Yksityiset hoivakodit tappavat vanhuksia Eduskunnan luvalla! Ketään ei tuomita, vaan vastuusta vapautumiseen riittää irtisanoutuminen ja hyväpalkkaisen työpaikan menettäminen. "Anteeksi" näyttää myös riittävän sovituksena po. henkirikoksiin.
Uutisista saa sen käsityksen, että vahuksia on kuollut kasapäin sen jälkeen kun vanhusten hoidosta tuli tuottoisa busines. Murhasta, taposta, kuolemantuottamuksesta yms pienemmästäkin rikkeestä Suomessa yksittäinen kansalainen joutuu helposti linnaan. Massamurha, massatappo, massakuolemantuottamus jne sen sijaan hyväksytään. Työntekijät on vaimennettu hiljaisiksi uhkailuilla!
Minulla on ollut omaisia hoidettavana sekä Esperissä että Attendossa. Heidän kuolintodistuksiin on kuolinsyiksi taitavasti muotoiltu sellaisia syitä, jotka vaikuttavat uskottavilta. Silloin en osannut epäillä mitään erikoista, mutta nyt epäilen. Hoitosuhteen ja -sopimuksen aikana tuli esiin monenlaisia epäkohtia, joista huomautin sekä po hoitokodin johdolle, kaupungin vanhustenhuollosta vastaaville viranhaltijoille sekä paikallisille kunnallispoliitikoille. Kukaan ei ottanut kantaa eikä vastuuta. Sen sijaan minut leimattiin turhaksi valittajaksi.
Murha ei vanhene koskaan.
Vastuu & rangaistukset
6
86
Vastaukset
- taasmieleenjuolahti
No kun täällä ja muualla jotenkin kuumanan käy nämä keskustelut näistä hoivakotihommista. Eipä malta olla itse laittamatta vettä myllyyn. Tässä noin 2 vuotta sitten edesmennyt äitini oli kunnan hoitamassa laitoksessa hoidossa jonka haltijaksi tuli tämä "antendo" ? vai miksi näitä osakkaileen tuotantolaitoksiksi nykyään muutuneta vanhuksilla rahastavia laitoksia kutsuisi. Joissa isopalkkaiset omistajat pienipalkkaisilla hijaisiksi pelotelluilla hoitajilla teetättävät ylikuormitettua työtä.
Näkihän tämän jo yhden kohdalla että eroaa ja ajaettelee että tällähän on asia korjattu.
Nyt kun on tutkinnan alla tämä kuoleman tapausten suma yhdessä yksikössä niin sitä ajattelee onkohan äitini kohdalla millaista laiminlyöntiä ollut.
No eihän sitä halua uskoa mutta mutta siinähän se epäilys syntyy kun ei tiedä miten on ollut. - KaikkiOvatVaarassa
Lieneekö suurin ongelma ns valvova-viranomainen? Koskä hän EI VALVO.
Mitä työtä siis tekevät ne tuhannet eri puolella Suomea olevat työntekijät joiden virkanimi on "valvova"-viranomainen? Siirtelee papereita pinosta toiseen? Käy palavereissa? Pitää tietoiskuja? Mutta ei oikeasti VALVO ketään.
Turhin ikinä työpaikka! Jopa Suomen luontoa saa tuhota Tanskan kokoisella alueella , eikä liikuta "valvovaa"-viranomaista tippaakaan.
Suomea kutsutaan demokratiaksi. Se kuulemma tarkoittaa kansan valtaa. Pahuutta saa tehdä yllinkyllin. Mutta jos kansa valittaa siitä niin eipä demokratia toimikaan vaan diktaattorit sulkee korvansa.
Onkohan johtajilla omia lapsia? Kehtaavatko katsoa heitä silmiin sen jälkeen kun lähimmäinen on turhaan valittanut hänelle sähköpostilla oman äitinsä sadistisesta kohtelusta. Tietääkö hänen lapsensa, että äiti tukee sadisteja? - EiTarviiAmmattitaitoa
Oma äitini yritettiin hukuttaa Helsingin Kaupungin kotihoidossa suihkussa.
Onneksi satuin olemaan käymässä samaan aikaan ja tein lopun siitä hengitysteihin suihkuttelusta. Sadisti filmasi kännykällään minun suuttumustani kai suojellakseen itseään vaikka oli hetki ennen yrittänyt tappaa äitini.
Sellaisia kieroja vastaan on vaikea taistella. Kuinka todistan tappoyrityksen koska minulle oli tärkeämpää pelastaa äiti kuin filmata hänen rikostaan.
Mutta ei se mitään. Heidän viimeinen tuomionsa ei jää tulematta.
Raamattu sanoo että jokainen kuolee kerran ja sitten tulee tuomio. - EiTarviiAmmattitaitoa
P.s. Sen jälkeen äitini pelkäsi suihkuun menoa pyörätuolissaan eikä suostunut pesuun moneen viikkoon jos sama hoitaja tuli käymään.
Näin vanhus joutuu vain odottamaan viikkoja kotonaan jospa tällä kertaa sattuisi tulemaan turvallinen hoitaja.
Onhan se toki edistystä 1800-lukuun verrattuna jolloin vanhuksia ei taidettu pestä ollenkaan. Ja onhan se sentään hyvä että johtajat saa miljoonansa.
Vaikka helvetissä ei niistä taida olla mitään hyötyä. - henkivartijaksi
PÄÄTTÄJÄT: Orpo ja SIpilä perheineen. Te jotka nautitte (olette nauttineet) kansan luttamuksesta. LOPETTAKAA PASKAN PUHUMINEN, RUVETKAA TÖIHIN. RIISUKAA SÄDEKEHÄ YLTÄNNE.
Miten teidän jälkikasvunne ilkeää kulkea julkisuudessa? - RangaistavaAnkarasti
Rikkomuksiin syyllistyneet pitää saattaa vastuuseen. Yleensä rikkomukset peitellään porukalla ja siihen syyllistyy koko esimiesketju. Koko esimiesketju on vastuullinen. Nyt ei saa katsoa sormien välistä. Yksittäinen työntekijä istuisi jo vankilassa moisista hirmuteoista. Miksi esimiehiä ei yleensä rankaista? Miksi heille maksetaan isoa palkkaa "suuri vastuu" perusteella, kun he eivät kuitenkaan käytännössä koskaan vastuuseen joudu toisin kuin työntekijät.
Hoitovirheistä ja kuoleman tuottamuksesta rangaistukset. Vanhuksille pitää palauttaa heiltä keinotellut eli varastetut rahat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899