työttömiä 82000

vain 15 vuotta sitten.
Nykyään tuollainen luku tuntuu utopistiselta.
15 vuotta sitten oli töitä ja työ ei ollut ollenkaan niin stressaavaa, vaativaa ja pakkotahtista kuin nykyään.
1154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sossut haluaa täystyöllisyyttä vaikka sitä ei voida saavuttaa kun kilpailukyky kärsii jos kaikilla on työpaikat. Sillon ay-sossut saa liikaa valtaa kun työnantajat ei voi sanoa että tuolla on ulkona kuule puol miljoonaa työtöntä ulkona jos ei liksat kelpaa ja kaikki työpaikat muuttaa Kiinaan. Siks työttömiä pitää olla paljon että maan talous pysyy kunnossa ja työpaikat Suomessa. Mulle kyllä kuuluu enemmän liksaa mutta mä oonkin pomon jees jees mies ja kannatan ehdottomasti muitten palkkojen alentamista ja sossuilun tekemistä laittomaks. Te muut saatte pärjätä parilla sentillä tunti koska Suomen kilpailukyky on saatava heti Haitin tasolle. Se on se oikeesti maailman kilpailukykysin maa. Se Suomea kilpailukykysimmäksi sanova tutkimus on sossujen valetta. Kyllä jenkkisijoittaja tietää mikä meille on parasta. Heti vaan Haitin malli meillekkin ja lapset duuniin viimeistään kahdeksanvuotiaina. Sillon ne oppii tekemään työtä kansallista kilpailukykyä lisäävällä palkalla eikä haaveile av-sossuilusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksu kirjoitti:

vain 15 vuotta sitten.
Nykyään tuollainen luku tuntuu utopistiselta.
15 vuotta sitten oli töitä ja työ ei ollut ollenkaan niin stressaavaa, vaativaa ja pakkotahtista kuin nykyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu