Tahdon maksupäätteet myös bussin keskioville

Minun mielestäni myös vaunujen kanssa kulkevien pitäisi maksaa bussimaksu. Vaunut vievät ihan hirveästi tilaa bussissa. Joskus on hankala mennä taakse bussissa koska vaunut/työntäjä tukkii myös käytävää eikä osaa väistää vaikka pystyisi.
Moni ei myöskään jaksa kuunnella bussissa sitä vauvan kitinää kun tietää että vaunut ovat ilmaiseksi kyydissä.
Joskus bussit ovat täynnä ihmisiä ja vaunut silti tunkevat mukaan. Tulee tosi ahdasta.
3674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Miksi raihnaisen rollaattorieläkeläisen pitää maksaa bussimaksu mutta vaunujen kanssa pääsee ilmaiseksi? Joskus näkee liian isoja lapsia vaunuissa kun äiti/isä tahtoo ilmaisen matkan ja joskus mennään jopa tyhjillä rattailla.

Äänestä

Ei kenenkään kuuluisi päästä ilmaiseksi bussilla. Vaunut tai rattaat monesti tiellä ja haittaa kulkemista.

Äänestä
  • olen samaa mieltä jos lastenvaunujen kanssa pääsee ilman maksua.sama oikeus pitää olla myös
    eläkeläisillä,jotka ovat raataneet tämän maan eteen.

    Äänestä

Se on tosiaan hienoa, että vaunujen kanssa pääsee kyytiin ilmaiseksi. Tuota etua tuli hyödynnettyä paljon silloin, kun jälkikasvu oli vaunuiässä. Välillä piti hätistellä ihmisiä pois vaunujen paikalta, mutta tilaa tuli aina viimeistään silloin kun vaunut alkoivat vyöryä kohti 😁

Vauvan kitinä on pieni riesa verrattuna siihen känniläisten mölinään, mitä välillä joutuu bussissa kuuntelemaan. Vauvana ihminen kitisee kun ei muuta osaa, mutta mitä kaikkea pitää mennä pieleen ettei siitä jotkut kehity mölinää pidemmälle?

Äänestä

Jaa. Mun mielestä taas ne maksupäätteet pitäisi repiä hitolle ja heittää maata kiertävälle radalle.

Paikallisliikenteestä on tehtävä maksutonta, jos henkilöautoilua halutaan kaupungissa vähentää. Minä en ainakaan viitsi käyttää hankalia busseja, jos epämiellyttävästä kyydistä joutuu erikseen vielä maksamaan. Jos kyytiin pääsisi ilmaiseksi, niin saattaisin uhrautua.

On niitä verorahoja turhempaankin syydetty, kuten esimerkiksi täysin järjettömään ratikkaan.

Äänestä
  • Ratikka ei tod ole järjetön. Ratikkaa ei ole hankala eikä epämiellyttävä. Ratikka on tilava ja esteetön, sekä sen kyyti on tasaista.

    Äänestä

  • parempaa.odotellessa kirjoitti:

    Ratikka ei tod ole järjetön. Ratikkaa ei ole hankala eikä epämiellyttävä. Ratikka on tilava ja esteetön, sekä sen kyyti on tasaista.

    Ei ratikasta ole mitään hyötyä. Päinvastoin tulee taas lisää väisteltäviä liikenteeseen.

    Ja kuulemma bussiyhteydetkin heikkenevät ratikan myötä. Tilanne Tampereella ainoastaan heikkenee mitä tulee joukkoliikenteeseen.

    Tilava ja esteetön on oma auto, jonka kyyti on mukava ja nopea.

    Äänestä

  • Ratikka on matkustajan kannalta paljon laadukkaampi kuljetusväline kuin bussi, varsinkin tilavana tamperelaisversiona.

    Oma auto .... kinoksessa, akku tyhjänä.

    Äänestä

  • kisko.pelastaa kirjoitti:

    Ratikka on matkustajan kannalta paljon laadukkaampi kuljetusväline kuin bussi, varsinkin tilavana tamperelaisversiona.

    Oma auto .... kinoksessa, akku tyhjänä.

    Vai että kisko pelastaa. Ratikka suhaa kuitenkin vaan rajoitettua heilurilinjaa, ja edelleen tarvitaan yli 200 linja-autoa kuljettamaan ihmisiä. Siinä sitä mukavaa ja tilavaa.

    Äänestä

  • kisko.pelastaa kirjoitti:

    Ratikka on matkustajan kannalta paljon laadukkaampi kuljetusväline kuin bussi, varsinkin tilavana tamperelaisversiona.

    Oma auto .... kinoksessa, akku tyhjänä.

    Olen lukenut kävelymatkojen kasvavan ratikan myötä. Ei se loskassa tarpominen niin mukavalta kuulosta ainakaan näin omaan lämpimään ja kuivaan henkilöautoon tottuneelle. Ehkä ratikkafanit ovat sitten masokisteja, mene ja tiedä.

    Äänestä

Sais tulla kokonaan kielto ettei rattaita ja vaunuja ollenkaan bussiin kun äpärä se mukula kuitenkin on.
Jos kuitenkin rattailla vaunuilla niin sais olla bussin takaosassa. Vihaan kakaroita kun muutenkin sotkemassa.

Äänestä
  • Aika usein näkyy vaunuissa olevan lapsen sijaan kaljakoppa.

    Äänestä

  • Kenelläkään ei ole syytä epäillä, etteikö oma tilanteeksi olisi juuri tuollainen, mutta älä nyt sitä kaikkiin yleistä. Valtaosalla ihmisistä asiat on hyvin.

    Äänestä

  • anonyymi_34u kirjoitti:

    Kenelläkään ei ole syytä epäillä, etteikö oma tilanteeksi olisi juuri tuollainen, mutta älä nyt sitä kaikkiin yleistä. Valtaosalla ihmisistä asiat on hyvin.

    Totta. Toisilla on vaunuissa ostoskassikin tai roskapussi

    Äänestä

  • Ääh-käh-käh kirjoitti:

    Totta. Toisilla on vaunuissa ostoskassikin tai roskapussi

    Eipä ole tuollaista koskaan näkynyt. Oletko katkera siksi, ettet ole koskaan päässyt tekemään vauvoja?

    Äänestä

  • Kriih-Krääh kirjoitti:

    Eipä ole tuollaista koskaan näkynyt. Oletko katkera siksi, ettet ole koskaan päässyt tekemään vauvoja?

    Kyllä minä olen myös nähnyt.

    Äänestä

  • Kriih-Krääh kirjoitti:

    Eipä ole tuollaista koskaan näkynyt. Oletko katkera siksi, ettet ole koskaan päässyt tekemään vauvoja?

    Et tiedä mitään 😘

    Äänestä

  • Ääh-käh-käh kirjoitti:

    Et tiedä mitään 😘

    Ja silti sinua enemmän...

    Äänestä

  • Kriih-Krääh kirjoitti:

    Ja silti sinua enemmän...

    Typeryksen itsevarmuutta

    Äänestä

Pääkaupunkiseudulla ihmiset eivät mahdu busseihin, kun jokaisessa bussissa on 2-3 ylilihavaa somalinaista vaunujensa kanssa.

Äänestä
  • Kuinka monta rahtihametta mahtuu telibussiin?

    Äänestä

  • matematiikan.tehtävä kirjoitti:

    Kuinka monta rahtihametta mahtuu telibussiin?

    En ole nähnyt yhtäkään koskaan.

    Äänestä

Keskioven tilavaan syvennykseen voisi laittaa myös pienen myyntitiskin, jolta saisi vaikkapa olutta ja suolapähkinöitä matkaevääksi. Maksu suoritettaisiin samalla päätteellä kuin itse matkakin.

Äänestä

Yleisohje jos ei joukkoliikenne miellytä: mene taksilla.

Äänestä
  • Kuka tälläisen yleisohjeen takana on? Valtuustoko?

    Äänestä

Näin se viha lapsia ja lapsiperheitä kohtaan ilmenee.

Äänestä
  • En vihaa. En vain ymmärrä miksi heillä on eri oikeuksia verraten esim. Opiskelijaan tai eläkeläiseen.

    Äänestä

  • anonyymi_Ct9 kirjoitti:

    En vihaa. En vain ymmärrä miksi heillä on eri oikeuksia verraten esim. Opiskelijaan tai eläkeläiseen.

    Minä taas ihmettelen miksi lapsilisiä maksetaan alle 10 vuotiaille lapsille, kun eiväthän he mitään rahan päälle vielä ymmärrä.

    Äänestä

  • anonyymi_Ct9 kirjoitti:

    En vihaa. En vain ymmärrä miksi heillä on eri oikeuksia verraten esim. Opiskelijaan tai eläkeläiseen.

    Opiskelijoilla ja eläkeläisillä on jo valmiiksi halvemmanhintaiset liput. Etkö tiennyt?

    Äänestä

  • A.n.o.nyym.i kirjoitti:

    Opiskelijoilla ja eläkeläisillä on jo valmiiksi halvemmanhintaiset liput. Etkö tiennyt?

    Ei ainakaan HSL-alueella ole ollut nk. eläkeläislippuja pariinkymmeneen vuoteen. Tampereesta en tiedä.

    Äänestä

  • A.n.o.nyym.i kirjoitti:

    Opiskelijoilla ja eläkeläisillä on jo valmiiksi halvemmanhintaiset liput. Etkö tiennyt?

    Rikkoo kyllä hieman perustuslain henkeä.

    6 §
    Yhdenvertaisuus

    Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

    Äänestä

  • perustulo kirjoitti:

    Rikkoo kyllä hieman perustuslain henkeä.

    6 §
    Yhdenvertaisuus

    Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

    Aha. Todella hieno tulkinta. Varmaan haluaisit, että vähävaraisilta ja sairailtakin otettaisiin tuet pois. "Perustuslain hengen" pohjalta.

    Äänestä

  • Liikenne-expertti kirjoitti:

    Ei ainakaan HSL-alueella ole ollut nk. eläkeläislippuja pariinkymmeneen vuoteen. Tampereesta en tiedä.

    Älä höpötä Helsingistä. Nyt ollaan Tampereen palstalla.

    Äänestä

En minäkään ymmärrä vaunukansan ilmaisia kyytejä. Keskiöön se maksupääte ja jos käteisellä maksaa niin kuski ei lähde liikkeelle ennen kuin asiakas pääsee tavoistaan kiinni pitään.

Ne eivät viitsi kävellä lyhyitäkään matkoja ja väkisin änkeää ruuhkabusseihin. Maksavia asiakkaita joudutaan jättämään pysäkeille kun ei edes seisomapaikalle pääse. Ei meinaa päästä ulos ja toiset alkavat paniikissa tönimään, nuoret tönöttävät oviaukoissa.

Polkupyörän voi tuoda keskiöön mutta siitä peritään maksu niin pitäisi muistakin kulkuneuvoista periä maksu. Tiedän että vaunuilla haetaan kaljakoreja ym. ja laitetaan se rätti niin ettei kukaan näe sinne. Ylisuuri penska nolon näköisenä rattaissa ei sekään harvinainen näky ole.

Tätä ilmaista ryhmää en enään ymmärrä kun kaikilla muilla maksut vain nousevat.

Äänestä
  • Itse olen kuullut, että vaunuissa/rattaissa kuljetetaan huumeita ja ruumiita. Koska olen omin korvin kuullut, se on varmasti totta.

    Äänestä

  • foorumin.älykkäin kirjoitti:

    Itse olen kuullut, että vaunuissa/rattaissa kuljetetaan huumeita ja ruumiita. Koska olen omin korvin kuullut, se on varmasti totta.

    Paloiteltuna vaunuihin mahtuu tosiaan vähän isompikin ruumis. Nyt minäkin sen tiedän ja ymmärrän, kun täältä luin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


anonyymi_sOc kirjoitti:

Minun mielestäni myös vaunujen kanssa kulkevien pitäisi maksaa bussimaksu. Vaunut vievät ihan hirveästi tilaa bussissa. Joskus on hankala mennä taakse bussissa koska vaunut/työntäjä tukkii myös käytävää eikä osaa väistää vaikka pystyisi.
Moni ei myöskään jaksa kuunnella bussissa sitä vauvan kitinää kun tietää että vaunut ovat ilmaiseksi kyydissä.
Joskus bussit ovat täynnä ihmisiä ja vaunut silti tunkevat mukaan. Tulee tosi ahdasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu