Kertokaa jo joku ylelle ei ollut mitään "viikinki " -aikaa se on 1800-luvun tarinansepitystä
"– Kulttuurien välinen liikkuvuus oli suurta viikinkiajalla myös Suomessa, sanoo arkeologi ja seppä Mikko Moilanen. –Meiltä löytyneet yli 400 miekkaa kertovat, että Suomessa on jo tuolloin ollut poikkeuksellisen vaurasta väestöä."
https://yle.fi/uutiset/3-10640515
"– Kulttuurien välinen liikkuvuus oli suurta viikinkiajalla myös Suomessa, sanoo arkeologi ja seppä Mikko Moilanen. –Meiltä löytyneet yli 400 miekkaa kertovat, että Suomessa on jo tuolloin ollut poikkeuksellisen vaurasta väestöä."
https://yle.fi/uutiset/3-10640515
Vastaukset 6
Vanhimmat
on ihan tunnettu historian käsite.Suunnilleen ajanjakso 800-1100 jaa.
On selvää, etteivät palstan idiootit sitä tunne.
Sanoisin ,että merenkulkijoiden aikana - viikingit = merenkulkijat
Ne oli myös viljelijöitä, työläisiä, metsästäjiä, jne, ja osa kulki ryöstö ja kauppatieteitä....
Ei kukaan väitäkään että suomalaiset viikinkejä olivat. Kun eivät olleet. Viikingit olivat vauraita valloittajia, suomalaiset taas köyhiä ryysyläisiä, roomalaisen historioitsija Tacituksen sanoin "ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja".
täälläkin, vaikka varsinaisia viikinkejä ei oltukaan.
Ei ollut tarvittavaa väkeä, johtajia, laivoja ja aseita. Ei edes liikaväkeä.
Tacitus linee kuvannut lähinnä saamelaisia. Suomessa oli kohtalaisen vauraita alueita Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä ja Kannaksella. Asuttiin hirsimökeissä, viljeltiin maata, hoidettiin karjaakin. Oli miekat ja muut aset, hevosiakin.
, suomalaiset taas köyhiä ryysyläisiä,
Oletko noiden ed. mainittujen jälkeläinen vai ihan "paskasakin" jälkeläisiä?
Vai ihan bätre folkkea?
Ihme tillitystä, ettei tuosta taakasta pääse eroon. Aina joku itkemässä ettei täällä mitään ole ollut vaikka kuinka löytyisi muita todisteita ja lisää löytyy...