Hyönteiset ei ole katoamassa

Toisin kuin palstan harrastelijatunaroitsijat ovat väittäneet, hyönteiset eivät ole katoamassa seuraavan 100 v. sisällä.

https://suomenluonto.fi/maailman-hyonteiset-eivat-ole-katoamassa-seuraavan-sadan-vuoden-aikana/

"Suomalaismediat viittasivat Guardianin sunnuntaina julkaistuun uutiseen, ja siitä kirjoittivat Ylen lisäksi muun muassa Tekniikan Maailma ja Maaseudun tulevaisuus.

Guardianin uutisessa väitetään, että 40 prosenttia hyönteislajeista on vähenemässä, kolmannes lajeista on uhanalaisia, ja että sukupuuttoja tapahtuu kahdeksan kertaa nopeammin kuin nisäkkäillä, linnuilla ja matelijoilla. Hyönteisbiomassan sanotaan vähenevät 2,5 prosentin vuositahdilla, mikä voisi tarkoittaa, että sadan vuoden kuluessa hyönteiset katoavat.

Biological Conservation -tiedelehdessä julkaistun alkuperäisen tutkimuksen perusteella tällaisia päätelmiä ei kuitenkaan voi tehdä.

Suurin ongelma on, että tutkimus keskittyi vain jo vähenevien hyönteispopulaatioiden tutkimiseen. Se ei siis sisältänyt vakaita ja kasvavia populaatioita, vaan ne rajattiin ulos aineistosta. Siis vähän niin kuin tutkisi ihmislajin selviämistä, ja valitsisi tutkittavaksi ainoastaan kuolemansairaita potilaita, ja sen perusteella vetäisi johtopäätökset, että ihminen kuolee sukupuuttoon seuraavan 10 vuoden aikana.

Siten tämän tutkimuksen perusteella maailmanlaajuisten ja kaikkia hyönteisiä koskevien johtopäätösten tekeminen on mahdotonta. "

Jne.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tutkittua

      Siinähän oli taas sitä niin TUTKITTUA!

      • Tuossakin alarmismissa oli siis kyse tutkimusta popularisoineen Guardianin toimittajan joko tahallisesta tai ymmärtämättömyydestä johtuneesta vääristelystä.

    • Sekopää666

      Eli toimittu samoin kuin ilmastonmuutostutkimuksessa. Mukaan mahtuu vain muutosta tukevat tulokset.
      Katso YouTube. Hakusana ilmastogate.
      Kyseessä suomalainen Mut-ohjelma.

      • Ilmastonmuutoshössötyksessä todellakin on mukana runsaasti propagandistista ja tunteisiin vetoamaan pyrkivää asiattomuutta.

      • M-O-V
        kekek-kekek kirjoitti:

        Ilmastonmuutoshössötyksessä todellakin on mukana runsaasti propagandistista ja tunteisiin vetoamaan pyrkivää asiattomuutta.

        Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on kuitenkin kiistatonta faktaa. Kun MOT teki yhdeksän vuotta sitten kyseisen ohjelman, oli joillain asiantuntijoillakin vielä epäilyksiä ilmastonmuutoksen suhteen. Ei ole enää. Nyt keskustellaan enää määristä. MOT ohjelma on vanhentunutta tietoa ja julkaisuhetkelläänkin sen ote oli erittäin yksipuolinen.
        Edellinen vuosi oli maailman neljänneksi lämpimin. Lämpimin oli 2016, kakkonen 2015 ja kolmonen 2017. Kymmenestä lämpimämmimmästä vuodesta kahdeksan on ollut 2010 tai sen jälkeen. Vuoden 1998 ja 2009 välillä lämpenemistä ei juurikaan tapahtunut ja se sai "ilmastoskeptikot" tekemään MOT:n ilmastogaten kaltaisia ohjelmia. Tosin MOT:n ohjelman julkaisuaikana lämpeneminen oli taas alkanut selvästi kiihtyä.

        Mitä hyönteisten häviämiseen tulee, niin uutinen oli osittain ankka ja lankesin siihen itsekin. Kaikki hyönteiset eivät ole häviämässä, mutta esimerkiksi tarhamehiläisten ja ampiaisten (Vespidae) määrät ovat alentuneet kautta maailman jo vuosia. Ne ovat useiden hedelmäpuiden tärkeimpiä pölyttäjiä.
        Kaikki kasvit, kuten viljat, eivät pölyttäjiä tarvitse, mutta marjakasveistakin useimmat tarvitsevat. Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi mustikan sato jää jopa 1/7 osaan, mikäli pölyttäjien pääsy kasveille estyy.

      • propagandaa
        M-O-V kirjoitti:

        USA:ssa oli ennätyspakkaset tänä talvena ja sekin saatiin ilmaston lämpenemisen syyksi, tosin yksimielisyyttä tästä ei ollut.

      • propagandaa kirjoitti:

        USA:ssa oli ennätyspakkaset tänä talvena ja sekin saatiin ilmaston lämpenemisen syyksi, tosin yksimielisyyttä tästä ei ollut.

        >>USA:ssa oli ennätyspakkaset tänä talvena ja sekin saatiin ilmaston lämpenemisen syyksi

        Itseä ei varsinaisesti kiinnosta vääntää hyönteisistä tai ilmastosta, mutta korjaan tämän ilmaisemasi väärinkäsityksen koska se on niin yleinen.

        Ilmaston lämpeneminen ei tarkoita sitä että ilmasto pelkästään muuttuu lämpimämmäksi, vaan myös sitä että äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät, niin kuin myrskyt ja ennätyspakkaset talvella.

        Ilmaston lämpenemisen sijaan olisi vähemmän harhaanjohtavaa (tietylle osalle väestöstä) puhua ilmastonmuutoksesta.

      • M-O-V
        propagandaa kirjoitti:

        USA:ssa oli ennätyspakkaset tänä talvena ja sekin saatiin ilmaston lämpenemisen syyksi, tosin yksimielisyyttä tästä ei ollut.

        Jos et erota säätilaa ja ilmastoa, niin ei kannattaisi ottaa asiaan kovin tomerasti kantaa. Australiassa on ollut vuodenvaihteessa huippuhelteitä ja jopa 50 C asteen raja on rikottu 30.12 2018. Äskettäin Australiassa oli kuollut satoja tuhansia nautoja ennätyksellisten rankkasateiden aiheuttamiin tulviin. Eli ääri-ilmiöt lisääntyvät ja voimistuvat, kuten klimatologit ovat ennustaneetkin.

        Maan vuotuinen keskilämpötila on kuitenkin se mikä ratkaisee; eivät paikalliset sääilmiöt. Keskilämpötila on kiistatta nousussa ja viimeiset kymmenen vuotta nousu on ollut pahempaa kuin vielä parikymmentä vuotta sitten ennustettiin. Kyse ei ole propagannasta, vaan puhtaasti mittaustuloksista. Maapallo lämpenee.

    • räyhräyh1

      Ei täällä ole väitetty hyönteisten olevan varmuudella katoamassa. Täällä on selitetty sinulle hyönteisten mahdollisen katoamisen seurauksia.

      • ei.saa.anoo.enää

        Katsos näin kuuluisi oikea vastaus, sikäli tämä aloitus linkkeineen on oikeassa (ei kiinnosta tarpeeksi, että selvittäisin):

        "Niin nyt näyttääkin siltä, että BlueDevil menikin ansaan ja jatkoi samaa raflaavaa ja virheellistä linjaa kuin mediassakin."

        Kokeile piruuttasi, vaikka et tarkoittaisikaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      323
      7075
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4258
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3155
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2937
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      149
      1781
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      212
      1746
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      165
      1560
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1438
    Aihe