Miksi Emma Karin vaalityö sallitaan tällä palstalla?

Tämä ei ole ainoa palsta missä Emma Karin vaalisanomaa julistetaan. Ja tehokastakin on, koska kohderyhmä onkii nimenomaan näiltä palstoilta sen minkä haluaa kuullakin.
Jotkut vihreään suuntaan kalliistuvat vauhkoontuvat aivan täysin kun lukevat Emman ajatuksia täältä. Nyt jo on nähtävissä, että vasureiden ja demareiden ääniä on luisumassa vihreille Emma Karin ansiosta.

Muksi palstalla sallitaan Emma Karin vaalityö?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En kannata vihreitä, mutta kyllä täällä kukkivat ennen kaikkea persujen mielipiteet. Vihreät ja muut hpsterit lukevat aivan muita sivuja.

Äänestä
  • Minusta täällä joko poistetaan kaikki jutut jotka kertovat tosiasioita persuista ja sen lisäksi levitellään persuista valheita, joita tulee kuin liukuhihnalta. Esim. persut eivät ole hallituspuolue vaikka joku kokoajan niin väittää. Mutta ehkä kyseessä on henkilö, jolla ei ole hajuakaaan siitä mikä on hallitus. Joku vain copypastettamalla trollaa jonkun käskystä asioita tänne, aivan samoin kuin demarit sokeasti seurasivat Kataisen käskyjä.

    Tuli muuten mieleen juttu Kataisesta. Hän esitti taannoin arvoituksia eduskunnan ruokalassa. Kysyi, mitä eroa on koiralla ja demarilla. Se ero, että koira pudottaa paskansa ja jättää sen, vaikka isäntä sanoisi mitä. Demari taas isäntänsä käskystä nielee sen oman paskansa ja jälkeenpäin väittää ettei sitä pökälettä ole ollutkaan.

    Ne Emma Karin vaalipläjäykset täällä sen sijaan ovat hyvin todenmukaisia. Vai uskooko todella joku, että Emma on eri mieltä, että hän esim. haluaisi leikata matujen hyvinvoinnista tai lisätä niiden palauttamista kotimaahansa? Ei taatusti, ja täällä esitettävä Emman vaalikampanja vahvistaa sen.

    Äänestä

Epätoivoissaan vihreät sohivat sinne tänne eivätkä keskitä vaalityötänsä kohderyhmäänsä eli setan pervertiko-keskustelupalstallet.

Äänestä

No onko tämä Emma sukua Suvi T-K:n miehelle kun noin alleviivaat?

Äänestä

No siksi kai kun se on valtakunnan virepiipertäjien jakorasia ja Kallion osaston johtaja toisen isosuu sinnetänne jakorasian kanssa!
Matuille rasiaa ja hyvät oltavat se on tavoite ja sumalaiset vittuun asuntojonoista ja leipäjonoista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei.ole.tasapuolista kirjoitti:

Tämä ei ole ainoa palsta missä Emma Karin vaalisanomaa julistetaan. Ja tehokastakin on, koska kohderyhmä onkii nimenomaan näiltä palstoilta sen minkä haluaa kuullakin.
Jotkut vihreään suuntaan kalliistuvat vauhkoontuvat aivan täysin kun lukevat Emman ajatuksia täältä. Nyt jo on nähtävissä, että vasureiden ja demareiden ääniä on luisumassa vihreille Emma Karin ansiosta.

Muksi palstalla sallitaan Emma Karin vaalityö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu