"Avioliittoon vihkimisen palvelut muutetaan yhdenvertaiseksi uskontokuntiin kuuluvien ja kuulumattomien kanssa. "
Edellä sanottu ei ole valitettavasti uutinen jo päägtetystä uudistuksesta, vaan lainaus Vapaa_ajattelijain liiton hallitusohjelmatavoitteista. Asiaa koskeva teksti jatkuu:
"Mikäli uskonnollisten yhdyskuntien nykyistä oikeutta omiin vihkijöihin jatketaan, samanlainen vihkioikeus tulee myöntää myös siviilivihkimisestä kiinnostuneille sekulaaria kulttuuria edistäville järjestöille.
Selkein käytäntö voisi kuitenkin olla, että viranomaiset hoitaisivat avioliiton solmimisen virallisen puolen. Maistraatit voisivat kuitenkin nimetä virkapaikan ja -ajan ulkopuolisiin vihkimisiin viran- ja toimenhaltijoiden lisäksi muitakin vihkijöitä."
Avioliiton vihkimiskäytännöt yhdenvertaiseksi
45
<50
Vastaukset
- Tavoitt
Tavoitteita kyllä pitää tuoda esiin. Ja voihan se otsikko noinkin olla.
- Anonyymi
Onkohan nämä nyt välitetty hallitusohjelmaneuvottelijoille?
- Anonyymi
On välitetty, mutta valitettavasti hallitusohjelmassa ei ole mitään tästä asiasta. Jos ilmenee, että siviilivihkijää ei meinaa saada virka-ajan ja -paikan ulkopuoliseen vihkimiseen, siitä kannattaa valittaa - ja tiedottaa myös vapaa-ajattelijoille, jotka ovat tehneet esityksiä vapaista siviilivihkijöistä kasvavan kysynnän varalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On välitetty, mutta valitettavasti hallitusohjelmassa ei ole mitään tästä asiasta. Jos ilmenee, että siviilivihkijää ei meinaa saada virka-ajan ja -paikan ulkopuoliseen vihkimiseen, siitä kannattaa valittaa - ja tiedottaa myös vapaa-ajattelijoille, jotka ovat tehneet esityksiä vapaista siviilivihkijöistä kasvavan kysynnän varalta.
Sana kiertämään. Paas kysyenkin.
- Anonyymi
Kaksi tapaa. Joko vihkimisoikeus uskonnottomien järjestöille. Tai virallinen vihkiminen vain maistraattien hoidettavaksi, ja uskonnolliset ja muut lafkat voivat hoitaa mat seremoniansa erikseen.
- Anonyymi
Kumpi malli on Sinun mielestäsi parempi, oikeampi?
- Anonyymi
Hyvä, että Vapaa-ajattelijat ovat kuitenkin nostaneet tämän esille ja puolueille tiedoksi halllitusohjelmatavoitteena.
- Anonyymi
Plästyin ensin, että mitä. Ovatko Vaparit taas olleet asialla. Mutta onneksi se olisikin vain vapaa-ajattelijain toiveuni. Huh.
- Anonyymi
Vihkimisoikeus voi olla sillä jolle laki sen suo. Aivan hyvin minun puolestani oikeus voi olla myös uskonnottomalla siviilivihkijällä. Ei mitään haittaa.
Vapaa-ajattelijoiden ideassa tyhmää on se, että jos sitä ei ole heillä, pitää se muiltakin ottaa pois. Perhana, vaatikaa oikeutta uskonnottomillekin älkääkä viekö sitä pois uskontokunnilta, jos niillä jo on. Siitä ei ole tasan tarkkaan mitään haittaa teikäläisille.
-DeadManWalks - Anonyymi
Tämä muuten ei ole kovin hyvin esillä Tavoitteet ja strategia 2020-2023 -asiakirjan luonnoksessa. Parannuksen paikka.
Tässä ollaan tosin menossa oikealta ohi. Niin valtava ja kasvava osuus valitsee siviilivihkimisen, että kohta asia ei taida kiinnostaa ketään.
- Anonyymi
Vihkimiskäytännöt... Virka-ajan ja -paikan ulkopuolinen vihkiminen. Siinä välillä ongelia halutun ajan suhteen. Kesälauantait.
- Anonyymi
Vaparien protu-papeille pitää myöntää vihkimisoikeus.
Ja vihkiminen voidaan suorittaa protu-kaavan mukaan Kalevalaisen häämessun tapaan vaikka suuren ikihongan juurella.
Häämessuun kuuluu ns. kilpalaulanta.
Kalevalaiseen vihkimistilaisuuteen saapuvat mahdolliset kilpakosijat, jolloin sulhasen on aloitettava kilpalaulanta (kalevalainen hoilaaminen ja sanojen riimitys).
Jos tällöin morsian osoittaa kädellään sulhasta, niin kilpakosijoiden on juostava takana olevalle suolle - sulhanen on laulanut kilpakosijat suohon.
🏃🏃🏃..........................🪗🌈🧕🧔
T:
Antivapari (Se alkuperäinen)
- Anonyymi
Tämä vahvemmin esiin liiton vaikuttamistyössä sekä Tavoite-asiakirjassa lähivuosille. On yhdenvertraisuuden vastainen tilanne nyt.
- Anonyymi
Kesälauantaiksi on vähn vaikea saada siviilivihkijää hääpaikalle viraston ulkopuolella parhaisten sopivaan aikaan. Pitäisi lisätä siviilivihkijöitä.
- Anonyymi
Erinomaisen positiivinen ehdotus. Jossa on myös vaihtoehtoisia teitä edetä. Kiitettävää. Kumman vaihtoehdon Sinä valitsisit?
- Anonyymi
Karjakuntalaiset, niin olisi saatettava asiassaan sovintoon ennen siihen vihittäytymistä. Pyhitys on jokaisen oma valinta, vaikka kurjalla kannalla.
- Anonyymi
Voisko virallisen puolen ja seremoniallisen puolen erottaa? Häät silti hirmuiset.
- Anonyymi
Vihkimisoikeudesta tulisi säätää samaan tapaan kuin nykyisin voi kuka tahansa hakea itselleen oikeuden toimia kaupan vahvistajana.
Kun osoittaa riittävän osaamisen vihkimiseen, maistraatti myöntäisi vihkimisoikeuden henkilölle, joka on täysi-ikäinen eikä ole edunvalvonnan alaisena.
Näin vaikkapa naapuri, jolla olisi oikeus vihkimiseen, voisi suorittaa toimituksen laissa säädettyjen kaavojen mukaisesti. Myös seurakunnan papille oikeus voitaisiin myöntää. - Anonyymi
Tämä hyväksyttiin Vapaa-ajattelijain tavoitteeksi! Sitä sitten markkinoimaan.
- Anonyymi
Höh! Otsikko olikin täyttä huijausta! Epistä!
- Anonyymi
Vapaita siviilivihkijöitä olisi hyvä alkaa nimetä enemmän muun muassa pääkaupunkiseudulle niin, että varmistetaan vihkijöiden saanti esimerkiksi kesälauantaille.
- Anonyymi
Varaa ajoissa. Valita jos vihkijää ei meinaa saada. Maistraatti Helsingissä väittää että riittää...
- Anonyymi
Miksi syrjintä? Koska voimme. Ei siihen muuta perustelua tarvita.
- Anonyymi
Useimmat siviilivihkimisparit hoitavat virallisen puolen maistraatissa ja sitten pitävät - jos haluavat - varsinaisen hääjuhlan vaikka kuinka juhlavasti tai hirmuisesta. Missäs ne häät olikaan laulun mukaan hirmuisat?
- Anonyymi
Teit vapaa- ajattelijoit nii, ei verrata mihkää. Ei siihen yhteenkään.
- Anonyymi
Olin vihkiäistilaisuudessa 12.3.21. Oli zuosittu päivä, jostain syystä, mutta maistraatin toiminta sujui hyvin. Neljä todistajaa sallittiin.
- Anonyymi
Olit ilmeisesti lähiomaisia. Onnea tuorelle avioparille!
- Anonyymi
Ei tarvitse muuttaa yhdenvertaiseksi.
Vapaa-ajattelijoilta kielletään ankarasti
kirkkohäät.
Vapaa- ajattelijat velvoitetaan vihkaisemaan itsensä raastuvassa. Raastuvassa voi heitellä riisiä kork. pari kilon pussillista.
Tosin siivoojaa saattaa kiroiluttaa. - Anonyymi
Selkein ratkaisu olisi erottaa hääjuhlallisuudet ja virallinen puoli erikseen. Vihkiminen voisi dilti olla.
- Anonyymi
Onko nyt laittaa laittaa tuollaisia "valheellisia" otsikoita herättämään turhia ilon tunteita.
- Anonyymi
Töitä riittää. Positiivisia tavoitteita. Iloa elämään.
- Anonyymi
Parantsmisen varaa siiis löytyy, reilusti. Onnee.
- Anonyymi
Vapaa-ajattelijoita voitaisiin vihkiä raastuvassa.
Tosin siivoojaa saattaa kiroiluttaa jos vaparit heittävät riisiä raastuvassa hääparin ylle.
Riisinheitto raastuvassa on vapaa-ajattelijoiden uskonnolista touhua.
Ottakaa huomioon, että vapaa-ajattelu on uskontoa. - Anonyymi
♨️Mikäli uskonnollisten yhdyskuntien nykyistä oikeutta omiin vihkijöihin jatketaan, samanlainen vihkioikeus tulee myöntää myös siviilivihkimisestä kiinnostuneille sekulaaria kulttuuria edistäville järjestöille.♨️
♨️♨️♨️♨️♨️♨️♨️♨️♨️♨️♨️♨️♨️♨️♨️
Niinpä tietysti kun ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja jumalattomia vaivaa kateus. - Anonyymi
Äänestys olisi yksinkertaisempaa. Omin rahoin tietysti velat kuitaten.
- Anonyymi
Hienoa! Kiitos kerrankin hyvistä uutisista. Kehitys kehittyy.
- Anonyymi
Vapaa-ajattelijat siis edistät rakkautta. Antivapari vaztaa vihalla.
- Anonyymi
Heh heh, jopas vitsin marjaiset. Kirkon etuoikeuksien ei nyt puututa.
- Anonyymi
Virka-ajan ja -paikan ulkopuolisten palvelujen riittävyys turvattava a vapailla vihkijillä.
- Anonyymi
Nämä on näitä "valeuutisia"? Infovaikuttamista?
- Anonyymi
Gallupeilla asia näkyväksi ja pakettiin.
- Anonyymi
Vapaita vihkijöitä voisi nimetä nopeasti lisää. Vaatimuksia.
- Anonyymi
Tämä on siis tavoite eikä uutinen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326421Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113950Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593621TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373196- 1712522
- 552096
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261990Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne451781Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111660Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281629