Virkamiehet myös vaihtoon kun hallitus vaihtuu

Valtiovarainministeriössä häärää päosin kokoomuslaisia suojatyövirkamiehiä kuten kokoomuslainen valtiovarainministeriön johtaja Martti Hetemäki joka haluaa leikata koko ajan lisää Suomen pienituloisilta ja alemmalta keskkiluokalta vaikka näiden ostovoima on viimeisen neljän vuoden aikana kuurnittu nollille. Kokoomus Orpo ja Hetemäki ovat kuin paita ja perse suunnittelemassa nyt kuulemma 2 miljardin leikkauksia ja välillisten eli kaikille tulonsaajaryhmille tasaverojen korotuksia (tasaveroja ovat arvonlisävero jota maksetaan kaikista tuotteista ja palveluista, polttoainevero, sähkövero, valmisteverot, kiinteistövero).
3<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin se demokratia toimii, virkamiehet joita ei ole valittu äänestämällä päättää asiosta. Ja vaikka heidät valittaisiin äänestämällä, heillä ei ole mitään velvollisuuksia noudattaa vaalilupauksiaan millään tavalla akuutin amnesian iskiessä kesken kauden.

1Äänestä

Mielestäni Hetemäellä on määrä-aikainen homma. Eiköhän ole jäämässä eläkkeelle pestin jälkeen.
Siitä vaan hakemaan paikkaa, tarvetta kulukurille on jatkossakin. Itseasiassa tiukemmalle, paljonkin.
Hetemäki on muistaakseni valtiotieteiden tohtori, sen tason koulutus tai vastaaava on hyvä pohja. Toki putkiasentaja-koulutuskin tarjoaa tarvittavat tiedot.

1Äänestä

tulee vähentää puoleen, puolet vain loisii.....muista, SINÄ maksat kaiken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jrhdu kirjoitti:

Valtiovarainministeriössä häärää päosin kokoomuslaisia suojatyövirkamiehiä kuten kokoomuslainen valtiovarainministeriön johtaja Martti Hetemäki joka haluaa leikata koko ajan lisää Suomen pienituloisilta ja alemmalta keskkiluokalta vaikka näiden ostovoima on viimeisen neljän vuoden aikana kuurnittu nollille. Kokoomus Orpo ja Hetemäki ovat kuin paita ja perse suunnittelemassa nyt kuulemma 2 miljardin leikkauksia ja välillisten eli kaikille tulonsaajaryhmille tasaverojen korotuksia (tasaveroja ovat arvonlisävero jota maksetaan kaikista tuotteista ja palveluista, polttoainevero, sähkövero, valmisteverot, kiinteistövero).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu