Rahan vallasta kansan valtaan

uusi_suunta

SKP:n eduskuntavaaliohjelma. SKP yhdessä muiden muutosta haluavien kanssa.

Kuluva hallituskausi on ollut ristiriitojen täyttämää aikaa. Toisaalta vallassa on ollut äärimmäisen työläisvastainen ja kylmäverinen porvarihallitus, joka on leikannut sosiaaliturvasta ja koulutuksesta,sekä panostanut aseilla turvallisuuteen ja suojelupoliisin valtuuksien sekä rahavarojen kasvattamiseen.Toisaalta olemme olleet kaduilla vastustamassa hallituksen politiikkaa suurimmissa leikkaustenvastaisissa mielenosoituksissa vuosikymmeniin. Katujen vaatimukset on vietävä eduskuntaan. SKP on valmis tukemaan politiikan suunnanmuutosta,jota katujen mielenosoitukset, ay-liikkeen protestit ja muut ovat jo pitkään vaatineet.Suunta on muutettava perusteita myöten
https://d2qw9ri5zdb2tb.cloudfront.net/asiakirjat/SKP_n eduskuntavaaliohjelma 2019.pdf

Vaaliohjelmassa on monta keskeistä seikkaa yhteiskuntakehityksessä, jotka kaipaavat kohennusta. Ohjelma lisää yleissivystystä. Kannattaa lukea.

81

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rryoku

      Sipilän hallituksen satoa:
      Työväkeä on kyykytetty ennätyksellisen paljon. Kiky-sopimus, ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahankeston lyhennys, aktiivimalli ja esitys irtisanomisen helpottamisesta osassa yrityksissä, ovat kaikki yhdistyneet pyrkimykseen rajoittaa ay-liikkeen valtaa, jotta se on saatu nielemään palkankorotustennollalinja ja jatkuvasti huononevat työehdot. Nyt on aika tuoda katujen, työpaikkojen, lähiöiden ja muiden nyt päätöksenteosta syrjäytettyjen äänikuuluviin: tämä ei enää käy!

    • TimoEspoosta

      Parempi olisi SKP:n pikkuporukalle tehdän hätäohjelma miten selviytyä vaalien jälkeisestä puoluerekisteristä putoamisen kanssa. Mikääs ohjelmajulistus tms. ei enää siltä pelasta.
      Ohjelmajulistus ei auta, kun Suomen kansa on jo vuosikymmenet sitten hylännyt koko aatteen ja SKP:n. Tämä tapahtui silloin, kun koko kommunismi romahti omaan mädännöisyyteen maailmalaajuisesti.

      • Töymeis

        "Parempi olisi SKP:n pikkuporukalle tehdä hätäohjelma miten selviytyä vaalien jälkeisestä puoluerekisteristä putoamisen kanssa....."

        Eiköhän se ole jo tehty - onhan kyseessä prosessi, joka toistuu joka kahdeksas vuosi. Eli homma hoituu rutiinilla. Ja mikä ettei - onhan kyseessä SKP:n kutakuinkin ainoa aktiivinen toiminta - suomalaisen yhteiskunnan sättimisen lisäksi . Mutta mitä miettii KTP? Pikkuisen on semmoisia merkkejä ilmassa, että KTP:llä olisi "parasta ennen" . päivämäärä umpeutumassa.


    • Pelkkää_höpö-höpöä

      Vai kansanvaltaan...Sehän on ollut olemassa Suomessakin jo yli 100v.
      Kommunismi ei ole ollut koskaan, eikä missään kansanvaltaa, vaan yksipuoluediktatuuri. Diktatuuri, jota pidetiin pystyssä valehtelulla ja pelolla. Diktatuuri, joka aiheutti - ja aiheuttaa edelleen pelkkää kurjuutta ( Venezuela).

      Yksi kansanvallan peruspilareista on vapaat, rehelliset ja salaiset vaalit. Siis sellaiset, jotka Suomessa on aina olleet. Eikä sellaiset, jotka kpmmunistinen diktatuuri esim. Neuvostoliitossa järjesti.

    • Kaksi kysymystä, miten SKP aikoo nostaa tuottavuutta jotta saadaan nuo nyt luvatut/vaaditut rahat kokoon. Mitä keinoja SKP:n johdolla on tuohon aika hurjaan tuottavuuden nostoon?

      Toinen hyvä kysymys on, mitä väliä sillä on mitä SKP lupaa kun kannatus on promille luokassa eikä sitä ensimmäistäkään edustajaa taida seuraavaankaan eduskuntaan nousta ja jos muutama nousee niin ei silläkään vielä ole merkitystä.

      Kannattaisikohan lähteä realismista liikkeelle sillä pilvilinnojen rakentaminen ei ole aikuisten hommia.

      • Töymeis

        "Kaksi kysymystä, miten SKP aikoo nostaa tuottavuutta jotta saadaan nuo nyt luvatut/vaaditut rahat kokoon. Mitä keinoja SKP:n johdolla on tuohon aika hurjaan tuottavuuden nostoon?"

        En ole asiaa SKP:ltä kysynyt, mutta tiedän sen kysymättäkin. Elikkä: ei mitenkään. Toiveiden tynnyrin rahoittaminen toteutuisi sillä ainoalla tavalla, jonka SKP osaa: korotetaan "rikkaiden veroja". Sinänsä SKP ei halua omia koko taloudenpitoa itselleen: he osoittavat suuret määrät erilaisia kohteita, mihin miljardeja euroja tarvitaan. Noiden rahamäärien hankinnan SKP jättää kohteliaasti muille. SKP esittää ohjelmassaan mm. työajan lyhentämistä kahdella tunnilla, palkkoja alentamatta. Vastaavien hokkuspokkus temppujen vaikutuksia voidaan katsella mm. Venezuelassa.


      • Töymeis kirjoitti:

        "Kaksi kysymystä, miten SKP aikoo nostaa tuottavuutta jotta saadaan nuo nyt luvatut/vaaditut rahat kokoon. Mitä keinoja SKP:n johdolla on tuohon aika hurjaan tuottavuuden nostoon?"

        En ole asiaa SKP:ltä kysynyt, mutta tiedän sen kysymättäkin. Elikkä: ei mitenkään. Toiveiden tynnyrin rahoittaminen toteutuisi sillä ainoalla tavalla, jonka SKP osaa: korotetaan "rikkaiden veroja". Sinänsä SKP ei halua omia koko taloudenpitoa itselleen: he osoittavat suuret määrät erilaisia kohteita, mihin miljardeja euroja tarvitaan. Noiden rahamäärien hankinnan SKP jättää kohteliaasti muille. SKP esittää ohjelmassaan mm. työajan lyhentämistä kahdella tunnilla, palkkoja alentamatta. Vastaavien hokkuspokkus temppujen vaikutuksia voidaan katsella mm. Venezuelassa.

        Kyllä kysyä voi vaikka tietää vastauksen. Eihän millään kommunismin tai sosialismin haaralla ole mitään keinoa ollut hyvinvointiin. Niissä pelkkä hengissä pysyminen lasketaan hyvinvoinniksi.

        Vasemmisto yleensä ei kykene ilman kunnon oikeistoa toimimaan koska jonkunhan pitää rahat hankkia. Meilläkin ne yrittivät mutta niin Kansa yhtiöt kuin edistyksellisen osuusliikkeenkin OTK:n kävi huonosta vaikka saman kaltainen mutta ei niin edistyksellinen SOK on niitä tuottavimpia yrityksiä kaupan alalla. Samahan koskee pankkiasiaa, kun Osuuspankki Yhteistuki eli ay mafian oma pankki lähestyi maksukyvyttömyyttä niin varsinainen OP sen nielaisi pelastaen mitä vielä oli pelastettavissa.

        On siis jopa naurettavaa jos nuo tappion ja konkurssien mestarit alkavat muita neuvomaan koska olemme jo nähneet mihin heidän neuvonsa johtavat. Tiuetysti jos kaikki ovat kerjuulla ja konkurssissa niin ei tarfvitse ketään kadehtia, siihen ne nähtävästi tähtäävät, kaikkien kurjuuteen!


    • oikein_on

      Ohjelman kuvailema aloitusanalyysi vastaa todellisia tapahtumia.

      • Missä mielessä? Voisitko hieman perustella?


    • uusi_suunta

      Ohjelma jakautuu 9 pääosaan.

      1. Perusturva
      1200 euron perusturva kaikille tarvitseville. Sipilän hallitus on määrätietoisesti romuttanut sosiaaliturvaa ja vaikeuttanut erilaisten tukien saamista.Syyksi on kerrottu kannustinloukkujen purkaminen, johon pyritään laskemalla perusturvan tasoa. Tämä on täysin väärä suunta. Köyhyys koskettaa EU:n yhteisillä mittareilla tarkasteltuna Suomessa lähes 850 000 ihmistä, joista noin100 000 on lapsia. Köyhyysrajan alle jää 199 000 eläkeläistä. On sietämätöntä, että vauraassa valtiossaon näin suuri määrä köyhiä.Riittämätön toimeentuloturva ja sekava tukien viidakko on korjattava säätämällä 1200 euron veroton perusturva. Se taataan kaikille täysi-ikäisille Suomen kansalaisille ja muuten maassa vakituisesti asuville ja oleskeluluvan saaneille niissä elämäntilanteissa, joissa heillä ei ole mahdollisuutta osallistua työelämään tai saada muutoin riittävää toimeentuloa työttömyyden, opiskelun, sairauden, vanhuuden taimuun syyn vuoksi.

      Perusturvakokeilu on jo menossa. Perusturvassa on se hyvä puoli, että se vähentää byrokratiaa, juoksua luukulta toiselle ja turvaa minimitoimeentuloehdot.
      Perusturva tai kansalaispalkka, nimellä ei merkitystä.
      Entä mitä tehdä sille ilmiölle, jossa lainanantajat velkaannuttavat vähävaraisia? Ongelma koskettanee nykyään puolta miljoonaa kansalaista

      • Et oikein ole kärryillä asioista uusi_suunta. Jos esität lisämenoja niin olisi syytä myös kehitellä uusia tuloja nykyisten lisäksi. Esimerkkinä vaikka miten lisään tuottavuutta, jotta sen verotus tuottaa tuon esittämäni uudistuksen!

        Vai oletko tyyppi komuloinen joka vain jakaa muiden ansioita mutta ei ole valmis itse rahoittamaan ehdottamiaan menoja? Jos niin on niin pyydä poistamaan ehdotuksesi koska se on asiaton!

        Rahaa kun on helppoa lahjoittaa varsinkin jos saa joinkun muun houkuteltua sen ansaitsemaan eikä se tyhjennäkään omaa lompsaasi vaan naapurin lompsan!


    • uusi_suunta

      Tässä linkissä on tarkemmin esitetty perusturvan periaatteellisia näkökohtia. Myös kulut ja rahoitus on tuotu esiin.
      http://www.skp.fi/perusturva1200perustelu

      Esitys on SKP:n näkemys kanslaiskeskustelun pohjaksi. Paremmat ideat ovat tervetulleita. Eduskuntaan SKP:n listoilta valitut tulevat toimimaan esitysten pohjalta.

      • Tyypillistä komuloispravdaa, jaetaan muiden rahoja!

        Miksi ette ehdota jotain joka nostaisi tuottavuutta ja alentaisi kustannustasoa jolloin ulkomaankauppa helpottuisi, miksi ette pyri nostamaan työllisten määrää vaan elättämään lusmuilijanne niiden laskuun jotka viitisvät käydä työssä?

        Toisaalat kun kannatus mataa promilleissa niin mitä ihmeen väliä sillä on mitä te komuloiset ehdotatte?

        Aika monta eduskuntaa on mennyt ohitsenne ja lisää tulee menemään jos ette saa mitään kehittävämpää aikaan tuon vanhan jakopolitiikkanne sijaan. Mitä todella positiivista kommunistit ovat koskaan saaneet aikaan jos ei oteta mukaan sitä jotta te NL aikana tapoitte toisianne.


      • Töymeis

        Kysymys nimimerkille "Uusi suunta"

        Kuka/ketkä alkavat edistämään tätä "perustuloa" vaalien jälkeisessä eduskunnassa? Voidaan nimittäin perustellusti epäillä, että SKP ei ole ole vaalien jälkeenkään eduskuntapuolue. Onko SKP:llä varasuunnitelmaa?


    • hahon541

      Perusturvan periaatteet

      Perusturva maksetaan veroja korottamalla ja sen avulla haalitaan ulkomaita vähäosaisia
      Suomeen. Keskeinen asia perusturvassa on sen käyttökelpoisuus kun sillä hoidetaan joutilas maahanmuuttajaväestöä Esimerkiksi 200 miljoonaa vanhusten hoitoon
      tarvittaisiin, mutta

      tätä rahaa ei ole, kertoo Orpo
      kuitenkin

      Orpon hallitus on päättänyt käyttää tänä vuonna
      Enemmän rahaa maahanmuuttajien kototuttamiseen
      Enemmän ulkomaalaisille maksettaviin toimeentulotukiin ja asumistukiin
      Melkein yhtä paljon vastaanottokeskuksiin vaikka kriisi kuulemma on ohi

      Halla-aho 7.2. "Tuumaustunnilla esiteltiin tänään perussuomalaisten sosiaali- ja talouspoliittiset ohjelmat. Monella muullakin puolueella on hyviä ja oikeita tavoitteita, mutta ilmastohörhöily ja haittamaahanmuutto vetävät maton tavoitteiden alta" https://www.youtube.com/watch?v=gfzWbzQiTSo Halla-aho, Puisto, Purra - talouspolitiikka ja sosiaalipolitiikka

    • uusi_suunta

      2. Maksuttomat julkiset palvelut
      Koulutus ja varhaiskasvatus.
      Toimiva ja laadukas koulutus on taattava kaikille. Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset ovat vakavasti vaarantaneet lasten oikeuden oppimiseen, nuorten mahdollisuuden hankkia ammattikoulutus tai tähdätä akateemiselle uralle. Aikuisille välttämätön uudelleenkouluttautuminen on käynyt vaikeaksi.Parempi ja laadukkaampi koulutus tuottaa yhteiskunnalle lisää sosiaalista pääomaa, joka hyödyttää kaikkia. Tarvitaan lisää päteviä opettajia, kunnolliset tilat ja toimivat maksuttomat työ- ja opiskeluvälineet. Tämä vaatii koulutusleikkausten perumista ja taloudellisia lisäpanostuksia, jotta jo koituneet vahingot saadaan korjattua. Huomiota on kiinnitettävä erityisesti ammatilliseen koulutukseen ja sen tasoon.

      Koulutus on ehkä tärkeimpiä sektoreita kansantalouttakin ajatellen. Valitettavasti Sipilän hallitus on leikkauksilla vaurioittanut koulutusta ja jossa persussuomalaiset nurisematta hyväksyivät leikkauksia. Persut toivat myös maahan ennenäkemättömästi matuja ja nyt parjaavat siitä muita.
      Koulutuksen täytyy olla elinkaaren mittainen nopeasti muuttuvassa maailmassa. Varat kerätään veroilla. Jokaisen mahdollisuus opiskella niin korkealle kuin voi, ei saa olla rahasta kiinni. Rakenteellinen työttömyys osoittaa koulutuksen epäonnistumista. Muuntokoulutus uusiin ammatteihin tai ammattien täydennyskoulutus laahaa ajasta jäljessä.

    • oikee.asia

      Lapsilisien reaalinen ostovoima on laskenut indeksileikkausten takia.
      Lapsilisät luetaan myös tuloksi toimeentulotukea haettaessa. Lapsilisä mitätöidään täten.

    • uusi_suunta

      Asuminen.

      SKP:n mielestä on säädettävä vuokrakatto, joka toteutetaan palauttamalla vuokrasääntely. On jo aika, että rahastaminen ihmisten kodeilla saadaan loppumaan. Voittoa tuottavien vapaarahoitteisten vuokrataloyhtiöiden on laitettava osinkojen jakaminen ja vuokrankorotukset jäihin vähintään seuraavaksi viideksi vuodeksi.
      Kodin tulee olla turvattu perusoikeus ja asumista varten, ei sijoituskohde. Tällä hetkellä asumisen hintaa nostaa voimakkaasti asuntokeinottelu ja sijoitusasuntojen suosio. On aloitettava keskustelu keinoista asuntokeinottelun suitsimiseksi.
      Kuntien ja valtion on yhteistyössä perustettava omia rakennusliikkeitä, jotta voidaan varmistaa riittävä,monipuolinen ja ympäristöystävällinen asuntotuotanto. Kuntien on kaavoitettava asuntojen kysyntää vastaava määrä tontteja kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen rakentamista varten. Sosiaaliseen vuokra-asumiseen kaavoitettujen tonttien sijainti ei saa lisätä asuinalueiden ja asukkaiden eriarvoisuutta.

      Tässä on muutamia keskeisiä näkemyksiä asuntotuotannosta.

      • Helppo homma, lasketaan rakennusmiesten palkat puoleen jolloin niistä tulee halvempia ja siten myös vuokria voidaan laskea koska pääomia on tarvittu vähemmän.

        Kun vielä huoltohenkilökunnalle tehdään samoin niin aina vaan voidaan laskea vuokria!

        On teillä näköjään hyviäkin ideoita!


      • Vuokrahuijaus_kuriin

        Vuokra-asunnoista kerättävä miljoonien veroton tulo SAK:lle on lopetettava ja Kojamo ( ent. VVO ) muutettava voittoa tuottamattomaksi järjestöksi. Koko kirjanpito on muutettava läpinäkyväksi ja julkiseksi. Näin keinotekoisesti korkeana pidetyt vuokrat laskevat ja siitä seuraa asumistukien vähentyminen, joka suoraan pienentää KELAn ( = veronmaksajaien ) menoja.


    • uusi_suunta

      3. Nuorille ja opiskelijoille tulevaisuus.
      Jatkuvat leikkaukset ja kilpailuyhteiskunnan arvojen kiristyminen ovat viime vuosina johtaneet yhäenemmän ihmisten ja erityisesti nuorten syrjäytymisen kasvuun. Kuntien valtionosuuksiin ja hyvinvointipalveluihin jatkuvasti kohdistuvat leikkaukset heikentävät erityisesti nuorten asemaa yhteiskunnassamme. Nuorten tulevaisuus näyttäytyy nyt uhkaavana ja vaihtoehdottomana. Tämä on muutettava ja siihen tarvitaan radikaaleja muutoksia kohti mielekkäämpää työelämää ja turvatumpaa tulevaisuutta. Se onnistuu vain yhteistyössä nuorten itsensä kanssa.

      Tämä kohta sivuaa koulutusta ja nuoren ensiaskelia työelämässä. Nuorten edut menevät aina sotilaallisen varustautumisen eteen. Nuori astuu elämää varten tekemään työtä ja tuomaan oman panoksensa kansantalouden hyväksi.

    • uusi_suunta

      4. Tulojen ja vallan uusjako työelämässä.
      Sipilän hallitus on tehnyt äärimmäisen työläisvastaista politiikkaa. Kiky-sopimus, aktiivimalli, ansiosidonnaisen keston lyhentäminen ja hyökkäykset ammattiliittoja vastaan ovat kaikki tähdänneet siihen, että työntekijän oikeuksia kavennettaisiin ja palkkoja laskettaisiin. Tämä kehitys on käännettävä.

      On siirryttävä 6 tuntiseen työpäivään ansiotasoa alentamatta. Uudistus vähentää työttömyyttä sekä sosiaalisen sektorin menoja.
      Työn tuottavuus kasvaa ripeästi. Asteittain tehty uudistus ei vähennä lainkaan yhtiöiden tuloja.
      Työttömyyden torjumiseksi tarvitaan ammatillista muuntokoulutusta sekä tarkempaa arviointia eläköitymisestä kullakin toimialalla.

      • Commendante

        "On siirryttävä 6 tuntiseen työpäivään ansiotasoa alentamatta"

        Justiin näin! Ko. lause on kuin suoraan oppikirjasta "Miten tuhoan kansakunnan talouden nopeasti ja halvalla"


      • Kaikki_vaan_maleksimaan
        Commendante kirjoitti:

        "On siirryttävä 6 tuntiseen työpäivään ansiotasoa alentamatta"

        Justiin näin! Ko. lause on kuin suoraan oppikirjasta "Miten tuhoan kansakunnan talouden nopeasti ja halvalla"

        Tuo tarkoittaa sitä, mitä NL:ssa tehtiin vuosikymmenet; Kukaan ei ollut kiinnostunut lopputuloksesta, tuottavuudesta tai laadusta. Kunhavain maleksi kännissä savotassa. Tästähän seurasi jatkuva puute jopa perustarvikkeista, kuten hehkulampuista tai saippuasta.


    • uusi.suunta

      4. Tulojen ja vallan uusjako työelämässä.

      Valtion ja kuntien tulee olla keskeisessä asemassa työllisyyden kohentamiseksi.

      Demokratia työelämään.
      Julkista sektoria on demokratisoitava ja työntekijöille annettava päätösvaltaa työnsä järjestämiseen. Porvarit eivät luota työntekijöiden kykyyn ohjata omaa työskentelyään. Me uskomme, että työntekijöiden omat osuuskunnat laajentavat demokratiaa tulevaisuuden työelämässä, ja myös yksityisissä yrityksissä työntekijöiden ja ammattiyhdistysliikkeen valtaa on lisättävä. Erilaisia malleja, joissa työntekijät vastaavat myös yritysten johtamisesta ja kehittämisestä, on lisättävä. Irtisanomissuojan heikentäminen on torjuttava ja hyökkäykset luottamusmiesjärjestelmää sekä lakko-oikeutta vastaan estettävä. Työehtosopimusten tulkintaetuoikeudet on saatava myös työntekijöille. Työntekijöiden voima on keskinäinen solidaarisuus. Kaikille on turvattava samat oikeudet kansalaisuuteen, sukupuoleen, ikään ja syntyperään katsomatta. Sukupuolten väliset palkkaerot on poistettava.

      • Tuotahan se Suuri ja Mahtava yritti vaan miten kävi?

        Ei ole enää Suurta eikä Mahtavaakaan vaan kärvistelevä Venäjä jota pyritään samoilla metodeilla huonolla menestyksellä ohjaamaan.

        Miksi ette perusta osuuskuntia? Se on ihan mahdollisuuksien rajoissa jokaiselle. Ei vaadi suuria pääomiakaan kunhan oman päänsä ottaa mukaan.

        Ongelmanahan on ideointi joka vasureilta marxismineineen puuttuu, ei keksitä mitä tehtäisiin, ei kyettäisi kiukuttelemaan pomolle kun joutuisi itselleen kiukuttelemaan palkankorotusta pyytäessään.

        Voisittekin siirtää nykyisen ay mafian hoitamaan niitä omien osuuskuntienne työläisiä ja jättäisitte muut sen ulkopuolelle niin päästäisiin eteenpäin.


    • RuplanippuPunalippu

      Oletteko Kommunistit huomanneet että Venetzuelassa missä on oikea KOMMUNISTI hallinto on nyt tilaa kun miljoonat pyrkivät pois sieltä.... siellä on yhtä tyhjät hyllyt kuin teidän Stalinistien unelmassa Neuvostoliitossa.....nyt ei muuta kuin Taiston viitoittamalle tielle ja nokka kohti Venezuelaa.....

    • uusi-suunta

      SKP:lla on aivan järkeviä näkemyksiä. Ei mitään huutokauppaa. Persupalstalla ahkeroiva ruplanippu ei ole huomannut, että tässä on tulollaan Suomen eduskuntavaalit. Sattuuhan sitä haksahduksia.


      4. Tulojen ja vallan uusjako työelämässä
      Eläkkeet kuntoon
      Eläketurvakeskuksen ETK:n tilastojen mukaan lähes kolmasosa maamme runsaasta 1.4 miljoonasta eläkeläisestä eli yhteensä 430 000 ihmistä elää EU:n virallisesti määrittämän köyhyysrajan, 1 200 euroa bruttona kuukaudessa, lapuolella. Arvioiden mukaan 40 prosenttia leipäjonojen asiakkaista on eläkeläisiä
      Työeläkerahastojen varallisuus on jo runsaat 204 miljardia euroa eli 4 kertaa Suomen valtion budjetti.SKP vaatii että rahaston tuottoja käytetään pienimpien eläkkeiden korottamiseen. Nykyisettyöeläkerahastot on yhdistettävä ja varojen käyttö saatettava demokraattiseen valvontaan, johonosallistuvat ammattiyhdistysliikkeen, eduskunnan ja eläkeläisjärjestöjen valitsemat edustajat.
      Pelkällä kansaneläkkeellä olevat ovat todellisessa ahdingossa.

      Työeläkerahastot eivät ole valtion taloudessa. Ne ovat itsenäisiä rahastoja. Valtion suorittamat useat indeksileikkaukset ovat alentaneet keskimääräistä eläketasoa.

    • uusi_suunta

      5. Tavoitteiksi ilmastonmuutoksen torjunta ja ekologinenrakennemuutos. Ilmastonmuutokseen on suhtauduttava vakavasti. Globaalin tuhon uhatessa ratkaisuksi eivät riitä hallinnolliset viilaukset vaan meidän on kyseenalaistettava koko kapitalistinen järjestelmä. Sen pakonomainen ja jatkuva voiton tavoitteleminen on ajanut meidät tähän tilanteeseen. On tullut aika keksiä jotain parempaa ja kestävämpää. Uudenlainen sosialismin malli, joka on vapaa kapitalismin ongelmista.

      Ekologiseen talouteen.
      On luotava uusi taloudellisen kehityksen malli, joka ei uhkaa maapallon ekologista tuotto- ja kestokykyä. Se ei voi rakentua kapitalismin pohjalle, koska siinä tuotannon on irrottava talouden hallinnasta ja kasvun pakosta. Kestävän kehityksen talous perustuu energiaa ja luonnonvaroja säästävien teknologioiden kehittämiseen, resurssitietoiseen suunnitteluun, kierrätykseen, uusiutuvaan energiaan ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen.

      Lähtökohta on täysin oikea. Kapitalismin jatkuvan kasvun teoria kyseenalaistetaan. Luonnon säilyttämien asuinkelpoisena alkaa olla ensisijainen tehtävä. Vapaa riistokapitalismi johtaa väistämättä tuhoon.
      Varojen ja työvoiman haaskaus avaruuteen vietävään sotatekniikkaan on täysin väärä tuotannonala.

    • uusi_suunta

      5. Tavoitteiksi ilmastonmuutoksen torjunta ja ekologinen rakennemuutos.

      Ilmastonmuutos on todellinen ja sen korjaamiseen tulee satsata. Ehdotetut tavoitteet tulee pyrkiä vähintään toteuttamaan.

      "On tuotettava kestäviä kulutushyödykkeitä, ei kertakäyttötuotteita.
      Kerskakulutuksesta on siirryttävä kohtuulliseen elämäntapaan. On tuettava lähi- ja luomutuotantoa. Eri tuotannonaloilla on pyrittävä hajautettuihin järjestelmiin ja kehittämään osuuskuntia. Kaupan keskittymistä ja monopoleja on purettava aktiivisesti ja varmistettava, että tuottajat saavat tuotteistaan reilun korvauksen. Suomessa toimivien maataloustuottajien tilannetta on parannettava niin, että taataan riittävä elintarvikeomavaraisuus ja toisaalta mahdollistetaan maaseudun pysyminen asuttuna."

      Sota-aseet ovat turhake. Niiden tuotanto tuhoaa ympäristöä ja ilmastoa ja käytettäessä ihmisiä. Asettamukset ovat kannatettavia.

      "Aseiden valmistaminen, myynti ja käyttö johtavat aina ympäristötuhoon. Siksi Suomen on pidättäydyttävä uusista asehankinnoista, kiellettävä asekauppa ja pyrittävä lopettamaan aseiden valmistus Suomessa. Asevarusteluun kuluvat rahat on käytettävä koulutukseen, terveydenhoitoon,elinolojen parantamiseen, ilmaston lämpenemisen ja sotien nyt jo aiheuttamien ympäristötuhojen korjaamiseen ja metsäkadon pysäyttämiseen."

      Tässä yhteydessä voidaan todeta naton ja Suomen välisen Isäntämaasopimuksen mielettömyys. Suomi sidotaan suuravaltojen eturistiriitoihin. Kriisitilanteissa Suomi on häviäjänä saamatta rauhana aikanakaan mitään.

      Suunnitellut hävittäjähankinnat on peruttava. Niihin hankintaan tarvitaan noin 10 miljardia euroa janiiden elinkaarikustannukset kohoavat kymmeniin miljardeihin euroihin. Meillä on näille rahoille parempaakin käyttöä.

    • uusi_suunta

      5. Tavoitteiksi ilmastonmuutoksen torjunta ja ekologinen rakennemuutos.

      "Valtion omistamien tuotantolaitosten ja Suomen luonnonvarojen myynti ja luovuttaminen yksityiseen, usein ylikansallisten yhtiöiden omistukseen, on lopetettava välittömästi. Kaivostoimintaan on jatkossa myönnettävä lupa vain suomalaisille valtionyhtiöille. Maaperän kaivannaiset on todettava kuuluvaksi kansallisvarallisuuteen ja kaivostoiminnan ympäristösäännöksiä on kiristettävä.Kaivoksia perustettaessa on annettava päätösvalta paikallisille asukkaille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että päätökset on tehtävä kunnanvaltuustossa ja asukkaiden sitä vaatiessa on kunnassa järjestettävä myös kansanäänestys aiheesta. Kaivosten tulee maksaa kunnille kiinteistöveroa, ja lisäksi on säädettävä kaivosvero, jonka tuottokorva merkitään kaivosalueiden ennallistamiseen ja puhdistamiseen. Kaatopaikkojen metallit on hyödynnettävä."

      Kaivostoiminta isänmaan hallintaa. Ulkomaalaisille yhtiöille maaperän luovuttamisesta luovuttava.
      Kierrätys tulee ulottaa myös kaivostoimintaan.
      Ehdotuksia voi tukea.

    • uusi_suunta

      6. Rauhanpolitiikka asevarustelun ja rasismin vaihtoehdoksi.
      "Kansalaisten ylivoimainen enemmistö on NATO-jäsenyyttä ja sotilaallista liittoutumista vastaan. Suomen on irrottauduttava isäntämaasopimuksesta, NATO-maiden kanssa solmituista kahden- tai useamman maan sopimuksista ja kaikesta NATO-yhteistyöstä. Suomen pitää irtautua sotaharjoituksista ja keskittyä puolueettomuuspolitiikkaan. Suomi on pidettävä irti sodista, sotaharjoituksista ja Natosta ja meidän on liityttävä ydinasekieltosopimukseen.
      Myöskään sotilaallista yhteistyötä Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa ei ole syytä tiivistää.Suunniteltuja hävittäjähankintoja ei pidä tehdä. Suomalainen puolustus ei voi perustua hyökkäysaseille.Puolueettomuus, sotilaallinen liittoutumattomuus ja rauhanrakentaminen parantavat turvallisuuttamme tehokkaammin kuin asevarustelu. Suomen puolustuspolitiikassa on painotettava rauhantyötä ja rauhanomaista konfliktien ratkaisua nykyisen sotahakuisen hyökkäyspolitiikan sijaan.​Tarvitaan rauhanlaki, joka tekee rauhanaikana sotatoimiin ryhtymisestä laitonta."

      Täyttä asiaa. Kansan enemmistö ei halua natoon.
      Puolueettomuuspolitiikka turvaa pienen valtion aseman parhaiten. Natojäsenyys johtaisi pahimmillaan sotiin osallistumiseen. Jo nyt Sipilän hallitus myötäili natomaita Venezuelan kuristamiseksi.

    • uusi_suunta

      6. Rauhanpolitiikka asevarustelun ja rasismin vaihtoehdoksi.
      Toimenpiteitä rauhan maailman puolesta.

      "Tällä hetkellä elämme maailmassa, jossa suurvallat ja erilaiset valtakeskittymät ajavat häikäilemättä omaa etuaan niin poliittisin, taloudellisin kuin sotilaallisinkin keinoin. Tätä toimintatapaa kutsutaan imperialismiksi, joka on kapitalismin kehityksen vaihe. Sen vastustaminen on tie pysyvän rauhan rakentamiseksi. Suomi tarvitsee itsenäisen ulkopolitiikan. EU:n komentoon alistumisen ja liittovaltiokehityksen sijaan meidän on nojattava itsenäiseen päätöksentekoon. Suomi tarvitsee itsenäiset suhteet naapureihinsa ja muihin maihin. Venäjäsuhteet on palautettava normaaleiksi. Suomen on toimittava kansainvälisissä kriiseissä puolueettomana rauhanvälittäjänä. Demokraattista kansainvälistä yhteistyötä on tehtävä puolueettomien kansainvälisten järjestöjen kuten YK:n tai ETYJ:nkautta."

      EU:n liittovaltiokehitys on kehitystä oligarkkien vallan pystyttämiseksi. Se tulee torjua. Naton kanssa tehdyt sopimukset kansan edun nimissä tulee purkaa.

      • Sinun suuntasi uusi_suunta on vanha suunta! Se on se mitä Neuvostoliitto saarnasi aseitaan heilutellen jo ennen II maailmansotaa jakaessaan Euroopan kahden sosialismin kesken tasan Masan (Aatun) kanssa.

        Sinun komurauhasi on antautumisen rauhaa jossa komuloiset loisivat talouden nurin ja kaikki saavat kunnon annoksen kurjuutta.

        Jos todella halutaan rauhaa pitkäkestoisesto on taqkataskussa oltava toimintakykyinen puolustus jota ei saa lyödä laimin koska se on vakaan ulkopolitiikan tuki jota ei muuksi voi vaihtaa.

        Jos todella halutaan pois asejärjestelmien maapallolta niin se poisto pitää suurten aloittaa ja vasta kun NL/Venäjä sekä muut ydinasevallat ovat ne kaikki siirtäneet aurinkoparistojen raaka-aineiksi niin pienet maat voivat alkaa hiljalleen supistamaan menojaan tällä sektorilla.

        Sitä aiemmin se olisi yhteikuntamme itsemurha!

        Suomen pitää liittyyä lännen NATO:n täysjäseneksi jolloin arvelut loppuvat. Niin tekivät monet jos eivät lähes kaikki kommunismista vapautuneet kommunismin riistämät maat Euroopassa heti kun panta höltyi vaikka siellä oli vuosikymmenet saarnattu lännen militarismia ja vaarallisuutta. Miksikähän?


    • uusi_suunta

      6. Rauhanpolitiikka asevarustelun ja rasismin vaihtoehdoksi.

      "Ei palautuksia sotaa käyviin maihin.
      Maahanmuuttoviraston, eli Migrin, toiminnasta on tehtävä puolueeton tarkastus. Havaittuihinpuutteisiin on tartuttava ja ne on korjattava. Ihmisoikeudet on otettava todesta, ei budjettikysymyksenä. Oikeusavun saamista on helpotettava. Perheenyhdistämisen kriteereitä on helpotettava .Irakiin, Afganistaniin, Jemeniin, Etelä-Sudaniin, Libyaan ja Syyriaan ei saa palauttaa turvapaikanhakijoita. Palautukset saattavat palautettavat hengen vaaraan ja vaarantavat näiden oikeuden saada turvaa.

      Autoritaarisuutta ja fasismia vastaan. Kun kapitalismin kriisi syvenee tarpeeksi, alkavat taantumuksellisimmat pääomapiirit tuntea vetoa autoritaarisuuteen ja fasismiin. Tällöin pääoma yrittää pitää valtansa ja ryhtyy tukahduttamaan sen valtaa uhkaavia tahoja. Valtion sorron kohteiksi joutuu lähinnä työväenluokka ja erityisesti kommunistit, vasemmistolaiset ja erilaiset vähemmistöt ja eri etniset yhteisöt. Fasismissa luovutaan demokratian ajatuksesta ja edellytyksistä, mutta se vetoaa silti ihmisiin, antaessaan lupauksen vahvasta valtiosta. Fasismin tärkein polttoaine on häikäilemätön pääoman edun ajaminen. Matka kohti fasismia voidaan pysäyttää lisäämällä demokraattista valtaa yhteiskunnassa ja vähentämällä pääoman valtaa. Yhteiskunnassa on vahvistettava sosiaaliset ja demokraattiset oikeudet kaikilla. Kaikkia yrityksiä rajata osa ihmisistä käytännöillä ja lainsäädännöllä niiden ulkopuolelle on vastustettava määrätietoisesti. Tähän tarvitaan laajaa ja solidaarista yhteistoimintaa äärioikeistoa, rasismia ja fasismia vastaan. Ennen kaikkea äärioikeiston kasvuun on suhtauduttava vakavasti, sillä se synnyttää otollista maaperää siirtymiselle kohti fasismia.

      Fasismin vaara on olemassa. Sen käyttövoimaa on natosotien aiheuttamat valtavat pakolaisvirrat. Epäpoliittiseen rahvaaseen vedotaan pakolaisuhalla. He söisivät ruoan suomalaisen työmiehen suusta. Propagada on halpaa mutta yhtä petollista kuin Hitlerin mesoaminen juutalaisuksoisista Saksan tuhoajana.
      Perussuomalainen puolue propagoi lanseeraamastaan "vihervasemmistosta" demokratian vastaisena joukkona ja johon vihervasemmistoon liitetään demokraattiset porvarit, jotka suhtautuvat myönteisesti luonnon suojeluun ja hädänalaisten auttamiseen.

    • uusi_suunta

      7. Vaihtoehto julkisten palvelujen leikkaamiselle ja yksityistämiselle.
      "Yksityiset yhtiöt ja pääomasijoittajat hakevat lisää markkinoita ja liikevoittoja terveys-, sosiaali- ja muista peruspalveluista. Sille on avattu tietä hallitusten ja kuntien päätöksillä leikata ja kilpailuttaa julkisia palveluja. Eriarvoisuus kasvaa ja sosiaalisten perusoikeuksien toteutuminen on tänäänkin luokkataistelun kysymys. Julkisissa johtotehtävissä olevien osalta on aloitettava keskustelu esimerkiksi kohtuuttoman suurista palkoista ja palkkioista, jotka nykyisellään ovat osa rakenteellista korruptiota.

      Kuntien lähipalvelujen puolesta – ei sote-markkinamallille. Sipilän hallituksen ajama sosiaali- ja terveyspalvelujen markkinamalli heikentää lähipalveluja keskusten ulkopuolella, pirstoo palveluja, lisää eriarvoisuutta ja kaventaa demokratiaa. SKP vaatii markkinamallin hylkäämistä. Uudistuksen päätavoitteeksi on otettava terveys- ja hyvinvointierojen vähentäminen."

      Esitykset ovat päivänpolttavia ja tarpeellisia.
      Terveyden ja vanhusten hoito ei voi toteutua oikein voitontavoiittelun piirissä. Hoivatyö tulee olla julkisen (mahdollisesti osuustoiminnallisen kolmannen sektorin) valvonnan ja toteutuksen alana.

    • uusi_suunta

      7. Vaihtoehto julkisten palvelujen leikkaamiselle ja yksityistämiselle.

      "Lakisääteiset sote-peruspalvelut tulee järjestää pääsääntöisesti kuntien omana toimintana ja lähipalveluna. Terveyskeskusmaksut tulee poistaa ja myös ei-kiireelliseen hoitoon pääsylle on säädettävä lyhyt enimmäisaika. Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuille tarvitaan yhtenäinen katto, joka alentaa maksuja. Lopullisen tavoitteen on oltava potilaille maksuton terveydenhoito. On turvattava ennaltaehkäisevien ja matalan kynnyksen palvelujen helppo saatavuus ja yhteys muuhun kunnan ja kansalaisjärjestöjen toimintaan. Palveluja on voitava käyttää myös ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä.

      Demokraattisesti hallittujen maakuntien vastuulle kuuluvat erikoissairaanhoito ja muut erikoistason palvelut. Ne on tuotettava pääosin maakunnan omana toimintana eikä niitä saa yhtiöittää. Palvelun tilaajaa ja tuottajaa ei pidä eriyttää.Kuntien ja maakuntien itsehallinnolle on turvattava riittävä rahoitus perumalla kuntien valtionosuuksien leikkauksia, siirtämällä erikoissairaanhoito pääosin valtion rahoitettavaksi sekä progressiivisella kunnallis- ja maakuntaveroilla, jotka ulotetaan myös pääomatuloihin. Verovaroilla ei pidä tukea yksityistä sote-bisnestä."

      Sipilän hallituksen sote-ehdotus kaatunee omaan mahdottomuuteensa. Se perustui lähtökohdiltaan mahdollisimman suureen soten yksityistämiseen ja ohessa byrokratian suureen lisääntymiseen.
      Ohjelmakohdat ovat viitteenä vaalien jälkeiselle hallitukselle. Lähtökohdaksi on otettava julkisen hoiva- ja terveydenhuollon kehittäminen eteenpäin.

    • uusi_suunta

      8. Julkiset vapaa-ajan palvelut ja Yleisradio

      Ohjelmakohdassa on yleisiä hyviä periaatteita nähtävissä. Kuntien tulee säilyttää ja tehostaa yleisiä kirjastoja ja niiden antia.

      Yleisradion televisiohjelmista voi kuka tahansa huomata, että valtaosa niistä lyhyitä mitäänsanomattomia sirpaleohjelmia tai sarjoja ja jotka useimmin ovat väkivaltaisia, Ulkomaisia ohjelmia tai filmejä tulee hyvin harvoista maista. Useimmat läntiset sarjat liikkuvat väkivallassa tai sen lähistöllä. Afrikan ja Aasian kulttuurit lähes loistavat poissaolollaan.

    • uusi_suunta

      9. Humanismi velvoittaa.
      "Suomessa toteutettavan politiikan ja viranomaistoiminnan vaikutusta eri vähemmistöihin, ihmisryhmiin ja sukupuoliin, on selvitettävä ennen päätösten toteuttamista. Politiikan on lisättävä kansalaisten yhdenvertaisuutta, ei huononnettava.
      SKP puolustaa Suomen perustuslain kirjausta siitä, että “ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saailman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."
      Myös lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Sukupuolten tasa-arvoa puolestaan edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
      Tänä päivänä eriarvoisuutta aiheuttavat kuitenkin niin luokka-asema, varallisuuserot, sukupuoli kuin ihonvärikin. SKP näkee, että näitä erilaisia syrjinnän muotoja on vastustettava ja vähemmistöjen oikeuksia puolustettava. Tasa-arvon ja feminismin edistäminen hyödyttää koko yhteiskuntaa, mutta etenkin sen syrjityimpiä jäseniä."

      Marxilainen sosiologia näyttäytyy ohjelmakohdissa parhaimmillaan. Demokratian ja ihmisoikeuksien eteen tarvitaan vielä paljon työtä.

    • varahoitaja

      "Attendon Alavudella suljetusta hoivakodista tutkintapyyntö – poliisi odottaa tietoja poliisihallituksen ja Valviran kokouksesta
      Attendon Alavudella sijaitseva hoivakoti ehti toimia vain kuukauden. Nyt molemmista hoivakodeista, joiden toiminta on keskeytetty Pohjanmaalla, on tehty tutkintapyyntö poliisilNoin 50:n asukkaan hoivakoti oli toiminut Alavudella vasta kuukauden, kun siitä jo tehtiin useita ilmoituksia. Moitteet koskivat muun muassa hoitajien määrää. Ensimmäisen kuukauden aikana 6 asukasta kuoli ja 10 hoitajaa irtisanoutui."
      https://yle.fi/uutiset/3-10651341

      Tällaisia uutisia ei saisi olla. Näitä ilmaantuu sitä mukaa kuin soten yksityistäminen jatkuu.
      Valvira on ottanut järeät keinot käyttöön pahimman estämiseksi. Perusvirhe kuitenkin jää. Se on yksityinen voitontavoittelu.
      Sipilän hallituksen päätavoite oli yksityistää sosiaalista sektoria mahdollisimman paljon.

    • uusi_suunta

      9. Humanismi velvoittaa
      "Myös erilaisia uskontoja on kohdeltava tasapuolisesti. SKP vaatii, että kirkko ja valtio tulee erottaa toisistaan mm. siten, että evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistetaan. Lisäksi peruskoulussa ja toisen asteen opetuksessa on siirryttävä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen nykyisten erillisten uskontoaineiden ja elämänkatsomustiedon sijaan. Jumalanpalvelusten ei myöskääntule kuulua nykyisen peruskoulun tai toisen asteen oppilaitosten toimintaan. Kaikkien uskontokuntien on toiminnassaan noudatettava Suomen valtion voimassa olevaa lainsäädäntöä esimerkiksi suhteessasaman sukupuolisten vihkimiseen.

      Kieli- ja kulttuurivähemmistöjen oikeudet
      Suomen perustuslaissa m turvata säilyttämällä nykyiset ruotsinkielisten oikeudet. Ruotsin kieli on tärkeä osa pohjoismaista yhteistyötä, jonka saralla Suomen tulee olla yhä aktiivisempi. Suomen tulee nostaa ilmastopolitiikkaa esille pohjoismaisissa foorumeissa ja esittää aitoja sekä tehokkaita ratkaisuja, joissa Pohjoismaat voivat olla mukana. Jo näistä syistä vaadimme, että ruotsin kielen opetus säilytetään yhtäläisenä kaikille koulutusasteilla koko maassa, ja että opetuksen sisältöä tulee kehittää valtakunnallisesti laadukkaampaan suuntaan sekä parantaa oppilaitoskohtaisesti opiskelijoiden kanssa."

      Tässä kaksi seikkaa.
      Suomi on viimeisen vuosituhannen ollut monikulttuurinen ja monietninen maankolkka. Saamelaisten perusoikeudet ovat viime vuosikymmeniä parantuneet, samoin romaanien. Uusia väestöryhmiä syntyy ja joiden kotouttamisen lisäksi tulee huomioida niiden omakohtainen kulttuuri ja kielikin.
      Viralliset kielet ovat ovat suomi ja ruotsi.
      Toinen seikka on uskonnon harjoittamisen ja valtiollisen toiminnan toisistaan erottaminen. Valtio/kunnat ei voi päättää mihin asukkaat uskovat. Uskovaiset voivat jatkaa kuten ennenkin järjestöissään. Valtion toimielimet hoitavat yhteiskunnallisia asioita. Luottamushenkilöt voivat täysin vapaasti harjoittaa haluamaansa uskomusta omalla ajallaan.

      Tässä oli lyhyt esittely SKP:n tämänhetkisistä näkemyksistä, joihin yhteiskuntaelämässä tulisi puuttua.

    • Töymeis

      SKP:n toiveiden tynnyrin selityksistä näkee hyvin, ettei puolue ole ollut eduskunnassa miesmuistiin - eikä sillä siten ole mitään koneistoa/ammattitaitoista esikuntaa takanaan. Nyt on aukaistu toiveiden tynnyri - kaikenlaista kivaa näyttäisikin tynnyristä löytyvän. Koko lystin hinnasta ja sen rahoittamisesta SKP:llä ei tosiasiassa ole mitään käsitystä. (Muuta kuin se iänikuinen "korotetaan rikkaiden veroja" -temppu.)

    • Partacus

      SKP kiinnittää huomiota merkittäviin seikkoihin yhteiskuntaelämässä. Rahoituskin on reilassa ilman katteetonta huutokauppaa. Sellaiset ehdotukset, joita ei ole sillä hetkellä mahdollista toteuttaa ovat populistisia. Toki ehdotuksissa on näkemyksiä pidemmälle tulevaisuuteen ja joita on turha esittää yksityiskohtaisen rahoituksen kera.
      Kyllä rikkaidenkin täytyy maksaa veroja valtiolle. Hekin käyttävät hyväksi valtion infran rakenteita mm. julkista koulutusta. Hyvin harva porvareita äänestävä kouluttaa lapsiaan ykstyiskouluissa täydestä hinnasta.! Onko ketään?

      Eräs suuri vaaratekijä, johon tulisi kiinnittää huomiota on finanssimaailman väistämättömästi tuleva romahdus. Kuinka suuri se on, sitä on mahdoton arvailla.
      Kun rahaa alkaa liikkua verokeitaissa ja rikollisen mafian piirissä enemmän kuin normaalissa säilöntä- ja luottolaitoksessa niin sekasortohan siitä tulee.
      Toinen suuri uhkatekijä on USA:n kiihtyvä uhkailu muuta maailmaa kohtaan. Parina viime vuotena jopa EU on joutunut USA:n painostuksen alle. USA painostaa EU:ta mukaan sotaseikkailuihinsa vanhasta muistista. Osallistuihan EU tuenannolla arabimaiden tuhoamisprojektiin. Sota ja sodalla uhkailu maksaa. Rahvansmaksaa senkin vaikka ei hyödy siitä mitään.
      Kehkeytyvä finanssikriisi ja sotauho vaikuttavat kielteisesti kaikkien kansojen elämään.
      Mielestäni SKP:n ehdokkaita kannattaa äänestää. Yhdenkin kansanedustajan saaminen eduskuntaan olisi shokki yltiömieliselle leikkausporvaristolle

    • kulupe

      Erittäin hyviä ajatuksia SKP:n esityksessä.
      Siinä on paljon enemmän ajattelemisen aihetta kuin monien puolueiden luettelomaisissa lupauksissa. SKP:n ohjelmassa ei myöskään näy ulkomaalaisviha mikä sekin on arvo sinänsä nykaikana.

    • wanhat_hyvät_ajat

      Kommunismi on ihmisyhteisön luonnollinen tila.

      Kommunismi nykyaikaisena aatteena pyrkii taloudelliseen tasa-arvoon.
      Taloudellisessa tasa-arvossa ei tarvita eriarvon mittaajaa, rahaa.
      Rahaton yhteiskunta on kommunismin tavoite.
      Kylvet varmaan mieluummin kylvyssä kuin rahassa, paitsi jos olet Roope Ankka.

      Suomi on tavavalta.
      Jos kaikilla olisi saman verran valtaa ei olisi eriarvoisuutta, vallitsisi tasa-arvo.
      Suomi ei ole tasavalta. Suomi on tasavalta, paperilla.

      Tasavalta tarkoittaa kommunismia.
      Suomessa ei ole kommunismia.
      Suomen perustuslaki on paradoksi.
      Suomessa vallitsee oligarkia (https://fi.wikipedia.org/wiki/Oligarkia).
      Luodaan maastamme perustuslain lausuman mukaan kommuuni, en kommun, tasa-arvo, tasa-valta.

      Ei kommunismi toimi käytännössä, onhan se jo nähty.
      Toimiiko kapitalismi. Oletko onnellinen.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15100388/ihmiskunnan-suurin-sairaus---raha

    • Partacus

      SKP:lla on muihin puolueisiin nähden syväluotaavampi ohjelma. Ohjelman perusluonne on säilyttää sosiaalisen yhteiskunnan saavuukset ja lisätä niitä.
      Maailman historian tulevaisuus tarvitsee toista kuin oligarkkien harvainvalta.
      Jokainen ääni SKP:lle ja KTP.lle on askel eteenpäin yhdenvertaisten ihmisten Suomeen.
      Taikatemppuja ja hokkuspokkusta ei ole. Työväenluokka on se voima, joka kykenee estämään oligarkkien ja varsinkin sotaisen olirgarkian vallan.
      Kaikki rehdit voimat töihin kommunistien esitysten taakse. Vaalien jälkeen SKP:n ja KTP:n tulee aloittaa todellisesti yhtenäisyysneuvottelut. Niiden tulee johtaa tulokseen. Molempien puolueiden johtoelinten tulee tuntea vastuunsa.
      Toinen tärkeä tehtävä on säilyttää ammattiliitot työväenluokan yhteisenä etujärjestönä. Siellä on merkittävä voima oligarkkien vallan estämiseksi.
      Tämän vaalikauden aikana ammattoliitot ovat saaneet merkittäviä voittoja. Yhteinen joukkoliike tuo voittoja.

      • TioEspoosta

        >> Työväenluokka on se voima, joka kykenee estämään oligarkkien ja varsinkin sotaisen olirgarkian vallan. <<

        Ihan oiken - näin asia on! Työväenluokka - siis ihan kaikki palkansaajat - on tuon jo kauan sitten tiedostanut. Tuon tiedostamisen tulos on ollut koko kommunismin romahdus. Ei pelkästään NL:ssa, vaan koko maailmassa. Kiina on puolivälissä markkinataloutta, Kuuba siirtyy vähitellen yksityisyritteliäisyyteen.
        Vain Venezuela enää roikkuu kommunismissa - ja kaikkihan me tiedämme mitä siellä on saatu aikaan: Kurjuutta ja hätää. Menetelmänä on se sama perikommunistinen "taito": Kansan hätähuutoihin vastataan murhaamalla omia kansalaisia rajalla.

        Kuvitteleeko vielä joku änkyrä, että kommunismi nostaa päätään nyt tai tulevaisuudessa?
        Nimim. Partacuskin vain nillittää liki 80v vanhoista asioista ja muun ajan loihtii erilaisia kertomuksia ( lue: haihatteluja ) aatteen noususta. Olishan sitä Partacuksella uudempiakin tapahtumia, joista voisi nillittää: Saksa -53, Unkari -56, Tsekkoslovakia -68 tai Afganistan -80. Kokonaan hän on unohtanut mitä tapahtui Berliinin muurilla -89. Siis silloin kun siellä lopetettiin murhaamiset ja muuri avattiin vapaaseen kulkuun.

        Ilmeisesti nimi. Partacus on tahallaan unohtanut ( tietämätön? )kommunistisen aatteen heittämisen tunkiolle mätänemään. Siihen tietysti auttaisi tutustustuminen lähihistoriaan.


    • put_tuus

      Jämerää tekstiä ohjelmakohdissa. Kelpaa kaverille näyttää.

    • Partacus

      Kerrankin perussuomalaisen kanssa voidaan olla samaa mieltä. Työväenluokan, kansan, enemmistö muuttaa maailmaa.
      Se sitä muuttaa Suomessakin kaiken aikaa vaikka tällä hetkellä vallitsee tietty taantumus. Sosiologiaa viedään mennyttä historiaa kohti ja sotaisuus nostaa päätään.
      1800 luvun lopulla Suomessa nousi esiin "työväenkysymys", joksi sitä porvarillisissa piireissä mainittiin ja usein myös myönteisessä merkeissä. Varsinkin nuorsuomalaisissa saarnattiin työväen oikeuksien puolesta sanallisesti. Raadollinen kapitalismin kehitystrendi muutti vapautunutta maaseudun väestöä tehdastyöläisiksi kurjiin oloihin.

      Ellei työväenluokka olisi esiintynyt itsenäisenä luokkaetujensa puolesta ties missä oltaisiin. Valtava kehitys marxilaisen sosiologian suuntaan tapahtui välinotkahduksia lukuunottamatta näihin päiviin saakka.
      Luokkavastakohdat kärjistyvät selvästi Suomessa. Se tapahtuu porvariston toimesta. Sen taustalla on uhkaavana vaarana oligarkkikapitalismin esiinmarssi.

      Ihmisten henki ja sosiaaliset etuudet ovat vaakalaudalla samaan aikaan kun tieteellistekninen vallankumous edistäisi suurten ongelmien ratkaisua.
      Suurin uhkatekijä luonnon puhtaana säilymisen lisäksi on suursotien aikakauden uhka.
      Jos jotain puuttuu SKP:n vaaliohjelmasta niin sodanvaaran torjumiseen olisi tullut kiinnittää enemmän huomiota. Hyvin perusasioita on nytkin selvitetty.

      Avainkäsite:
      Työväenluokan tulee säilyttää omat ammatilliset ja poliittiset järjestöt. Niiden vähäinenkin voima riittää pakottamaan porvariston myönnytyksiin.
      Eetu Salin: Irti porvareista. Teesi pätee vieläkin. Se ei estä tekemästä yhteistyötä hyvien asioiden puolesta.

      • Et oikein Partacusi pysy ajan tasalla, tuo mitä selittelet on ollut matkaa tähän päivään eikä siihen ole enää syytä palata.

        Nuo sinun "työväenkysymyksesi" ovat historian kysymyksiä eikä niitä ole tänään samassa merkityksessä. Tänään jokainen joka oikeasti hakuaa, voi olla mikä hyvänsä, ei ole rajoja jos niitä ei itse rakenna komu tyyliin.

        Nuo sinun avainjärjestösi vain haittaavat demokratian toimintaa, eihän demokratia ollut missään kommunistisessa yhteiskunnassa toimivana, vaan siellä oli aina yhden ajatuksen diktatuuri.

        Miksi sinä Partacusi diktatuuria havittelet?


      • TimoEspoosta

        Kun esitin Sinulle siirtymistä liki 80v vanhoista asioista pois, EN tarkoittanut hyppäämistä yli 100v vanhoihin asioihin.
        Elätkö edelleen jotain merkillistä "työn orjat sorronyössä" -aikakautta?
        Etkö vieläkään kykene ymmärtämään, että "työn orjat" elävät - omasta halustaan - vapassa demokratiassa ilman muruakaan kommunismia?
        Asuvat omistusasunnoissa, ajelevat omilla autoillaa kuka kesämökilleen, kuka Lapin lomamökille. Jos eivät ole lentäneet etelän aurinkoon pitkällä kesälomallaa...

        Vain Sinä ja hengenheimolaisesi - muut änkyrät - eivät tätä tajua. Utopianne valtaanpääsystä on koko ajan kauemmaksi menevä unelma. "Työn orjat" ovat jo kauan sitten jo päättäneet tuhota unelmanne: Heittivät kurjuuden aatteenne - kommunismin - tunkiolle ja äänestävät heitä, jotka edistävät hyvinvointia.
        Siis muita puolueita.

        Ymmärrätkö`?


    • ihmeiden_aika

      Ihmiskunta (ja siinä sivussa muu luomakunta) tarvitsee hyvyyden diktatuurin.
      Tämän pahuuden anarkian sijaan.

      Emme me voi puhua taantumuksen voimien mustamaalaamilla käsitteillä.
      Tasa-valta on yleiskäsite, tasa-valta on kommunismin perusarvo.

      Harvain-vallassa pelimerkit kasautuvat pöydän toiseen päähän.
      Tasa-vallassa kaikki omistavat kaiken.

      Kuka puolustaa köyhiä. Tasa-valta?
      Tasavaltaa ei ole.

      Rukoilkaa jumalaa joka ei vastaa.
      Herätkää haudoista kaikki viisaat.
      Pelastakaa maailma uudella autolla.

      • On todella ihmeiden aikaa jos joku alkaa saarnaamaan moistä lööperiä kuin ihmeiden_aika!

        Ei ole hyvyyden diktatuuria, ei nyt eikä koskaan vaikka nyt löytäisi yhden joka on sitä sinun mielestäsi niin naapurin mielestä niin ei olisikaan. Demokratia ja tasavalta ovat ne avaimet siihen, että suurin osa kansaa on tyytyväinen ja loputkin selviävät.

        Tasavalta, siinähän jokaisella on sama määrä vaikutusvaltaa yhteisiin asioihin eikä siellä millään prinssin, ruhtinaan tai piispan tillelillä saada valtaa yli muiden yhteisissä asioissa. Demokratiahan taas tarkoittaa vain sitä ajattelun vapautta jossa muodostuu monia puolueita eri ajatussuunnille ja vaaleissa sitten kansa valitsee mieluisensa siitä joukosta. Se on demokratiaa. Demokratiaa ei ole jos on vaikka komutyyliin vain yksi puolue koska se olisi diktatuuria koska vain yksi näkemys hallitsee eikä kansalla ole siihen mitään sanottavaa.

        Kommunismi on harvainvaltaa puoluediktatuurissaan. Sen olemme oppineet niin monen siihen suistuneen yhteiskunnan antamalla opilla.

        Omistaminenhan ei vaikuta yhteiskunnan tasolla isostikaan van jokaisella on se yksi ääni, yrityksissä taas se joka siihen on varojaan ja työtään sijoittanut on vallassa siinä yrityksessä. Sama homma kuin jos ostat polkupyörän niin sinähän sillä ajelet ja jos joku muu sillä lähtee niin pidät häntä varkaana, ainakin jos pyörää ei palauteta ja korvauksesta sovita.


      • U-2

        Kapteeni: Tämä on minun laivani! Hypätkää mereen!
        Hyvä diktaattori, jumala: Älä tapa!
        Matkustajan hurrasivat: Me omistamme laivan!
        Ja äänestivät suunnaksi aamun koiton.

        Kun laiva ajaa karille.
        Emme me voi siitä laivaa syyttää.

        Kun kansa jakautuu kahtia.
        Rakennetaan keskelle maata muuri.

        Yläkannen puolue, alakannen puolue, kölinalta puolue.
        Missä on matkustajien puolue?

        Kapteeni myi laivan merirosvoille.
        Merirosvot suuntasivat yön pimeyteen.


    • Jos kansanvaltaan halutaan on komuloisista pysyttävä mahdollisimman kaukana. Komu yhteiskunnissa kun kansaa ei kuunnella vaan puolueen pamput/pamppu on siellä se jota pitää herkällä korvalla kuunnella.

      Kommunismihan jopa tappaa jos ajattelet väärin tai ainakin laittaa piikkilanka aitaukseen uudelleen koulutukseen jotta opit komuherroille eli päätovereille näyrästi kumartamaan lausuen samalla da da daaa!

      Jos haluat kansanvaltaa niin siihen sinut johdallaa oikeisto ja keskusta puolueiden yhteistyö joka kuuntelee kansan puhetta eikä vaadi kansaa kuuntelemaan heitä samalla intensiteetillä mihin komuloiset syyllistyvät!

    • lippe_reponen

      Porvaristo on hyvin kuuluisa tappamisestaan. Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Itsenäinen Suomi on aloittanut sodan viisi kertaa. Ruumisröykkiöt ovat aika suuret. Sisällissodassa porvariston verenhimo oli ykkösenä maailmanhisrotiassa.
      Viimeinen tappouhkatapahtuma on käsillä Venezuelassa. Natoon kuuluvat ulkovallat uhkailevat sotilaallisella invaasiolla.
      Kapitalismin tappovimma kautta sen historian on ennenkuulumaton. Se näyttää jatkuvan.

      • Mikä ihmeen porvaristo? Porvareita ei ole 500 vuoteen täällä näkynyt ja niistä puhuminen on vain komupravdaa!

        Meillä on vain työläisiä joiden tehtävät vaihtelevat. Onneksi osa työläisistä on sen verran teitä komuja fiksumpia jotta saavat aikaan yritysmaailman koska ilman sitä ette tekään hengissä selviäisi tämän päivän standardien mukaan.

        Kyllä ne ovat kommunistit ja muut vasemman laidan kulkijat jotka niitä sotia ja kapinoita alkavat kuvitellen siten saavansa vallan yli muiden. Niin oli 1918, niin oli 1939 marraskuun viimeisenä (jatkuen vuosia). Koko II maailmansotahan oli sosialistien ja sosialismin aikaansaama, kahden sortin sosialistit punaiset ja harmaat sopivat Euroopan jakamisesta keskenään (Molo - Rippe) ja sen jaon toteutus sai sen sodan alkamaan. Tämä totuus ei tahdo oikein mahtua komuloisten kalloihin mutta historian totuudelle hekään eivät mitään mahda.

        Ei ole porvaristoa koska ei ole porvareitakaan, sen sijaan on talouteen viisaasti eli porvarillisesti suhtautuvia. Kannattaa tuo ero pitää mielessä. Venezuelan tilannehan on ainoastaan seurausta muutaman törpön yrityksestä tuoda sosialismia maahan jolla yrityksellä he tuhosivat erään varsin vauraan maan elinkeinot jakamalla rahaa (öljyn myyntituloja) vastikkeetta kansalle. Kun öljyn hinta laski oli jo saatu omat yritykset maanviljely mukaan lukien nurin ja nyt on nälkä eikä ole edes lääkkeitä koska nekin pitäisi ostaa mutta rahasta on nuusaa.

        Jos halutaan Venezuelan kansan parasta niin Maduron on lähdettävä lätkimään vikkelästi, Pohjois-korea voisi olla hänelle oiva uusi kotimaa. Silloin saataisiin taas demokratia voimaan nyky diktatuurin sijalle ja päästäisiin rakentamaan uutta Venezuelaa.

        Kapitalismi eli pääomatalous ei tapa ketään, se ei ahdistele ketään sillä se on vain pääomaa jonka avulla hyvinvointia päästään rakentamaan sitä haluttaessa. Jos joku tappaa se on ihminen tai jotain hänen suunnittelemaansa. Kaikki menee hyvin kunhan saat komutappovimman ja kommunismiin pyrkivien vallankumoushaaveet torpattua. Missäänhän ei kommunismi tai sosialismi ole valtaan päässyt demokratian keinoin, se on aina ollut tappamisen avulla valtaan, vallankumousten tulos.

        Kannattaa lippe_reposenkin miettiä hieman ennen noita aivopierujaan!


      • lippe_reponen
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mikä ihmeen porvaristo? Porvareita ei ole 500 vuoteen täällä näkynyt ja niistä puhuminen on vain komupravdaa!

        Meillä on vain työläisiä joiden tehtävät vaihtelevat. Onneksi osa työläisistä on sen verran teitä komuja fiksumpia jotta saavat aikaan yritysmaailman koska ilman sitä ette tekään hengissä selviäisi tämän päivän standardien mukaan.

        Kyllä ne ovat kommunistit ja muut vasemman laidan kulkijat jotka niitä sotia ja kapinoita alkavat kuvitellen siten saavansa vallan yli muiden. Niin oli 1918, niin oli 1939 marraskuun viimeisenä (jatkuen vuosia). Koko II maailmansotahan oli sosialistien ja sosialismin aikaansaama, kahden sortin sosialistit punaiset ja harmaat sopivat Euroopan jakamisesta keskenään (Molo - Rippe) ja sen jaon toteutus sai sen sodan alkamaan. Tämä totuus ei tahdo oikein mahtua komuloisten kalloihin mutta historian totuudelle hekään eivät mitään mahda.

        Ei ole porvaristoa koska ei ole porvareitakaan, sen sijaan on talouteen viisaasti eli porvarillisesti suhtautuvia. Kannattaa tuo ero pitää mielessä. Venezuelan tilannehan on ainoastaan seurausta muutaman törpön yrityksestä tuoda sosialismia maahan jolla yrityksellä he tuhosivat erään varsin vauraan maan elinkeinot jakamalla rahaa (öljyn myyntituloja) vastikkeetta kansalle. Kun öljyn hinta laski oli jo saatu omat yritykset maanviljely mukaan lukien nurin ja nyt on nälkä eikä ole edes lääkkeitä koska nekin pitäisi ostaa mutta rahasta on nuusaa.

        Jos halutaan Venezuelan kansan parasta niin Maduron on lähdettävä lätkimään vikkelästi, Pohjois-korea voisi olla hänelle oiva uusi kotimaa. Silloin saataisiin taas demokratia voimaan nyky diktatuurin sijalle ja päästäisiin rakentamaan uutta Venezuelaa.

        Kapitalismi eli pääomatalous ei tapa ketään, se ei ahdistele ketään sillä se on vain pääomaa jonka avulla hyvinvointia päästään rakentamaan sitä haluttaessa. Jos joku tappaa se on ihminen tai jotain hänen suunnittelemaansa. Kaikki menee hyvin kunhan saat komutappovimman ja kommunismiin pyrkivien vallankumoushaaveet torpattua. Missäänhän ei kommunismi tai sosialismi ole valtaan päässyt demokratian keinoin, se on aina ollut tappamisen avulla valtaan, vallankumousten tulos.

        Kannattaa lippe_reposenkin miettiä hieman ennen noita aivopierujaan!

        Suomi ei aloittanut toista maailmansotaa.
        Se odotti saksalaisen fasismin toteuttavan haaveensa tuhota Neuvostoliitto maan tasalle. Siksi rahaporvaristo erotti Saksan tuella neuvotteluratkaisuun pyrkivän ulkoministerin talvisodan alla, joka yhtyi Mannerheimin ja Paasikiven ajatuksiin sopia aluevaihdoista Suomelle edullisesti. Saksa halusi tyhmien suomalaisporvarien tuella kokeilla NL:n sotavoimien tasoa ja onnistui.
        Suomi tavallaan yhtyi äärioikeistolaisen fasismin tueksi ja edisti maailmansodan syttymistä.
        Talvisodan jälkeen se tuli todeksi. Rahaporvaristo yhtyi halukkaasti fasismin tueksi demokratiaa vastaan. Suomalainen fasismi unohti Snellamnnin opin. Sen mukaan Suomen ei koskaan tule liittoutua kenenkään kanssa itänaapuria vastaan vaan on pyrittävä säilyttämään rauhanomaiset suhteet.
        Lähde: Iltalehden erikoisnumero, Historia: Marskin Päämaja. Lehti on parhaillaan myynnissä.

        SKP vaatii kaikkien naton kanssa tehtyjen sopimusten irtisanomista.


      • lippe_reponen kirjoitti:

        Suomi ei aloittanut toista maailmansotaa.
        Se odotti saksalaisen fasismin toteuttavan haaveensa tuhota Neuvostoliitto maan tasalle. Siksi rahaporvaristo erotti Saksan tuella neuvotteluratkaisuun pyrkivän ulkoministerin talvisodan alla, joka yhtyi Mannerheimin ja Paasikiven ajatuksiin sopia aluevaihdoista Suomelle edullisesti. Saksa halusi tyhmien suomalaisporvarien tuella kokeilla NL:n sotavoimien tasoa ja onnistui.
        Suomi tavallaan yhtyi äärioikeistolaisen fasismin tueksi ja edisti maailmansodan syttymistä.
        Talvisodan jälkeen se tuli todeksi. Rahaporvaristo yhtyi halukkaasti fasismin tueksi demokratiaa vastaan. Suomalainen fasismi unohti Snellamnnin opin. Sen mukaan Suomen ei koskaan tule liittoutua kenenkään kanssa itänaapuria vastaan vaan on pyrittävä säilyttämään rauhanomaiset suhteet.
        Lähde: Iltalehden erikoisnumero, Historia: Marskin Päämaja. Lehti on parhaillaan myynnissä.

        SKP vaatii kaikkien naton kanssa tehtyjen sopimusten irtisanomista.

        Kuka on väittänyt Suomen aloittaneen II maailmansodan? Minä en ainakaan vaan se oli sosialististen maiden yhteinen tahto. Siinä olivat komusosialistit NL:sta ja kansalliset Saksasta jotka tuon Molo - Rippe suunnitelman tekivät ja alkoivat sen toeuttamisen. Siinä mm Suomi ja Baltia kuului NL:lle sekä puolet Puolaa Saksan saadessa Poulasta puolet ja muita alueita etelämpää.

        Saksan hyökkäys Puolaan oli juuri tuon sopimuksen mukainen ja NL sai oman osansa Puolasta kuten he keskenään olivat sopineet. Noiden kahden sosialismin yhteiset toimet alkoivat II maailmansodan ja sen kunniaksi Saksan ja Neuvostoliiton armeijat pitivät yhteisen voitonparaatin Puolan kukistuttua Brestissä 22.9.1939 . Siitä alkoi II maailmansota koska Englanti ja Ranska olivat taanneet Puolalle pistävänsä lusikkansa soppaan jos PUolaan hyökätään. II maailmansodanhan piti alkujaan olla sosialismin voittokulkua vaan toisin kävi!

        Et sitten lippa ole koskaan ajatellut ottaa selvää totuudesta?

        Talvisodankin suhteen olet aivan väärässä. Talvisodan aikana Saksa ja Neuvostoliitto olivat liittolaisia ja Saksa jopa pidätteli aseavustuksia joita oli sen läpi lähetetty Suomeen talvisotaa auttamaan. Mm Mussoliinin aselasti junat saatiin vasta välirauhan aikana tänne. Talvisodan alkaessa olimme todella yksin jos naapureita ajatellaan. Eikö komuloisten historia kerro totuutta asioista vai oletko tietämätön vain tyhmyyttäsi?


    • uusi_suunta

      SKP.n ohjelmasta esityksiä rauhanomaisen ulkopolitiikan suuntaan ja äärioikeistolaisuuden suitsimiseksi:

      Rauhan sijaan EU kasvattaa puolustusmenoja ja vaalii yhteistyötä NATOn kanssa. Se sekaantuu yhä enemmän yksittäisten maiden asioihin EU:n ulkopuolella ja valmistautuu toimimaan yhä organisoidummin myös rajojensa ulkopuolella.
      Matka kohti fasismia voidaan pysäyttää lisäämällä demokraattista valtaa yhteiskunnassa ja vähentämällä pääoman valtaa. Yhteiskunnassa on vahvistettava sosiaaliset ja demokraattiset oikeudet kaikilla. Kaikkia yrityksiä rajata osa ihmisistä käytännöillä ja lainsäädännöllä niiden ulkopuolelle on vastustettava määrätietoisesti. Tähän tarvitaan laajaa ja solidaarista yhteistoimintaa äärioikeistoa, rasismia ja fasismia vastaan. Ennen kaikkea äärioikeiston kasvuun on suhtauduttava vakavasti, sillä se synnyttää otollista maaperää siirtymiselle kohti fasismia.

      Rahan vallasta kansan valtaan.
      Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!

      • Ainakaan kommunismissa ei koskaan ole ollut kansanvakltaa! Siellä on puolue ja sen johto se jolla on valta ansaitsee se sen tai ei. Kansalta ei kysytä!


      • OPISTOVERKKOMESTARIT0070
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ainakaan kommunismissa ei koskaan ole ollut kansanvakltaa! Siellä on puolue ja sen johto se jolla on valta ansaitsee se sen tai ei. Kansalta ei kysytä!

        Minkälainen Kansanvalta voisikaan nyt olla arkipäivää PORVARINEROT tai PERSUNEROT rs:n yhteisössä Arvoisat Paronit ja Porvarit?


      • OPISTOVERKKOMESTARIT0070 kirjoitti:

        Minkälainen Kansanvalta voisikaan nyt olla arkipäivää PORVARINEROT tai PERSUNEROT rs:n yhteisössä Arvoisat Paronit ja Porvarit?

        Se kansanvalta on arvon mestari sitä, että kansa saa vapaasti valita! Mitä muuta se olisi?


    • tästä_lähdetään

      Omistaja haluaa omistukselleen mahdollisimman suurta tuottoa.
      Palkkatyöläinen haluaa työstään mahdollisimman suurta palkkaa.
      Tässä on yksityisomistuksen perustava ristiriita. Luokkaristiriita. Luokkavastakohta.
      Ihminen on tyytymätön 2000 euron tuloon kuukaudessa. Hän on sitä myös saadessaan 10 000 euroa kuukaudessa. Kun ihminen saa miljoona euroa kuukaudessa, hän vetoaa väkivaltakoneiston tukeen saadakseen pitää tulonsa ja sillä luoman varallisuuden.

      Omistuksen eriarvoisuus synnyttää ihmisten sitä tahtomatta jatkuvaa vastakohtaisuutta. Kaikkein pahin tilanne on silloin, kun vähäväkiset alkavat uskoa olevansa huonompia ihmisinä. Omistajat syöttävät tahtomattaan teoriaa; ken jää vähälle omistukselle eivät enempää kykeneeikä tarvitse ansaita.
      Raha muuttuu vallaksi. Suurten rahavirtojen omistajat ovat luonnollisesti enemmän demokraattisia kuin vähäväkiset. Vähäväkisen elämä rajoittuu välittömään toimeentuloon. Varakas voi hemmotella itseään henkisillä virikkeillä.
      Ihmiskunnan tehtävänä on poistaa luokkavastakohdat. Omistus tulee saattaa yleisesti yhteiseksi, jossa osaomistukset ovat tietyn ryhmän hallinnassa.

      Rahan vallasta kansan valtaan.
      Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!

    • Hassua kun komuloinen edes esittää kansanvaltaa! Sitähän ei missään ole ollut missä kommunistit ovat vallan saaneet, vaan niissä yhteiskunnissa on puoluediktatuuri eikä kansalta kysytä!

      Meillä demokraattisessa Suomen tasavallassa on hyvin pitkälti kansalla valtaa ja se saa vapaasti valita eri puolueista tai muutoin ehdolle asettuneista/asetetuista ehdokkaista oman mieleisensä äänestettävän. Tätä kansanvaltaa ei yksipuoluejärjestelmässä jollainen kommunismi on aina ollut ole mahdollista tehdä koska on vain yksi ajatussuunta esillä.

      Missä on kommunismin kansanvalta? Voisiko joku oikeasti selittää miten komumaassa saa vapaita vastapuolen ehdokkaita esiin vaaleissa ilman että ne suljetaan piikkilanka aitaukseen? Olisiko himokomuloisella Partacusella tähän vastausta?

    • tästä_lähdetään

      "Suomessa on vallinnut uusliberaali konsensus, jossa muut ovat hiljaisesti hyväksyneet kokoomuksen politiikan, vaikka se on hyödyttänyt vain harvoja. Lähes kaikki puolueet ovat hyväksyneet EU:ntalouspolitiikan, valtiovarainministeriön arviot kestävyysvajeesta, kuntien palveluiden keskittämisen ja kilpailuttamisen, hävittäjähankintojen tarpeellisuuden ja niin edelleen. Tämän takia ne eivät ole kyenneet haastamaan kokoomuksen linjauksia. Maamme varallisuus on kasautunut rikkaimman 10 prosentin käsiin, ja suurimman osan tulojen kasvusta on saanut osakseen rikkain yksi prosentti"

      Rahan vallasta kansan valtaan.
      Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!

      • Commendante

        "Rahan vallasta kansan valtaan.
        Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!"

        Miltäs homma vaikuttaa? Joko huhtikuun vaaleissa tärppää? Tuleeko SKP:stä Suomen suurin puolue?


      • Commendante kirjoitti:

        "Rahan vallasta kansan valtaan.
        Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!"

        Miltäs homma vaikuttaa? Joko huhtikuun vaaleissa tärppää? Tuleeko SKP:stä Suomen suurin puolue?

        Ne on nuo komuloiset unohtaneet, jos koskaan ovat edes tajunneet, että vauraus on vain ja ainoastaan järkevää talouspolitiikkaa. Se on jokaisen mahdollisuus kunhan vain käyttää tilaisuudet oikein eikä tuhlaile saamiaan varoja vaan sijoittaa tuottavasti.

        Tuo "rikkaus" jota tuossa edellä joku mainostaa voisi olla kenen hyvänsä meistä hallinnassa jos vain olisimme osanneet hoitaa asiamme paremmin. Vauraus ei ole mitään kummallista vaan ainoastaan järkevää suhtautumista niin työhön, opiskeluun kuin yleiseen talouden hoitoonkin. Kaikilla meillä on mahdollisuus jos sitä hoksaamme käyttää. Se kuitenkin, ainakin alkuun, rajoittaa huvipuolen mahdollisuuksia! Siksi se jää vain todella fiksujen kohtaloksi.


    • tästä_lähdetään

      Meillä kaikilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla miljardööreiksi eikä tarvitsekaan.
      Mitä kukaan tekee miljardin varallisuudella!
      Tärkeintä on turvata kaikille kansalaisille siedettävät elinolosuhteet. Vapaa kilpailu on johtanut siihen, että 26 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman köyhemmästä väestönosasta.
      Pääomien kasaantuminen on ollut jopa nopeampaa kuin odotettu. Maailma kulkee kohti harvainvaltaa eli oligarkismia.
      Ihmiskunnan elämäntavoite on toinen kuin kaikkien tulla miljardööreiksi. Jo nykyisellä tuotannolla elinolosuhteet vaarantuvat. Ilmasto ja luonto saastuvat. Maailmantalous tarvitsee sääntelyä monella sektorilla ja toimia elinolojen turvaamiseksi.
      Vapaa kilpailu johtaa väistämättä tuhoon.
      Sääntelyn välttämättömyys tajutaan jotenkuten mutta riittämättömästi. Luonnon tuhlaamisen vastaista propagandaa tarvitaan paljon laajemmassa mitassa.

      Siksi. Ääni SKP:lle.
      Rahan vallasta kansan valtaan.
      Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!

    • SKP-nousuun

      Ääni SKP:lle on piikki rahaporvarin takalistossa.

    • uusi_suunta

      Sipilän ja Kokoomuksen sotelait kaatuvat ennen vaaleja.
      Seuraavan hallituksen tulee ottaa toinen kurssi. Ensijaisena tulee pitää julkista terveyden - ja vanhusten hoitoa. Karmea koe osoittaa yksityisen voitontavoittelun mahdottomuuden. Ne varat jotka nyt menevät yksityispääomalle ja sielläkin pääosin ulkomaille tulee sijoittaa julkisiin rakennuksiin ja omistuksiin. Julkisia osuustoimintayhteisöjä voi sallia.
      Sipilöiden päätaktiikka on ollut vähentää valtion toimintojen rahoittamista ja lisätä varojen siirtoa yksityispääomalle. Näin synnytettiin jonoja julkiselle puolella ja rahvas saatiin kritisoimaan julkisen huonoa toimivuutta. Kieroakin kierompi taktiikka.

      Rahan vallasta kansan valtaan.
      Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!

      • Viro, tuo eteläinen naapurimme meren takana oli kommunistien ohjastamana viitisenkymmentä vuotta. Nyt kun siellä oli vaalit niin tulokset kertovat ettei Viron kommunistinen puolue saanut montaakaan ääntä.

        Miksi ei vaikka vuosikymmeniä tolkutettiin kansalle kommunismin autuuttavasta voimasta? Miksi he kaiken senkin jälkeen käänsivät heti selkänsä kommunismille kun pakko loppui?

        Voisitteko te komuloiset kertoa mikä meni pieleen ja kun nyt itsekin kauppaatte tuota aatetta niin miksi se teidän mielestänne olisi meille sopivampaa kuin virolaisille tai muillekaan entisten komumaiden kansalaisille, jotka ovat sen tyystin hyljänneet?


    • varaluottamusmies

      Työväkeä on kyykytetty ennätyksellisen paljon. Kiky-sopimus, ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan keston lyhennys, aktiivimalli ja esitys irtisanomisen helpottamisesta osassa yrityksissä, ovat kaikki yhdistyneet pyrkimykseen rajoittaa ay-liikkeen valtaa, jotta se on saatu nielemään palkankorotustennollalinja ja jatkuvasti huononevat työehdot.

      Ammattiliitoista ei luovuta. Kokoomus-Keskusta-Perussuomalaiset mafialle näytetään. Joukkovoimaa löytyy omien järjestöjen puolesta.

      Rahan vallasta kansan valtaan.
      Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!

      • Mitä ihmeen joukkovoimaa? Te koko sakki olette täysin yritysmaailman armoilla. Ay mafia ei teille palkkaa maksa eikä edes veroja yhteiskunnalle joten jos yritykset voivat huonosti niin, niin voitte tekin!

        Kannattaa siis toimia siten, että yritysten menestysmahdollisuuksia nostetaan jolloin teilläkin on mahdollisuuksia saada jotain lisää potista kun se kasvaa. Se osa kuitenkin pitää oikeasti ansaita, sitä ei pidä ilman ansiota maksaa.

        Niin sosialismi kuin kommunismikin ovat osoittautuneet huonoksi ajatukseksi ja ne ovat käyttöön otettuna tuottaneet pelkkää kurjuutta, nyt viimeksi Venezuelassa!


    • varaluottamusmies

      Voitto Viron kansalle.
      Reformipuolue ei aio ottaa persujen sisarpuoluetta hallitukseen.
      Viron persupuolue lienee siten samanlainen kaduille kakkiva sakki kuin Suomessakin.

      SKP nousuun. Porvarien kiusaksikin.
      Rahan vallasta kansan valtaan.
      Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!

    • Partacus

      Sipilän hallituksen vihamielisimpiä tekoja ovat koulutusleikkaukset.
      Nykyinen nopeasti kehittyvä tietotekniikan aikakausia tarvitsee erityistä huomiota uuden teknologian vaatimuksiin. Määrärahojen leikkaukset ovat tuhoisia piedemmällä aikavälillä.
      Paitsi persuopetus niin ammattien vaatima muuntokoulutuksen tarve kasvaa kaiken aikaa. Lehdet huutavat työvoiman puuttumista. Takana on kuitenkin koulutuksen laiminlyönti. Aikaa ei seurata. Firmat odottavat valmista työvoimaa kun voisivat vallan hyvin työn ohessa muuntokouluttaa itsekin.
      Typerät koulutusleikkaukset palvelevat hetkellisesti yksityisyritysten tukiaisia, Varsinainen ongelma jää elämään.
      Siksi:
      Rahan vallasta kansan valtaan.
      Suuntana sosialismi - tavoitteena kommunismi!
      Tuki kansanvallalle.

    • uusi_suunta

      THL:n raportti paljastaa: Työttömien perusturvan taso on heikentynyt tällä hallituskaudella – Taloutta paikataan entistä useammin toimeentulotuella
      Hallituskaudella tapahtuneet sosiaaliturvan ja verotuksen muutokset ovat siirtäneet köyhyysrajan alapuolelle noin 38 500 henkeä.
      https://yle.fi/uutiset/3-10670626

      Niinpä niin. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
      Pikavippifirmat tekevät kansalaisista rahanlainaajien orjia. Voidaan täydellä syyllä puhua uus-velkaorjuudesta.

    • kake_porvoosta

      SKP:n vaaliohjelmassa joukkoliikenteestä.

      Kohti kestävämpää teknologiaa. Joukkoliikennettä on kehitettävä raideliikenteeseen keskittyen. Ensisijaisesti on panostettava olemassaolevien ylläpitoon ja niiden käytön tehostamiseen palauttamalla poistuneita ratayhteyksiä. Uusien ratahankkeiden vaikutukset on selvitettävä etukäteen. Näihin hankkeisiin on varattava oma rahoitus,eivätkä ne saa vaarantaa muun rataverkoston huoltoa ja kehittämistä.
      Kaikki toimet VR:n ja rautatieverkoston yksityistämiseksi on torjuttava. Radat ja raideliikenne kuuluvat niihin kansallisesti tärkeisiin resursseihin, jotka on pidettävä kansallisina. Näiden yksityistäminen on maailmalla aina johtanut hintojen nousuun ja turvallisuuden vaarantumiseen. Tämä kehitys on estettävä.

      Mitä suuremmiksi kaupungit kasvavat, joukkoliikenne on sitä välttämättömämpi. Tärkeä huomio on peruuttaa Sipilän hallituksen aie viipaloida rataverkosto ehkä jopa sadoille yksityisomistajille. Valtion rataverkostolla on riittävät hartiat tuottaa ja ylläpitää sellaisiakin rataosuuksia, joiden tuotto alhainen.
      Rataliikenne palvelee paitsi matkustamista myös ekologista tavaroiden kuljettamista.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe