Sain viimeisimmän työmarkkinatukipäätöksen: Siitä oli jälleen leikattu. Nyt saan vain 444,82 euroa kuluneelta kuukaudelta. Minulla on joitain säästöjä, joten en voi muita etuisuuksia hakea.
Olin nuorena, palkkatyössä asuntosäästäjä ja ostin oman asunnon. Sen olen maksanut. Maksuhäiriöitä minulla ei ole koskaan ollut.
Työsuhteeni eivät ole olleet pitkäkestoisia, vaan määräaikaisia. Olen aina elänyt säästäväisesti tulojeni mukaan. Taloyhtiössä parhaillaan meneillään oleva remontti valmistuu ehkä puolen vuoden kuluttua. Siitä minulle maksettavaksi tulevaa lainaosuutta varten olen säästänyt.
Nykymittapuun mukaan olen koko elämäni elänyt köyhyysrajalla tai ehkä sen alapuolella. Olen maksanut asuntooni liittyviä maksuja. Päivittäisten perusasioiden lisäksi en oikeastaan ole mihinkään muuhun varoja käyttänyt. Mitään matkoja tai harrastuksia minulla ei ole ollut. Asunto on ollut elämäni tärkein sijoitus ja turva.
Töitä en ole hakemuksista huolimatta enää saanut. Kuulun ilmeisesti jo väärään ikäryhmään. Kävin työnhakukurssin,. Työmarkkinatukea nostettiin sen jälkeen perustasolle Nyt sitä on jälleen leikattu. Jo toiseen otteeseen.
Olo on tosi kurja ja ahdistunut. Pelko asunnon menettämisestä ja joutumisesta toisten avun varaan on suuri.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.