Oulun poliisi tehnyt hyvää työtä, kun on kitkenyt vihapuheet Oulusta.
Vihapuhuminen on nyt rangaistava rikos.
Puhutaan nyt ystävällisesti kauniista asioista.
Oulu on niin kaunis kaupunki.
Vihapuhuminen on nyt rangaistava rikos.
Puhutaan nyt ystävällisesti kauniista asioista.
Oulu on niin kaunis kaupunki.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Vielä ollaan naapurimaasta jäljessä.
Mielipiteenilmaisu on kriminalisoitu, mutta toisinajattelun harrastaminen on vielä ongelma.
Jospa sekin ensi vaalikaudella saataisiin maalitettua.
Onneksi on mamuja ja matuja, en muuten kestäisi.
Miksi oluun pääsee kaikki tauvit puremaan ja näitten hävitystauti on kaikista lopullisin, ei suomi voi joutilaisuuvella elää tää asuma-alueemme on tunraaa, mikään ei tuu kasva itestään ja kylymäkin on.
Rakennetaan helvettiä itellemme ja väenväkisten tuhoajilla-
Oulu on poliisin mukaan turvallinen kaupunki. Silti lähipoliisi sijoitetaan jalkautettuna juuri Tuiraan, jossa mamuja oleskelee eniten kaupungissa. Lisäksi hankittiin panssaroitu poliisiauto. Miksiköhän ? Poliisin oman turvallisuuden takiako? Mitä sanovat saulikuha ja markuskiiski? Kalamiehiä molemmat...
Kaikkihan johtuu siitä, että yhden raiskatun koulutytön isä ja naapuri(t) houkuttelivat raiskarin kadulle ja soittivat PolPon paikalle samaan aikaan. Kun PolPo ei alkanut millekään raiskarin kiinniottamiseksi, ottivat Miehet raiskarin kiinni ja veivät sen PolPon autolle. Niinpä PolPot kirjoittivat kiinniottajista rikosilmoituksen.
Nyt Oulun PolPo pelkää, että samaa saattaa jatkua vastaisuudessakin ja alkaa panssariauton suojissa kytätä, ettei Tuirassa kukaan enää ota kiinni raiskareita vaan nämä saavat vastakin rikastuttaa pikkutyttöjä kenenkään estelemättä.
- Tekeväthän Vispilän uskonveljetkin samaa!
Missä oli isä, kun antoi tyttärensä tehdä Nettitreffit ja rahaa alkoholin ostoa varten. Ei iskä taida muistaa ettei lapsi saa ostaa tupakkaa eikä alkoholia. Kun valvoo ajoissa, ei tarvitse kossun juomisen välissä lähteä kiinniotto ihon.
Teen sinusta vihapuheen perusteella ilmiannon, oottelepa vaan.
Siinä onkin semmonen rikastus tyttörukille että ikuiset arpeutumattomat haavat jää. Sitä ei kaikki ymmärrä eikä välitä.
Ei ne mitään estä, päinvastoin. Jos valta kokee jonkun uhaksi, kuten matujen ja maahanmuuton arvostelun, niin se tarkoittaa sitä, että oikeilla jäljillä ollaan. EU hajoaa ja vieköön paskansa viemäristä mukanaan.
Lukekaapas muuten huviksenne miten eu-edustaja miapetra natri-kumpulainen kirjoitti näistä eu_n massamuuttoturvapaikanhakijoista silloin kun tämä mutavyöry oli pahimmillaan tai jo oikeastaan laantumassa. Hänen kirjoituksena pohjana oli tekstissä mainittu YK:N pakolaisjärjestö UNHCR jonka tutkimusten mukaan monella Euroooppaan päässeellä tp-hakijalla on korkeakoulututkinto tai melkein sellainen "tutkinto".
Sitten alkaa Miapetran laulaminen hammaslääkäreistä, matemaatikoista ja ties mistä. Nämä kuulemma taivaltavat Balkanilla kohti Eurooppaa sen jälkeen kun olivat rantautuneet kiikkeristä kumiveneistä Syyriasta. Me olemme aivan pulassa, kun emme tiedä mitä teemme näin korkeastikoulutetulla jengillä, sopertaa Miapetra.
MiaPetra vielä saavuttaa kliimaksin (demarikuplassaan) kuinka suurin osa näistä tp-hakijoita on peräti naisia. Jos eu-edustajille on valehdeltu näin, niin ei ihme, että olemme kusessa. Mutta eikö eun pitäisi aloittaa sisäinen selvitys siitä, kuka ja miksi lobbasi turvapaikanhakijoille tällaisen statuksen? Sehän kuuluisi peräti ko jutun kirjoittajalle. Miksi Miapetraa ei kiinnosta kun totuus oli ja on aivan toinen.
Kirjoitus on julkaistu 8.3.2016 Akavalainen -lehdessä/mielipiteet
Tehtaililiko hän Turkissa heille passeja ja viisumeita?
En tiennytkään että arapinaisilla kasvaa parta. Jopa naamalla.
Tää on hyvä
ei minusta mitään pulaa ole.manistako?nooh pittää vaan tuo veron maksu lopettaa eli työnteko!katotaan moniko se tänne tulee norkumaan esim:eläkeläisten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista?mummokin eläkemarkkasa jo heille antaa.KUN mikään ei RIITÄ!vähä älystä on touhu!
Hädänalaisia pitää auttaa. Kaikkein huonoimmassa asemassa olevat köyhät ihmislapset saatiin suomeen ystävällisten salakuljettajien avustuksella ja meidän pitää olla heitä kohtaan kaikin puolin suvaitsevaisia. Onneksi on päiväkoteihin tutustumista ja hierontahoitoja, enemmän pitäisi saada vielä diskorahaa.
UkkoPekka Sianpään vielä ymmärrän, mutta että Johanna Suurpää, menee yli hilseen, mutta kaipa tässä saa syytteen vihaisesta puheesta.
"Vihapuhe on rangaistava rikos."?
Missä on tämä lakipykälä nähtävissä ja miten "vihapuhe" määritellään?
Onko vihapuhetta nimitellä tuntemattomia ihmisiä pelkän oman pahansuovan ajatuksensa mukaan ja huutaen mm. kehoittaa epäterveelliseen ruokavalioon: "Fasistit ja rasistit, syökää paskaa!"? Onko kyseessä ehkä tapon yritys? Ei varmaankaan, kun se huutaa muslimi-viherkommari.
Entä ruskeakaapuisen somalin megafoniin huutama ja suomalaisia viherkommareita samaan vihaan lietsoma herjaushuuto suomalaisia viranomaisia vastaan, jotka enemmänkin ovat olleet juuri somalien puolella, suomalaisia vastaan: "Natsien kätyrit, käytät, siat!" (Löytyy netistä youtubella). Muslimithan itse nimenomaan ovat 1900-luvun alulta natsien, sodan aikana mm. Serbiassa sotilaallisesti kouluttamia juutalaisvastaisia rasisteja. Islam on epädemokratia joka tappaa kaikki vääräuskoiset.
Entä: "Nyt veljet kostonsäilät temmatkaa ja sitten kohti sortajaa!" Ihka oikean sortajan vielä jotenkin ymmärtäisin (työvoimatoimiston työtä tarjoava virkailija ei harvalla kammalla katsoen tätä yleensä ole) mutta vihavasemmistolaisten, yhdessä vihamuslimien kanssa suuntaamana kohti omaa työkansaa, tämä kieltämättä alkaa lempeämmässäkin kantasuomalaisessa herättää myrkyllisiä ajatuksia. Viha-ajatuksia.
Mutta kommunistin epäisänmaalliset aivoitukset ovatkin toiset, vailla tunnetta, empatiaa, sydäntä. Vain kylmää psykopatiaa ja hinkua, heitä herrakseen tunnustamattoman / sen aidon, rehellisen työkansan kukkarolle, joka ei ole heidän.
Siis kumpi tuo hupaisa mustakaapu nyt on, tillanen vai piikittäjä?
https://www.youtube.com/watch?v=wJ4JEOLiW8w
Kerro jos tiedät
Tästä on kuule videokuvaa: "Vastamielenosoittajien käytöstä", youtube.
Huutaja hämmästyttävästi muistuttaa hyvinsyönyttä somalinaista.
Oliko sääntöjenvastaista korjata krijoitusvihre, varsin oleellisessa lauseessa?
Vai sekö mätti, etten tunnusta googlea Jumalaksi?
Se, että ilmoitin googlen häiriköivän sananvapauttani?
Vai ovatko asialla kiinalaiset? Keltainen Vaara!?(Huawei.)
Vai maininta NWO:sta?
Huuhtanen muutaman miehen kanssa yöni tuota naista ja estivät hänen kulkemisesta. Poliisi turvasi naisen kulkemisen.
Jos huusi, huusi näille älykääpiöille ihmisvihaajille, jotka möykkäsivät itiksessä. Kuvaa tuon porukan ihmisvihaajille, eivät tule keskenään käännös toimeen. Tuolloin olivat vielä yhdessä, nyt jokainen vetää omaa 10 hengen porukkaa vihaten toisiaan. Witillä kymmenkunta seuraajaa, samoin huuhtasella, Mario hiljakseen,. Nuoret pojat kai töihin menneet - onneksi. Toivottavasti pystyvät vartijan paikkansa pitämään paremmin kuin viiskymppinen Miki, joka tyri työnsä ja lautamies paikkansa naisia rivosti herjaamalla. Sellaisia lapsenomaisia ovat isänmaalliset. Asyl ei työntekoa edes yrittää kun elläähän sitä tuollakin mukavasti ja meikit saa ostettua.
Oletko mamu, koska et suomea osaa kirjoittaa?
Puhelin. Lienen suomalaisempi kuin sinä.
Mitä sinä suomalaisempi puhelit?
Mamupa hyvinkin...googlen avulla...ainakin koittaa esittää.
PS voittoon - onneksi tulee vaalit kohta!
Uurnilla tavataan oikeat suomalaiset ja lastenpuolustajat!
Se on hyvä, että somalinainen oli hyvinsyötetty, muutenhan suomalaisia voisi luulla rasistiksi.
Vihapuhe on samanlainen paradoksi kuin tasa-arvokysymys siitä, että
"miksi sikaa saa sanoa poliisiksi, mutta poliisia ei saa sanoa siaksi?"
Kuvitellaanpa, että Kempeleessä asuu vihreäihoinen mies A ja vielä vihreämpi-ihoinen mies B.
A sanoo B:lle: "Rillipää!"
B sanoo A:lle: "Rillipää!"
Kumpikin tekee saman synnin, mutta vain toinen tuomitaan vihapuheesta.
Ps. Tuomitaan, vaikka edes laki ei tunne kyseistä termiä eikä sitä ole missään määritelty. "Rillipää-sanan käyttö voi todellakin riittää rangaistuksen saamiseksi, riippuen siitä, kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat!
Nyt on sitten vähemmän vihapuheita, mutta enemmän raiskauksia. Poliisityötä huipussaan.
Niin, pitää taata työrauha näille rikastajille pelottelemalla suomalaisia sanomasta sitä mitä ovat mieltä rasten raiskauksista ja raiskaajista.
Vihaviherkommarit keksineet mielestään taas älyttömän hyvän idean.