusliikkeen joka on herätysliike siinä missä nämä edellä mainitut muut liikkeet. Ei ihme että kirkosta erotaan kun näitä lahkoliikkeen kuluja maksetaan.

Äänestä
  • Hyvä, kun kysyt!
    Minä satun olemaan mukana myös seurakunnan toiminnassa, niin voin valaista asiaa.

    Helluntailaiset, jehovat, vapaakirkkolaiset yms. EIVÄT KUULU meidän ev.luterilaiseen seurakuntaan, siksi kirkollisissa ei julkaista heidän ilmoituksiakaan.
    Sensijaan vanhoillislestadiolaiset (rauhanyhd.), herännäiset (körtit) ja uusheräysläiset KUULUVAT KIKKOON eli näihin herätysliikkeisiin kuuluvat henkilöt ovat seurakunnan jäseniä siinä kuin muutkin seurakuntalaiset ja maksavat kirkollisveronsa tähän meidän seurakuntaan.
    Siksi näidenkin ryhmien hartaustilaisuuksista ilmoitetaan seurakunnan kirkollisissa ilmoituksissa.

    Äänestä

  • Hyvä kun kerroit miten asia on. En oli lestadiolainen mutta olen kirkon jäsen ,en kuitenkaan näe sitä ,että miksi minun pitää olla maksamassa herätysliikkeen /uskonlahkon ilmoitukset johon ei ole mitään yhteyttä./jäsennyyttä. Meneekö kirkoillisveroista mitä me veronmaksajat maksemme myös lestaadioliikkeen /herätysliikkeen ylläpitämiseen./avustamiseen. Jos näin on tulen harkitsemaan omaa suhtautumista/jäsenyyttä ev.lut kirkkoon jatkossa.

    Äänestä

Pikkupekkarinen ei erkane kepusta kirvelläkään, vaikka tupeesta vedettäisiin.

Äänestä

Pian lähtee Antti Rinne matoja kasvattamaan.

Äänestä
  • Toivotaan että Sipilä lähtee perässä.

    Äänestä

Miten käy Suomen lähdevesien, kun valtavia öljysäiliöitä ripotellaan satojen metrien korkeuteen pitkin metsiä ja asutusalueita?!

Yksi kaunis päivä puhtaat vedet ovat muisto vain. JÄRKI KÄTEEN!

Jokainen, joka hyväksyy valtavat tuulimyllyt (lue: helvetin koneet) syyllistyy elinolosuhteiden poistoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ValtaLestoille kirjoitti:

Taisi saada tarpeekseen Sipilöiden Lestamafiasta,jossa vain Rauhanyhdistyksen kirjoilla olevat pääsevät päällikkövirkoihin.Äänestäkää siis Kepua,niin Lestat saavat enemmän Rauhanyhdistyksen väkeä valtaan rahastamaan syntisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu