Miksi vanhuksia rääkätään?

Nutrileettia

Miksi kunnat päättävät vanhusten hoitolaitosten kilpailuttamisesta, kun vanhukset kuitenkin maksavat oleskelunsa 5000 €/kk? Miksi Annika Saarikko syyttää kuntia, eikö se olekaan maakuntamallin tehtävä hoitaa kuntien asiat? Tarkistapa mitä puhut, pullukka.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuppinurin

      Hyvä ku on tämä keskustan maakuntamalli nyt niin tietää ketä syyttää. Vanhukset kärsii.

      • Todellakin.huonot.jaot

        Kokoomusen orpon ja Keskustan pääministeri sipilän johdolla ja( johto kateissa koko ajan)eivätkä ole koskaan olleet pienen ihmisen asialla ja onhan se nyt nähty näiden 2015-2019 välisen ajan jonka kiusasivat palkansaajia, eläkeläisiä , työttömiäkin , opiskelijoita, tutkijoita (jotka muuttaneet ulkomaille) koulutuksesta. Vain eliitti ja hyvätveljetsiskot ovat voineet hyvin tänäaikana. Huonoja päätöksiä ja tekemisiä on riittänyt vaikka muille valtioille jakaa. Siksi äänestänkin nyt sdp tä.


    • Yksityöntekijöistä

      Attendo säästää tärkeistä asioista esim.ammattitaitoinen henkilökunta (hoitajat, ammatti-siivoojat)suhteutettuna henkilöstön määrään. Myös esim.osastojen tarvitsemat välineet ym. kyseenalaistetaan kun joitain tarvikkeita tarvittaisiin. Ja päälle vielä perehdytys jossa käsketään olemaan suu supussa esim. täällä somessa. Jos kiinni jää-potkut välittömästi. Tällä periaatteella mennään Attendolla.

    • Sotaisatpäätäjät

      Vihreät ja Vasemmistoliitto tappaa vanhukset ruuan puutteeseen samoin Kokoomuksen Vapaavuori. Vanhuksilta poistetaan ruuasta lihaa, kalaa siis proteenipitoisia ruokia, joita he ovat elinaikana tottuneet syömään. Onko oikein?
      Pressa vääriin EUssa Saksan kanssa alhaisissa aikeissa. Nytkö toteutuu se, että Suomi joutuu sotaan vielä tämän presidentin kaudella. Ei pitäisi luottaa missään Kokoomukseen tai sinisiin.

      • eikerrotakellee

        Persut ovat olleet aika hiljaa, johtuisiko siitä että olivat itse heikentämässä.....

        ''Perussuomalaiset mukana vanhussäästöissä
        Perussuomalaisten rooli välikysymyksessä on erikoinen, sillä Juha Sipilän hallitus tavoitteli julkiseen talouteen 61 miljoonan säästöä vanhuspalveluista. Säästön saavuttamiseksi hallitus heikensi vanhuspalvelulakia siten, että vanhuksen tueksi tarkoitetusta vastuutyöntekijästä luovuttiin ja laista poistettiin listaus vanhuspalveluissa kunnilta vaadittavasta erityisasiantuntemuksesta. Myös hoidon laatusuosituksia heikennettiin ja vaatimuksia kevennettiin.

        Perussuomalaiset olivat itse tekemässä kaikkea tätä ennen kuin joutuivat ulos hallituksesta.''


      • Mutta sitävastoin, ovathan vihreät nyt saaneet ajettua läpi sen, että koirat ja kissat rekisteröidään kotieläineten hyvinvoinnin turvaamiseksi.
        Ihmisistä ei niin väliä, kunhan veroeurot vain johonkin muuhun saadaan tuhottua.
        Jo nämä yksityistetyt vanhusten säilömislaitosket ovat oiva keino nostaa niistä osinkoja, kiertää veroja ja tulouttaa ne sitä kautta hallintarekistereihin ja vakuutuskuoriin.
        Sama varastaminen pätee yritystukien kohdalla, osinkoina ne kerätään samoihin varmoihin säilytyspaikkoihin, josta ne eivät koskaan enää tule tämän yhteiskunnan kiertoon, kuten veronkannon takoituksena on .
        Ylintä valtaa Pitävät ovat tässä maassa suurimpia talousrikollia ja pettävät kansalaisia jatkuvasti, mutta näistähän ei kukaan vastuuseen vaadi, oikeuskanlerit ja oikeusasiamiehet on hiljennetty ja mikäs on hiljaa ollessa kun tuotto siitä vain paranee.
        Se mitä veroeuroista yhteiskunnan käyttöön jää, näyttää yhä suuremmassa märin menevän näiden tuonti-insinöörien paremminvointiin ja viihtyvyyteen, ei niistä vanhuksille eikä tämän yhteiskunnan tarkoituksella syrjäyttämille riitä, siinä kohtaa on aina rahat loppu.


      • yesindeed
        however kirjoitti:

        Mutta sitävastoin, ovathan vihreät nyt saaneet ajettua läpi sen, että koirat ja kissat rekisteröidään kotieläineten hyvinvoinnin turvaamiseksi.
        Ihmisistä ei niin väliä, kunhan veroeurot vain johonkin muuhun saadaan tuhottua.
        Jo nämä yksityistetyt vanhusten säilömislaitosket ovat oiva keino nostaa niistä osinkoja, kiertää veroja ja tulouttaa ne sitä kautta hallintarekistereihin ja vakuutuskuoriin.
        Sama varastaminen pätee yritystukien kohdalla, osinkoina ne kerätään samoihin varmoihin säilytyspaikkoihin, josta ne eivät koskaan enää tule tämän yhteiskunnan kiertoon, kuten veronkannon takoituksena on .
        Ylintä valtaa Pitävät ovat tässä maassa suurimpia talousrikollia ja pettävät kansalaisia jatkuvasti, mutta näistähän ei kukaan vastuuseen vaadi, oikeuskanlerit ja oikeusasiamiehet on hiljennetty ja mikäs on hiljaa ollessa kun tuotto siitä vain paranee.
        Se mitä veroeuroista yhteiskunnan käyttöön jää, näyttää yhä suuremmassa märin menevän näiden tuonti-insinöörien paremminvointiin ja viihtyvyyteen, ei niistä vanhuksille eikä tämän yhteiskunnan tarkoituksella syrjäyttämille riitä, siinä kohtaa on aina rahat loppu.

        ''...koirat ja kissat rekisteröidään kotieläineten hyvinvoinnin turvaamiseksi.''
        Osuit osittain oikeaan vahingossa, varsinainen syy on pentutehtailu, jalostus sekä laiton tuonti ulkomailta.
        Viimeksi mainittu saa persun kuolaaman kuin koiran;)


    • Vanhuksillehoitoa

      Eikö sosiaali ja terveysministeri ole hoitanut tehtäviään? Huutaa punasena kurkkusuorana pyöreällä naamalla . Mitä on saanut aikaan?

    • työllistää

      Eläke järjestelmä pettää! Eläkeet ei riitä hoitoon.
      Jotkut ovat aikoja sitten sössineet eläketurvan ja eläkeiden tasapuolisen jaon.
      Ihan yksinkertainen yhtälö.Syyliset valtakunnan oikeuteen.
      Siellä niitä on 200 valittua/ei pitäis Suomea rakentaneiden jäädä heiteille ja vaille
      hoitoa,Sama tilanne Työttömien lapsiperheillä/järjestelmä pettää.

      • hyväsysteemi

        Työeläke maksetaan henkilön tulojen mukaisesti, loput eläkkeet taitavat olla tulonsiirtoja vähäosaisille, tai sairaille.
        Kyseinen järjestelmä on aivan hyvä, eläkettä maksetaan ansion mukaisesti.


      • vain_maksajat_puuttuu
        hyväsysteemi kirjoitti:

        Työeläke maksetaan henkilön tulojen mukaisesti, loput eläkkeet taitavat olla tulonsiirtoja vähäosaisille, tai sairaille.
        Kyseinen järjestelmä on aivan hyvä, eläkettä maksetaan ansion mukaisesti.

        Ei kuuluisi tälle palstalle mutta...
        Työllisten työeläkemaksut ei riitä eläkkeiden maksamiseen, ei ole riittäneet enåån muutamaan vuoteen. Onneksi työeläkerahoja on sijoitettu tuottavasti. Toistaiseksi.....


    • Bkai

      Koko juttu on vaalipropagandaa. Vaalien jälkeet vanhukset unohdetaan aivan samantien. Huolimatta siitä kuka on vaalien voittaja. Kun ihminen on yli 70 viimeistään silloin, hän muuttuu yhteiskunnalle tappiolliseksi . Suomi ikävä kyllä on harvinaisen vahusvihamielinen maa. Heidät koetaan taakaksi eikä heitä arvosteta toisin kuin Etelä- Euroopassa.

    • Rosvot

      Kysymys on siitä mihin verorahoja käytetään. Miksi pitää työntää miljardeja tehottomiin yritystukiin ja maataloustukiaisiin. Jos ei kannata ilman tukia niin voi lopettaa. Kyllä rahaa riittää kun se käytetään sinne mihin sitä eniten tarvitaan. Kokoomuksen hallitus kepun avulla on halunnut yksityistää kaikki palvelut että omistajille saadaan kunnon tuottoja. Turha selitellä ja jauhaa soopaa.

      • uuniinduuniin

        Sinut voi lopettaa, et kannata tuella etkä ilman, pelkkä menoerä.


      • PuhdastaRuokaaSuomesta

        Kyllä suomalaista maataloutta kannattaa tukea, että saadaan puhdasta ruokaa. Juuri oli salmonellaa Lidlin naudanlihassa, jota oli tuotu...oliko Tanskasta?


      • KokEiksNiiKepuIhmisroska

        Eiköhän sitä maataloutta ole tuettu aivan tarpeeksi, tekevät työtä pelloillaan kevväästä syksyyn ehkä 5kk ja lopun vuotta kunnat maksaa auraamisista. Eri asia jos karjaa ympäri vuoden joutuu lypselemään automaateilla....ajamaan varsastoistaan apetta paaleilla jumalattomilla traktoreillaan joita uusitaan isommiksi ja isommiksi ja sitten penskat ajelee kesät talvet kouluun ja iltasella kiertämään raittia...Paljonkos niitä tukia vuosittain maksellaankaan. Ilmaistyövoima yhtiöille pakolla €pvä. Siinä sitä voi vähäsen vertailla...


    • PopulistinenKokoomus
      • cmmmh

        ''...suojelun tarjoaminen siirtyy rajan yli tapahtuvasta turvapaikan hakemisesta kohti pakolaisleireiltä tapahtuvaa noutamista.''

        Eli, kokkareiden perustama/suojelema firma valitsee parhaat päältä. Valitut sijoitetaan työelämään (8€/h) turakaisten tilalle.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      20
      2317
    2. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      45
      2174
    3. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      65
      1718
    4. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1677
    5. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      81
      1618
    6. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      57
      1571
    7. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      113
      1480
    8. Pyyntö Teelle

      Voisitko nyt vaan ystävällisesti laittaa viestin?
      Ikävä
      91
      1186
    9. Martina haluaa tasoisensa miehen

      Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol
      Kotimaiset julkkisjuorut
      240
      1037
    10. Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä

      Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom
      Suomalaiset julkkikset
      21
      915
    Aihe