B. O. Alholm kertoo Henrik Meinanderista erikoisen jutun kirjassaan Toisinajattelija suurlähettiläänä.
Suomen ruotsalaisen historian oma profeetta, Henrik Meinander, väittää Tasavallan tiellä -kirjassaan, kuinka kesän 1944 Kannaksen karkuunjuoksu ei todellakaan ollut mikään Torjuntavoitto. Meinanderin mielestä tuon jopa aivan perättömän termin Oesch lanseerasi kirjaansa Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944.
Henrik Meinander: Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (Finlands historia 4, 1999.) Suomennos: Paula Autio. Espoo: Schildt, 1999. ISBN 951-50-1055-1.
B.O. Ahlholm: Toisinajattelija suurlähettiläänä, Tammi 2001
Oesch K.L.: Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944
Otava, 1956, 216 s., 1. painos
Tarkistin asian ja näin se Suomen ruotsalaisen sinikeltaisen sotahistorian oma profeetta kirjoitti: JR 61 nostettiin Suomen pelastajaksi, kuten muissakin Meinanderin sota-aikaa käsittelevissä kirjoissa...
Henrik Meinander: Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (Finlands historia 4, 1999.) Suomennos: Paula Autio. Espoo: Schildt, 1999. ISBN 951-50-1055-1.
"Kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto" Näin siis Suomen ruotsalaisten oma (sota) historian professori Meinander kirjassaan. Miksiköhän muuten aina tarvitaan hurreille oma historian kirjoitus?
Sivu 233: "Puna-armeijan suurhyökkäys käynnistyi Karjalan kannaksella kesäkuussa 1944 kolmen päivän kuluttua länsiliittoutuneiden maihinnoususta Normandiaan. Odotellessaan, miten maihinnousu onnistuisi, Neuvostoliitto iski Saksan puolustusjärjestelmän heikoimpaan kohtaan -Etelä-Suomeen. Heinäkuun puolivälissä 1944 sen hyökkäyksen painopiste siirtyi Baltiaan ja Valko-Venäjälle."
Sivu 236: "Juhannusaattona 23. kesäkuuta venäläiset olivat yrittäneet sitkeästi päästä sen kapean lahden yli, joka erotti Viipurin Tienhaarasta ja Viipurinlahden länsirannasta, mutta suomenruotsalainen JR 61 -rykmentti oli torjunut kerran toisensa jälkeen."
Sivu 237: "Nopea vetäytyminen Karjalan kannakselta oli ajoittain jopa paniikinomaista - kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto. Viipurin länsi- ja pohjoispuolella onni kuitenkin kääntyi sitkeiden taisteluiden jälkeen Suomen eduksi."
Sivu 238: "Niinpä runsaan kymmenen vuoden kuluttua sodan päättymisestä alettiin puhua torjuntavoitosta. Ilmaisun keksi tiettävästi 1956 kenraaliluutnantti K. L. Oesch, joka oli johtanut operaatioita Kannaksella eikä kaihtanut näitä taisteluja käsittelevän kirjansa jälkisanoissa kutsua lopputulosta "suureksi torjuntavoitoksi". Oesch korosti, että Viipurin pohjois- ja eteläpuolen sitkeä vastarinta oli helpottanut huomattavasti poliittisen johdon yrityksiä päästä solmimaan siedettävä rauha. Vaikka Oesch venytti voiton käsitettä tässä kohdin suorastaan absurdisti, hän oli kuitenkin asiallisesti oikeassa."
---
Miten asiat OIKEASTI MENIKÄÄN?
Kuten JR 61:n "valtavista tappiostakin näkee (!) niin kyllähän kyseessä oli Suomen ruotsalaisisttain SUURTAISTELU...
Matti Koskimaa: Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944
Tappioista kerrotaan näin s. 43:
JR 61 menetti 24-25.6.1944 kaatuneina 5 ja haavottuneina 97 miestä. Vielä 26.-27.6 JR 61 kärsi huomattavia tappioita vihollisen tykistön ja heittimistön tulessa. Se menetti kaatuneina 4 ja haavoittuneina 103 miestä. Tienhaaran niemen kiivaimman taisteluvaiheen 22.-27.6. aikana JR 61 menetti kaatuneina 46 ja haavoittuneina 350 miestä. Tämän jälkeen taistelut Tiehaaran niemellä laantuivat.
JR 61 vaihdettiin taakse elokuun alussa.
"Tienhaaran taistelu oli Viipurin luoteispuolella, Tienhaarassa, jatkosodan loppuvaiheessa käyty taistelu. 22.-25.6.1944 käydyssä taistelussa Neuvostoliitto yritti murtaa Suomen puolustuksen ja avata tien Helsinkiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Everstiluutnantti Alpo Marttisen johtama JR 61 saavutti keskitetyn tykistön tulituen avulla torjuntavoiton ylivoimaisista neuvostojoukoista."
Suomen ruotsalaisen historian oma profeetta, Henrik Meinander, väittää Tasavallan tiellä -kirjassaan, kuinka kesän 1944 Kannaksen karkuunjuoksu ei todellakaan ollut mikään Torjuntavoitto. Meinanderin mielestä tuon jopa aivan perättömän termin Oesch lanseerasi kirjaansa Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944.
Henrik Meinander: Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (Finlands historia 4, 1999.) Suomennos: Paula Autio. Espoo: Schildt, 1999. ISBN 951-50-1055-1.
B.O. Ahlholm: Toisinajattelija suurlähettiläänä, Tammi 2001
Oesch K.L.: Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944
Otava, 1956, 216 s., 1. painos
Tarkistin asian ja näin se Suomen ruotsalaisen sinikeltaisen sotahistorian oma profeetta kirjoitti: JR 61 nostettiin Suomen pelastajaksi, kuten muissakin Meinanderin sota-aikaa käsittelevissä kirjoissa...
Henrik Meinander: Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (Finlands historia 4, 1999.) Suomennos: Paula Autio. Espoo: Schildt, 1999. ISBN 951-50-1055-1.
"Kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto" Näin siis Suomen ruotsalaisten oma (sota) historian professori Meinander kirjassaan. Miksiköhän muuten aina tarvitaan hurreille oma historian kirjoitus?
Sivu 233: "Puna-armeijan suurhyökkäys käynnistyi Karjalan kannaksella kesäkuussa 1944 kolmen päivän kuluttua länsiliittoutuneiden maihinnoususta Normandiaan. Odotellessaan, miten maihinnousu onnistuisi, Neuvostoliitto iski Saksan puolustusjärjestelmän heikoimpaan kohtaan -Etelä-Suomeen. Heinäkuun puolivälissä 1944 sen hyökkäyksen painopiste siirtyi Baltiaan ja Valko-Venäjälle."
Sivu 236: "Juhannusaattona 23. kesäkuuta venäläiset olivat yrittäneet sitkeästi päästä sen kapean lahden yli, joka erotti Viipurin Tienhaarasta ja Viipurinlahden länsirannasta, mutta suomenruotsalainen JR 61 -rykmentti oli torjunut kerran toisensa jälkeen."
Sivu 237: "Nopea vetäytyminen Karjalan kannakselta oli ajoittain jopa paniikinomaista - kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto. Viipurin länsi- ja pohjoispuolella onni kuitenkin kääntyi sitkeiden taisteluiden jälkeen Suomen eduksi."
Sivu 238: "Niinpä runsaan kymmenen vuoden kuluttua sodan päättymisestä alettiin puhua torjuntavoitosta. Ilmaisun keksi tiettävästi 1956 kenraaliluutnantti K. L. Oesch, joka oli johtanut operaatioita Kannaksella eikä kaihtanut näitä taisteluja käsittelevän kirjansa jälkisanoissa kutsua lopputulosta "suureksi torjuntavoitoksi". Oesch korosti, että Viipurin pohjois- ja eteläpuolen sitkeä vastarinta oli helpottanut huomattavasti poliittisen johdon yrityksiä päästä solmimaan siedettävä rauha. Vaikka Oesch venytti voiton käsitettä tässä kohdin suorastaan absurdisti, hän oli kuitenkin asiallisesti oikeassa."
---
Miten asiat OIKEASTI MENIKÄÄN?
Kuten JR 61:n "valtavista tappiostakin näkee (!) niin kyllähän kyseessä oli Suomen ruotsalaisisttain SUURTAISTELU...
Matti Koskimaa: Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944
Tappioista kerrotaan näin s. 43:
JR 61 menetti 24-25.6.1944 kaatuneina 5 ja haavottuneina 97 miestä. Vielä 26.-27.6 JR 61 kärsi huomattavia tappioita vihollisen tykistön ja heittimistön tulessa. Se menetti kaatuneina 4 ja haavoittuneina 103 miestä. Tienhaaran niemen kiivaimman taisteluvaiheen 22.-27.6. aikana JR 61 menetti kaatuneina 46 ja haavoittuneina 350 miestä. Tämän jälkeen taistelut Tiehaaran niemellä laantuivat.
JR 61 vaihdettiin taakse elokuun alussa.
"Tienhaaran taistelu oli Viipurin luoteispuolella, Tienhaarassa, jatkosodan loppuvaiheessa käyty taistelu. 22.-25.6.1944 käydyssä taistelussa Neuvostoliitto yritti murtaa Suomen puolustuksen ja avata tien Helsinkiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Everstiluutnantti Alpo Marttisen johtama JR 61 saavutti keskitetyn tykistön tulituen avulla torjuntavoiton ylivoimaisista neuvostojoukoista."
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi Suomen ruotsalaisille tarvitaan OMA SOTAHISTORIA?
Miksi Lars Stenströmin Krigsvägar -kirjaa ei suomenneta?
Koska saamme suomenkielisen tutkimuksen Uumajan soudusta kesällä 1944? Antti Juutilaisen Rinta rinnan -kirjassa sanotaan kuinka suomenkielisille suomalaisille täytyy kertoa ERI tavalla ruotsinkielisten sodasta. Pelkät käännökset esim. Lars Stenströmin Krigsvägar -kirjasta ei tule kysymykseenkään. Miksiköhän EI?
Antti Juutilainen on Suomen ruotsalaisten karkuruutta käsitellyt Rinta rinnan -kirjassaan. Kertooko hän läheskään totta vai kikkaileeko vain kielirajoilla esimerkiksi teloitettujen karkureiden suhteen? 17.D:ssa samalla kertaa teloitetuista neljästä sotilaasta on kolmen äidinkieleksi ilmoitettu ruotsi ja neljättä ei ole mainittu. Kuitenkin Juutilaisen Rinta rinnan -kirjassa sanotaan teloitusten kohdistuneen vain kahteen ruotsinkieliseen. Kirjassa on astian makua aika lailla sen esipuheesta alkaen. Kukas muuten rahoittikaan kirjan kirjoittamisen? Siinähän sanotaan kuinka suomenkielisille suomalaisille täytyy kertoa eri tavalla ruotsinkielisten sodasta. Pelkät käännökset esim. Lars Stenströmin Krigsvägar -kirjasta ei tule kysymykseenkään. Miksiköhän EI? Hanketta näyttää kirjan johdannon mukaan rahoittaneen veteraanit. Veikkaisinpa heidän olleen suomenruotsalaisia veteraaneja... Sivulla 15 sanotaan näin: "Haluan ilmaista myös kiitollisuuteni niille veteraaneille, jotka ovat tukeneet hankkeen taloutta." Neuvotkin teokseen näyttää tulleen samalta taholta. Stenströmin tutkimus ja teos on ollut materiaalina ja Bror-Erik Sahlsted yhtenä monista on ollut "vaalimassa taimea", kuten Rinta rinnan -kirjan johdannossakin sanotaan. Professori Göran Stjernschantz näyttäisi antaneen "teoksen rakenteeseen puuttuvia arvokkaita ohjeita" Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Se on vanha viisaus!
Krigsvägar Lars Stenström Sidottu. Söderström 2006. ISBN 9515224306 / 951-52-2430-6 EAN 9789515224309
Munsalan Triathlon alkoi tosissaan kesällä 1944 Talissa ja jatkui aina Uumajan lohkolle saakka. Lajeina oli Juoksu, Suunnistus ja Soutu. Nämä miehet ei jääneet tyhmästi pienten vesien äärelle!
Soutumiehiä Uumajan lohkolta kutsuttiin 1945 keväällä takaisin lehti-ilmoituksin! Paavo Talvelakin oli henkisesti Munsalan soutukerholaisia, laittoi perheen turvaan Ruotsiin! Teki siis vähän niin kuin Erkot Talvisodan aikana. Se Erkon Pravda, HS, ei vaan mahtunut matkalaukkuihin... Aika monet tunnetutkin poliitikot ja upseerit toimi "esimerkkinä" rahvaalle: pelastukoon ken voi!
http://agricola.utu.fi/cgi-bin/lehtikats.cgi?ty=2&txt=194503
7.3. 4000-5000 suomalaista saa kehotuksen palata Ruotsista kotimaahansa. Niihin kuuluvat sotilaskarkurit, metsätyöläiset ja rouvat.
No, mikä sua siinä ahistaa?!
"Suomen ruotsalaisen historian oma profeetta, Henrik Meinander, väittää Tasavallan tiellä -kirjassaan, kuinka kesän 1944 Kannaksen karkuunjuoksu ei todellakaan ollut mikään Torjuntavoitto. Meinanderin mielestä tuon jopa aivan perättömän termin Oesch lanseerasi kirjaansa Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944.
Henrik Meinander: Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (Finlands historia 4, 1999.) Suomennos: Paula Autio. Espoo: Schildt, 1999. ISBN 951-50-1055-1. "
---------
Henrik Meinander: "Suomen historia." Porvoo 2007: sivu 187: " Sillä vaikka maan asevelvollisuusarmeija hävisikin sodan, se onnistui silti tehtävässään. Suomi silvottiin ja raadeltiin, mutta se säilyi itsenäisenä".
Hyvin sanottu. Yrittäkääpä vääristellä.
Semmoinen profeetta satukirjoineen. Tämän setä levitti Ruotsin lehtiin salassa pidettäviä tietoja kesällä 1944, kun Kekkosen passi oli takavarikoitu, eikä hän päässyt Tukholmaan "laulamaan". Eipä Kekkonen päässyt enää Maalaisliiton ryhmäkokouksiinkaan kun se vuoti kaiken tiedon rauhanoppositiolle, tuolle enimmäkseen hurreista koostuneelle petturilaumalle, joka vei tiedot Ruotsin kautta ryssille. Kaikki luopiot armahdettiin syksyllä 1944.
Henrik Meinander: Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (Finlands historia 4, 1999.) Suomennos: Paula Autio. Espoo: Schildt, 1999. ISBN 951-50-1055-1.
"Kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto" Näin siis Suomen ruotsalaisten oma (sota) historian professori Meinander kirjassaan. Miksiköhän muuten aina tarvitaan hurreille oma historian kirjoitus?
Sivu 237: "Nopea vetäytyminen Karjalan kannakselta oli ajoittain jopa paniikinomaista - kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto.
Sivu 238: "Niinpä runsaan kymmenen vuoden kuluttua sodan päättymisestä alettiin puhua torjuntavoitosta. Ilmaisun keksi tiettävästi 1956 kenraaliluutnantti K. L. Oesch, joka oli johtanut operaatioita Kannaksella eikä kaihtanut näitä taisteluja käsittelevän kirjansa jälkisanoissa kutsua lopputulosta "suureksi torjuntavoitoksi". Oesch korosti, että Viipurin pohjois- ja eteläpuolen sitkeä vastarinta oli helpottanut huomattavasti poliittisen johdon yrityksiä päästä solmimaan siedettävä rauha. Vaikka Oesch venytti voiton käsitettä tässä kohdin suorastaan absurdisti, hän oli kuitenkin asiallisesti oikeassa."
》》Neuvostoliitto iski Saksan puolustusjärjestelmän heikoimpaan kohtaan -Etelä-Suomeen. Heinäkuun puolivälissä 1944 sen hyökkäyksen painopiste siirtyi Baltiaan ja Valko-Venäjälle."《《
Onkohan Meinanderin muisti pätkinyt jo noin pahasti kun unohtaa mikä maa selvisi sodasta itsenäisenä...
Meinander on pätevä tutkija. Palstan hurrivihaajien jutut eivät toistettuinakaan asiaa muuta.
Katsokaa kirjojen aikajärjestystä.
"Vaikka Oesch venytti voiton käsitettä tässä kohdin suorastaan absurdisti, hän oli kuitenkin asiallisesti oikeassa."
Ymmärrättekö? Asiallisesti oikeassa!
Miksi taas tämä aloitus, tämä aia on vatvottu monta kertaa aikaisemmin?
Suomi voitti 1944 ja niin voitti talvisodassakin. Suomi ei ole hävinnyt yhtään sotaa.
Miksi? Koska menestys mitataan aina TAVOITTEISIIN verraten. Suomen tavoite oli säilyä itsenäisenä ja tämä saavutettiin. Neuvostoliiton tavoite talvisodassa oli maan miehitys, mikä epäonnistui surkeasti. Jatkosodassa Neuvostoliittokin onnistui, koska sen tavoite oli irrottaa Suomi sodasta Saksan rinnalta. Jatkosota oli siis itse asiassa tasapeli.
Tuo oli minulle uutta tietoa, että Kekkoselle ei annettu passia ja evätty pääsy maalaisliiton ryhmäkokoukseen. Tuo tietojen vuotaminen lähentelee jopa maanpetoksellista juttua. Tuntuu joillekin edes mainitseminen tuosta Uumajan lohkosta olevan herkkää hipiälle, vaan tosi kuin vesi sinne souti veneellä jos toisellakin vahvistuksia kiihtyvällä tahdilla jatkosodan loppupuolella myös perhekuntia. Totuus aina joitakin kirpaisee.
Lue Atos Wirtasen muistelmat, joissa hän kertoo mm. Rauhanopposition toimista ja siinä vaikuttaneista henkilöistä.
Atos Wirtanen julkaisi kahdet muistelmat: Pimeitä voimia vastaan (Aalto 1964) ja Poliittiset muistelmat (Otava 1973). Muistelmissaan hän kertoo Rauhanopposition synnystä ja toiminnasta.
Hän ihmettelee itsekin Pimeitä voimia vastaan -kirjassaan tuota Suomen ruotsalaisten paljoutta adressin allekirjoittajana. Sivulla 210 on tuo 33 allekirjoittajan nimilista ja sitten mm. näin: "Ruotsinkielisten monilukuisuus on silmiinpistävää."
Sivulla 207 Wirtanen kertoo kuinka hän tapasi Tukholman keskusaseman edustalla Nils Meinanderin samaan aikaan kun Ryhmä 33:n kirjelmä oli julkaistu Tukholman lehdissä. Meinander ei Wirtasen kertoman mukaan tiennyt miten se oli mahdollista... Eiköhän se ollut juuri Meinander kun toimitti kirjelmän Ruotsin lehdille.
Talvisodan aikana hurrit kunnostautui näin:
Suomen ruotsalainen STT:n johtaja vuoti rauhanehtojen hyväksymisen kesken neuvotteluiden Ruotsin lehtiin. Tämän hurrin "vuotopuhelu" Tukholmaan katkaistiin liian myöhään. Hän sai pienet sakot ja Suomi menetti Moskovan pakkorauhassa Sortavalan ja Viipurin! Samat menetykset kertautui 1944 ja sittemmin Pariisin rauhassa.
Jatkosodan aikaan syväkurkkuna Tukholman lehdille toimi Suomen ruotsalainen 5. kolonnalainen Nils Meinander. Taitaapa muuten olla tämän Helsingin yliopiston Henrik-professorin setämieskin oikein...
Henrikin setämies Nils Meinander "omiensa porukassa" eli hyödyllisten idioottien seurassa: Suomen ruotsalaisten, Maalaisliittolaisten ja kommunistien kanssa:
20.7.2009
Osmo Apunen ja Corinna Wolff, Pettureita ja patriootteja. Taistelu Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan suunnasta 1938-1946, SKS, 482 s., Hämeenlinna 2009
https://tuomioja.org/kirjavinkit/2009/07/osmo-apunen-ja-corinna-wolff-pettureita-ja-patriootteja-taistelu-suomen-ulko-ja-puolustuspolitiikan-suunnasta-1938-1946-sks-482-s-hameenlinna-2009/
Pettureita vai patriootteja?
>>Wuori on kuitenkin kirjassa vain yksi, joskin Apusen ja Wolffin huomattavan keskeiseen asemaan nostama sodanaikaisen rauhanopposition toimija, eikä hän myöskään ole ainoa, joka haki kontakteja vihollismaahan sodan päättämiseksi. Koko ns. ei-kommunistinen rauhanoppositio toimi siinä uskossa ja tarkoituksessa, että Suomen oli mahdollista irroittautua sodasta ja Saksan liittolaisuudesta kohtuullisen, maan itsenäisyyden ja demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen säilyttävin ehdoin, vaikka se merkitsisikin huomattavaa sopeutumista Neuvostoliiton turvallisuustarpeisiin ja toiveisiin. Tähän liittyi tarve yhtäältä saada tietää Neuvostoliiton aikeista ja toisaalta vakuuttaa sille, että Suomessa oli riittävästi sellaisia sotapolitiikkaan pesäeron tehneitä poliitikkoja, joiden varaan luotettava yhteistyö Suomen kanssa olisi sodan jälkeen mahdollista rakentaa. Jokaista joka tämän ajatusmallin varassa toimi, voidaan arvioida samalla petturi vai patriootti kysymyksenasettelulla, niin Urho Kekkosta, Mauno Pekkalaa, Nils Meinanderia, Laurin Zilliacusta jne. Sama koskee myös J.K. Paasikiveä, vaikka hän oli muita varovaisempi sodan aikaisissa yhteyksissään viholliseen, joita hänellä oli suoraan vain maan hallituksen valtuuttamana rauhantunnustelijana.<<