Hassu uutinen

Hassujapekkolaisia

Järviseudussa hauska juttu siitä kun joku on pekkolassa rakentanut oman talonsa aikanaan liian lähelle tietä ja nyt valittaa liikenteestä.
Miten meni niinku noin omasta mielestä?

37

279

Vastaukset

  • Ei se uutinen noin mene. Et sinäkään pitäisi asiasta jos asustelet rauhallisessa paikassa ja yht äkkiä alkaa kotipihan läpi kova liikenne joka ei siihen kuulu. Ymmärrän täysin lehtijutun asian ja samaa mieltä että muille kodeille tie on kaikinpuolin järkevämpää tehdä sieltä minne liikenne koteihin on sopivaa.

    • Uutinen ei mene mutta totuus kyllä.
      En kyllä ymmärrä mitä on päässä liikkunut kun tiestä sekä tienhaarasta on muutaman metrin päähän rakentanut talonsa.
      Jos olis halunnut rauhaa niin olis suunnitellu aikanaan paremmin tuon talonpaikan.


  • Ei mikään yllätys tältä suvulta kun jostain takkuaa.
    Surullisenkuuluisat riitapukarit.

  • Uutinen oli tosiaan typerä. Kertoo myös aika paljon lehden osaamattomuudesta. Ei pitäisi kirjoittaa juttuja, missä itsekäs ihminen haluaa siirttää 300 vuotta vanhan tien muiden tonteille, ettei itselle vaan tule mitään häiriötä. Kun asiasta tehdään oikein uutinen, niin osa ihmisistä luulee että kaupunki tai nuoret lapsiperheet jotka ovat nyt saatu alajärvelle rakentamaan, ovat tehneet jotain väärää. Ja näinhän ei ole. Tie on siinä, minne sen on satoja vuosia sitten maaoikeus määrittänyt. Jos tietä alkaa kulkemaan muutama uusi perhe, ei normaali ihmisen elämä suistu heti raiteilta.

    • Kyllä lehtijutuissa pitäisi jokin roti olla.
      Sitten jos ikinä tulisivat uuden tien saamaan sinne niin mitäs sitten? ei menisi kauaa kun alkaisivat tappelemaan siitä kun naapurien valot häikäisevät liikaa ja lapset leikkivät pihalla liian äänekkäästi.


    • Kulkijaa on monenlaista, onko esimerkiksine normaaleja ihmisiä jotka koulun ympäristössä rällää autoineen ja terrorisoi asutusta?


  • Tämä on Ilkka ja Järviseudun sanomien taso tänä päivänä. Ei ole ihme, että lehden tilaajien määrä tippuu vauhdilla. Tämmöistä vastaavaa sosiaalipornoa voi lukea ilmaiseksi netistä jos on sellaisesta kiinnostunut. En tilaa mitään Ilkka konserniin liittyvää tuotetta

  • - Rakenna talo tien viereen
    - Joku muu rakentaa talonsa saman tien varteen
    - Ihmettele kun kulkee isoja autoja tiellä
    - Itkupotkuraivari kun oma talo liian lähellä tietä
    - Valita
    - Ketään ei kiinnosta
    - Ihmettele

    Käy sääliksi pekkolan asukkeja kun tuollaisia asuu siellä.

  • Tietenkään ei estä rakentamasta tiehen kiinni mutta voisi tontit kyllä olla reilustikkin isompia kun kuitenkin asutaan keskellä ei mitään jolloin tonttimaa on käytännössä arvotonta verrattuna kasvukeskuksiin ja mistään rakennusmaan puutteesta ei ole tietoakaan.

  • Tontti koko pitäisi olla minimi 5000m2 ja se säädetään lakiin. Pienet tontit on ahdistavia. Voi kasvattaa jo hieman hyötypuutarhassa kun on siihen voimia aikakaudella. Naapurit kulkee jo silloin kauempaa. Ylikulkulku siltoja voisi oll avalmiiksi rakennettuina elementteinä ns jalkamies kestoa,lapsetkin niistä tykkäisi ja lumi työ helppoa. yms yms elämän laatua.

  • Surkuhupaisaa touhua ei voi muuta sanoa.
    Omasta virheestä pitäisi muiden kärsiä.

  • Eipä tarvitse ihmetellä jotta ollaan siinä tilanteessa että kaupungin pitää maksaa hieman siitä että joku ottaa tontin vastaan...

  • Mikä läpikulkutie on kyseessä?

  • Asia vaan menee kuulkaas niin jotta näihin asumisviihtyvyyttä häiritseviin seikkoihin tulee puuttua mikäli haluamme lisää asukkaita, se että tie on kolmesataa vuotta vanha ei ole mikään peruste sille etteikö sitä voisi siirtää. Ihan jokapäiväistä toimintaa siellä missä asukasmäärät kasvaa jotta uusia katuja tulee ja vanhat jää sivukaduiksi. Oikeudenmukaistakin olisi jos joku on kärsinyt tien haitoista niin se välillä siirretään joidenkin muiden riesaksi jos uudella linjauksella ei saada kaikkia huomioivaa ratkaisua aikaan.

  • Oliko yllä oleva viesti vain tänä normi trollausta. Vai ihanko oikeasti joku kuvittelee että katuja suljetaan vaan sen vuoksi että saadaan siirtää liikenne muiden tonteille. Nämä tie- ja katukysymykset ovat harvoin kaupungin asioita. Tiloille on määritetty kulku, eli tieoikeus, lohkomistoimituksissa ja sitä ei tosiaan pureta sillä perusteella että nyt saa joku muu vuorostaan ottaa tien omalle tontille.
    "Asia vaan menee kuulkaas niin..." Heh,, älä vaan nolaa itteäs enempää.

    • Ainahan noita teitä ja katuja on yhdistelty, uudelleen linjattu, muutettu umpikujiksi läpikulkuliikenteen ehkäisemiseksi kun asuinalueet laajenee tai kasvaa yhteen jolloin myös liikennevirrat kasvaa, aivan normi settiä siellä missä asukasmäärät on kasvussa.


  • Heh,, joo toki kaava-alueella tapahtuu kaavamuutoksia kyllä. Mutta näin ei toimita kaava-alueen ulkopuollella. Sielä tieoikeutta jakaa maanmittauslaitos. Ja se ei edelleenkään tanssi typerien ihmisten pillin mukaan.

  • Jos ei kaava rajoita luulis sovun löytymisen olevan aina vain helpompaa...

  • Mistä hiton tiestä pekkolassa on kyse? pekkolantie ja pirkkalankujan välinen kinttupolkuko 243m ?

    • Eikä! Se tie joka menee pekkolan niemeen , no sehän on ihan normi tie mitä nyt loppu päästä harvemmin liikuttu vähän kuin peltotie mutta alkupäässä ei ole mitään ongelmia taloissa tai liian likellä eikä mitään vikaa muuta kuin ajelee hissuksiin . Ei tuosta tiestä voi olla kyse! Ajellut siitä monet kerrat eihän siinä ole edes taloja likellä tietä! Ei edes ne uudet komeat . Joku muu tie nyt kyseessä?


    • Miten ihmeessä poistetaan viestejä? Eikö suomen laki tule jo apuun ? Apua apua!


  • Se on vain yksi takkuperse pariskunta joka mesoaa siitä kun autoilla ei saa ajaa kun he ovat rakentaneet talon niin lähelle tietä ja nyt häiritsee kun joutuu olla kotona eläkepäivillä.
    Yrittivät levittää jotain kiviaitaakin siinä toivossa että saavuttaisivat sillä jotain tässä tappelussa.

  • Jaa kahden kivaidan pätkän välin muistan mutta eihän siinä ole talot tiessä kiinni vaan normi tie kulkee jota saa ajella rauhassa , turhaa narinaa siitä kohtaa ainakin ja muuta tietä en muista missä kiviaitaa . Voiko olla näin typerä juttu valittaa? Komeita taloja rannan tuntumaan rakennettu , siihenhän mahtuisi vielä monta tupaa kullanmutkaa kohden. Jonkun pitäs käydä ajelemassa asuntoalueita läpi niin hoksaa että tie menee talojen vierestä ja ei mitään ongelmaa ole. Ehkä kantsisi muuttaa johonkin korpeen viimeinen talo tien päässä tyyliin.

  • Joko se kiviaita on joku luonnonsuojelu kohde tai vastaavaa?
    Abc:llä kuului örinää aiheesta.

  • No ei taida olla 1965 tehty kiviaita suojelukohde ihan vielä..

    • Kova on yritys ainakin saada se suojelukohteeks.
      Eläkeläisillä liikaa aikaa ja rahaa näköjään.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kova on yritys ainakin saada se suojelukohteeks.
      Eläkeläisillä liikaa aikaa ja rahaa näköjään.

      Alajärven kiviaidat kartoitettiin joskus 90- luvun lopussa. Heinilän Liisa oli asiassa aktiivinen. Se, että onko niillä joku kulttuurihistoriallinen arvo en tiedä?


    • Ja viimeisin osa aitaa on valmistunut ihan muutama vuosi sitten, että se siitä historiallisesta suojelukohteesta


    • Anonyymi kirjoitti:

      Ja viimeisin osa aitaa on valmistunut ihan muutama vuosi sitten, että se siitä historiallisesta suojelukohteesta

      Eikös tielle löydetty uusi paikka jossain kokouksessa että esihistorialliset kiviaidat olis rauhassa . Sekään ei kuulemma käynyt pariskunnalle..


  • Jos kaupunki tosissaan tavoittelee uusia omakotitalon rakentajia niin silloin tällaiset asiat pitäisi kyllä hoitaa mallikkaasti niin jotta kaikki on tyytyväisiä. Nykyään rakennetaan niin ahtaasti että heti ollaan ongelmissa jos esimerkiksi lapsiperheiden määrä kasvaa ja joudutaan tekemään uusia järjestelyitä liikenneturvallisuuden takaamiseksi. Koskenvarren kevyen liikenteen väylän rakentamista kun katsoo niin ahdasta on. Alajärven kaltaisessa voimakkaasti kehittyvässä kaupungissa on syytä varautua aina keskustan lähelle kaavoitettaessa siihen että tien linjaus mahdollistaa myös kevyen liikenteen väylien rakentamisen asuinrakentamista tai asumista häiritsemättä. Millekkään asuinalueelle ei myöskään kuulu vilkas läpiajoliikenne sitten kun asuinalueet kasvaa yhteen vaan liikenneväylät tulee ohjata asuinalueen reunoille.

    • Ei ole tälläistä vaaraa, koska Alajärvi ei Ole kasvava ja kehittyvä kaupunki. Väkimäärä pienenee noin -150 vuodessa. Meneeköhän tänä vuonna jo yli -200? Alajärvelle ei tarvitse kaavoittaa yhtään tonttia, koska myymättä noin 200 omakotitalotonttia. Kaupunki on tänä vuonna tehnyt kaikkensa ja markkinoinut agressiivisesti tontteja 1euron hinnalla. Vaikka koko kaupungin ylimmän johdon osaaminen ja aika on tähän valjastettu niin jostakin syystä vain 3 omakotitalotonttia on myyty. Se on siis säälittävää, mutta ymmärrettävää. Koko Suomi kutistuu ja Alajärvi on siinä kutistumis vauhdissa ihan kärkisijoille. Yhtään uutta omakotitalotonttia ei tarvi kaupunkiin kaavoittaa. Palvelutalo vanhuksille tarvitaan tulevaisuudessa. Mieluiten mahdollisimman keskustaan. Pyörätietä on tärkeitä rollaattorimummoulle. Invaluiskia olisi myös syytä lisätä. Eikä enää yhtään hissitöntä kerrostaloa keskustaan!


    • Anonyymi kirjoitti:

      Ei ole tälläistä vaaraa, koska Alajärvi ei Ole kasvava ja kehittyvä kaupunki. Väkimäärä pienenee noin -150 vuodessa. Meneeköhän tänä vuonna jo yli -200? Alajärvelle ei tarvitse kaavoittaa yhtään tonttia, koska myymättä noin 200 omakotitalotonttia. Kaupunki on tänä vuonna tehnyt kaikkensa ja markkinoinut agressiivisesti tontteja 1euron hinnalla. Vaikka koko kaupungin ylimmän johdon osaaminen ja aika on tähän valjastettu niin jostakin syystä vain 3 omakotitalotonttia on myyty. Se on siis säälittävää, mutta ymmärrettävää. Koko Suomi kutistuu ja Alajärvi on siinä kutistumis vauhdissa ihan kärkisijoille. Yhtään uutta omakotitalotonttia ei tarvi kaupunkiin kaavoittaa. Palvelutalo vanhuksille tarvitaan tulevaisuudessa. Mieluiten mahdollisimman keskustaan. Pyörätietä on tärkeitä rollaattorimummoulle. Invaluiskia olisi myös syytä lisätä. Eikä enää yhtään hissitöntä kerrostaloa keskustaan!

      Täällä foorumilla kyllä tuo myytyjen tonttien määrää vaihtelee het niinku lottonumerot, koittakaa nyt vittu ottaa asioista ensin selvää ennen ku rupiatte huutelemaan.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Täällä foorumilla kyllä tuo myytyjen tonttien määrää vaihtelee het niinku lottonumerot, koittakaa nyt vittu ottaa asioista ensin selvää ennen ku rupiatte huutelemaan.

      Kullanmutkasta on taas kaivinkoneet töissä ja asuntoja alkaa valmistumaan, mikähän siinä on joillekkin niin hankalaa kun Alajärvi elää ennennäkemätöntä kasvu ja kehityskautta.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Täällä foorumilla kyllä tuo myytyjen tonttien määrää vaihtelee het niinku lottonumerot, koittakaa nyt vittu ottaa asioista ensin selvää ennen ku rupiatte huutelemaan.

      Kolme omanotslotonttia on myyty alajärvell 1eur/ kpl. Alajärvelle on rakennettu vuonna 2019 kokonaiset 6 uutta omakotitaloa. Tämä kasvuhan on ihan holtitonta Alajärvellä. Ihan hirvittää, varmaan mennään ohi Seinäjoesta ensi vuonna! Vetovoima on nyt huipussaan, nautitaan siitä!


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kolme omanotslotonttia on myyty alajärvell 1eur/ kpl. Alajärvelle on rakennettu vuonna 2019 kokonaiset 6 uutta omakotitaloa. Tämä kasvuhan on ihan holtitonta Alajärvellä. Ihan hirvittää, varmaan mennään ohi Seinäjoesta ensi vuonna! Vetovoima on nyt huipussaan, nautitaan siitä!

      Kolme on kyllä väärä arvaus Hermanni.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kolme on kyllä väärä arvaus Hermanni.

      Kaikki Alajärven kaupungin hallituksen, valtuuston ja lautakuntien pöytäkirjat on vapaasti luettavissa internetissä. Epäiletkö että päättäjät ja kaupunginjohto pimittää todellisen tonttien myyntimäärän?


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kaikki Alajärven kaupungin hallituksen, valtuuston ja lautakuntien pöytäkirjat on vapaasti luettavissa internetissä. Epäiletkö että päättäjät ja kaupunginjohto pimittää todellisen tonttien myyntimäärän?

      Mitä pimitystä tuossa nyt on, neljä on nyt kaikkiaan myyty. Niistäkin toki kaksi olisi mennyt ilman kampanjaa..


suomi24-logo

Osallistu keskusteluun

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Luetuimmat keskustelut

  1. Iranilainen kansanedustaja lupaa 3 miljoonan dollarin palkkion

    Trumpin tappajalle. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cfa37fd0-332c-4304-8dc6-3f7024244907
    Maailman menoa
    90
    3699
  2. Luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen

    Valmentaa nuoria kannustavasti ja tasa-arvoisesti.
    15
    1739
  3. MURHA hämeenlinnassa

    Keskustassa, maanantain ja tiistain välisenä yönä??!! Kertokaa heti lisää........
    Hämeenlinna
    61
    1419