No minkä puolueiden edustajia oli pois 12 edustajaa ? Nimet esiin, että tiedetää ketkä väistuvät vastuutaan . Että silleen.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hallitus on jo vitsi. Tämänhän todistaa jo vanhuspalvelusotku päiväkotisotku sotesotku talvivaarasotku autoverotussotku näitä voisi listata loputtomiin. Kaikki mihin tämä hallitus on koskenut on joko tuhoutunut tai totaalisesti sekaisin. Tämmöinen toiminta ei oikeasti voi saada minkäänlaista hyväksyntää tälläisellä toiminnalla,sen sanoo jo järkikin. Hallitus mikä on tuhonnut suomen tulevaisuutta radikaalisti ei voi vakavasti saada minkäänlaista luottamusta.
Saatanan tunarit ulos koko sakki eduskunnasta.
Sanna Marin leikkasi Tampereella vanhustenhoidon mitoitusta. Eduskunnassa mölisee asiasta.
No miten ne kehtaa ja kehtaahan ne demarit. Että silleen.
Tärkein eli hallintarekisteri ajettiin läpi.
Elikkä hallituksen ja eduskunnan mielestä vanhusten hoidossa ei olemi t ään vikaa eikä korjattavaa.
Mitä teemme tälläisella hallituksella ja eduskunnalla.
Heikkoa on 🤣🤣🤣
Koko luottamuslause on täyttä hevonpaskaa...hallituksessa on enemmistö, onko niin hölmöä tapahtumaa muka joskus sattunut he äänestäisivät itsensä epäluotettaviksi?Ja osoittaisivat edes kerrankin suoraselkäisyyttä...
Mutta kun madoilla ei ole selkärankaa, niin lopputulos oli kaikkien tiedossa.
Nimet vaan esiin niin äänestäjät tietää mitä puolueita ei pidä missään nimessä äänestää?
Tulossa vaalit. Nyt tarvitaan julkisuutta.
Mikä on demarin ja porvarin ero sosiaalisten lupausten annossa?
Suomen talous on heikolla pohjalla, kuten aina ennenkin.
Siksi:
-Porvari ei lupaile liikoja, koska tietää, että rahaa ei ole lupauksien täyttämiseen.
-Demari lupaa, vaikka tietää, että rahaa ei ole lupauksien täyttämuseen. Vaalien jälkeen sitten lupaukset voidaan unohtaa 4 vuodeksi. Seuraavien vaalien edellä voidaan sitten sanoa, että porvarit painosti luopumaan.
Onko linkkejä.
On, tässä pari:
-Antii Rinne lupasi pieneläkeläisille 100€, nyt se on jo kutistunut tänä vuonna 30 €:ksi.
-Sanna Marian vaati Tampereella hoitajamitoituksen vähentämistä rahan puutteen vuoksi, nyt eduskunnassa muutama kk myöhemmin vaatii vaalien alla hoitajamitoituksen lisäämistä. Entä vaalien jälkeen, kun rahaa ei oikein löydykään? Tekeekö Antti Rinteet?
12 edustajaa, keitä lienevätkin, ilmeisesti halusivat pysyä erossa koko SDP:n kehittämästä farssista.
Johan kansanedustaj t saivat satasen lisää palkkioihinsa .
Tänä vuonna
äläpä höpötä joutavia, demarit ovat sanoneet että nämä ovat arvovalintoja, niin kuin ne ovatkin. Porvari ei löydä leikkauskohteita esim yritys ja maataloustuista, mutta köyhältä ottaa surutta.
Verotuspuolella porvarit puuhailevat vain veronkierron mahdollistavia toimia (hallintarekisteri esim).
Porvarin arvovalinta: Kaikki raha kerättävä heille ja heidän sidosryhmilleen.
Demarin arvovalinta: Kaikille ihmisarvoinen elämä, ihmisarvo on jakamaton.
Suomessa valtio ja kunnat (myös seurakunnat) keräävät veroja ja veroluonteisia maksuja yhteensä yli 90 miljardia vuodessa, sen potin jakaminen on arvovalintaa. Myös verotus on arvovalintakysymys, porvarit haluavat tasaveron, demarit progressiivisen (maksukyvyn mukaan).
Demarit haluavat myös autoveron maksukyvyn mukaan siten, että duunarilla ei yksinkertaisesti ole varaa herrojen kanssa samoihin autoihin.
Ostappa maasturi, jossa on 70.000€ veroa.
Kova demarien vaatima autovero pitää huolen siitä, että kunnon turvallisen auton pystyy hankkimaan vain miljonäärikapitalisti, jolle auton verolla ei ole mitään merkitystä.
Tai puoluejyrä, jolla on työsuhdebemari. Ei senkään verolla ole merkitystä.
Tai ay-jyrä. Tai yhteiskunnalinen virkamies, kuten lapsiasiavaltuutettu tms.
Siinä linkki, mistä löytyy kattavat tiedot. https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/aanestys.aspx?aanestysnro=1&istuntonro=156&vuosi=2018
Puoluekuri äänestyksessä pitäisi olla laitonta koska se tuhoaa demokratian viisas äänestäjä ei äänestä kyseisiä puolueita?
Nuo kyllä luottaa toisiinsa, mutta luottaako kansa enää hallitukseen.
Älkää äänestäkö enää ketään entistä eduskuntaan!
Juuri näin, äsken televisiossa Timo Harakka sanoi, että soten kolmen
miljardin säästöt piti ottaa vanhustenhoidosta. Sipilä, Orpo ja Soini
hevon kuuseen hallituksesta.