Perussuomalaiset pelastaa Suomen!

https://yle.fi/uutiset/3-10633111
Todellinen kannatus Perussuomalaisilla on 12% virhemarfinaali 2,8%= 14,8%.
Vielä on kasvupotentiaalia mahtavasti, koska 40%:a äänestäjistä ei ole vielä päättänyt puoluetta.
Suurin osa näistä jättää joko äänestämättä tai äänestää Perussuomalaisia.

Vanhustenhuollosta käytävä keskustelu sataa vielä SDP:n laariin, kunnes äänestäjät tajuaa heidän olevan yhtä syyllisiä, kuin Kokoomus. Edellisessä hallituksessa, joka mahdollisti Esperi Caren ja muiden veroparatiisiyhtiöden maihinnousun oli SDP, Kokoomus, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP.

Äänestäjien ei nyt kannata luottaa mediaan, vaan keskustella työtoverien, sukulaisten ja tuttavien kanssa etteivät edellisessä hallituksessa olleet pääse enää valtaan. Kannattaa muistaa, että Halla-aho heitettiin ulos hallituksesta, koska hän olisi paljastanut väärinkäytökset.

Perussuomalaiset tarvitsee vielä 3%:n nousun lyödäkseen Kepun ja Vihreät. Tosin tarvitaan vielä 6%:n nousu niin Perussuomalaiset on pääministeri puolue. Se olisi oike muutos!
Mikäli haluat, että suomalaiset vanhukset tulee hoidetuksi äänestät Perussuomea.
SDP on aivan samassa veneessä, kuin Kokoomus, Vihreät ja RKP.
Mikäli omalla paikkakunnallasi on Esperi Care tai Pörriäinen hoitamassa terveyspalveluja, voit katsoa mitkä puolueet ovat kunnanhallituksessa päättäjinä.

23

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä-tilanne

      Nyt on todella hyvä pöhinä persujen kannatuksessa. Hyvä niin ja jos vauhti vielä tästä kiihtyy, saattaa hyvinkin käydä niin, että saamme Jussi Halla-ahon pääministeriksi. Siihen ainakin pyrimme.

      Nyt ei ole pelkoa siitä, että persut pettäisivät, koska petturi Soini on pois puoleesta. Nyt ei enää tyritä vaan hoidetaan Suomen asiat kuntoon. Kaikki mukaan kannattamaan Perussuomalaisia!!

      • Pankka sana kiertämään, koska media vääristelee asioita. Poliisit on määrätty vihapuhe jahtiin, jottei kukaan kirjoita totuutta politiikoista.
        Toinen mitä pitää tehdä on hoitaa kaikki ihmiset äänestämään. Viekää lähipiirissänne tai naapurissanne asuvat huonokuntoiset äänestämään jo ennakkon.


      • hakkaraineneristettävä

        Hakkarainen turvasäilöön,ettei pääse töpeksimään,kunnon känni möhläys äänestäjät leviää,kuin varpusparvi.


      • Lukiolaislikka
        hakkaraineneristettävä kirjoitti:

        Hakkarainen turvasäilöön,ettei pääse töpeksimään,kunnon känni möhläys äänestäjät leviää,kuin varpusparvi.

        Hakkarainen on varma läpimenijä. Hakkarainen voisi olla hyvä opetusministeri, niin saataisiin koulujen opetusohjelmat järkeviksi. Pakkoruotsista olisi vihdoinkin päästävä eroon.


      • auuvt

        Jussi pettää.
        Persuissa ei pettämätöntä ole. Puolueen peruslinja on valtataistelu, jossa vahvin voittaa. Keinoja kaihtamatta.
        Persuille raha kelpaa ja Kokoomuspampuilla sitä on.
        On vain ajan kysymys milloin Jussi pettää tyhmät alaisensa.


      • Perussvaivihreä
        Perusnuori kirjoitti:

        Pankka sana kiertämään, koska media vääristelee asioita. Poliisit on määrätty vihapuhe jahtiin, jottei kukaan kirjoita totuutta politiikoista.
        Toinen mitä pitää tehdä on hoitaa kaikki ihmiset äänestämään. Viekää lähipiirissänne tai naapurissanne asuvat huonokuntoiset äänestämään jo ennakkon.

        Minkälaisia hyviä ehdokkaita teillä oikeasti on? Avatkaapa vaikka tuon erään pohjalaisen some-huutajan Mauri Peen taustoja! Koulutus, onko sitä? Työhistoria, talouden asiantuntija (oma talous ainakin kuulemma kuralla) vai varastomies? Esittelee itsensä kiinteistövälittäjäksi, työnantaja ilmoittaa hänen olevan vain esittelijä. Onko käyttänyt Suomen valtion tukia hyväksi (siviilisääty muuttunut paperilla, elämä ei)? Kirjoittelee öisin ja tekee videoita, lasit liimattuna päänahkaan! Peruu live-keikat muiden poliitikoiden kanssa, kun ei välttämättä asioista mitään tiedä ilman googlea ja pelkää hermostuvan ja ihmisten tietävän hänen tyhmyytensä, eli live esiintyminen esim. Tv:ssä olisi paikallaan!, kun kehuu itseään some-poliitikoksi. Saatanpa täällä eteläsuomessa teitä äänestääkkin, mikäli saan tähän joitain viisaita vastauksia...


      • Vihermauri

        Viteolla puhhuu osin asioo, mutt vois katsoo kameraan eikä kuikuilla sinne-tänne, hermostunut? Ei ossoo heti vastailla mihinkään, vaan joutuu ottamaan selvää kaikista asioista, osin niin pitääkin, mutt kyll jottain pittää tietääkkin Numeropuoli aivan kuralla... aika kova valittaan kaikesta, muttei siltikkään oo antoo muunlaasia ratkasumahollisuuksia, ku ei taija osata...


    • hyytävähalla

      Kukaan ei halua tämän puolueen kaas yhteistyöhön.

      • varma.ääni

        Kepuleille ja kokkareille kelpasi hyvin, vaikka Soini veti välistä hillot, mutta kun kannatus saadaan lähelle 17 % , ollaan kärki kolmikossa, ilman pettureita.


    • Persunjärki

      Valeita taas Yle lykkää ?
      Ylen uutisiin ei voi luottaa, valehtelevat taas?
      Yle pitää lopettaa, pelkkä soopaa tutin täydeltä.
      Aina persuja sorretaan....
      Miten ne gallupit nyt yhtäkkiä kelpaavatkin ?

      • Yle vähensi virhemarginaalin Persuilta ja lisäsi sen Vihreille.
        Toinen vaihtoehto on, että Suomi on täynnä taksilla matkustamista Pettereitä.
        Petterit tykkäävät myös lentomatkustamisesta, mutta kertovat käyneensä Euroopassa junalla.


    • eihelppoyhtälö

      Hauskoja päiväunia persuilla, että he sitten pistävät vanhustenhoidon kuntoon. Mihinkä tuollainenkin perustuu, ei persuilta ole muuta mielessä kuin maahanmuuton vastustaminen.
      Puolueena heillä ei löydy kovinkaan paljoa pätevää porukkaa yleisiin asioihin.
      Huhtasaariko se alkaa pistää vanhusten hoitoa kuntoon ????????
      Hän on kuitenkin persujen varapuheenjohtaja, kertoo aika paljon puolueen tasosta.

      Suomessa kun on monipuoluejärjestelmä, niin persujen olisi lievennettävä kantojaan monissa asioissa päästäkseen edes hallitusneuvotteluihin muiden puolueiden kanssa. Mitähän ne persuja äänestäneet siitä sanoisi ?
      Viimeksi sen takia persut hajosi puolueena ja terävä pää lähti lätkimään. Se ei tosiaan ainakaan nostanut nykypersujen tasoa mitenkään.

      • Lukiolaislikka

        RKP 4% . Persut 12% eli 3*isompi. Vaalitulos tulee olemaan Persut 5* suurempi kuin RKP.
        RKP taistelee, jotta pääsisi yli 4 ja 4-5 paikkaa. Persuilla mahdollisuus ylittää 20%.
        Halla-aho1 on seuraavan hallituksen nimi.


    • Persumatikka

      Virhemargiaali tulee lisätä myös muille puolueille.

    • Gallupit-muuttuu

      Juu, juu, mutta virhemarginaali laitetaan muille puolueille tietysti alaspäin. Muistatteko viime eduskuntavaalit. Perussuomalaiset saivat melkein 2 prosenttia enemmän kuin mitä gallupit lupailivat. Että näin on asia. Hienoa että ihmiset ovat heränneet ja haluavat nyt tosissaan muuttaa politiikan suunnan järkeväksi.

    • eiääniä

      Kukaan järkevä ihminen ei halua äänestää puoluetta joka siirtää kaikki asiat maahanmuuttjien syyksi.

    • Perussuomalaiset saivat 2015 Jytkyn, vaikka media julkaisi jatkuvasti Galluppeja, jotka olivat huomattavasti pienempiä. Ihmiset eivät enää luota galluppeihin.
      Vihreiden nousua punaviinihöyryissä olevat toimittajat yrittävät nostaa
      Myönteisellä julkisuudella. Vihreiltä voi miinustaa virhemarginaalin.

    • Eienääikinä

      En ymmärrät tätä persujen kannatusta. Olleet hallituksessa vuodesta 2015 ja mitä saaneet aikaan! Köyhien kyykytystä. Kuka todella aikoo tallata kolmatta kertaa samaan paskaan!

      • haamuhallitus

        Ilmeisesti katsot hallitusta pöllölasien läpi, et totuuden silmin.


    • loikkaa_se

      Jussiko?
      Sehän loikkaa heti rahamiesten piiriin kun saa mainetta.

    • RansuPoika

      Lähtökohtaisestihan voidaan epäillä kaikkien politikkojen tarkoitusperiä.
      MUTTA jos ihan vakavasti miettii että voiko johonkin ihmiseen luottaa niin että se ajaa niitä asioita joita lupaa eikä vaan omaa etuaan niin mikä voisi olla hyvä vinkki?

      Jos olette yhtään politiikkaa seuranneet niin "kaikki" nykyiset puheenjohtajat, ministerit jne. ovat itse kovalla työllä pyrkineet kyseisille paikoille - Ei siinä mitään, voihan sitä silti ajaa kansan etua.

      Mutta, jos katsoitte tänään Halla-Ahon haastattelun ykkösaamussa niin siinähän kävi selväksi että Jussi ei olisi edes ollut halukas puheenjohtajaksi ja kun kysyttiin mahdollista ministerinpestiä niin "sama linja" jatkui, ei ole mitään hinkua mutta jos puolueen etu ja asiat vaatii niin ei hän siitä kieltäydykään.

      Eli, kyllä Jussi on hieman eri maata kuin perinteiset poliitikot. Jussi ei ainakaan ole pyrkyri, se että onko sanojensa mittainen mies niin aika näyttää - jos veikata pitäisi niin ON.

    • HHoitoalalla työskenteleville kävi ehkä selväksi, että on äänestettävä Persuja. Muussa tapauksessa alalle tulee halpatyövoimaa, eikä suomalainen työntekijä saa ikinä kohtuullista palkkaa alalla toimimisesta. Hoiva-alalta eläkkeelle jäävä on todella pulassa pienen eläkkeen takia.

      • qåaäzm

        Juu ja "kylkiäisenä" saamme islamin hallitsemaan lopulta maatamme.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      118
      7026
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      110
      4782
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      59
      4046
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3384
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      698
      2128
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      242
      1498
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1378
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1368
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1316
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      992
    Aihe