Yhden toimipaikan sulkemisesta ja siellä kuollut 6 vanhusta kuukauden sisällä. Mua alkoi pelottamaan, että joutuisin tuon yrityksen käsiin ja päätin, että en mene sinne vaan teen jotain muuta kuten säästän muutaman pillerin sitä varten.
Taas tuli ilmoitus
9
88
Vastaukset
- Kellaristakajahti
Paikka on uusi ja juuri avattu. Ei ollut kuolleita kun ei vielä ollut täynnä asukkaitakaan. Kannattaa funtsia oman ongelman nimeä, jos ei saa tuon paremmin jutuista selvää.
- kaukopörröinen
Tuo salamyhkäisyys koskee myös erästä toista yritystä. Puhuin tänään erään vanhusten hoitajan kanssa ja hän totesi, että ei saa puhua asioista julkisesti ja ongelmat tulee salata toimipaikka on Helsingissä.
- kokohallitusvialla
AKTIIVIMALLI ON AIHEUTTANUT SEN ETTÄ PERUSTURVALLA OLEVIEN EI OLE VARAA ENÄÄ TEHDÄ MUUTA KUIN YRITTÄÄ NUKKUA, KUN EI OLE RAHAA EDES OSTAA RUOKAA, JOTTA OLISI ENERGIAA LIIKKUAKAAN...
Eli nyt pitäisi tuotakin vähän kohdentaa eri tavalla, kun jos täysin miniturvalla oleviin kohdistetaan aktiivimallia, niin heillä ei ole energiaa tehdä mitään muuta kuin nukkua vain, siitä ei paljon työllisyys silloin parane.- aktiivimallirikollistaa
Toisaalta aktiivimalli voi kehottaa joitain ihmisiä jotka eivät karsasta rikoksia, tekemään niitä jotta saavat elantonsa niistä sitten, eli aktiivimalli voi kannustaa myös rikoksiin, jos muuten ei pärjää elämässä.
- ValuvaVilla
Hoivakodin toiminta saatetaan ottaa kunnan haltuun ongelmien ilmetessä. Rakentamisessa on ollut vieläkin isompia ongelmia. Miksi ei toimintoja ole otettu pois ko. firmalta?
- R.Kivi
Tässä on järkeä: https://www.facebook.com/riitta.maki1/posts/10218279931177934
- TULEVAISUS
Mistä nämä huonossa kunnosa olevat vanhukset siirrettiin uuteen palvelutaloon, mietityttää.
Kuinka joku voi olla tuollaisessa työpaikassa paivääkään. Pahalta tuntuu vanhusten puolesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631463Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681274Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261271Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151144- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171009Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002- 42949
- 72915
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että272913