Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä. (Jeremia 17:5–8).
Tämä ei tarkoita ulkoisia olosuhteita, vaan miten ihminen suhtautuu siihen hyvään mitä hänellä on. Jumalaton löytää joka asiasta valittamista ja negatiivista, hän on sokea sille hyvälle mitä hänellä on ja näin ei hyödy siitä. Jos sateisena päivänä tarjoat hänelle sateenvarjoa, hän valittaa, koska varjo on musta. Jos tarjoat hänelle ruusun, hän ärsyyntyy, koska siinä on piikkejä. Jos kutsut hänet ravintolaan, hän marmattaa, koska ruoka on liian suolaista. Ja jos tarjoat hänelle apuasi, hän protestoi sanoen osaavansa tehdä sen yhtä hyvin kuin sinäkin. Ja siinä ilmenee kirous kietoutuneena hänen koko tietoisuutensa perusrakenteeseen.
Uskovainen on siunattu ja näkee sen hyvän mitä hänen elämässään on ja kiittää siitä. Yhtä lailla kuin kirottu mies ei voi kokea lohdutuksen myönteisiä vaikutuksia, siunattu mies ei voi kokea kärsimyksen kielteisiä vaikutuksia. Itseasiassa hän menee jopa pitemmälle; hän kokee sen siunauksena. Apostoli Paavali oli sellainen mies. Hän kirjoittaa näin:
Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti (2.Kor. 4:17).
Tällaisen ymmärryksen ei pitäisi yllättää meitä; se on Jumalaan luottamisen luonnollinen sivuvaikutus.
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. (Room. 8:28).
Joten tässä se on. Siunatulle kaikki on hyväksi. Siksi hän kerskaa ahdistuksessa (Room. 5:3) ja pysyy siinä ylen iloisena (2.Kor. 7:4). Hän veisaa vankilassa (Apt. 16:25), siunaa häntä kiroavia (Mt. 5:44), tekee hyvää häntä vihaaville (Mt. 5:44) jne., jne.
Kun ihminen tekee parannuksen synneistään ja tulee uskoon ja elää elämänsä totellen Jumalaa, saa yltäkylläisen ja hyvän elämän jo täällä maan päällä, pelastuu helvetiltä ja saa iänkaikkisen elämän. Synnintekijä sen sijaan saa paljon murhetta jo täällä maan päällä ja tuhoaa myös muiden elämää, mutta ennenkaikkea omansa. Synti tuhoaa aina lopulta, vaikka tuntuisi miten hyvältä alussa, kysy vaikka keneltä alkoholistilta. Synnille on ominaista, että pikkuhiljaa ihminen joutuu tekemään yhä pahempia ja pahempia tekoja saadakseen tyydytystä synnin tekemisestä. Lopulta synnintekijä joutuu myös helvettiin, missä on itku ja hammasten kiristys. Ei luulisi olevan vaikea valita näiden väliltä.
Tämä ei tarkoita ulkoisia olosuhteita, vaan miten ihminen suhtautuu siihen hyvään mitä hänellä on. Jumalaton löytää joka asiasta valittamista ja negatiivista, hän on sokea sille hyvälle mitä hänellä on ja näin ei hyödy siitä. Jos sateisena päivänä tarjoat hänelle sateenvarjoa, hän valittaa, koska varjo on musta. Jos tarjoat hänelle ruusun, hän ärsyyntyy, koska siinä on piikkejä. Jos kutsut hänet ravintolaan, hän marmattaa, koska ruoka on liian suolaista. Ja jos tarjoat hänelle apuasi, hän protestoi sanoen osaavansa tehdä sen yhtä hyvin kuin sinäkin. Ja siinä ilmenee kirous kietoutuneena hänen koko tietoisuutensa perusrakenteeseen.
Uskovainen on siunattu ja näkee sen hyvän mitä hänen elämässään on ja kiittää siitä. Yhtä lailla kuin kirottu mies ei voi kokea lohdutuksen myönteisiä vaikutuksia, siunattu mies ei voi kokea kärsimyksen kielteisiä vaikutuksia. Itseasiassa hän menee jopa pitemmälle; hän kokee sen siunauksena. Apostoli Paavali oli sellainen mies. Hän kirjoittaa näin:
Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti (2.Kor. 4:17).
Tällaisen ymmärryksen ei pitäisi yllättää meitä; se on Jumalaan luottamisen luonnollinen sivuvaikutus.
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. (Room. 8:28).
Joten tässä se on. Siunatulle kaikki on hyväksi. Siksi hän kerskaa ahdistuksessa (Room. 5:3) ja pysyy siinä ylen iloisena (2.Kor. 7:4). Hän veisaa vankilassa (Apt. 16:25), siunaa häntä kiroavia (Mt. 5:44), tekee hyvää häntä vihaaville (Mt. 5:44) jne., jne.
Kun ihminen tekee parannuksen synneistään ja tulee uskoon ja elää elämänsä totellen Jumalaa, saa yltäkylläisen ja hyvän elämän jo täällä maan päällä, pelastuu helvetiltä ja saa iänkaikkisen elämän. Synnintekijä sen sijaan saa paljon murhetta jo täällä maan päällä ja tuhoaa myös muiden elämää, mutta ennenkaikkea omansa. Synti tuhoaa aina lopulta, vaikka tuntuisi miten hyvältä alussa, kysy vaikka keneltä alkoholistilta. Synnille on ominaista, että pikkuhiljaa ihminen joutuu tekemään yhä pahempia ja pahempia tekoja saadakseen tyydytystä synnin tekemisestä. Lopulta synnintekijä joutuu myös helvettiin, missä on itku ja hammasten kiristys. Ei luulisi olevan vaikea valita näiden väliltä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Noinhan se on. Eikö ole ihmeellistä, että ihan ilman omaa ansiotaan ihminen, uskova, saa siunauksia.
Matt 5 : 43-48
Voisiko joku ystävällinen linkittää tuon raamatun kohdan? Olisi ihana 😊
43. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45. että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47. Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48. Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Matt.5.
Kiitos kovasti !!
Tuo raamatun paikka on anuksesta.Ei toimi,olen karvaasti saanut elämässäni maistaa sen ,mitä enempi olen hyväksynyt vihollisiani ja ollut armollinen,hullummaksi on elämäni mennyt.En enää heitä siunaa.Sairastuttavaa koko uskonto.
Mitä sinusta käytännössä vihamiesten hyväksyminen tarkoittaa?