Satutteko tietämään ?
Osahan väitti olevansa koneinsinööreja, mutta ko tyypeillä ei tainnut löytyä mitään koulutusta..
Miten on yleensä ja keskimäärin ?
Osahan väitti olevansa koneinsinööreja, mutta ko tyypeillä ei tainnut löytyä mitään koulutusta..
Miten on yleensä ja keskimäärin ?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Somalit ovat joko raketti-inssejä tai vuohipaimenia. Joskus molempia mutta ne tapaukset ovatkin jo sitten moniosaajia.
Lukutaidottomia avaruusinsinöörejä ja myös aivokirurgeja
Käsite-eroja. Yksi nigerialainen kertoi tv:ssa olevansa koneinsinööri koska oli ollut töissä sukulaisensa pp-korjaamossa.
1960 luvulla sveduissa kaikki tapaamani kreikkalaiset olivat vähintään ylioopilaita.
Jos heppu osasi kirjoittaa nimensä niin se nosti hänet akateemisesti koulutettujen kastiin.
Krekut ovat kuitenkin eurooppalaisia ja länsimaisen kulttuurin hapattamia.
Koulutustaso on semmoinen et 35v laulaa lastenlauja ja harjoittelee kirjaimien tekoa.
Riku rantarosvon kaarnavenetelakalla harjoittelevat kaarnaveneen veistöä.
Ja ajaa rehottavaa partaista kuontaloaan näyttääkseen alle 17-vuotiaalta.
Koulutetut muslimit jäävät kotimaihinsa, pakolaisiksi lähtevät kouluttamattomat ylijäämämuslimit, jotka ei työllistyy missään kehittyneessä maassa.
Kamelin talutukseen ei kouluja tarvita.
Somalian muslimien koulutustaso on tunnetusti erittäin korkea, voidaan jopa sanoa että ilman Somalien tuomaa korkeaa sivistystä niin Suomi uppoaisi kuin Titanic.
Yritetään kotouttaa samalla henkisellä tasolla olevien pikkulasten seassa
Samaa henkistä tasoa ovat nämä Isis-karvanaamat pikku tarhalaisten kanssa. Ehkä tarhalapset voivat opettaa Isis-karvonaamoille kuinka Suomessa esim pyyhkitään perseet oikeaoppisesti.
Mahtoiko Syvärillä 1944 taistelleet arvata että muutaman vuosikymmenen kuluttua on terroristijihadisteja päiväkodeissa pikkulasten seassa
:) :) :) :) :) :) :) :)
Tuotapa ei voi paremmin sanoa
Suomeen tulleiden muslimien koulutustaso, vaikka sekään ei ole mitenkään kehuttava, on silti keskimääräisesti korkeampi kuin meidän omien peruskantasuomalaisten isämmaalaistemme koulutustaso.
Kertoihan se yksi iäkseen 17 v. ja olevansa valmistunut opettajaksi.
Mikä on ''Maailman menoa'' palstan vakilässyttäjien keskimääräinen koulutustaso ?
Satun tietämään, se on kuusi luokkaa kansakoulua.
Mikä on ''Maailman menoa'' palstan vakilässyttäjien keskimääräinen ÄO ?
Niin vähäinen ettei ole mitattavissa.
Mikä on ''Maailman menoa'' palstan vakilässyttäjien keskimääräinen vuosiansio ?
Kts. KELA:n sivuilta.
Mitä nyt luku-ja kirjoitustaidottomien sivistykseen kuuluu muuta kuin alaikäisten joukkoraiskaamiset.
Näin kommentoi sivistynyt ihminen....
Totuutta on vaikea vääristellä on sitten sivistynyt tai vähemmän sivistynyt.
Koraanikoulun jälkeen kaikki haluaa suorittaa jatkotutkinnon gynekologiksi.
Luku-, kirjoitus-, lasku- ja kielitaidottomia. Mutta pystyvät kusauttamaan Suomen pääministerin.
Ei koulutus tai raha takaa että ihmisellä olisi tervettä järkeä. Se että joku tavismuslimi kusettaja pystyy huijaamaan Suomen pääministeriä täysin 10-0 on aika huolestuttavaa.
Koulutuksen puutetta pahempi ongelma on, ettei oppimattomilla aikuisilla ole enää henkisiä edellytyksiä opiskeluun.
Iivana Vartiainen Julman työvoiman kysyntä- ja tarjontakäyrien leikkauspisteitä koskevat teoriat eivät ottaneet huomioon sitä, etteivät kielitaidottomat, edes omalla kielellään luku- ja kirjoitustaidottomat eivät koskaan pääse työmarkkinoiden lähellekään.
2-vuotiaasta alkaen kuolemaan asti 7 vrk viikossa ja 52 viikkoa vuodessa Islamin terrorismioppia vääräuskoisten lopulliseksi hävittämiseksi maapallolta.
Kolme k:ta on muslimien koulutus:
Koraani, konekivääri ja kumarrus.
Älliä ei jaella siellä.
Joo ihan ylikoulutettuja ovat niin vaikeaa sitten on työpaikkaa saada eli ihan turhaa sitä sitten etsiä.
suuri tragedia. Vaikka kouluttautuisi islamismissa Über Sturm-mullahiksi asti, on silti ihmiseen verrattuna edelleenkin pelkkä rotta. Kovin näköalaton uravalinta siis.
- raiskaustieteen maistereita
- samoin kuin terrorismin tohtoreita--
Jos mediatiedot pitävät paikkansa...
Outo aloitus. Eiköhän muslimien keskimääräinen koulutustaso ole maailmanlaajuisesti sama kuin kristityillä! Ainakin meidän suvussa ja perheessä. Kaikilla korkeakoulututkinto. Sukuun ja perheeseen kuuluu muslimeja, kristittyjä ja ”pakanoita”.
On absurdia väittää että muslimeilla on sama koulutustaso kuin ihmisillä.
Mielenkiintoinen ja laaja raportti aiheesta, myös muihin uskontoihin liittyen:
http://www.pewforum.org/2016/12/13/religion-and-education-around-the-world/
Sieltäpä vain lukemaan keskiarvoista ja miettimään, miten itse oman viiteryhmänsä sisällä vaikuttaa tuloksiin ja mitkä yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset tekijät tähän omaan sijoitukseen ovat mahdollisesti vaikuttaneet.
Ollaan vaan tyytyväisiä, sillä Virossakaan ei bussit kulje, koska virolaiset on kaikki rasisteja.
Kamelin talutuksen maistereita.
Suomessa heitä matalampaa osaamista ei ole kuin Odineilla.