Kepu palasi veteraainen mustamaalaukseen

Maalaisliitto-Kepu palasi jälleen suomalaisten sotaveteraanien halventamiseen, sotasukupolvien ja valtiojohdon häpäisemiseen. Kepu-Lehtomäki tilasi ”selvityksen” suomalaisten SS-miesten historiasta. Tuloksena ”selvitysryhmä pitävää ”todennäköisenä”, että suomalaiset osallistuivat murhatöihin. Mitään yksityiskohtaista tapausta ei ole tuotu – edelleenkään – esille. Elossa olevia veteraaneja ei ole kuultu ”koska heidän historiansa tiedetään”…. Näin kepu ja Lehtomäki sai aiheen syyttää veteraaneja jälkijättöisten selvitysten pohjalta.

Paikalle oli raahattu jopa venäläinen ”toimittaja”, joka vaati oikeustoimia viimeisiä veteraaneja vastaan. Aksentilla kysytään ”kuinka moni suomalainen osallistui murhiin”….

Kepu palauttaa jälleen sotaveteraanien pilkkaamisen keppihevosekseen. Suomalaisten SS-miesten osuus oli 0,5 promillea SS-joukoista. Yksiköt olivat saksalaisten upseerien komennossa. Kuitenkin
Kepu kaataa veteraanien, jopa rivimiesten niskaan, diktaattorien sotarikokset.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Himmler oli kanafarmari ja kepuli. Paska-Paulaan nähden ainoa ero on suhtautuminen luontoon.

Äänestä

Maalaislitto- kepu ei pääse neuvostokarvoistaan eikä vetterasnivihastaan. Arvattavasti lehtomäelle myönnetään govorov-tähti kepun ja puna-armeijan uutena itsenäisyyspäivänä 19. syyskuuta.

Äänestä

Olisi kuvitellut veteraanien halventamisen jo riittäneen. Kepu kuitenkin jatkaa mustaa neuvostoperinnettään. Itsensä uhranneita ja maan pelastaneita miehiä mustataan jopa "todennäköisin syin" kun ei parempaa löydetty.

1Äänestä

SS divisioona Vikingin johtaja kenraali Steiner oli ainoa SS-kenraali, jota ei syytetty sotarikoksista sodan jälkeen. Liittoutuneet eivät löytäneet vikaa Vikingistä. Kepu Lehtomäki ja "selvitysryhmä" sen sijaan ilmoittivat suomalaisten sotamiesten eli etulinjan taistelijöiden "todennäköisesti" syyllistyneen sotarikoksiin....

Suomalaisissa vapaaehtoisissa Ss-joukoissa oli muutamia suomalaisia -alempia- upseereita, mutta he eivät saaneet koulutuksensa mukaista asemaa. Suomalaiset olivat eliittijoukkoa, joita käytettiin kovimmissa taisteluissa stalinin puna-armeijaa vastaan.

Jokainen armeijan käynyt tai muutoin yleissivistynyt tietää, millaiset ovat sotamiehen mahdollisuudet vaikuttaa sotatoimiin tai muuhun politiikkaan. Kuolemaan monttumies-sotamies kelpaa ja vielä 75 vuotta myöhemmin kepulistien ja muiden myöhempien aikojen poliitikkojen astinlaudaksi.

1Äänestä

Paskalaki-laula Lehtomäki onkin pitkäaikainen Suomi-Venäjä seuran puheenjohtaja. Putinin kätyri siis.

Äänestä
  • Spermapankissa on lisää kepu-kätyreitä jotka raportoi kaiken suoraan Njoskovaan

    Äänestä

Keskusta yritti vielä viime töikseen hallituksessa ihan hurjana alentaa sotaveteraanien eläkkeitä, onneksi oppositio sai torpattua hankkeen.

Äänestä

Kepu-lehtomäki voikin nyt pyytää venäläisiltä kavereiltaan selvitystä siitä, miksi stalinin ilmavoimat syyllistyivät sotarikoksiin mm. pommittaessaan Suomen asutuskeskuksia. ..niin ja ehkä samalla saamme tietää miksi ylipäänsä stalin hyökkäsi pienen Suomen kimppuun liitossa Hitlein kanssa 1939.

1Äänestä
  • Toinen lisätutkimuksen aihe olisi selvittää, miksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia liittoutuivat Suomea vastaan vuonna 1941.

    1Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Toinen lisätutkimuksen aihe olisi selvittää, miksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia liittoutuivat Suomea vastaan vuonna 1941.

    Kas kas kun sattui kepua keskelle leukaa. Mutta minkäs teet, kun ruplakassan korot juoksevat. USA ja GB eivät liittoutuneet Suomea vastaan. Kepuilla ei historian tuntemus ole lainkaan hallussa.

    Mille asialle fsb seuraavaksi kepun lähettää?

    Äänestä

  • KepuKasakkana kirjoitti:

    Kas kas kun sattui kepua keskelle leukaa. Mutta minkäs teet, kun ruplakassan korot juoksevat. USA ja GB eivät liittoutuneet Suomea vastaan. Kepuilla ei historian tuntemus ole lainkaan hallussa.

    Mille asialle fsb seuraavaksi kepun lähettää?

    Liittoutuivat hyvinkin Stalinin Neuvostoliiton kanssa Suomea vastaan. Iso-Britannia julisti jopa sodan Suomelle 6.12.1941. USA ei sentään sotaa julistanut maatamme vastaan, mutta ei toisaalta sodan loppuvaiheessa vastustanut Stalinin aietta miehittää Suomi Iso-Britannian suhtautuessa siihen kriittisemmin. USA myös aseisti ja muonitti Neuvostoliiton armeijaa Suomea vastaan.

    Mistä tiedät - julkisuutta paremmin - ettei USA "vastustanut" stalinin pyrkimyksiä miehittää Suomi. Historian tutkijat ovat asiasta päin vastaista mieltä. Nyt vaan lähteet esille.

    Teheranin konferenssin päätös oli mm. hitlerin ja stalinin hyökkäyksen jalkoihin jääneiden Baltian valtioiden itsenäisyyden palautus. Stalin petti naiivit länsivallat tässäkin asiassa. On tarkasti varjeltu ja tuntematon sotahistorian alue se, ettei Suomi hyökännyt oman etunsa mukaan Muurmannin radalle eikä Leningradiin. Ilmeisesti Suomen sodan- ja valtiojohdolla oli jonkin välipuhe länsivaltojen kanssa.

    Kerrohan nyt mitä tekemistä tällä asialla - länsivalloilla- on kepun viimeisimmän sotaveteraanien häpäisy-yrityksen kanssa? Oliko hätäp. kun taas jäätiin kiinni housut kuntussa...

    Tekojensa ja historiansa perusteella kepu on ikuisesti kasakan renki ja stalinin viides kolonna.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Toinen lisätutkimuksen aihe olisi selvittää, miksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia liittoutuivat Suomea vastaan vuonna 1941.

    Jätkät tienasi neukusta. Suomessa isännät tienasi myymällä Juupajoellakin Tampereen trokareille tiskin alta.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Toinen lisätutkimuksen aihe olisi selvittää, miksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia liittoutuivat Suomea vastaan vuonna 1941.

    Kansallis-natzilaisten ja kommunisti-natzilaisten keskinäisillä Ribbentrop sopimuksilla miehitettiin Baltian maat ja yritettiin miehittää Suomikin
    Rajana takana oli jo muodostettu Terijoen petturihallitus

    Äänestä

Kouvolassa nähtiin, että Ruplakassa on kepulle KMS:n mustaa vaalikassaakin tärkeämpi.

Äänestä

Talollisten poikia ne kovimmat tappajat olivat 1918 ja 1939-1945. Himmler oli Saksan keskustalaisin mies.

Äänestä
  • Himmler näyttikin ihan kantakirjakepulta

    Äänestä

Onko Tarja Halonen parempi? Käy joka itsenäisyyspäivä kusella sodankäyneen isänsä haudalla?

Äänestä
  • Jokos halonen on liityynyt kepuun?

    Äänestä

  • Viime sodissa talonpoikaisarmeija pelasti Suomen. Puniikit hyökkäsivät Suomea vastaan uraata huutaen.

    Äänestä

  • kepu-satraappi uusitalo perusti puna-armeijan ja kepun ikioman "uuden itsenäisyyspäivän" stalinin voittojen kunniaksi 19. syyskuuta.

    Äänestä

  • Ootko ollut kytiksellä? Vain palstapölhö voisi onnistua siinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KasakanKaverit kirjoitti:

Maalaisliitto-Kepu palasi jälleen suomalaisten sotaveteraanien halventamiseen, sotasukupolvien ja valtiojohdon häpäisemiseen. Kepu-Lehtomäki tilasi ”selvityksen” suomalaisten SS-miesten historiasta. Tuloksena ”selvitysryhmä pitävää ”todennäköisenä”, että suomalaiset osallistuivat murhatöihin. Mitään yksityiskohtaista tapausta ei ole tuotu – edelleenkään – esille. Elossa olevia veteraaneja ei ole kuultu ”koska heidän historiansa tiedetään”…. Näin kepu ja Lehtomäki sai aiheen syyttää veteraaneja jälkijättöisten selvitysten pohjalta.

Paikalle oli raahattu jopa venäläinen ”toimittaja”, joka vaati oikeustoimia viimeisiä veteraaneja vastaan. Aksentilla kysytään ”kuinka moni suomalainen osallistui murhiin”….

Kepu palauttaa jälleen sotaveteraanien pilkkaamisen keppihevosekseen. Suomalaisten SS-miesten osuus oli 0,5 promillea SS-joukoista. Yksiköt olivat saksalaisten upseerien komennossa. Kuitenkin
Kepu kaataa veteraanien, jopa rivimiesten niskaan, diktaattorien sotarikokset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu