Emma Kari vanhushoivasta: Hävetkää valittajat. Hieman enemmän suhteellisuudentajua asioihin

Emman.kiertue

Emma Kari vaatii suhteellisuudentajua kärsimysten vertailuun.
Emma Kari on huolestuneena seurannut tapahtumia suomalaisten hoivakodeissa. Emma muistuttaa, että jokaisella vanhuksella on ollut lämmin asumus, ei pelkoa väkivaltaisesta kuolemasta ja ruokaakin on joka päivä tarjolla. Ja puhdasta vettä.
“Pakolaisilla ei tuollaisia ylellisyyksiä ole kotimaassaan ollut”, muistuttaa Emma Kari.

Myös yhteys sukulaisiin ja ystäviin on tärkeä.
“Hoivakodissa ollessaan vanhuksen sukulaiset ja ystävät tietävät missä hän on eikä ole pelkoa, että saavat tietää vanhuksen menehtymisestä pommitusuutisia lukiessaan”.

“Nostaisinkin tärkeysjärjestykseen hyvät yhteydet sukulaisiin. Ei pakolaisille turhaan hankita tasokkaita yhteydenpitovälineitä. Jo lyhytkin päivityskatko esim. facebokissa saa kaukana kotimaassa olevat läheiset ihmiset huolestumaan. Yhteydenpito ei ole niin helppoa kuin Suomessa: otetaan vain auto ja ajetaan hoivakotiin katsomaan mitä kuluu”.

Emma Kari toivoo enemmän ymmärrystä ja inhimillisyyttä pakolaisia kohtaan.”He ovat kaukana kotoaan, epävarmoja ja pelokkaita ihmisrassukoita. Suomalaiset saisivat hävetä kun valittavat omista mitättömistä vaivoistaan, jotka kutistuvat omaan mitättömyyteensä pakolaisen tuskan rinnalla. Tämän olen omin silmin saanut todeta.”

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oiiiEmmaEmmaaa

      Hyvin keksitty, mutta saattaisi olla tottakin, kun miettii hänen aivopäästöjään.

    • melkein.läpi

      Käytännössä ei tässä ole kuin pieni vivahde ero hänen kaheliuteensa nähden.

      • rahat.muuhun

        Vain toteutus on vielä vähän kesken. Kun vanhuksia nyt kumminkin vielä pidetään elossa.


    • hallanvaara
    • Emma Kari ei ole vaatinut tasa-arvoa pakolaisten suhteen. Tyttöjen osuus maahanmuuttajissa on vain muutama %. Miksi tässä asiassa Emma hyväksyy täyden äijäytymisen?

      Oulussa maahanmuuttaj äijille on järjestetty kotoutumista nuorten tyttöjen seurassa.
      Suuomalaisille miehille ei kukaan järjestä pakolaistyttöihin tutustumista.
      Emme hyväksy tätä, vaan vaadimme tasa-arvoa.

      • 24o97

        Suomessa veronmaksajien piikkiin vetelehtimisestä on tullut maapallon jokaiselle asukkaalle kuuluva perusihmisoikeus. Tämä koske myös raiskaajia, ryöstelijöitä ja muita rikollisia.


      • y.h

        Monikulttuurisuuden ilosanomaa on julistettu vuosikausia. Lasten aivopesu aloitetaan jo ylen lastenohjelmista, päiväkodeista ja se jatkuu koulussa. Kulttuureihin epäluuloisesti suhtautuvat on vaiennettu leimaamalla ja syyllistämällä. Tulokset ovat viimeistään nyt kaikkien nähtävissä.


      • rjetj

        Surettaa viattomien lasten puolesta. He ovat joutuneet suvakkien propagoiman monikulttuurisuusunelman uhreiksi. Nuo mädättäjät ovat vaarallisempia kuin rokotusten vastustajat.

        Mutta suvakeista ei ole vastuunkantajiksi. Kun tilinteon päivä koittaa, niin hakeutuvat mielentilatutkimukseen luistaakseen kaikesta vastuusta.


      • Ei_ollut_Unelmaa

        Ählimipopulaa ON hallittava pelolla ja kovilla rangaistuksilla, muuten rikkovat lakejamme ja eivät kunnioita maamme tapoja. Tätä suvakit ei voi sisäistää, koska siitä seuraisi heille kognitiivisen dissonanssin päänsärky.

        Kotomaissaan ählyt on ankaran kurin kohteena, ja jos tuollaisille kuritettuina eläneille ei osoiteta HETI kaapin paikkaa uudessa notkuntakohdemaassaan es. Suomi (valitettavasti täälläkin) niin ne villiintyvät kurin puutteesta ja alkavat käydä kantaväestön kimppuun ja komentelevat typeriä tapojaan muille!

        Ei ole "jaloja villejä" vaan vieraan ilkeän kulttuurin edustajia.


    • dfrttretretyryy

      Paskaa kirjoitat, taidat olla joku persusurkimus

      • 005O

        On mitä on, mutta emman aatteet tuntee hyvin.


    • kotimaanionpisuoma

      kari emmalle tiedoksi . pistäkööt sitten matu valittajat omat maansa kuntoon, suomalaisille suomessa. kuuluu ennenkaikkea suomalaisten hyvinvointi.

    • Ööloki

      Tuo emma kari ja eva biådeu ovat suurimpia matujen hyysäreitä, vieläpä itkua tirauttavat tehona.

    • raikastavettä

      Emma on aivan oikeassa, kyllä me hoitajat yleensä kiireiltämme ehdimme ainakin kerran päivässä vaihtaa hoidokeillemme raikkaan veden heidän kuppeihinsa tai nokkamukeihinsa ja muutenkin pidämme heistä niin hyvää huolta, mihin resurssimme riittävät työnantajamme antamien rajoituksien puitteissa.

      • meillä.on.toisin

        Onneksi meillä vokeissa on kumminkin paremmat resurssit. Esim. Oulun tapauksen eräs syytetty itki koko päivän SPR-työntekijän olkaa vasten ja kertoi miten häntä on kohdeltu rasistisesti ja hänet on väärinymmärretty. Eikä häntä päästetä vierailemaan kotimaahansa rakkaiden sukulaistensa luo vaan pidetään sellissä. Edes yhdeksi päiväksi.
        Onneksi meillä on aikaa kuunnella julmuuksia ja epäoikeudenmukaista kohtelua saanutta henkilöä. Vaikka poliisi hänen ihmisarvoaan polkisikin.


    • dfghjkoiuyt

      Minä näin omin silmin kun emppu oli lillukan kanssa vetämässä lärvejä jolloin emppu tämän vuodatuksensa ulosti kaikkien kuullen.

    • Benito.Zyccivicky

      Onko tos se sama Emma Kari, jonka isä on kokoomuslainen talousrikollinen (5 v tuomio tuli) ja joka on Kommari-Laakson pojan kanssa naimisissa?
      Vaikuttaa todella "luotettavalta" tuo Emma...

    • ryhtiä_lainsäätäjille

      Voi kun vaalikansa tajuaisi tiputtaa eduskunnasta tuollaiset mädättäjä-emmat. Niitä on siellä aika monta.

      • kuin.heinäsirkat

        Kun noilla emmoilla on oma loiseläjä-kannattajakuntansa. Ei tuollaista kukaan tolkullinen ihminen äänestä mutta sen sijaan moraalittomat syöpäläiset kylläkin.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe