Varteenotettava ehdokas seuraavaksi ”EU-presidentiksi” voisi nimittäin olla Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk).Myös EU-presidentiksi kutsuttu Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja johtaa EU-valtioiden valtion- tai hallitusten päämiehistä koostuvaa Eurooppa-neuvostoa.
Presidentin tehtäviin kuuluvat muun muassa Eurooppa-neuvoston kokousten puheenjohtajana toimiminen ja työn ohjaaminen.
Presidentin tehtäviin kuuluvat muun muassa Eurooppa-neuvoston kokousten puheenjohtajana toimiminen ja työn ohjaaminen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Sipilä ei mihinkään EU-johtoon pääse. Vaalien jälkeen Sipilä joutuu vankilaan useaksi vuodeksi tuomittuna valtion rahojen kanavoimisesta omiin ja sukulaistensa yrityksiin.
Trollukkaa,,,,,,,,,,,,,
Voi reppanaa. Onhan se maan pelastaminen vassarille vastenmielistä.
"Onhan se maan pelastaminen vassarille vastenmielistä. "
Kannattaa lukea Hymy-lehden juttu jossa kerrotaan miten Sipilän bisnesvaisto todellisuudessa toimii.
Hävettävän huono englannin ääntäminen.
Sipilää kuvaillaan jutussa ”tahdikkaaksi” henkilöksi, joka on kuitenkin syvällä ja läsnä Euroopan unionin sisäisissä peleissä.
Juhan hyvät ominaisuudet tulee väkisinkin esiin, monella eri tapaa..
Juhan hyvät ominaisuudet tulivat esiin jo viime vaalissa, kun Juha valehteli leikkauksista. Hyvin hän valehteli, kun sanoi ettei kenenkään tuista leikata. Äänestäjät uskoivat hyvää valehtelijaa.
Valehtelun lopputuloksena hyvä valehtelija sai pääministerin paikan sekä lisää ilmaisia etuja. Keskusta sai samalla isomman puoluetuen aiemman pienemmän tuen tilalle, joka pieneni kun selvisi että keskustassa oli haamujäseniä. Kepulaista hyvää valehtelua sekin.
Juhan toinen hyvä ominaisuus painostaminen tuli sekin esiin. Ja mikäpä oli painostaessa, kun pystyi käyttämään pääministerin asemaa hyväkseen. Vahinko vain oli, että kyseisen painostamisen seurauksena selkärankaiset joutuivat jättämään Ylen, eli he erosivat kun mätäpaise puhkesi.
Hyvät ominaisuudet ei vielä tähän lopu. Hyvä ominaisuus on tunnistaa eduskunnassa painettavien nappien värit. Juhalla tämä hyvä ominaisuus on ja niinpä hän painosti hallitusväkeä painamaan vihreää nappia, jotta Soini ei saisi epäluottamusta.
Kertoo ja vahvistaa, millainen kyvyttömyyden pesä EU on.
Trommukkako se nostaa tuota mulkku aloitusta ylös päivästä päivään ?
Ei kai tuokin kommenttini ollut sulle liian vaikea ja monimutkainen?
Tommi sanoi valitavasta kaikista muista, mutta mulkku kirjoituksensa näkyy jäävän.
???
Sanovat Tommukan olevan nainen, hmm,,,,,,,,,,
Joo vai - älä ihmeessä, ketkä sanovat,,,,,,,,,,,
Henkilöt jotka ovat perehtyneet Pietarin trollipajan toimintaan, itsekkin olen kuvannut vanhempaa pajaa..
Kun esimerkiksi palstaa katselee ja lueskelee, kyllä sinun tekstisi vaikuttavat enemmänkin trollin, huonon sellaisen tekosilta. Ei kuitenkaan minkään Pietarin trollipajan tuotteelta, vaan syrjäytyneen vainoharhaiseen ja mieleltään erittäin sairaan henkilön touhuilta.
Älä provosoidu jos provosoidaan. Sitä paitsi en pidä sinua trollia. Olet liian fiksu sellaiseksi.
Ei tuollaisesta nyt provoidu, mutta kiinnosti välillä taas hiukan tuon oudon häirikön mielenliikkeitä kuulostella - eipä tunnu yhtään saaneen niitä järjestykseen, edelleen pelkkä tyhjän hokija.
provoidu tarkoittaa luonnolisestikin provosoidu.
Sitten mulkku puuttuu, kuten itsekkin kysymysmerkkejä kohdalle laittanut.
Tässä vanha trollitehdas Pietarissa Savuškininkatu 55, nykyää pääosa toiminnoista on uudessa hulppeassa tornitalossa..
https://flockler.com/thumbs/3179/tehdasilta--7ja33258bz_s900x0_q80_noupscale.jpg
palsta hiljaseks.
Kekuta on parsa !
Pitäähän sen mennä karkuun tekojaan jonnekin suomen rajojen ulkopuolelle. Ettei käy mitään. Kun on tullut munittua suomessa ja niin maan perusteellisesti.
Niinkuin tekevät nämä hoival an yritykset verottomina ulkomailla vai tämäkö pelastaa suomen
niin verottomana ?
Sipilolle käy kuin Lipposolle. Huhkii kumartelee nöyristelee piereskelee EU:n edessä ja takana, huippuviran toivossa. Merkkeli kiittää, vaan ei kumarra. Sipilö ei ymmärrä mitä kello on lyönyt. Seuraavien vaalien jälkeen persernnuolijat jäävät lehdellä soittelemaan.
seurta miten trollipaja pölähtää kun tulee kyse EU:sta ja sen toiminnasta.
Toimiiko EU sinun mielestäsi hyvin, onko siitä hyötyä kuin suurille jäsenmaille?
Miksi sinulle tulee kiire mainostaa trollipajaksi sellaisia, jotka esittävät kritiikkiä, todella heikolle EUn toiminnalle.
Vaikea sanoa onko hyötyä, mihinkään EU maahan ei toistaiseksi ole hyökätty sotilaallisest, taloudellisestihan EU:lla menee mahtavastii..
EU maahan ei ole hyökätty sotilaallisesti, on paljon maita joihin ei ole hyökätty, eivätkä kuulu EUhun. Taloudellisesti TU on suuri kupla, ja homma pyörii kohtuullisesti EKPn setelipainon varassa.
Se on ihan sama, mikä on EU:n johtajan nimi. Kaikilta heiltä löytyy kuitenkin samanlainen moottorisahan luonne.
Vastahan Eurooppa-neuvosto huomautti Sipilää kaksi kertaa Suomessa maksettavasta liian pienestä sosiaaliturvastamaksusta. Maksua olisi pitänyt jo aika päiviä sitten nostaa, mutta Sipilä ei ole noteerannut huomautuksia mitenkään.
Sosiaaliturvamaksu on edelleenkin liian pieni, eikä sen pienuutta Sipilän leikkaukset ainakaan nosta. Sosiaalituista leikkaamalla Suomi saatiin "nousuun".
Komukka järjestöt käyvät valehtelemassa neuvostolle mitä sylki suuhun tuo, sosiaalietuudet ovat maassamme huippuluokkaa, esim työttömyyskorvaukset kestää vertailun minka EU maan kansa tahansa..
Ne jopa liian suuret.
Nuorimieskin sanoi, ettei hänen kannata taloudellisesti työhön mennä, kun sanoi 1300 € saavansa sossusta kuussa. Ei edes saisi tuollaista vaihtoehtoa olla parhaassa työiässä olevalle.
Niinpä juu. Nuorimies sano. Työmarkkinatuki on on 570 miinus vuokra miinus sitä sun tätä. Kukaan ei saa 1300 vaikka itkisi Sipilän oven takana. Toimeen on tultava 470 eurolla kuussa. Netto netto.
yksin ansosironnainen voi ylittää tuon 1300 euroa, plus asumistuki kahdesta asunnosta..
Ansiosidonnainen on asia erikseen, ja sitäkin Sipilä niisti kahdellasadalla päivällä.
Ansiosidonnaiseenkin+Sipilä+lätkäisi+lisää+veroa+5+%+ja+sen+päälle+aktiivimallin+4,65+%.++Lähes+10+%+lisäveroa.+Kyllä+työttömien+kelpaa+kumartaa+Sipilää+:D
Pakko meilläkin siirtyä käytänhin mitä on muualla, esim Tanskassa korvausta saa 3 kuukautta ei nyt sentään Venäjän malliin jossa työttömät maksaa veroa, vaikkeivat saa korvaustakaan, perusteena..
Aikamoinen on palkka ollut, jos on ansiosidonnainen 1300,-/kk. Asumistukea ei saa koskaan kahteen asuntoon.
Tanskassa työttömyysturva on huomattavasti korkeampaa tasoa. Siellä myös mennään joustavasti työpaikan ja työttömyyden väliä vailla idiootimaisia karensseja joita Suomessa lätkitään alvariinsa.
kahden asunnon asumistuki on vain järjestely kysymys, lisäksi voi kuitata toisen asunnon vuokran..
Kait EUssakin joku tollouden raja on?
ja onhan Antti sairaskin..
Minusta parempi homma olisi mennä eu parlamentin eteen myymään nakkeja ja sämpylöitä. Sinapilla tai ilman.
Rahat vanhustenhoitoon, ei vokkeihin. Allekirjoita kansalaisaloite kansainvälisen geeceeäm-sopimuksen hyväksynnän mitätöimiseksi Suomessa.
Rahat menevät silloin hukkaan jos ne jaetaan teille laiskoille kaduille kuseksijöille, jotka ei viitsi tehdä töitä. Hyvä etta on niitä jotka eivät laiskottele tuilla, Laiskoja vihaava , työtä kyllä on jos viitsii vähän etsiä.
TEVA projektia, oli aikoinaan erinomainen aktiivisuuden lisääjä työttömille.
Varsinkin etelässä tienvarret on risukkoisessa kunnossa, maalllemme häpeä..
Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen alkaa kova kilpajuoksu siintä, että kuka saa ensimmäisenä vetää tuota vapaaksi riistaksi muuttuvaa nepotistia rehellisesti tunnin verran turpaan...
Ei väliä kenestä on kyse, mutta sellaista ei olekaan kuin vapaa riista, jota voisi kertaakaan vetää turpaan . . .
Sipilä lienee poikkeus. Säännöstä.
Valitettavasti sellaisia poikkeuksia ei ole.
Rinnekö, sideharsolla, hah haaaa,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
sinähän se vaan Rinteestä,,,,,,,
Tuo vain todistaa että EU on vain epäonnistuneiden ja epäisänmaallisten poliitikkojen hautausmaa.
Osaamisistaan tunnettuja sinne halutaan, ei esim Arhinmäki pääsisi koskaan.
Demareista tuskin ketään olisi varteen otettavaa. Sipilä laittoi Suomen kuntoon, parempaan lyhyessä ajassa, kyllä tallaiset aina tullaan muistamaan.
Tullaan tosiaan muistamaan. Sipilän kaikkien aikojen riistohallitus. Oman edun röyhkeä tavoittelija. Ammattivalehtelija. Vieläkin ressukka luulee pääsevänsä isojen poikien suosioon Euroopassa ja saavansa palkintoviran Euvostoliitossa. Äijä ajaa Saksan ja Ranskan asiaa kieli vyön alla, jotta Euroopan vakautusrahaston Suomelle tulevat vastuut paisuisivat megamoolisiin mittoihin. Sääliksi käy äijäraiskaa kun huomaa nöyristelynsä olleenkin turhaa ja palkkiona onkin poliittinen hautausmaa.
No mitähän se Sipilä teki, jotta Suomi tuli parmpaan kuntoon?
LAITTOI EI MIEHET PORSTUAN PUOLELLE, JOHAN LÄHTI
Eikös vakaurahasto jutut ollet Urpilaisen heiniä..
"Osaamisistaan tunnettuja sinne halutaan, ei esim Arhinmäki pääsisi koskaan".
Onko Arhinmäki yrittänyt päästä EU:n leipiin?
Kaksi "osaamisesta" tunnettua kepulaista yritti ja myös pääsi. Nimittäin Jäätteenmäki ja Väyrynen. Molempien "osaaminen" tuli hyvin pian esiin ja Jäätteenmäen kohdalla kanssaparlamentaarikot jopa ihmettelivät, että miksi hän ei tee mitään. Niinpä kumpikin nimettiin EU:n laiskimmaksi suomalaisparlamentaarikoksi.
"Sipilä laittoi Suomen kuntoon, parempaan lyhyessä ajassa, kyllä tallaiset aina tullaan muistamaan".
Sipilä todellakin laittoi lyhyessä ajassa Suomen kuntoon, ja minkälaiseen? Lienee turha mainita v. 2015 asuntoilmoitusta, joka aiheutti invaasion ja jonka seurauksena suomalaisia murhattiin, tapettiin, raiskattiin, ryöstettiin, jne. maahantulijoiden toimesta.
Sipilän valehtelut ja leikkaukset ovat nekin muistamisen arvoisia tempauksia. Satoja tuhansia suomalaisia päätyi köyhyysrajan alapuolelle ja leipäjonot venyivät ennätysmittaisiksi. Ilmaistöiden ja sosiaaliasemilla käyntien määrä kasvoi rajusti.
Vain neljässä vuodessa Sipilä sai suomalaisten elämän "kuntoon", eli kaaostilaan. Tällaiset tullaan aina muistamaan.
Pitäisiköhän Juha Sipilän treenata ENKLANNIN KIELTÄ himppusen, ennen EU:n johtajan pestin aloittamista!!!
Antin kansa samalle kurssille, heh heh,,,,,,,,,,,,,,,
Kaikkisenko kanssa ? heh heh heee,,,,,,,,,
tai sitten Kaikkosen kanssa, heh heh heee,,,,,,,
Ei vaaleilla valittu eu tyranni, joka elää omassa kuplassaan.
Sipilä sopii aivan loistavasti hommaan, realiteetit ei ainakaan paina.
Häntä katsotaan hyvällä sekä Pariisissa että Berliinissä, mikä ei myöskään ole haitaksi, Sipilän etuna on myös se, että hän saapuu ”vaatimattomasta” maasta, joka sijaitsee Venäjän rajoilla. Näin ollen hänellä olisi Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana hyvin tietoinen Moskovan suunnalta tulevista riskeistä ja uhista.
Sipilä ole tietoinen muusta kuin rahamassinsa sisällöstä. Kaikesta muusta pihalla kuin lumiukko. Typerys mikä typerys. Aina haavi auki.
Trommukkaa, suus poikki..
Totta:
https://rotanloukku.files.wordpress.com/2015/03/juha-sipila_millit-on-turvassa.jpg?w=640
sillon nuor kerran n.50luvul juoksin paskahuussiin housut polvissa ku tul ripuli?
Sipilä tulee euro-valtiosta, jolla oli myös ”merkittävä ja positiivinen” rooli EU:n pakolaiskriisin hoidossa.
Unkarilaisetkin peukuttaa Sipilää.
Hahhahhahhaaahhhaaaa.
Ehkä Juha perustaa pesulan jossa pestään hikisukkia?
Eurooppalaista politiikkaa seuraavan ranskankielisen Bruxelles2 -uutissivuston artikkelissa Tuskin mahdollisista seuraajaehdokkaista esiintyy kuitenkin suomalaisittain yllättävä nimi.
Artikkelin mukaan varteenotettava ehdokas seuraavaksi ”EU-presidentiksi” voisi nimittäin olla Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk).
Sipilä on huippumies, niin kotimaassa kuin maailmallakin..
Meidän rakkaasta Sipilästämme, joka on ollut kymmeniin vuosiin, Suomen paras Pääministeri. Tehdään kohta koko EUn- Presidentti, sillä ympäri eurooppaa nähdään missä on parhaat valtion päämiehet. Kyllä kelpaa olla suomalainen ja Keskustalainen, voi saakeli kun tuntuu hyvältä!!!!
Osaatko kertoa omalta tai muiden palstakepulaisten osalta, että miksi teillä kepulaisilla on heikko kirjoitus- ja ilmaisutaito? Kepua kannattavien taidot näyttäisivät olevan suoraan verrannollisia kepulaisten poliitikkojen taitoon tehdä politiikkaa; taitoa ei ole.
Osaatko kertoa miksi kepulaiset poliitikot halusivat ja edelleen haluavat saada umpisurkean sekä haitallisen soten hyväksytyksi? Kepulaisillekin on osoitettu soten viat, mutta siitä huolimatta kepulaisilla on kiire saada sekundasote läpi. Kepun asioita tuntevana tietänet syyn hoppuiluun.
Ensimäiseen osioosi lyhyt vastaus on että en osaa kertoa:
Toiseen osioosi vastaus on samanlainen, en osaa kertoa: Sitten hieman perustelujakin, jos pidät että vain kaikki keskustalaiset ovat huonoja kirjoittajia, kaikki muut hyviä kirjoittajia.
Kun tätäkin palstaa selaa niin jokaiseen keskustalaisen viestiin tulee ainakin kymmenen vasuri vastausta. Jotka ovat vain lauseen parin pituisia, käsittäen vain viisi kirosanaa, tai muuta herjausta kirjoittajasta. Jos näitäkin pidät parempina kuin kepun kirjoituksia, niin voisitko käydä tarkistuttamassa pääsi.
Eikö EU:ssa tiedetä, että Sipilä joutuu vankilaan verokavalluksista?
vankilaa voi saada perättömästä herjauksesta..
Olihan sinne varmana ehdokkaana stubidokin, joten miksei joku lessu. Tosin Unkarin käsitys kutsuhuutajan laulukyvyistä voi olla este kerätä kannatusta. Eiköhän ole vaan kaikille parempi, että Sipilä keskittyy tulevaisuudessa vaan uuden pylpyrän ja ikiliikkujan kehittämiseen. Nisä riittä kyvyille sopivaa puuhastelua ilman perustuslain kiemuroita.
”Merkittävistä julkisen talouden leikkauksista huolimatta heikoimpia ei unohdettu, vähimmäisetuuksia korotettiin ja erityisesti pienituloisten verotusta kevennettiin koko vaalikauden ajan, joka ikinen kerta, kun se suinkin oli mahdollista”