Demarit luovat huolestuneita katseita nykyisen työvoimapolitiikkaan ja valtiontalouteen. Tilanne ei hyvältä näytä, suuntaa pitäisi vaihtaa, mutta jos demarit joutuvat vielä toisen kauden olemaan oppositiossa, tulee suunnanvaihto olemaan valtavan työlästä.
Mikäli demarit eivät ole hallituspuolue seuraavien vaalien jälkeen, eli ovat kaksi kautta oppositiossa, on vaara että silloin hallituskauden lopulla jo nähdään hyvinvoinnin pilkahduksia. Työttömyys on puolittunut eikä valtion rahakirstunkaan pohja pilkistä kuten Kataisen hallituksen aikana. Kynnenjälkiä kirstun pohjalla, kun joku demari yritti vielä ihan lopussa raapia sieltä jotain itselleen.
Kun ensin kovalla työllä Kataisen kanssa saatiin Suomi tuhon kynnykselle, pitäisi työ aloittaa taas lähes alusta siinä vaiheessa jos joskus hallituspaikka vielä aukeaa.
Antti Rinteen huoli on huomattu myös Hurstin leipäjonossa, jossa Antti käy jakamassa ruokaa. Antti on niin ajatuksissaan, ettei edes huomaa näpistää jokaisesta jakamastaan ruokakassista lihasäilykkeitä silloin kun niitä niissä on. Siinä menee Antin vaalikampanjakin piloille, kun hänellä ei sitten vastaavasti ole vaalikiertueellaan jaettavaksi lihasäilykkeitä lapsiperheille ja työttömille.
Mikäli demarit eivät ole hallituspuolue seuraavien vaalien jälkeen, eli ovat kaksi kautta oppositiossa, on vaara että silloin hallituskauden lopulla jo nähdään hyvinvoinnin pilkahduksia. Työttömyys on puolittunut eikä valtion rahakirstunkaan pohja pilkistä kuten Kataisen hallituksen aikana. Kynnenjälkiä kirstun pohjalla, kun joku demari yritti vielä ihan lopussa raapia sieltä jotain itselleen.
Kun ensin kovalla työllä Kataisen kanssa saatiin Suomi tuhon kynnykselle, pitäisi työ aloittaa taas lähes alusta siinä vaiheessa jos joskus hallituspaikka vielä aukeaa.
Antti Rinteen huoli on huomattu myös Hurstin leipäjonossa, jossa Antti käy jakamassa ruokaa. Antti on niin ajatuksissaan, ettei edes huomaa näpistää jokaisesta jakamastaan ruokakassista lihasäilykkeitä silloin kun niitä niissä on. Siinä menee Antin vaalikampanjakin piloille, kun hänellä ei sitten vastaavasti ole vaalikiertueellaan jaettavaksi lihasäilykkeitä lapsiperheille ja työttömille.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kunhan Sanna, Antit ja Harakka pääsevät huseeraamaan vaalien jälkeen, saamme taas nähdä työttömyyden lisääntyvän ja valtion velan lisääntyvän huippuvauhtia. Hallituksessa ovat tietenkin myös persut, vihreät ja vasemmisto, nuo talousviisaiden huipentumat.
Maailmantalous on menossa taantumaan joten kyllä se vaikuttaa Suomeenkin kuten vaikutti kokoomus Kataisen porvarienemmistöisen hallituksen ja eduskunnan aikan kun 2008 Lechmaan ja Brothers romahti suistaen maailmantalouden syvään taantumaan ja työttömyys alkoi kasvaa myös Suomessa. Kepu Sipilän hallitus on hyötynyt maailmantalouden noususta vaikka itse hallitus ei ole asiassa saanut mitään aikaan vaan kiitos kuuluu elpyneelle maailmantaloudelle.
Työpaikkoja käytännössä olisi vain pk-yrityksissä, joihin työllistamisen mahdollistavan lain AY syksyn lakoilla vesitti.
Vasemmalla järjenvaloa edustavat Tanskan demarit ja Suomessa Ville Skinnari
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Ville Skinnari myönsi realiteetit demarinuorten kesäpäivillä 5.8.2017 Hangossa.
Irtisanomista on helpotettava työllisyyden parantamiseksi.
Iltalehti: "Skinnarin mukaan yksinyrittäjät eivät uskalla palkata lainsäädännön vuoksi riittävän hanakasti uutta työvoimaa."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201708082200312152_pi.shtml
Kokoomuspersu taas haukkumassa ayliikettä tapansa mukaan.
Aloitus on palstalla yötäpäivää demareita, ayliikettä ja työttömiä haukkuvan kokoomuspersun horinaa.
Lopeta jo, Jouko. Teet itsesi koko ajan vain naurattavammaksi.
Joukot sulla on housuissasi persutti.
"Joukossa tyhmyys tiivistyy"
Kokoomuspersu taas viisastelemassa.
SDP on joka puolella kähmimässä rahoja omaan taskuun.
Kokoomus ja kepu koko ajan vinkumassa lisää yritystukia ja maataloustukia vero ja velkarahoistamme. Lisäksi eivät halua maksaa veroja vaan siivestävät veronmaksajien kustannuksella kuten pelkkiä pääomatuloja nostavat eivät maksa ollenkaan kunnallisveroa vaan käyttävät perheineen kuntapalveluja ilmaiseksi.
Itse asiassa AY-pomot vastustivat yrityistuista luopumisesta, koska heidän mielestään se olisi vähentänyt työpaikkoja. Heilläkin joskus polla leikkaa.
Tuskin vastustivat että turhia yristystukia leikataan joita yrittäjät itsekin pitävät kilpailua vääristävinä.
AY+onkin+jo+riittävästi+karkottanut+tuotantotyöpaikkoja+Kiinaan.
Ja+palvelutyöpaikkoja+itsepalveluautomaateille.+
Sitten+lakkojen+voimin+syksyllä+torppasi+työllistämisenhelpottaislainkin
Ollapa+Ruotsin-tyylinen+AY,+joka+salli+77+%:n+työllisyysasteen.
Demarit ovat ensisijaisesti huolissaan siitä, etteivät saa ryöstettyä itselleen tarpeeksi ja toiseksi he ovat huolissaan siitä että muille jää jotain.
Tosi sellaista ryöstösaalista ei olekaan joka olisi demarille tarpeeksi.
Kokoomus ja kepu ovat pahimpia valtionkassan tyhjentäjiä ja ryöstäjiä kahmimalla loputtomasti yritystukia ja maataloustukia joita ruinaavat koko ajan lisää.
Demarit olivat hallituksessa joka on saanut enitentuhoa aikaiseksi.
Kokkaritkin olivat.
Tuli valtava työttömyys ja velka.
Nyt kokoomus on taas hallituksessa mutta työttömyys ja velka on pienentynyt.
Joten kyllä hyvin selkeästi on nähtävisdä että demarit aiheuttivat valtavan työttyömyyden ja velan. Onneksi kokoomus pystyi jarruttelemaan sen verran että ei ihan kaikki tuhoutunut.
Suomi olisi kuin joku Afrikan Zimbabwe jos demarit olisi saanut rauhassa häärätä vihervassarien kanssa.
Kokoomus Kataisen hallituksessa oli porvarienemmistö ja myös tuolloisessa eduskunnassa koska porvaripuolueet kristilliset ja vihreät olivat kokoomuksen apupuolueina tukemassa kokoomuksen porvarilllista talouspolitiikkaa. Vuonna 2008 tapahtui Lechmann Brothersin romahtaminen ja maailmantalous syösyi syvään lamaan ja työtttömyys kasvoi Suomessa. Kepu Sipilän hallitus on saanut nauttia maailmantalouden elpymisestä ja sen avittamasta työllisyyden hienoisesta laskusta mutta kepu Sipilän hallituksen aikaansaannosta asia ei ole vaan maailmantalouden yleisen elpymisen.
Suomen suurin porvari puolue demarit.
VihervassariDEMARIT ihmeellinen sisäänpäin lämpiävä sauna, ikuista opiskelua josta ei valmistu ikinä ja biletystä ihannoiva verorahoilla sähläävä porukka, niin kauan kun sisärenkaaseen kuuluvien etuihin ei puututa kaikki hyvin, sitä populaatiotahan se elättää, tavan duunari ei siitä kostu on vain höynäytetty maksumieheksi, haloo duunarit ajatelka aivoillanne ja jaloillanne.
Persut ja sinipersut ovat molemmat porvaripuolueita joten ei työntekijät niitä äänestä vaikka kuinka mesoaisit persutti.