Kiihottajalla A on tavoite T, jonka hän haluaa saavuttaa ilman, että kansa K huomaa ja tajuaa hänen todellista tavoitettaan T. Tämä on tarpeen, koska T tätä tavoitetta todennäköisesti kynsin hampain vastustaisi.
Niinpä A etsii sopivan vähemmistönä olevan kohderyhmän B, ja ryhtyy syyttämään tätä ryhmää tavoitteeseen T pyrkimisestä. Sopiva kohderyhmä on vähän tunnettu, hieman salaperäinen ja sitä kohtaan on mieluiten jo valmiiksi epäluuloja ja vielä parempaaa, jos myös pelkoja. A selittää joka käänteessä, että B on vaarallinen ja pyrkii tavoitteeseen T, ja lisäksi ryhmällä B huhutaan myös olevan kansan jo valmiiksi kammoamia muita tavoitteita X.
Kun kansa on kypsää käymään ryhmän B kimppuun, luodaan sopiva suurta huomiota herättävä provokaatio P, joka näyttäisi lopullisesti todistavan oikeiksi A:n syytökset B:tä vastaan. Kansa käy B:n kimppuun ja pyytää A:ta auttamaan tässä puhdistuksessa. A vaatii tätä varten itselleen riittävät valtuudet, parhaiten vaalien kautta. Koska kansanryhmän kurittaminen ei ole laillista, A vaatii samalla myös valtuudet kumota tällaiset lait. Ja saa ne, jos kiihotus on ollut asiantuntevaa ja tehokasta.
Lopputuloksena B on nujerrettu ja A on päässyt tavoitteeseensa T, joka oli täyden yksinvallan hankkiminen kansan K ylitse. Kansa K on sen ihan vapaaehtoisesti hänelle lahjoittanut. Loppuhoitona se osa kansasta K, joka innokkaimmin tuhosi kansanryhmää B, tuomitaan näistä tai tekaistuista rikoksista ja teloitetaan pois.
Sisti paketti.
Lyhyt johdatus kansankiihottamisen alkeisiin
4
91
Vastaukset
- totta.puhut
Noin se menee, ja noin se NWO tulee valtaan.
Kansa hurraa kadulla sen tapahtuessa ja kiittää vaihtoehtomediaa avusta.
Amerikan Ihmevallat tänään on tuosta käytännön sovellus. - Jjhfcvhh
Tuo toimii vain mulattien (uskonnosta riippumatta) ns. edustuksellisessa demokratiassa. Euripideilla ei ole mitään tarvetta pelailla omissa yhteiskunnissaan yhtään mitään. Suomessakin on mulattihallitus, eivätkä N1c- jurttamulatit muutenkaan kuulu eurooppalaiseen yhteiskuntaan.
Ratkaisu: mulatit/etnot pois vallasta ja suorademokratia. - Jjjhggffg
Kaikenlaiset vihapuhe-, kansankiihotus-, rasismi- ym. hokemat ja fraasit on suunniteltu ja kohdistettu vaientamaan kritiikki, mikä kohdistuu mulattien ja etnojen rikolliseen toimintaan, terroriin ja kähmintään EURIPIDISISSA yhteiskunnissa.
- Vbkllkkkjjb
Ongelma on se, että etnoilla ja mulateilla ei ole samaa kulttuurista ja älyllistä kapasiteettia kuin euripideilla ja erityisesti tieteet sekä korkeakulttuurit luoneilla arjalaiseuripideilla. Mutta joillain mulateilla on fakkiutunut idea ja psykopaattinen tarve valtaan, vaikka resurssit ja luontainen kapasiteetti ei välttämättä riittäisi (maailman - tai muuhunkaan)herruuteen. Niinpä näiden 'ratkaisu' on tappaa tai mulatisoida ja taannuttaa sivistyneempi ja älykkäämpi väestö, että palvelevat sitten halukkaammin psykomulattiherroja.
N1c- jurttamongomulatitkaan eivät ole Suomen alkuperäisväestöä, mutta ovat se heikoin lenkki ja itkevät ilosta saadessaan palvella rahamulattiherrojaan palkkiovirkojen yms. toivossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834433Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243088Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392854Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162625Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122248Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka382201- 132124
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142015Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717