Helluntalaisuus

Onko joku päässyt selvyyteen, mikä Miko Puustellin asia on, joita hän ajaisi eduskunnassa? Rukouskanava-livessä jakoja ruinaa, paljon puuttuu tavoitteesta milloinkin. Juurikaan hänestä ei muuta kuulu, meneekö nyt puurot ja vellit hänellä sekaisin. Uuraisilla pääsi valtuustoon, mutta eipä ole kunnan asioista kovinkaan kiinnostunut, pitkin maita ja mantuja ajelee viikottain saarnaamassa. Herää kysymys, mikä motiivi sinne eduskuntaan on hinkua, kun oman kotikuntansa valtuuston kokouksessa ei edes vaivaudu käymään kiireiltään ja vaimon tehtävä on hoitaa jo lähes kokonaan perhe. Olisko nyt Mikon paikka kuitenkin kotona perheensä tukena ja olla edes vähän enemmän läsnä lasten elämässä. Sääliksi käy lapsia. Ei heitä kasvateta sillä, että laitetaan julkiseen fb-profiiliin kuvia, kun kävin poikkeamassa kotona ja oltiin vähän lumisotaa. Ei selvää ole siis tullut, huomion takia vai mitä asioita hän ajaa. Vaimoa käy sääliksi, melkoinen tuuliviiri miehenä. No, onhan sekun yksi syy, päästä karkuun arkea, Arkadianmäki.
1<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ps.1:1 Autuas se mies, joka ei vaella jumalattoman neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat. Ps.26:4. 119:1

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaalit kirjoitti:

Onko joku päässyt selvyyteen, mikä Miko Puustellin asia on, joita hän ajaisi eduskunnassa? Rukouskanava-livessä jakoja ruinaa, paljon puuttuu tavoitteesta milloinkin. Juurikaan hänestä ei muuta kuulu, meneekö nyt puurot ja vellit hänellä sekaisin. Uuraisilla pääsi valtuustoon, mutta eipä ole kunnan asioista kovinkaan kiinnostunut, pitkin maita ja mantuja ajelee viikottain saarnaamassa. Herää kysymys, mikä motiivi sinne eduskuntaan on hinkua, kun oman kotikuntansa valtuuston kokouksessa ei edes vaivaudu käymään kiireiltään ja vaimon tehtävä on hoitaa jo lähes kokonaan perhe. Olisko nyt Mikon paikka kuitenkin kotona perheensä tukena ja olla edes vähän enemmän läsnä lasten elämässä. Sääliksi käy lapsia. Ei heitä kasvateta sillä, että laitetaan julkiseen fb-profiiliin kuvia, kun kävin poikkeamassa kotona ja oltiin vähän lumisotaa. Ei selvää ole siis tullut, huomion takia vai mitä asioita hän ajaa. Vaimoa käy sääliksi, melkoinen tuuliviiri miehenä. No, onhan sekun yksi syy, päästä karkuun arkea, Arkadianmäki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu