Ruokasyötti

Käännytystyötä tehdään terveellisellä ruualla houkuttelemalla ja kursseilla.
Myös rotanlukulla houkutellaan ruualla.

Tarvitaanko terveellisiin elintapoihin ollenkaan adventismia?

Löytyyhän niitä lääkkeitä popsivia sairaita adventistejakin.
Myös menttaalialueen ongelmiin ja sairauksiin ei tuo ratkaisua adventismiopin mukainen terveysruokakaan.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pyhpyh syödään potaskaa. Tämä hieno amerikkalainen uskonto sapatin viitekehyksessä yhdistää.

Äänestä

Potaskaa = pastoreiden käännytystä

Vuonna 1790 Samuel Hopkins keksi potaskalle uuden valmistusmenetelmän, jolle myönnettiin Yhdysvaltojen ensimmäinen patentti.

Pietari Brahe perusti 1600-luvulla Suomen ensimmäisen potaskatehtaan Pohjois-Suomeen, Ruukin kylään.

Äänestä

Taivasten valtakunta on arvokkaampi kuin pässin munuaisrasva tahi nirha.
Tällaista tärkeää löytyy nykyajan ihmiselle Raamatusta.
Levitetäänkö rasvaa happamattomalle leivälle? Maistuuko kuselle?
Ja mitä tehdään nirhalla? Onko pahaa ja karvasteleeko kurussa?
Milloin alettiin juomaan Jeesuksen verta ja syömään hänen lihojaan?
Uudessa Guineassa harrastettiin samaa. Muistan lehtijutun 60- luvulta, siinä ihmissyöjät hyökkäsivät öljy-yhtiön hallinnassa olleeseen kylään ja söivät kylän poliisin! Ihan häkellyttävä tapaus.
Heillä saattoi olla perinneruokapäivä, meinaan kun Raamatussa tätä perinteeksi tarjoillaa...

Äänestä

Saatte tuomion valheistanne. Silloin ei itku auta.

Äänestä
  • Adventistit nauravat parhaiten ensiksi sunnuntai pedonmerkkiläisille.

    Adventismia voi verrata rotanloukkuun

    Äänestä

  • Adventismi rotanloukusta ei pääse irti vaikka on eronnut kymmenen vuotta sitten kirkon jäsenyydestä.
    Kts. 4. tähden hotellin omistaja (neitsyt).

    Äänestä

  • hemmetinvaikeaaerota kirjoitti:

    Adventismi rotanloukusta ei pääse irti vaikka on eronnut kymmenen vuotta sitten kirkon jäsenyydestä.
    Kts. 4. tähden hotellin omistaja (neitsyt).

    Näyttää, ettet itsekään ole päässyt irti atventismista. Jos hotellinomistaja on neitsyt, niin sinä olet horo portto. Näin sivusta todettuna. ts. olet aktiivi ellenin palvoja - lihasi mukaan.
    Voi teitä polosia typeriä akkoja. Korvienvälistä hieman bimpoja. Jopa ateistien kohtaan säälittäviä edustajia.
    Oletteko koskaan kokeillut valkotakkista? Saattaisi auttaa sinutkin pääsemään ellenistä - ateistisessa mielessä. Sairaus se on tuokin ja pahempi, mitä olettaakaan.

    Äänestä

  • Uskotko Elleniin vai etkö usko?

    Äänestä

Turhaan uskotte että nimiadventismi, sapattiKÄSKYN rikkomiset, 28 opinkohtaa, usko Elleniin ja selitykset pelastavat.

Äänestä
  • "Adventtitotuudessa" ei "likaista" sentään ole. "Adventtitotuus" on yksilöllinen asia, miten per/persoonallisuus ajattelee. "Adventtitotuudesta" ei ole Adventtikirkko tehnyt tyhjentävää määritelmää mitä "adventtitotuus" pitäisi täsmälleen sisältää.



    Ko. kirkon 28- opinkohtaa ovat Adventtikirkon arvot. Organisaation arvot kertovat ne periaatteet missä -mitkä ovat ne periaatteet missä organisaation päätöksentekoa ja toimintaa sekä tulevaisuuden tavoitteita -missä rajoissa ja puitteissa toimitaan.
    Organisaation pitää olla siis organisaation arvojen kanssa sovussa.
    Lue organisaation arvot ja kerro mitä "likaista" niissä on; - https://www.adventist.fi/uskon-piirteet

    Käännytystyötä ei tehdä ruoan avulla. Ennen lääketieteen aikaa kirkko on ollut merkittävä uranuurtaja ihmisten hoitamisessa. Luontaisin menetelmin toimivia parantoloita perustettiin.
    Yhä on intressiä jäsenillä terveyden puolesta, mutta terveys liittyy aina terveyteen niin kuin ravintokin. Adventtikirkossa ei ole opetusta ravinnosta eikä terveydestä kuin yksi kurssi jossa on yksinkertaisimpia perusasioita. Sopii hyvin niille joilla elämäntavat ovat rempallaan.
    Itsekin olen ruokaremonttini aloittanut 1990 eikä Adventtikirkolla ole asiassa koskaan ollut vähääkään tekemistä. Olen ollut kirkon jäsen seitsemän vuotta 2000 alusta 12 vuoden takaisessa ajassa. Ihmisten organisaatiot ovat monenlaista kompastusta yksilöllistä erilaista täynnä tietenkin, jokaisessa uskonnollisessa organisaatiossakin, -että ihmisiä tulee ja menee yksilöllisistä tapaus-tilannekohtaisista syistä.

    Äänestä

Adventtikirkon penkkien välistä löytyi naisten pikkuhousut. Past-ori ja srk:n vanhin tutkivat ja nuuhkivat niitä vuorotellen, vanhin sanoi niiden kuuluvan alle kaksikymppiselle naiselle. Past-ori väitti taas niiden kuuluvan yli nelikymppiselle.
Adventisti Hotellin maallikkosaarnaaja sattui siihen paikalle, kysyi mitäs ne äijät kinastelee? Kun hän kuuli, mistä oli kyse, hän tutki pikkareita hetken, nuuhkaisi ja totesi: "Ei ole meidän seurakunnasta..."

Äänestä

Hotellielämä paha 5-kympin villitys adventismi on pahin mahdollinen koktaili.

Äänestä

Adventismi sopii hyvin kehitymaalaisille ja sivistymättömille ihmisille sillä kehitysmaissa se kasvaa nopeiden.
SDA lupaa kehitymaalaisille elintasoa ja ruokaa kun he lähtevät laittomina maahantunkeutujina Eurooppaan meidän elätettäväksi tai siivoojiksi ja nohevimmat bussikuskeiksi Hesaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruokasyöttihoukuttelee kirjoitti:

Käännytystyötä tehdään terveellisellä ruualla houkuttelemalla ja kursseilla.
Myös rotanlukulla houkutellaan ruualla.

Tarvitaanko terveellisiin elintapoihin ollenkaan adventismia?

Löytyyhän niitä lääkkeitä popsivia sairaita adventistejakin.
Myös menttaalialueen ongelmiin ja sairauksiin ei tuo ratkaisua adventismiopin mukainen terveysruokakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu