Ketkä olivat päättämässä Pihlajalinnaan

Menosta? Saako nimet esiin, ketkä lähtivät pörssiyrityksen ja kahden kriisikuntana olevan Ähtärin ja Kuortaneen aisankannattajiksi terveyspalveluiden myymisellä pihlajalinnaan. Lopputulos nähdään huonona hoitona, kuolemina
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä ne nimet saa kaupungintalolta kunhan käyt pyytämässä. Virallisia asiakirjoja ovat. Olihan ne lehdissäkin kuka äänesti vastaan ja kuka puolesta.

Äänestä

Kolmekymmentä Alavuden kaupunginvaltuutettua äänesti ulkoistamisen puolesta, viisi vastusti sitä. Vastustajista kaksi oli SDP:n ja kolme Keskustan valtuutettua.

https://yle.fi/uutiset/3-7809319

Äänestä
  • Eli persut..siniset..äänesti korruption puolesta..?

    Äänestä

Se on halpaa ostaa valtuutettuja Pöpilinnan tapaisen yhtiön, jolla liikevoitto 90 miljoonaa. Ostaa valtuutettujen perheille "viikon Kanarialla" liput, kuten on ollut tapana. Se on noin tonni per napinpainautus.

Äänestä

Nostan hattua Alavuden kuntapäättäjille, sillä Alavus ainoa kunta, missä tartuttiin tilanteeseen heti kovalla kädellä! Selkärankaista ja ryhdikästä toimintaa!!

Äänestä

Selväähän se on, että viime kädessä laskun maksavat lopulta kuitenkin asiakkaat ja veronmaksajat. Alavuden oli pakko lähteä mukaan, kun Ähtäri hyppäsi junaan, joka vie kohti kaaosta. Ähtäriläisille niitä saunailtoja on tainnut ensin tipahdella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nimetkiitos kirjoitti:

Menosta? Saako nimet esiin, ketkä lähtivät pörssiyrityksen ja kahden kriisikuntana olevan Ähtärin ja Kuortaneen aisankannattajiksi terveyspalveluiden myymisellä pihlajalinnaan. Lopputulos nähdään huonona hoitona, kuolemina

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu