Luotu kulkemaan yksin. Levollinen tunne kuitenkin sydämessä. Pärjään :)
Ehkä minut on
6
<50
Vastaukset
- Olenkoyksinen
Voi että! Tämä on niitä illuusioita, että yksin minä raukka! Onneksi se ei ole niin, kukaan ei ole ypöyksin. Uskokaa jo. Ja tutkikaa muutakin kuin " rakkaus" teemaa lauluissa, mediassa, jopa kirjallisuudessa. Yksinäisyys on harhaaaaa, jos mikä.
- Kohtaamisiatunnetasolla
Aloittaja mielestäni oli ilman kumppania, puolisoa, ihmistä jonka kanssa kokisi henkistä yhteenkuuluvutta. Ei puhunut yksinäisyydestä, vaan "pärjään"- sanalla kertoi ettei koe yksinolemista yksinäisyydeksi. Yksin oleminen ja yksinäisyys on aivan eri asioita, jotka helposti mielletään samaksi asiaksi. Itse koen näin.
- Helppoako
Samoin sävelin taidetaan mennä?
- Onhanmeitä
Vaikka kuinka paljon enkä ymmärrä mitä siinä olisi sellaista ettei kuka vain pärjäisi.
tilanne täytynyt itsekin hyväksyä, ja käydä läpi. tosin tällä hetkellä yksin, tässä elämänvaiheessa ei tarkoita välttämättä että viettäisi lopun elämää yksin, myös itsekin voi vaikuttaa asiaan, heh!
MUTTA kun kaikille ei vaan sitten syystä tai kolmannesta sitä kumppani löydy, tosin laadukasta ja hyvää elämää voi viettää ilman parisuhdettakin, mikäli siis on muut elämän osa- alueet kunnossa.- mutkatotaannyt
No tuntuu se välillä siltä ja pärjäähän sitä. Mutta itse en sitä ovea lukkoon lyö. Mysteeri nimeltä aikuinen nainen kiehtoo kuitenkin niin paljon. Kunnolla perehtyä ja tutustua sellaiseen ja kaikkiin käyttöominaisuuksiin.:) Ja sitä aikaa kyllä olisi ja mielenkiintoa. Ja toisihan se elämään uutta värinää. Yhden takia tää tunne on kyllä ollut vielä voimakkaanpaa kuin pitkiin aikoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041076
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581025Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103591Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528