Liiton hautausmaa-avustuksia salataan - miksi?

Palstalla on jo useamman päivän ajan pyydetty tietoja seuraavista seikoista:
1) Mitkä yhdistykset ovat anoneet hautausmaansa hoitoon avustusta liitolta?
2) Mitä summia kukin yhdistys on anonut?
3) Mille yhdistyksille liitto on antanut avustusta?
4) Millainen summa kullekin yhdistykselle on myönnetty?

Asia olisi erittäin helposti tarkistettavissa liiton pöytäkirjoista. Henkilöitä, joilla on helppo pääsy liiton pöytäkirjoihin, parveilee tällä palstalla. Silti tietoa kieltäydytään antamasta ja kehotetaan soittamaan yhdistyksiin asian tiedustelemiseksi - tietäen hyvin, että tämä on erittäin vaivalloista sen sijaan, että liiton edustaja yksinkertaisesti kopioisi tiedot liiton pöytäkirjasta.

Luulin, että nyt vaparit riemuitsevat, kun keskustellaan liiton tuesta yhdistyksille. Mutta ei. Herää kysymys, miksi tästä asiasta ei suostuta antamaan tietoa. Onko tässä jotain hämärää? Mitä ihmisten ei haluta saavan tietää? Mitä salataan?
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Asia olisi äärimmäisen helppo kysyä suoraan vaikka sinne liiton toimistoon yhteyttä ottamalla, sen sijaan että huutelee jollain nettipalstalla.

Äänestä

Nimetön utelija on jo etukäteen vihamielisesti otsikoiduissa raivoketjuissaan julistanut, että liiton hautausmaavustukset yhdistykselle ovat pieniä - varsinkin verrattuna kirkon saamaan 114 miljoonan valtionrahoitukseen. Kun kysymys on muutamista sadoista euroista kullekin yhdistykselle, on epäolennaista, onko summa esim. 500 vai 800 euroa kenellekin.

Vuonna 2017 tukea sai kolme hautausmaata ylläpitävää yhdistystä ja vuonna 2018 neljä. Ymmärrän hyvin, että kukaan ei ole toistaiseksi katsonut asialliseksi alkaa kaivamaan pöytäkirjasta summia sentilleen tällaiselle foorumille vihamielisten voukaajien keljuiluketjuihin, koska sillä ei ole mitään olennaista merkitystä ulkopuolisille. Avustuksiahan ei rahoiteta valtion tuella vaan liiton omarahoituksella. Liiton yhdistykset voivat tietenkin saada tarkat tiedot.

Varsinaiset hautausmaa-avustukset ovat liiton vuosibudjetissa 2000 euron luokkaa. Sen lisäksi yhdistykset voivat hakea ja saada toimintatukea, johon on varattu tuota suurempi summa, ja liitto on myös maksanut paikallistoiminnan tuella suoraan paikallisen toiminnan kuluja. Erikseen tuetaan myös yhdistysten puhujatoimintaa esimerkiksi Pohjois-Suomessa.

1Äänestä
  • Revi läppää tuosta 2000 eurosta.

    Äänestä

  • Mitä minä sanoin: täällä parveilee tyyppejä, jotka tietävät asian aivan hyvin. Merkillistä vain, että salaisuuden verhoa suostutaan raottamaan vasta usean päivän jälkeen ja silloinkin erittäin heikosti.

    Kun ajatellaan tuota n. 2000 euroa ja verrataan sitä esimerkiksi liiton toimintaseminaarien kustannuksiin, voi tietyissä yhdistyksissä hiukan herätä ihmetys. On selvää, että tosiasiallista valtaa liitossa käyttävät Tampereen ja Helsingin yhdistykset eivät ole kiinnostuneita hautausmaista. On mukavampi istua ravintolassa.

    Jotta asiasta saadaan täysin kuva, olisi hyvä tietää, mitkä yhdistykset anoivat rahaa ja millaisia summia. Mille myönnettiin ja mitä. Onko niin, että tämmöinen katsaus paljastaisi lisää ongelmallisuuksia ja siksi pelätään avoimuutta?

    Äänestä

  • Salailu-liitto kirjoitti:

    Mitä minä sanoin: täällä parveilee tyyppejä, jotka tietävät asian aivan hyvin. Merkillistä vain, että salaisuuden verhoa suostutaan raottamaan vasta usean päivän jälkeen ja silloinkin erittäin heikosti.

    Kun ajatellaan tuota n. 2000 euroa ja verrataan sitä esimerkiksi liiton toimintaseminaarien kustannuksiin, voi tietyissä yhdistyksissä hiukan herätä ihmetys. On selvää, että tosiasiallista valtaa liitossa käyttävät Tampereen ja Helsingin yhdistykset eivät ole kiinnostuneita hautausmaista. On mukavampi istua ravintolassa.

    Jotta asiasta saadaan täysin kuva, olisi hyvä tietää, mitkä yhdistykset anoivat rahaa ja millaisia summia. Mille myönnettiin ja mitä. Onko niin, että tämmöinen katsaus paljastaisi lisää ongelmallisuuksia ja siksi pelätään avoimuutta?

    Mitä sanoo anonyymi huutelija? Hautausmaat ovat yhdistysten hautausmaita. Kuuluuko niiden toimia lähinnä omillaan vai tuleeko niiden olla riippuvaisia ulkoisesta avustuksesta? Onko sinulla joku idea tässä takana vai toimiiko liitto aina väärin mielestäsi?

    1Äänestä

  • eihörhöille kirjoitti:

    Minua kiinnostaa tässä se, millä tavoin avustuksia jaetaan ja millainen merkitys liitossa annetaan hautausmaiden ylläpidolle. Jotta asiasta voisi keskustella kunnolla, tulisi perusfaktat saada esiin. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi olisi hyvä kuulla liiton kokonaisbudjetti ko. vuonna. Mutta ilmeisesti faktaperustainen keskustelu pelottaa liittoa, mikä ei voi tarkoittaa muuta kuin, että asiassa ei kaikki ole kunnossa.

    Keskustelu omituisen salailuyksilö-nimimerkin kanssa. Jonka mielestä oli nijn tai näin se on aina väärin päin.
    Tämäkin asia taittaa olla sittenkin liiton hallituksen ja valtuuston asioita sekä yhdistysten kanssa tehtävän yhteistyön asioita.
    Toimintaseminaareissa on käsitelty aaja-alaisesti liiton toimintaa, myös kysymys seremoniapalveluista ja hautasutoimesta on nsiinä mukana. Ja hautasmaatyöryhmä oon kokoontunut toimintaseminaarin yhteyden.

    1Äänestä

  • Höhh kirjoitti:

    Olisi kiinnostavaa saada konkreettiset luvut, jotta sitten KAIKKI keskustelijat voisivat osallistua keskusteluun faktaperusteisesti. Nyt siis pyritään pimittämään tietoa, jotta kukaan ei pääse osallistumaan keskusteluun. Kummallinen demokraattisen sentralismin mukainen meininki. Mutta herää jo: elämme 2010-lukua! Avoimuus on nykyisin normi toisin kuin Kekkoslandian taistolaispiireissä.

    Edelleenkään kenenkään ei tarvitse liikuttaa eväänsä jonkin anonyymin nettitrollin vaatimusten takia. Ja kyse ei ole salailusta, vaikka kuinka yrität näin valehdella.

    Äänestä

Olisi tietysti toivottavaa, että anynyymeille nettihuutelijoille ei kerrottaisi mitään. Ehkä reppana(t) huutelija(t) löytäisi(vät) sitten jotain muuta sisältöä elämäänsä.

1Äänestä
  • Huutelijoille? Olen kysellyt faktalukuja liiton toiminnasta. Vaikuttaa siltä, että faktaa ei haluta ilmoittaa, koska siinä on jotain kiusallista. Yritetään kuitata asia huuteluna.

    Äänestä

Minä en osaa vastata, mutta rupesin miettimään tätä salailuväitettä. Ensinnäkin haluaisin tietää, onko kyselijä vapareiden jäsen. Jos et ole, niin miksi vapareilla olisi mitään velvollisuutta kertoa omia asioitaan ulkopuoliselle? Olen sitä mieltä, että kysyä tietenkin saa vaikka silkasta uteliaisuudesta, mutta mitään perustetta ei ole sille, että voisi vaatia vastausta. Jos olet vaparien jäsen, niin suosittelisin kysymään suoraan vaikkapa oman yhdistyksesi liittohallitus tai -valtuustojäseneltä. Ainakin melkein kaikista yhdistyksistä joku on noissa hallintoelimissä. Vai oletko kysynyt, etkä ole saanut vastausta? Ainoastaan siinä tapauksessa mielestäni olet oikeutettu kritisoimaan salailua.

1Äänestä
  • Liitolla ei tietenkään ole velvollisuutta kertoa mitään tällä palstalla. Mutta kuvittelin liiton olevan otettu, jos jotakuta edes kiinnostaa jokin liiton toiminnan yksityiskohta. Erityisen oleellista asia lienee yhdistysten jäsenten kannalta, koska kyse on siitä, miten liitto tukee yhdistyksiä. Luvut olisi helppo kaivaa palstalle. Miksi niiden julkaiseminen olisi ongelma? En keksi mitään syytä, miksi faktatietoja liiton toiminnasta ei voisi julkaista. Siksi arvelen, että kyse on jostain, mitä en arvaa ja mitä ei haluta laajemmin tietoon.

    Äänestä

  • salailu-liitto kirjoitti:

    Liitolla ei tietenkään ole velvollisuutta kertoa mitään tällä palstalla. Mutta kuvittelin liiton olevan otettu, jos jotakuta edes kiinnostaa jokin liiton toiminnan yksityiskohta. Erityisen oleellista asia lienee yhdistysten jäsenten kannalta, koska kyse on siitä, miten liitto tukee yhdistyksiä. Luvut olisi helppo kaivaa palstalle. Miksi niiden julkaiseminen olisi ongelma? En keksi mitään syytä, miksi faktatietoja liiton toiminnasta ei voisi julkaista. Siksi arvelen, että kyse on jostain, mitä en arvaa ja mitä ei haluta laajemmin tietoon.

    On jo kuultu, että 2000 euroa hautausmaiden perusparannukseen on liian vähän. Se ei ole kuitenkaan likikään kaikki tuki yhdistyksille toimintaan. Yhdistyksillä on paljon muutakin toimintaa kuin hautusmaidensa perusparannukset. Varsinaisen toiminnanhan on hautausmailla tarkoitus olla omakustanteista.

    Äänestä

  • Tietenk kirjoitti:

    Tipottain nyt tulee tietoa. Siis tuki on vain perusparannuksiin. Kiitos tästä. Voisitko nyt selkeästi kertoa kaikki loputkin? Kiitos.

    Äänestä

  • Ai ei tarvi kertoa ulkopuoliselle? Ja se ulkopuolisuus on sulla hämärässä. Noooooh pojaaat, mites sitten, tarviiko kirkon julkaista mitään lukuja siinä tapauksessa teille? Tai kellekään muullekaan?

    Äänestä

  • Tilinpäätös esitellään tili- ja vastuuvapaudesta päättävässä yhdistyksen kokouksessa. Jos vihamielinen huutelija on oikeasti jonkin vapaa-ajattelijayhdistyksen jäsen, hän voi tutustua aineistoon siellä. Muussa tapauksessa hän on vain ilkeämielinen peikko.

    Äänestä

  • eipeikoille kirjoitti:

    Tilinpäätös esitellään tili- ja vastuuvapaudesta päättävässä yhdistyksen kokouksessa. Jos vihamielinen huutelija on oikeasti jonkin vapaa-ajattelijayhdistyksen jäsen, hän voi tutustua aineistoon siellä. Muussa tapauksessa hän on vain ilkeämielinen peikko.

    Ohhoh! Nyt täytyy ihmetellä. Eikö tilinpäätös kestä ulkopuolisten tarkastelua? Tarkoittaako tämä, että siellä on jotain hämärää tai peräti lainvastaista?

    Äänestä

  • ohhooh kirjoitti:

    Ohhoh! Nyt täytyy ihmetellä. Eikö tilinpäätös kestä ulkopuolisten tarkastelua? Tarkoittaako tämä, että siellä on jotain hämärää tai peräti lainvastaista?

    Jos siellä lainvastaisuuksia olisi, asia kuuluisi poliisille. Muussa tapauksessa asia kuuluu vain jäsenille. Miksi ulkopuolisten pitäisi tarkastella? Miksi asia edes kiinnostaa ulkopuolista? Kyllähän omilla rahoillaan saa tehdä, mitä haluaa, kunhan ei lakia riko. Jäseniä asian tietysti pitäisikin kiinnostaa,

    Äänestä

  • poliisiasiako kirjoitti:

    Asiasta voi jäsenien kesken keskustella täälläkin. Ja jos joku ulkopuolinenkin on kiinnostunut, niin eikö se ole vain plussaa? Epäilyt hämäryyksistä ja lainavastaisuuksista saavat tuulta siipiensä alle siitä, että tämmöisiä normaaliin yhdistyselämään liittyviä asioita ei rekisteröity yhdistys halua kysyttäessäkään kertoa julki. Miksi ihmeessä tämmöinen salailu?

    Voi tietenkin täällä keskustella, mutta eihän siinä ole mitään järkeä jäsenen näkökulmasta: täällähän voi kuka tahansa väittää mitä tahansa, joten luotettavamman vastauksen saa kysymällä suoraan liiton hallinnossa olevilta, kuten tuossa jossain ylempänä jo suositeltiin tekemään. Minä vain tuossa edellisessä kirjoituksessani viittasin siihen, että en ymmärrä miksi vaparien asiat kiinnostaisivat ei-vaparia. Suomi on täynnä kaikenlaisia järjestöjä, jotka käyttävät rahojaan mihin käyttävät. Ei minua ainakaan kiinnosta yhdenkään sellaisen järjesön asiat, johon en itse kuulu. Poikkeuksena ehkä juuri ne rikoksen puolelle menevät asiat, jotka ylittäisivät yleisen uutiskynnyksen.

    No onko rikosta vai ei? Luvut voi hyvin laittaa joku liitosta julki. Nyt salaillaan, mikä herättää kysymään, että miksi.

    Äänestä

  • Ei hyödytä kertoa mitään, koska vihamielinen valehtelija kuitenkin huutelee omiaan sama mitä kertoo.

    Äänestä

  • eipelleille kirjoitti:

    Ei hyödytä kertoa mitään, koska vihamielinen valehtelija kuitenkin huutelee omiaan sama mitä kertoo.

    Aikamoista vihapuhetta, kun joku pyytää FAKTOJA liiton toiminnasta. Mistä moinen fanaattinen vihamielisyys mahtaa johtua? Mihin faktojen salaamisella pyritään? Eikö liiton toiminta kestä julkista tarkastelua?

    Äänestä

  • Nyt se kiukuttelee ja tavalliseen tapaansa laukoo perättömiä syytöksiä. Keskustella voisi ehkä siinä tapauksessa, että toinen ei olisi aina lähtökohtaisesti vihamielinen. Trolli välillä naamioi vihamielisyytensä muka viattomiksi kyselyiksi, mutta samaa mustamaalaamista siitä kuitenkin seuraa.

    Äänestä

  • ohhooh kirjoitti:

    No onko rikosta vai ei? Luvut voi hyvin laittaa joku liitosta julki. Nyt salaillaan, mikä herättää kysymään, että miksi.

    Ei ole rikosta. Nyt on vastattu ainakin yhteen kysymykseen täysin salailematta ja vieläpä absoluuttisen täsmällisesti. Toivotaan, että tämä nyt edes pikkuisen tyydytti uteliaisuuttanne.

    Äänestä

  • eitrolleille kirjoitti:

    Nyt se kiukuttelee ja tavalliseen tapaansa laukoo perättömiä syytöksiä. Keskustella voisi ehkä siinä tapauksessa, että toinen ei olisi aina lähtökohtaisesti vihamielinen. Trolli välillä naamioi vihamielisyytensä muka viattomiksi kyselyiksi, mutta samaa mustamaalaamista siitä kuitenkin seuraa.

    Jos kaikki on kunnossa ja tuloksena on muutamia euromääräisiä lukuja liitettynä yhdistyksiin, millä voisi mustamaalata? En tajua nyt ollenkaan. Sinä ilmeisesti ajattelet, että siellä on jotain, mihin voisi tarttua. Miksi muuten noin vimmaisesti salaisit noita asioita ja hyökkäisit syytöksinesi?

    Äänestä

Kysytyt tiedot voi laittaa liiton sivulle, josta ne ovat luettavissa. Tässä varmaan ajetaan jotain läpinäkyvyyttä liiton toimintaan?

Äänestä
  • Jos vaikka laitettaisiin sinne. Läpinäkyvyys nimenomaan olisi tervetullutta. Nyt liitossa vain pimitetään asioita, mikä on omiaan syömään luottamusta.

    Äänestä

  • Jäsen voi tietenkin ajaa liittokokousaloitetta julkaisemisesta. Askelmerkit tähän ovat yksinkertaiset. Jos ei jo ole jäsenyhdistyksen jäsen, liity. Lobbaa sitten jäsenyhdistyksessä liittokokousaloitetta julkaisemisesta.

    Äänestä

  • Yllättävää, jankkaus jatkuu ja jatkuu...
    Hautausmaa-avustusten lisäksi on toiminta-avustuksia sekä paikallistoiminnan tukirahoja yhdistyksille, vieläpä selvästi enemmän kuin ensinmainittuja. Ei niitäkään ole tapana liiton nettisivuilla julkaista. Miksi pitäisi, kyse on liiton ja sen jäsenyhdistysten välisistä asioista? Yhdistysten jäsenet saavat tietoja kysymällä. Ulkopuolisille utelijoille ei ole mielekästä syytä alkaa kaivaa yksityiskohtaisia senttimääriä pöytäkirjoista. Johan on tullut selväksi näkökanta, että 2000 euron määräraha on liian pieni. Hyvä silti, että avustuksia annetaan kuitenkin myös ihan muutunkin toimintaan.

    Äänestä

  • Vapaa-ajattelijallta kirjoitti:

    Yllättävää, jankkaus jatkuu ja jatkuu...
    Hautausmaa-avustusten lisäksi on toiminta-avustuksia sekä paikallistoiminnan tukirahoja yhdistyksille, vieläpä selvästi enemmän kuin ensinmainittuja. Ei niitäkään ole tapana liiton nettisivuilla julkaista. Miksi pitäisi, kyse on liiton ja sen jäsenyhdistysten välisistä asioista? Yhdistysten jäsenet saavat tietoja kysymällä. Ulkopuolisille utelijoille ei ole mielekästä syytä alkaa kaivaa yksityiskohtaisia senttimääriä pöytäkirjoista. Johan on tullut selväksi näkökanta, että 2000 euron määräraha on liian pieni. Hyvä silti, että avustuksia annetaan kuitenkin myös ihan muutunkin toimintaan.

    Yllättävää, että poistit viestini toisessa aloituksessa, jossa kysyin saisiko yhdistyskohtaiset jäsenmäärät listattua. Mikä siinä viestissä oli asiatonta? Vai luulitko, että se on aloittajan tekemä, ja poistit sen tämän vuoksi?

    Äänestä

Ei minua ihmetytä lainkaan se, että tämmöisiä tietoja ei julkisesti ole saatavilla. Eihän tuommoiset asiat yleensä ketään edes kiinnosta, joten se olisi yleensä turhaa julkisuutta. Mutta nyt kun siitä ollaan kiinnostuneita, en näe mitään syytä, miksei tietoja voisi julkaista vaikkapa täällä. Tai muualla. Ei kai niissä mitään ihmeellistä ole?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Salailu-liitto kirjoitti:

Palstalla on jo useamman päivän ajan pyydetty tietoja seuraavista seikoista:
1) Mitkä yhdistykset ovat anoneet hautausmaansa hoitoon avustusta liitolta?
2) Mitä summia kukin yhdistys on anonut?
3) Mille yhdistyksille liitto on antanut avustusta?
4) Millainen summa kullekin yhdistykselle on myönnetty?

Asia olisi erittäin helposti tarkistettavissa liiton pöytäkirjoista. Henkilöitä, joilla on helppo pääsy liiton pöytäkirjoihin, parveilee tällä palstalla. Silti tietoa kieltäydytään antamasta ja kehotetaan soittamaan yhdistyksiin asian tiedustelemiseksi - tietäen hyvin, että tämä on erittäin vaivalloista sen sijaan, että liiton edustaja yksinkertaisesti kopioisi tiedot liiton pöytäkirjasta.

Luulin, että nyt vaparit riemuitsevat, kun keskustellaan liiton tuesta yhdistyksille. Mutta ei. Herää kysymys, miksi tästä asiasta ei suostuta antamaan tietoa. Onko tässä jotain hämärää? Mitä ihmisten ei haluta saavan tietää? Mitä salataan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu