Litteän maan aurinko ei toimi

Olen laatinut laskurin, joka näyttää litteän maan auringon liikkeet, koon ja sijainnin taivaalla mielivaltaisesta litteän maan kohdasta katsottuna. Laskuri ei ole mielipiteen ilmaus eikä provokaatio, vaan ainostaan matematiikkaan ja geometriaan perustuva tunnetun litteän maan auringon ajomalli. Vertailun vuoksi laskuri näyttää samanaikaisesti myös pallomaan auringon - siis sen, jonka jokainen voi itse nähdä - samalla tavalla.

Käytettyäni laskuria nyt jonkin aikaa, on noussut esiin vakavia ristiriitoja litteän maan auringon ja todellisten aurinkohavaintojen välille. Korostan tässä erityisesti, että aurinkohavainnoilla en tarkoita youtubesta löytyviä erilaisia videoita. Ne eivät kelpaa "havainnoiksi", jollaisia ovat esimerkiksi sääpalvelujen tai tieteellisten sivustojen aurinkolaskurien tulokset, tai omakohtaiset muistiin merkityt tahi hetkelliset havainnot.
Listaan tässä muutamia pääongelmia:

1) Auringon korkeuskulmaa ei saada vastaamaan aurinkohavaintoja. Litteän maan auringon rata ei tee taivaalla sellaista kaarta, jonka me näemme. Valtaosassa tapauksia aurinko ei nouse muutamaa astetta korkeammalle horisontin yläpuolelle.

2) Auringon suuntakulmat eivät myöskään vastaa todellisia havaintoja.

3) Aurinko ei laske, vaan ainoastaan pienenee loitotessaan. Tämä ei selitä auringonlaskua eikä - nousua, kuten litteän maan teoria sanoo. Esimerkiksi tänään Helsingissä aurnko on jo laskenut klo 17, mutta litteän maan aurinko näkyy klo 17 vielä täsmälleen saman kokoisena kuin normaaliaurinkokin (ennen laskemistaan). Kuinka tämä on mahdollista? Aurinko paistaa, vaikka on laskenut. - Ja todellisuudessahan aurinko ihan varmasti kyllä laskee saman kokoisena pysyen horistontin taakse ja nousee sieltä samalla tavoin, tullen vähitellen näkyviin itsensä kokoisena. Varsinkin avomerellä tämän ilmiselvän tosiasian kieltäminen on mykistävää jääräpäisyyttä, semminkin kun litteän maan uskovien todistelujen valtaosa perustuu juurikin omakohtaisiin tai youtuben videoilta siepattuihin näköhavaintoihin, joita he siis yleisesti pitävät erityisen luotettavina todisteina. Mutta auringonlaskuako ei siis ole kukaan lättäri tullut itse katselleeksi?

4) Auringon koko muuttuu voimakkaasti sen etäisyyden katsojaan muuttuessa. Mitä lähempää katsojaa aurinko kulkee, sitä suurempana aurinko näkyy. Kun katsoja on suoraan auringon alapuolella ja auringon kiertoradan korkeus on 100km ja auringon halkaisija 100 km, niin aurinko peittää 2/3 taivaasta, sen leveys on 60 astetta. Tällaisia havaintoja ei tiettävästi ole missään auringon alla tehty. Auringon näennäinen koko ei todellisuudessa vaihtele kuten litteän maan malli edellyttäisi.

5) Auringon etäisyys katsojasta vaikuttaa säteilyenergian määrään lämpöopin mukaan etäisyyden toiseen potenssiin. Kun etäisyys puolittuu, säteilyenergia nelinkertaistuu ja päinvastoin. Tämän voi todeta takan hiilloksen edessä itsekin. Kuitenkin auringosta saatava energia ei päivän mittaan todellisuudessa vaihtele tällä tavoin, mikä näkyy mm aurinkolämpölaitoksissa ja aurinkopaneelien sähköntuottoluvuissa. Myös päivän ja yön lämpötilavaihtelut olisivat erittäin jyrkät ja voimakkaat, jos auringon etäisyys tällä tavoin vaihtelisi.

6) Auringon liikesuunta taivaalla on auringon kiertoradan eteläpuolella aamulla ja illalla päinvastainen kuin todellisen auringon. Siellä litteän maan aurinko muuttaa kulkusuuntaansa kahdesti päivässä. Tällaisia havaintoja ei ole milloinkaan tehty. Raamattukaan ei tällaista anomaliaa mainitse.

7) On tunnettu tosiasia, että auringon nousuun ja laskuun perustuvat aikavyöhykkeet vaihtuvat suunnilleen pituuspiirien (ja maan akselin kaltevuuden) mukaan navalta navalle. Litteän maan aurinko ei ainakaan pistemäisenä valolähteenä voi valaista maata tällä tavoin säteittäisiin vyöhykkeisiin rajatuilta osilta. Auringon valaisema alue on pyöreä ja sen reuna leikkaa yhtä aikaa useita aikavyöhykkeitä. Jotta päivä paistaisi tänne pohjolaankin, täytyy auringon valaiseman pyörylän säteen olla noin 90 astetta eli 10.000km.

Laskuri: http://www.automatch.de/cgi-bin/flatearth.php

3

315

Äänestä

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "4) Auringon koko muuttuu voimakkaasti sen etäisyyden katsojaan muuttuessa. Mitä lähempää katsojaa aurinko kulkee, sitä suurempana aurinko näkyy. Kun katsoja on suoraan auringon alapuolella ja auringon kiertoradan korkeus on 100km ja auringon halkaisija 100 km, niin aurinko peittää 2/3 taivaasta, sen leveys on 60 astetta. Tällaisia havaintoja ei tiettävästi ole missään auringon alla tehty. Auringon näennäinen koko ei todellisuudessa vaihtele kuten litteän maan malli edellyttäisi. "

      Olen koittanyt kymmeniä ellei satoja erilaisia arvoja tekemääsi laskuriin, kiitos upeasta työstä mitä olet tehnyt tätä laskuria koodatessasi. Vaikuttaa että aika lähelle samanlaisiksi pallomaan ja litteänmaan auringot saadaan arvolla auringon koko 50 kilometriä ja korkeus 3000 km. Miksi aurinko sitten illalla katoaa tai näyttää peräti laskeutuvan? En tiedä, asia vaatii tutkimustyötä. Ehkä ilmakehä vääristää näkymää ja taittava refraktio saa aikaan illuusion niinkuin aurinko laskisi maanpinnan alapuolelle.

      Olen seurannut auringon katoamista meren rannalla viime kesänä kun tein litteänmaan tutkimustyötä. Aurinko näytti pienevän ja litistyvän horisonttiä lähestyessä. Ja juuri kun aurinko oli jo kadonnut niin näkyi kuitenkin vielä soikea heijastus auringon kuvajainen taivaankuvusta heijastuneena.

      • "Ehkä ilmakehä vääristää näkymää ja taittava refraktio saa aikaan illuusion niinkuin aurinko laskisi maanpinnan alapuolelle."

        Ilmakehä kyllä hieman vääristääkin pitkällä matkalla. Mutta refraktio taittaa valoa ylöspäin, ei alaspäin. Se auringon litistyminen johtuu juuri tästä. Aivan horisontin tuntumassa refraktio on voimakkaimmillaan - ja itse asiassa, kun näemme auringon horisontissa, se todellisuudessa on kin fyysisesti jo horisontin alapuolella, me vain refraktion vuoksi näemme sen yhä.

        Litistyminen tapahtuu niin, että auringon alareuna, joka on lähempänä horisonttia kuin yläreuna, kohoaa alempana voimakkaaman refraktion vaikutuksesta enemmän ylöspäin kuin yläreuna, johon refraktio vaikuttaa vähemmän. Täten aurinko näyttää vaakasuoralta soikiolta.


    • Nyt on aurinkolaskurissa mahdollisuus asettaa auringon ratakorkeudelle kaksi ääriarvoa, joiden välillä ratakorkeus tasaisesti muuttuu päivä päivältä auringon siirtyessä kääntöpiiriltä toiselle.
      Muutos on nyt lineaarinen, koska taivaankuvun muodosta tai edes korkeudesta ei ole saatavissa täsmällistä tietoa.

      Siellä on nyt myös auringon valaisema alue renderoituna. Tutkimatta on vielä, miten valaistun alueen reuna vastaa auringon nousu- ja laskuaikoja muualla kuin valitun katselijan kohdalla, ja minkä muotoinen reunan pitäisi olla, jotta nämä ajat täsmäisivät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      21
      1351
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1072
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1070
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      785
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      762
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      761
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      731
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      669
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      563
      634
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      588
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      573
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      7
      544
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      525
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      511
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe