Kumpi olisi mieleen enemmän ja tietenkin laatukin on tärkeää.
Kumman kaa eläisit; Skoda vai Warthburg
verrokit-keskenään
21<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Heheee! Hauskaa, nih!
Saako valita minkä mallin vaan?
kummallakin ajaneena, ainakin wartburg on parempi ajaa ja hiukan hiljaisempi ajomelultaan.
Kuinkahan moni pääsi nauttimaan Wartburgin ylivoimaisesta erillisestä rungosta ruostetta vastaan joka kovasti tuotiin esille kun mallina jo alkoi olla ikää ja muutakaan hyvää enään paljon löytynyt ja tekniikka kyllä antautui jo kyllä hyvissä ajoin ennen ruostetta.Lopussa enään etelänmatkan säästäminen ostamisessa kun muutakaan valttia enään ollut 1986?
Warren TM:n kestotestin 70-lukuinen väliraportti julkaistiin retrona pari vuotta sitten. Warren takapuskuri oli ruosteessa puolessa vuodessa. Takuu oli myös kuusi (6) kuukautta....
Tampereella sama liike myi Mazdaa ja Warrea. 323:n ollessa huollossa katselin joskus 80-luvun loppupuolella uusia Itä-Saksan ihmeitä. Hitsaussaumojen laatu katossa ja ovipilareissa oli jotain ihan omaa luokkaansa. Sokeakin ne röpelöt löytäisi...
10483
Warppurin tietenkin . Mikä tuo toinen on ?
Muutin Warthburgini kanssa autotalliin. Vaimo lähti länsiautoilian matkaan.
Kaksitahtisten piikkiteho on suurempi. Warre sopii siis paremmin kyykyttämisen. Lisäksi sen muotoilu on skandinaavisen ajaton. Kyllä, valintani on Warre!
Warre pilattiin Volkkarin 1.3-moottorilla. Auto oli viimeisintä hightechiä ja tuollainen jäänne menneisyydestä piti laittaa. No, tuohan oli osa salaliittoa, millä teknologia-mahti Saksan Demokraattinen Tasavalta kaapattiin taantumuksen puolelle. Lännessä oli ollut koko DDR:n olemassaolon ajan suunnitelmat yhtenäisen Saksan hallinnosta, Trabantin ja Wartburgin kaappaamisesta yms. Törkeää!
Itse ottaisin ennemmin sen Itä-Saksan EMW:n. Se oli paljon tyylikkäämpi kuin länsiserkkunsa BMW.
Hivenen on ladaa ikävä,- ikävän kaikilla ominaisuuksilla. Elämäähän tämä kaikki vaan on.
Olisko kannattanut tarkistaa automerkin nimen oikeinkirjoitus ettei munaa itseään heti otsikossa.
No kriitikkohan on kaikissa kommentoinneissaan hieman suurpiirteinen, joten kirjoitusvihreet sopii kokonaiskuvaan.
Aloittajan kysymys olisi ollut ajankohtainen 1980-luvulla. Kummallista aikamatkailua tälläkin palstalla näköjään harrastetaan.
Sekopäinen kysymyksen asettelu. Wartburg oli aikoinaan halpa itäauto, eikä niitä ole enää olemassa. Skoda on nykyaikainen länsiauto, jolla varakkaat ajelevat. Tämä olisi keskustelun aloittajan hyvä painaa paksuun kalloonsa.
Silloin kun Varre oli halpa itäauto ei Skodaa pidetty edes autona. Mokoma pottuloota.
Mene itäautopalstalle muistelemaan menneitä.
ehkäpä tuon warren ottaisin ennemmin, laadukkaammin tehty auto kaikinpuolin. skodasta voi sanoa että on kuin kiinalainen kumikenkä, uutena ajaa asiansa mutta jo 2 kuukauden käytön jälkeen alkaa ongelmat.
"kiinalainen kumikenkä"?
Viipurin torin menestysartikkeli äitisi kojussa? Siinä suolakurkkujen vieressä?
Kaikki merkit kelpaa paitsi huojuva,tehoton tuhnu toyota.Lapet kysy naapurin mieheltä miksi sinulla on noin ruma auto.Kyllä kaveria hävetti puolustella tuhnu toyotaa.haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa